Eräs selkeimmistä marrastreeni-projektini löydöksistä on todellakin ryhtiin liittyvät asiat.
Teininä/lapsena venähdin pituutta jo varsin varhain, ja äitini teroitti minulle hyvän ryhdin merkitystä toistuvasti. En esimerkiksi saanut saanut olkalaukkua koululaukuksi, koska äidin mielestä se pilaisi ryhdin. Reppu on ergonomisempi. Kiitos äiti - teininä minulla olikin hyvä ryhti.
Lukiossa tein jo sen verran kesä- ja viikonlopputöitä, että itsenäinen nuori nainen pystyi ostamaan itse tienaamillaan rahoilla mitä ikinä lukiolainen nyt yleensä haluaakaan, kuten Marimekon olkalaukun. Porttiteoria kicks in. Sitten tuli TKK ja könötys Alvar Aallon persjalkaisille suunnittelemissa luentosaleissa, könötys tietokoneen ääressä ja työelämässä könötys työpöydän ääressä.
Ja työpöydän äärestä könöttämästä duunikaverinikin minut löysi silloinkin, kun hän toi sen Fit-lehden pistos-ryhti-jutun luettavaksi (ja hän yllätti minut itse teosta könöttämässä, vaikka mulla onkin se post-it-lappu monitorissa muistuttamassa lapaluiden asennosta).
Mutta ehkä jokin on vihdoin naksahtanut päässäni ryhdikkämpään suuntaan. Nimittäin eilen ruokajonossa toinen kollegani (jonka olen tuntenut 7 vuotta) kysyi, "miten sä oot noin pitkä?" Okei, suomalaisvirallinen meriselitykseni oli kengät, mutta oikeasti kengät eivät olleet sen korkeammat kuin muutkaan kenkäni, joten sen täytyi johtua ryhdistä. Olin nääs juuri hetkeä aikaisemmin ajatellut ryhtiä.
On minulla vielä luonnolliseen hyvään ryhtiin matkaa. Siinä matkan varrella täytyisi jotenkin saada parempi tuntuma syviin vatsalihaksiin. Vaikka kuinka yritin lenkilläkin olla ryhdikäs ja syvien vatsojen suhteen stabiili, niin ei mulla ollut kyllä minkäänlaista yhteyttä niihin. Mutta onneksi ei kyllä pahasti pistänytkään, ihan vähän vaan, ja siitäkin pääsin eroon.
Hölkkä 38 min / 4,7 km
Sykkeen keskiarvo 144, maksimi 162
Olis jaksanut enemmänkin, mutta oli vähän liian vähän päällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti