12.11.13

Hot Body Balance ja positiivinen ryhmäpaine

Tiistain Hot Body Balance on ehkäpä Esport centerin paras yksittäinen tunti! Body Balance on vähän tylsää kylmässä salissa, ja toisaalta esim. pilates on vähän turhan tiukkaa kuumaan saliin - mutta Body Balance kuumassa salissa on ihan huippua. Nyt vuorossa oli miksattu ohjelma, jossa oli aika paljon pilates-vaikutteita (hullut vatsat ja selät), mukavat alku-taijit ja joogasta tuttuja aurinkotervehdyksiä oli varioitu jotenkin mielenkiintoisemmiksi. Tunnin jälkeen hiki virtasi ja olo oli ihan pimpelipom.

Vasemmalta: meitsi, gym buddy Ritva ja Paula, täysin urheiluhullu serkkuni

Pitkästä aikaa kanssani huhki myös gym buddyni Ritva, joka on meikäläisen serkkujekke. Olimme lapsena ja teinarina paljon tekemisissä, mutta sitten yhteydenpitoon tuli noin kymmenen vuoden tauko. Noin vuosi sitten huomasimme olevamme saman kuntokeskuksen jäseniä, joten nykyään tapaamme säännöllisesti tervehenkisissä merkeissä.

Salille lähtiessäni holotti vettä ja tuuli piiskasi niin, ettei sateenvarjostakaan ollut mitään hyötyä. Jos olisin ollut yksin liikenteessä, olisin saattanut luistaa jumpasta, mutta kaveria ei jätetä, joten positiivinen ryhmäpaine sai minut taivaltamaan salille asti säästä huolimatta. Onni on gym buddy, joka auttaa ottamaan niskasta kiinni.


Hot Body Balance 60 min
Kävely 40 min

Kerrassaan hottia!

Ei kommentteja: