Great Gatsby ja 1920-luvun asu

Firman pikkujouluista on toivottu, niitä juhlittiin eilen 1920-luvun tyyliin. Meikälikan asu oli osittain itse tuunattu:

Mekko oli alun perin tunika, mutta tuunasin siitä siveänpituisen mekon lisäämällä rimpsua helmaan. Harmi ettei tullut otettua ennen-kuvaa.

Helmet olivat täyttä rihkamaa, hommattu aikoja sitten jostain ruotsalaisesta halpavaateketjusta ja palvelleet ties kuinka monissa kemuissa, niin TKK 100 vuotta -juhlassa kuin mafiateemaisissa pikkujouluissakin. Kukallinen pääkoriste on itse tehty, näpersin sen Great Gatsby -teemaisiin polttareihin.

Laukku on 10 vuotta sitten hommattu, palvellut aiemmin mm. 1980-luvun teemaisissa pikkujouluissa ja nyt siis 1920-luvun kemuissa.

Rannekoru oli myös omaa tuotantoa, tein sen elokuun polttareihin mallikappaleeksi morsiamen askarteluohjelmanumeroon. 

Vaikka itse sanonkin, niin minusta asuni oli varsin autenttinen ja vieläpä melko mukava päällä. Muutenkin 1920-luvun teema oli mainio, ihmiset olivat panostaneet oikein kunnolla. Naisilla oli upeita pääkoristeita, ja valtaosalla miehistäkin oli puku ja mirri sekä kyljyksellä kammatut hiukset. Kuten eräs kollegani sen tänään lounaspöydässä kiteyttyi: "vitsit että oli komeita nörttejä".

Niin, ja bändin keikkakin meni ihan kivasti - tärkeintä oli hauskanpito, ei 100-prosenttinen osuma säveleen.

Pääkalloja ja cup cakeja

Ensimmäisellä työviikolla loman jälkeen saa näyttää vähän hipiltä. Eikä tekis pahaa vaikka olisi tarttunut vähän rusketustakin - näyttäis siltä, että olis saanut kesästä jotain irtikin. Kun töihinpaluu kuitenkin pistää vähän manailuttamaan, niin tekaisin tällaisen manausamuletin, joka on killunut ranteessani ensimmäisen työviikon kolme viimeistä päivää. Epäilemättä koru tepsii, sillä kaksi ekaa päivää loman jälkeen tuntuivat paljon painavammilta kuin amuletin kanssa huiskitut kolme vikaa.

Rannekorussa pääkallohelmet ja cup cake -killutin pyörivät sulassa sovussa. Yksi turkoosi helmi keskellä korua oli ihan vain hetken härö mielijohde. Vaaleasävyinen värimaailma saa ihon näyttämään päivettyneemmältä kuin mitä se oikeasti on.

Joululahjahilut

Tämän vuoden joululahjat (joulukalenterissa nähtyjen lisäksi) koostuivat paljolti koruista, avaimenperistä ja heijastimista. Syy siihen on työväenopiston korukurssi, jonka kävin marraskuussa, siis parhaaseen mahdolliseen joululahja-askarteluaikaan. Kurssin parasta antia oli kuvansiirto, jota teimme metallin lisäksi kankaalle.

Tässä siis virallinen katsaus joulupukin konttiin:

Heijastimet äidilleni ja tädilleni: Lappeenrannan vesitornin kuva siirrettynä puuvillakankaalle. Kangas kuvineen on sittemmin liimattu ja lakattu muovimaton palaselle, minkä jälkeen liimasin muovimaton toiselle puolelle heijastimen. Reikä, naru ja hakaneula.

Ransu Karvakuono -rintanapit veljenpojilleni: Ransun kuva siirrettynä puuvillakankaalle, kangas liimattu puunapille, lakkaa pintaan, vanha partiomerkkinauha kehykseksi ja koruneula liimalla taakse.

Avaimenperät sisaruksilleni: Kuvansiirto kankaalle, kangas muovimatolle, lakkaa, reikä ja lenkki.

Rintarossi:  Kuten Ransut, mutta pitsiä reunoille.

Kuvansiirto prikalle. Tästäkin tuli avaimenperä, lisäsin nauhan ja avainlenkin.

Varisrintarossi äidilleni (ja toinen samanlainen itselleni): Lasimosaiikkitippa, varisprintti, ohutta vaneria, prikka ja koruneula.

Pannunalunen isälleni: Seinäkaakeli, kuvansiirto kankaalle, lakkaa, softista pohjalla.

