Joulun tähti on ehdoton

Aiemmin viikolla meinasin jo ruveta stressailemaan jouluvalmisteluista: "Ääk, ääk, joulukortit pitää lähettää viimeistään 13.12. ja minä oon ensi viikon käytännössä työreissussa ja en oo vielä edes hommannut tarvikkeita saati että olis mitään ideaa kortteihin ja onko se Tiimarikin jo lopettanut toimintansa, missä täällä enää nykyisin on askartelutarvikekauppoja." Sitten jokin napakka mutta zeniläinen joulutonttu sisälläni otti tilanteen haltuun ja totesi: "Pöljä, sulla on kaapit täynnä askartelutarvikkeita, käytät niitä, kyllä sä jotain keksit." 

Ja kertakaikkiaan, paperisäläähän täältä pesee. Tämän vuoden teemaksi hahmottui joulun tähti ja överikuvioiset paperit.

Tein kaikki kortit samalla ajatuksella - pohja, tehostesuiru about kultaisen leikkauksen huudeilla alareunassa ja tähti tehostesuirun vasemmassa reunassa.

Vaikka idea oli kaikissa korteissa sama, niin kaikista tuli silti keskenään erilaisia.

Yhtäkkiä huomasin värikoodailevani papereita ajatuksella "nää on ihan Tuulan värit, tää näyttää Lauralta, tää on Terhi, nämä on Severin värisiä - saako samaan huusholliin laittaa useamman kortin jos ne kerran näyttävät vastaanottajiltaan?"

Täähän meni tänä vuonna paljon kivuttomammin kuin joinain aikaisempina vuosina! Ehkä juuri siksi, että jokaista korttia tehdessä tuli ajateltua potentiaalista vastaanottajaa. Ja näinhän sen just kuuluukin mennä: vaikka tarvikkeet olivatkin jämäkamaa, niin jalostus ja ajatus jalostuksen takana tekee taikoja.

Vielä kun joku taikoisi korttiaskartelun jäljet takaisin paikoilleen...

2 - Joulukortit Stockan kuvastosta

Maailmassa on yksi periaate, josta minun olisi hirveän vaikea antaa periksi: haluan tehdä joulukortit itse. Hyvässä joulukortissa yhdistyy uniikkius ja sarjatuotanto. Ensimmäisenä adventtina joulukalenterin luukusta kuuluu tulla kynttilä, joten siinä teemaa tälle päivälle.

Tarvitset: Vanhoja sisustus- tai mainoslehtiä, ohutta kaksipuolista teippiä, pahvia tai valmiita korttipohjia, nättiä paperia ja Dymo-kirjoittimen. Lisäksi: sakset ja paperiliimaa mikäli et käytä kaksipuolista teippiä.



Leikkaa lehdistä kaikki kynttilän kuvat. Voit leikata myös muita jouluisia kuvia. Jättäisin ehkä alusvaatekuvat leikkaamatta, vaikka niitäkin joululahjavinkkeinä kovasti mainostetaan. Leikkaa nätistä paperista tausta kynttilälle. Teippaa kynttilän kuva nätille paperille ja tämä setti edelleen korttipohjalle. Niksuttele Dymolla jokin jouluinen tervehdys, jos koet sen tarpeelliseksi.



Mikäli kynttilän kuvat loppuvat lehdistä kesken, myös muut kuvat käyvät. Kehnompikin kuva menee, jos saat rakennettua tervehdystekstillä aasinsillan kuvan ja joulun välille. Ja ainahan voi leikellä mitä tahansa kuvia ja tehdä niistä jouluisia liimaamalla tonttuhatun kuvan päälle.

Joulukortit 2011

Tänä vuonna tein taas klassiset: odotin viime tinkaan saakka joulukortti-inspiraatiota - ja tulihan se sieltä. Leikkelin kahdesta Myyrä-kalenterista tammi-, marras- ja joulukuun kuvista palasia.

Olen jemmannut noita kalentereita tosi pitkään, kun kuvat ovat minusta niin herttaisia. En ole oikein raaskinut käyttää niitä mihinkään. Mutta nyt tuli sellainen fiilis, että jos ei niitä voi käyttää rakkaimmille ystäville ja läheisimmille sukulaisille meneviin juttuihin, niin turha niitä on sitten hautoakaan.

Pikku-jekke

Veljeni perheeseen tuli kuluneella viikolla täydennystä, pikkuinen roteva poika. Vähän meni pikku kaverilla ajoitus pieleen, hän nimittäin suvaitsi tulla maailmaan päivän minun synttäreideni jälkeen. No, tulevaisuudessa saadaan sitten kakkua kahtena päivänä peräkkäin.



Nipuli-jänis ei lähtenyt postiin mukaan, mutta se tunki väkisinkin kuvaan mukaan.

Kesän muistoja Korkeasaaresta

Anopille Niket

Anopilla oli synttärit. En hommannut anopille lenkkareita, kuten Siivottomassa jutussa, vaan tein kortin. Noi rihmat, sakset ja toi valkoinen juttu ei oikeesti kuulunut korttiin, mutta ne nyt sattui olemaan sopivasti hollilla rekvisiitaksi.

Royalist? Ja visst!

Nyt äitiäni ja siskoani ehkä hävettää ja herra taloudessamme tuhisee: meitsi skräppää prinsessoja. Mutta miulla on hyvä selitys. Kun ilmat kerran viilenivät, niin tuli pakottava tarve nypertää jotain. Eikä miulla oikein ollut valokuvia muuta kuin sähköisessä muodossa, ja nehän ei paljoa lämmittäneet. Joten oli pakko käydä käsiksi postikortteihin ja leikellä lehtiä. Ja onhan tää hauskempi tsoukki kuin Pekkarisen ydinvoimavitsit.



Vickanista ja Danielista tuli aika hillityt, mutta sellasiahan ne on. Kullanhohtoinen paperi ja yläkulman metallinapit hohtivat niin, että kuvaaminen oli vähän hankalaa. Ja tiedoksi vaan Vickan ja Daniel, että tossa olis nyt teille sopiva sinettikin ihan meikäläisen suunnittelemana tarjolla, että jos kiinnostaa.



Tanskan Frederik ja Mary puolestaan saivat vähän rehevämmän kehystyksen: renesassitaidetta, pitsiä ja silkkiruusuja.



Maddessa ja Jonaksessa sai vähän revitellä. Minusta Jonas vaikutti jotenkin luihulta limanuljaskalta jo ennen kuin ne norjalaisvosun paljastukset tuli julki. Meillä töissä miehetkin mouhos oikein paatoksella, että "hitto, mikä pöljä, jätkä on kihloissa Madden kanssa, ja silti käy sutimassa muualla." Näin jokin aika sitten ihan Jonas Bergströmin näköisen jätkän lenkkeilevän Tapiolassa. Loin häneen paheksuvia katseita. Ihan varmuuden vuoksi.

Joo. Nyt on kyllä pakko teettää kummilasten kuvista paperiversioita, jotta on mitä askarrella, sit kun puuska taas iskee.

Hyvää äitienpäivää...

...äidille ja mummille!


Toivottaa,

Lapsesi/Lapsenlapsesi
(joka on juuri saanut Dymo-kirjoittimen)

Luokkaretki jatkuu

Huoh, loputkin luokkakuvat on nyt askarreltu ja albumissa. Hirveetä nostalgiatykitystä, mutta tää oli kiva projekti.


Kaikki muut luokkakuvat miulla oli tallessa paitsi ekaluokan kuva, joten parit kaverikuvat saavat nyt sitten edustaa ykkösluokkaa. Olis miulla sitten ollut vielä muutama lisäkuva, kuten yläasteen oppilaskunnan hallituksen kuva ja yläasteen koulun johtokunnan kuva (mitämitävittiä!?!), mutta oikeesti, en edes muistanut olleeni oppilaiden edustajana jossain yläasteen johtokunnassa. Pönötyskuva kera joutsenolaisten kunnallispoliitikkojen, joilla tuolloin oli teini-ikäisiä lapsia - ei ehkä vahvin mahdollinen tunneside...


