Juoksukoulussa oli kyse neljän kerran ohjatusta juoksun peruskurssista, joka vedettiin Suomen Urheiluliiton Juoksukoulu-sabluunalla. Opetusta oli neljänä sunnuntaina, 2 tuntia kerrallaan plus kotiläksyt päälle. Hintaa kurssilla oli 90 euroa.
Kuten aiemmin jo raportoinkin, ensimmäisen kerran opit keskittyivät liikeratoihin. Toisella kerralla aiheena oli syke: Juoksimme 1,2 km rundia ensin lämmittelysykkeellä (alle 120). Seuraava kierros hölköteltiin peruskestävyyssykkeellä (alle 155). Kolmas kierros vedettiin vauhtikestävyysalueella (alle 175) ja viimeisellä kierroksella otettiin tehtaan lupaamat eli sitkutettiin mäkeä ja suoraa ihan täysillä, jotta saimme tuntumaa maksimisykkeeseen. Loppurääkissä sykemittarini kellotti 193, ja ohjaajan ohje oli, että siihen voisi lisätä vielä 5 lyöntiä, niin silloin hätyyteltäisiin maksimisykettä. Tämän toisen kerran treenin tarkoituksena ei ollut määrittää mitään absoluuttisia sykerajoja, vaan hakea ennemminkin tuntumaa, että kuinka paljon milläkin alueella puuskututtaa, milloin vauhti rupeaa haittaamaan puhetta, ja ylipäänsä saada jotain tatsia sydämen tykytykseen vaikkei lenkillä tapaisikaan tuijotella sykemittariin.
Kolmannella kerralla teemana oli juoksijan lihas- ja nivelhuolto. Puhuttiin voimaharjoittelusta, venyttelystä ja kengistä. Voimaharjoitteluvinkeistä en muista oikein muuta kuin että sali, kahvakuula tai pumppi kerran viikossa olisi suositeltavaa ja että jalkoja, selkiä ja vatsoja pitäisi voimistaa. Ajattelin, että normaalilla salitahdillani homma tulee hoidettua, joten en tuhlannut asialle kovalevytilaani sen enempää. Venyttelyvinkeistä puolestaan jäi jotain mieleenkin: 6-10 minuutin lämmittelyhölköttelyn jälkeen on hyvä avata kroppaa nopeilla, max. 5 sekunnin dynaamisilla venytyksillä - tätä olenkin toteuttanut jokaisella lenkilläni. Pari tuntia lenkin jälkeen tulisi sitten venytellä kunnolla pidempiä settejä, ainakin puoli minuuttia per venytys - tätä en luonnollisestikaan ole tehnyt kertaakaan. Kengistä ja pohjallisista puhuttiin myös. Ohjaajien näkemys oli, että kaiken maailman yli- ja alipronaatiotuetut jalkineet ovat perkeleestä ja niillä rikkoo polvensa. Parempi vaihtoehto olisi kuulemma mahdollisimman neutraalit juoksukengät plus omien jalkojen mukaan teetetyt muotopohjalliset. Mene ja tiedä.
Neljännellä eli viimeisellä kerralla puhuimme ruuasta ja juomasta. Että jos menee kisoihin, siis vaikka maratonille tai puolikkaalle, niin kannattaa juoda sellaista juomaa, mitä harjoitellessaankin juo. Koska jos kroppa ei ole tottunut hartsporttiin, niin voipi olla, että vieras juoma ei sitten imeydykään siinä kisarääkissä, ja sitten käy konoset. Ja että normihölkkääjä ei palautusjuomia tarvitse - jos jotain, niin maito ajaa saman asian.
Kaiken kaikkiaan juoksukoulu oli minusta hintansa väärtti. Ei mikään tajunnanräjäyttävä kokemus, mutta tietyllä tapaa käänteen tekevä juttu, sillä kurssin päätteeksi pystyin hölkkäämään jo yli tunnin lenkkejä. Juoksukoulun jälkeenkin olen käynyt jolkottamassa keskimäärin 2 kertaa viikossa. Ja mikä parasta: olen nauttinut siitä!
2 kommenttia:
Mielenkiintoista luettavaa. Olen miettinyt tuota juoksukoulua aina välillä, mutta en ole uskaltanut / raaskinut. Voisi tehdä terää.
Suosittelen ainakin tätä! Mullakin oli vähän se harhakäsitys, että täytyis muka olla jokin maraton-tavoite, että juoksukouluun kannattaa lähteä - mutta tämä ainakin sopi just meikäläisen tasoiselle.
Lähetä kommentti