Ranneketju veljen vaimolle. Luonnon kiviä ja hopeaa. Lätkissä lasten nimet.

4 - Viidakkokorut

Viime Putous-kausi herätti pedon sisälläni. Sen peto pukeutuu leopardikuosiin ja on niin nätti ja ja... Eli sisäinen Leena Hefnerini on pitänyt minua otteessaan, ja jollain sairaalla tavalla överit eläinkuosit ovat minusta nykyisin ihan jees. Joten tässäpä ohje eläinkuosisiin koruihin.

Tarvitset: Decoupage-lakkaa, kuvansiirtoainetta, metalliprikkoja, laserprinttejä tai valokopioita eläinkuoseista, sivellin sekä ketjua ja/tai nahkanyöriä. Lisäksi: Sakset ja vesiastia.

Leikkaa printit pieniksi paloiksi. Sivele kuvansiirtoainetta printtien päälle noin millin paksuudelta ja lätkäise prikka kuvansiirtoaineen päälle. Painele ja nytkytä prikkaa kevyesti, jotta kuvansiirtoaine tarrautuu metalliin ja mahdolliset ilmakuplat rikkoutuvat. Anna kuivaa yön yli.

Printtien pitää siis ehdottomasti olla joko lasertulosteita tai valokopioita, mustesuihkutulosteet eivät sovellu. Jos sinulla on kotona printteri, mutta et tiedä, onko se mustesuihku vaiko laser, niin silloin et todennäköisesti ole kovin it-orientoitunut ja olet vaan ostanut edullisen printterin, jolloin se mitä todennäköisimmin on mustesuihku. Eli kannattaa vaikka mieluummin sosialisoida työpaikan kopiokonetta muutaman tulosteen verran.

Kun seuraava aamu koittaa, on aika vesileikkien. Laske reilun kädenlämpöistä vettä astiaan. Dippaa prikka ja paperi vesiastiaan ja ala hiertää paperia varovasti. Jatka kunnes paperi on hiertynyt prikan pinnasta lähes kokonaan.

Nihrusta viimeiset paperihiutaleet pois prikan pinnasta veden alla. Tässä kohtaa tatsi saa jo olla todella herkkä, muuten kuvakin irtoaa prikan pinnasta.

Kuivaa prikka, levitä taas kuvansiirtoainetta printille ja lätkäise prikan toinen puoli kuvansiirtoaineelle. Anna kuivua iltaan saakka ja nihrusta paperi pois veden avulla. Mikäli prikan reunuksille jää hetaleita kuvansiirtoaineesta, voit leikata ne saksilla prikan reunan mukaan.

Levitä decoupage-lakkaa prikan pinnalle, pari kerrosta molemmille puolille. Anna kerrosten kuivua noin 20 minuuttia ennen seuraavan lakkakerroksen levittämistä.

Decoupagen voi korvata huonekalulakalla (esim. Tikkurilan Kalustekiva) tai läpinäkyvällä kynsilakalla, jos decoupage tuntuu liian hintavalta investoinnilta (decoupage-ohjeita on kyllä tulossa lisääkin lähipäivinä).

Sujauta ketju prikan läpi.

Ja ei muuta kuin baanalle, Barbara!

If you pay peanuts, you get monkeys

Nyt on ehkä vähän jäänyt levy pyörimään. Meinaan isohkoa korua pukkaa jälleen. Tällä kertaa ylijäämäpuuhelmistä pujoteltu pidempi nauha, jossa ei ole edes lukkoa.

Puuhelmien seassa keikkuu apina, joka on peräisin jostain kierrätysmatskukorviksista. Mutta kun korvisreikäni ovat kasvaneet umpeen, niin mitäs minä korviksilla enää.

Minulle personoitu Berliini

Vielä kerran pojat...

Itselle räätälöidyt ja persoonalliset asiat ovat selkeästi kova juttu Berliinissä. Kaupungissa on huikea määrä mitä erilaisimpia kirppareita, second hand -kauppoja ja vintage-puoteja, joiden artikkelit eivät taatusti kävele kotikaupungissa vastaan. Myös ketjuihin kuulumattomia kauppoja ja käsityöläisten työhuoneita on kivijalat pullollaan. Mutta näiden valmistarjonnan mestojen lisäksi törmäsin Berliinissä kolmeen konseptiin, joiden kaltaisia toivoisin Suomeenkin.

Suunnittele itse laukkusi

Packattack tekee laukkuja kierrätysmatskuista, esimerkiksi vanhoista purjeista. Voit valita useasta vaihtoehdosta haluamasi koon, mallin, läpän, sivukankaat, takaosan, sisätaskun - ja he surauttavat sinulle haluamasi laukun 100% käsityönä. Toimitusaika tosin on useamman päivän.

T-se-itse-t-paita

Parin korttelin päässä Packattackista on paitapaino nimeltä Yack Fou. Ja minä kun luulin, että suomen kieli on ainoa sanamuunnoskieli. Yack Foussa voit valita painatuksen, paidan mallin, värin ja koon, ja kuvio prässätään haluamallasi tavalla ihan odotellessa.

Hullu helmikauppa

Tukadun helmikaupan valikoimiin kuuluu kaikkea mahdollista ja mahdotonta, mitä ihminen vain voi keksiä ripustavansa koruun. Olin bongannut Mitten Tukadun jo aiemmalla reissullani, mutta en silloin jäänyt ostostelemaan täyteen ammuttuun liikkeeseen. Mutta en tiennyt, että Tukadussa voi myös tehdä koruja paikan päällä, ennen kuin ystäväni vinkkasi Kemikaalicocktailin blogikirjoitukseen. Ystäväni teetätti itselleen käsilaukkuvieheen ja minä noukin laareista tarvikkeet muhkeaan Marokko-henkiseen kaulakoruun. Siitähän tuli vieläpä ihan toimistokelpoinen.

Loppuun vielä erityiskiitokset semilokaaleille ystävillemme, jotka tutustuttivat meidät näihin ja muihin huippuihin paikkoihin!

Berliini & fäshön

Nyt tämä blogi muuttuu hetkeksi muotiblogiksi. Kotiuduin nimittäin eilen Berliinistä, jossa vierailin juurikin muotiviikon päättäjäisviikonloppuna. Ajoitin lomareissuni luonnollisestikin muotiviikolle, olenhan niin kovin fäshön-henkinen ihminen. Todellisuudessa ihmettelin, miten hotellit ovat niin buukattuja, kunnes minua valistettiin tapahtumasta. Ja heti seuraava ajatus oli, että en jaksa mitään takakireitä fashionistoja pyörimässä kaupungilla, kun minulla itselläni ei ole edes kunnon kesähousuja.

Lentokoneessa kävi ilmeiseksi, että kaikki Berliiniin menijät eivät ehkä olleet matkalla muotiviikolle. Ei ainakaan se sukkasandaalimies, joka kertoi kovaan ääneen mukahauskoja kaksimielisiä vitsejä. "Nyt ottaa eteen", tyyppi hihkui, kun kenttäbussin kuljettaja ohjasi matkustajia bussin takaosasta etuosaan. Sukkasandaalit ja ankeat vitsit nyt ei vaan kuulu muotiviikoille - sisäinen fäshön-henkilöni sai lievää hengenahdistusta.



Sukkasandaaliahdistustani lievensi se, että Miika Nousiainen, Suomen herttaisin kirjailija, oli samalla lennolla. En kuitenkaan mennyt pyytämään omistuskirjoitusta, vaikka mulla olikin Paperijätti matkalukemisena. Se ei vain olisi ollut kovin fäshönablea. Vähän teki kyllä mieli kysyä, että miten päähenkilön vaimo opiskeli Kauppakorkeakoulussa, vaikka olikin ruotsinkielinen. Miksei Hankenilla?

Sitten vihdoin päästiin Berliiniin. Muutama fäshön-mainos näkyi katukuvassa, mutta muuten aika perussettiä. Ihmiset pukeutuivat melko tavallisesti. Tisseistä kiinnostuneille vinkattakoon, että aika vähän naiset käyttivät siellä rintaliivejä. Veikkaan, että muotiviikolla ei ollut osuutta asiaan.

Kuvan tissit eivät liity katukuvan rintaliivittömyyteen, vaan kuuluvat Wannabe Ballerinasille, 

jotka esiintyivät Helsinki Freshin bileissä.

No mutta osallistuimmehan me nyt sentään yhteen muotiviikon tapahtumaan: Helsinki Freshin muotiviikon päätösbileisiin. Ehkä mieltäylentävin (lue: ainoa) fäshön-kokemukseni ikinä, nimittäin eräs fäshön-henkilökunnan edustaja kehui kaulakoruani. Hän myös kysyi, teenkö kaulakoruja työkseni. Vastasin rehellisesti, että "en, olen insinööri". Täytyy ehkä miettiä vähän katu-uskottavampi vastaus, mikäli alan notkua enempikin fäshön-piireissä.