Mikä näissä kuvissa on sitten niin hauskaa ja nostalgista? Varmaan jokaiselta kolmekymppiseltä löytyy albumista nämä samat kuvat. 80-luvun lopun kirkkaat neonvärit. Takatukkainen poika, joka ilveilee kuvassa. Krepatut hiukset tai vesikampaukset. Kanarialta ostetut ärskyt paidat, joihin oli painettu mahdollisimman monen vaatemerkin logo. Muhkeat hiusdonitsit.


90-luvulle tultaessa luokkakuvissa alkoi olla enemmän rekvisiittaa: viherkasveja, karttoja, mattoja, tauluja. Pikeepaitoja ja meleeratun harmaita kollareita. Todella säkkärät permanentit. Jossain viitos-kuutosluokan paikkeilla tytöt venähtävät pituutta ja näyttävät ainakin kaksi vuotta vanhemmilta kuin eturivin pikkupojat. Sitten oli tietty lama ja Levikset - joillain aidot, joillain feikit.


Yläaste meni jotenkin vähän sumussa. On hirveästi asioita, joita en muista yläasteelta. Mutta ainakin jossain vaiheessa ruudulliset flanellipaidat olivat tosi in. Niin ja kansitakit. Myös meikkaaminen ja hiusten värjääminen tulivat kuvioihin yläasteella, meille oli jotenkin itsestään selvää, että ala-asteella ei vielä saanut meikata.


Lukio oli minusta ihana paikka. Tällaiselle hikarille oli tosi vapauttavaa, ettei tarvinnut enää vetää siis-en-lukenut-yhtään-ja-sain-silti-ysi-puoli-roolia. Lukion viimeisinä aikoina ihmisllä alkoi olla jo kännyköitä. Ai niin, ja joillain vanhemmilla, jo kotoa muuttaneilla partiokavereilla oli jo aiemmin kännykän edeltäjä, Ringo.


Lapsuuteni ja teiniyteni ajoilta lama oli suurin yhteiskunnallinen juttu, jonka tajusin ja muistan selkeimmin. Ei se ollut mitenkään ankeaa, vaan oppikirjojen kierrättäminen oli ihan normaalia, ja termit devalvaatio ja valuutan kelluttaminen kuuluivat pikkuvanhan varhaisteinin yleissivistykseen. Ensimmäiset pakolaiset muistan myös, sillä ihan meidän lähellä oli vastaanottokeskus. Berliinin muurin murtuminen uutisoitiin jotenkin tosi juhlallisesti. Neuvostoliiton hajoaminen tuntui puolestaan vähän pelottavalta ja epävakaiselta, koska meiltä oli rajalle alle 10 kilometriä ja isäni teki paljon työkeikkoja rajan taa.


Kekkosen kuoleman muistan niin, että olin kauhean pettynyt, etteivät ihmiset käyttäneet mustia suruharsoja tai hienoja surupukuja. Tellervo Koivisto oli viimeinen presidentin puoliso, jota kutsuttiin kotimaisessa mediassa useinkin rouva Mauno Koivistoksi, Eeva Ahtisaarta kutsuttiin jo pelkästään omalla nimellään.

Sellaista se oli.

...yksinhuoltajaäitejä, autokaaauppiaita

Lupaan, että tää on tällä erää viimeinen Anssi Kela -lainaus. Mutta luokkakuvien koristelu jatkuu, sen voin luvata. Oma tyyli hakee vielä vähän uriaan, mutta kyllä se siitä, tuli jo muutama onnistunutkin versio.

Kerhokuva
Myyräkalenteri vuodelta 2006 osoittautui aarteeksi

Eskari
Vähän traditsionellimpaa ja hempeempää

Vitosluokka
90-luvun alun kansainvälisyyttä

Ysiluokka
Vähänkös oltiin rentoja ja kuuleja

Fuksitoimikunta
Kai tänkin voi luokkakuvaan rinnastaa.
En kyllä kirjaimellisesti opiskellut näiden heppujen kanssa,
mutta vietin aikaa TKK:lla.

Ja tässä se, mitä tarkoitin viime postauksen paperinuukuudella.

Eihän sitä hienoa paperia raaski jättää kuvan taa piiloon,
kun siitähän saa vielä vaikka mitä!