Lisää Berliini-postauksia muista näkökulmista luvassa piakkoin, jahka palaan tästä fäshön-kuplastani maan pinnalle.

Kesäkoru 2012

Tämmösen kesäkorun duunasin jämähelmistä.

Ja siihen kaveriksi puuhasin vielä toisenkin. Näitä voi pitää sitten yksin tai erikseen.

Töölön tähti

Kaikkihan Afrikan tähden tietää, mutta harva on pelannut Töölön tähteä.

Peli ja säännöt muistuttavat Afrikan tähteä, mutta pelilautana on Töölön kartta ja käännettävät kiekot täynnä jännitystä - tyhjiä kiekkoja ei tässä pelissä ole laisinkaan. Tässä pelissä keltainen topaasi ei ollut kova kivi vaan ihanan pehmeä voipulla, ja rubiinin löytyminen johti rubiininpunaisiin kynsiin. Rosvo vei kyllä kaikki rahat, mutta lauloi serenadin vastalahjaksi.

Oikeassa Afrikan tähdessähän on paikka nimeltä Kultarannikko. Töölön tähdessä Kultarannikon virkaa toimitti Paja 31, jossa saimme kokeilla kiven istutusta hopeasormukseen.

Ennen illan huipennusta lätkästä paljastui hevosenkenkä - ja samanmuotoiset canapet. Ja kun Töölön tähti vihdoin löytyi, sitä ei ollut kiire kiikuttaa takaisin lähtöruutuun, vaan siitä nautiskeltiin pitkän kaavan mukaan.

Sukkanauharitarikunta

En tykkää suomia ihmisten ulkonäköä. Yleensä jos avaan suuni jonkun pukeutumistyylistä, teen sen positiivisessa mielessä ja ihaillen, mutta nyt on pakko avata sanainen arkku.

En ymmärrä, miksi lehdet hehkuttavat Jenni Haukion tyyliä. Ei pitäisi lukea roskalehtiä, tiedän, mutta viimemmäksi näin häntä verrattavan Jackie Kennedyyn. Olin osannut odottaakin vertausta, onhan Haukiokin kolmekymppinen kotelomekkoja suosiva presidentinpuoliso. Mutta ero vain on siinä, että Jackie oli tyyli-ikoni ja Jenni pelkästään neutraalin ok pukeutuja.

Tänään prinsessa Estellen ristiäisissä Jenni oli pukeutunut ihan ok:sti. Asuun olisi sopinut mainiosti jokin pääviehe tai hattu, mutta toisaalta, onhan se myös hienon tasavaltalaista olla paljain päin kuninkaallisissa kemuissa. No, pääkoristeen puute ei nyt ollut se juttu. Juttu oli Jennin rintarossi: Pystyykö joku tarkkasilmäisempi sanomaan, millainen koru oli kyseessä (esim. HS.fi-sivustolla, kuva 4/7)? Kun minusta tuo rintarossi näytti ihan Katariina Guthwertin tekemältä Yleisurhoollisuusmitalilta. Minullakin on sellainen, Scarlett O'Hara.

Jenni, Jenni, mikäli kyseessä oli Yleisurhoollisuusmitali, niin olisit ehkä voinut miettiä sitä vielä kerran. Onhan se tosi särmä koru, mutta ei ehkä kuitenkaan kaikkein sopivin tilaisuuteen, jossa Ruotsin kuningasperheen naiset kantavat ihan oikeasti Kalle-Kustaan kuvalla varustettua, silkkiruusukkeella koristeltua rossia. Tavallaanhan Yleisurhoollisuusmitali on tosi hauskaa kettuilua monarkiaa ja kaiken maailman seremoniallisia ritarikuntia kohtaan, mutta et ehkä tarkoittanut sitä sellaiseksi.

Tai kertoisit edes, kenen kuva Yleisurhoollisuusmitalissasi oli.

Kuukiviä

Joululahjakoru jätti hingun tehdä samalla ajatukselle jotain itsellenikin. Laavakiviä, hopealenkkejä, hauska lukkorenkula ja kadulta löytynyt, hieman tallaantunut en-nyt-muista-minkä-sarjan hopeinen korvakoru.

Joulun ainoa hely

Joulun ainoa koru. Tästä tuli niin kiva, että hyvä jos raaskin kääriä pakettiin. Tuo iso renkula on lukko. Täytyy varmaan tehdä ittellenikin samantyylinen.

Korallia vai Carilloa?

Korallinen kasaribiisi on soinut päässäni sitten Vilman viime postauksen - että kiitosta vaan :D Tässä korallin vaihtariksi vähän Carillon punaista.

No, enivei, paras tapa taltuttaa korvamato on hyökätä suoraan sitä kohti, ja siksipä duunailin muhkean kesäranneketjun koralleista. Koru mätsää mukavasti taustalla näkyvän Luciano Pavarotti -tyyppisen huivin kanssa.

Kävin eilen alennusmyynneissä etsiskelemässä kesävaatteita, ja tulin siihen tulokseen, että joko kaupoissa ei oo mitään kivaa tai sitten en vaan osaa ostaa kesävaatteita. Eli tää(kin) kesä mennään accessoraisaamalla tylsiä t-paitoja huiveilla ja rannekoruilla. Ja tässä vielä vähän lohdutusta kesävaatekriiseilyyn.

Polttarikoruja

Osallistuin eilen tyylikkään prinsessahenkisiin polttareihin. Olin tehnyt morsiamelle samanhenkisen rintarossin kuin mitä Ruotsin hovin naiset pitävät Nobel-juhlissa. Vickanin ja Madden rosseissa on Kalle-Kustaan kuva, joten tässä morsiamen rossissa oli myös hänen isänsä kuva. Melkein voisin ottaa itsellenikin tuollaisen meidän isukin passikuvalla. Rossi on tehty rihkamasormuksesta, sekalaisista korun osista, silkkinauhasta ja hakaneulasta.

Itse osallistuin tapahtumaan vierailevana starana; pidin nimittäin polttariporukalle korukurssin. Morsian teki papuketjusta rannekorun ja muu porukka pujotteli itselleen helmikorun. Aikaa touhulle oli varattu pari tuntia, mikä oli juuri sopivasti. Morsian sai kokeilla hopealangan veivaamista, lenkkien sahaamista, ketjun punomista ja lopulta kiillotusta - ja lopputulos oli huikean hieno! Polttariväki ei vaikuttanut kovin traumatisoituneelta ja oli tämä kiva debyytti opellekin.

Korukätkö

Kaverini Johanna tarvitsee materiaalia lopputyöhönsä. Lyhyesti muotoiltuna avunpyyntö oli jotakuinkin seuraava: "ota kuva siitä, miten säilytät korujasi". Tämä ei siis ole mikään meemi-haaste, mutta koska olen esitellyt säilytysjärjestelmiäni aiemminkin, ajattelin repostella asialla julkisesti.



Korujen säilytyksen suhteen en todellakaan ole mallioppilas, ennemminkin luokalle jäänyt tarkkislainen. Minulla korujen säilytyksen ohjenuorana on "poissa silmistä" ja "kaik yhes koos". Säilytysjärjestelmänä on siis yksi TV-tason vetolaatikko. Samassa laatikossa majaansa pitävät myös aurinkolasit ja liikuntasetelit. Mainittakoon kuitenkin, että perintökalleuskorut ovat kyllä hieman paremmassa tallessa miehen kalvosinnappien kanssa.

Tärkeintä on se, että voin nopeasti sipaista korut omaan paikkaansa, koska muuten ne lojuisivat ympäriinsä. Tosin korun ottaminen laatikosta (sotkuisesta möykystä) ei ole aina niin nopeaa. Ihailen ihmisiä, joilla riittää järjestelmällisyyttä säilyttää korjua omissa lokeroissaan. Ajatus koruilla sisustamisesta puolestaan tuntuu minusta vähän vieraalta.

Mikäli haluat valottaa korukätköäsi Johannan lopputyöhön, niin ohjeet löytyvät Pieniä Iloja -blogista.

Oikeat karkkihelmet

Just tällasta askartelua en ollutkaan aiemmin kokeillut. Sain siskoltani joululahjaksi tee-se-itse-karkkihelmi-setin, jonka askartelin kummityttöni kanssa kaulanauhoiksi.



Helmet kestivät yllättävän hyvin hikisiä sormia ja ne maistuivat ihan syötäviltä, aika lailla samalta kuin ne valmiit karkkihelmet. Mutta se haju - huhhuh! Oli kyllä niin mehevät esanssihatsat, että lähes tulkoon migreeniä pukkas.