19.2.12
Keskeneräinen Tunna
Muotokuvakurssilla olen opetellut viime aikoina lähinnä hiusten piirtämistä, kumittamista ja mittaamista. Kumittaminen on kyllä kaikkein vaikeinta. Ja edelleenkin on ihan hirveä valkoisen paperin kammo meikäläisellä. Ihan itseäni koulutaakseni päätin, että postataanpas tänne keskeneräinen Tunna Milonoff. Sattuu nimittäin katsoa keskeneräistä piirustusta. Ja huomaan, että toi leukahan ei ole lainkaan tuollainen millaiseksi olen sen piirtänyt. Kumia, kumia.
No miksi sitten piirtelen jotain Madventuristia? No siksi, kun tässä kuvassa on hirveen herkullisia karvoja: hötöiset hiukset, partaa ja todella olemattomat ja muodottomat kulmakarvat. Haastetta, haastetta. Plus että hyviä muotokuvia on lehdistä todella vaikea löytää - kuvat ovat usein niin photoshopattuja ja mallit niin siloiteltuja, että niissä ei ole mitään mielenkiintoista.
6.2.12
Tieteellistä torttuilua
Tänä vuonna ei tullut testattua yhden yhtä uutta Runebergiä. Itse asiassa R-bergailut jäi hyvinkin vähälle. Mutta jotain uutta näkökulmaa tämäkin vuosi toi tullessaan.
Syöksyin lauantaina Stockan leipäosastolle ja totesin, että siinäpä on torttu poikineen mistä valita. Runebergin päivän aatto on kuitenkin niin viimetinkainen ajankohta, että silloin ei enää riskeerata (lue: kokeilla mitään liian epäilyttävän näköistä). Toisaalta, olen jo maistanut täydellistä torttua, joten realistina en lähtenyt tavoittelemaan kuuta taivaalta, ainoastaan semi-hyvää kaupan torttua. Niinpä otin kiltisti leivostiskin vuoronumeron käteeni ja jätin Runebergin päiväni ammattilaisen huomaan: Kysyin tiskin tädiltä, mikä heidän valikoimissaan olevista tortuista on kaikkein kostein. Täti vastasi: Kanniston. Ja niin oli ostopäätökseni sinetöity.
Kosteus oli todellakin kohdallaan ja mukavan mureakin torttu oli, mutta jotenkin ohut maultaan. Kardemumma ja sokeri tuntuivat olleen ainoat mausteet. Ja nyt kun tätä kirjoittaessa tsekkasin aiemman Kannisto-tuomioni, niin samaan lopputulokseen päädyin näemma silloinkin. Mikä taas puolestaan todistaa montakin asiaa:
Syöksyin lauantaina Stockan leipäosastolle ja totesin, että siinäpä on torttu poikineen mistä valita. Runebergin päivän aatto on kuitenkin niin viimetinkainen ajankohta, että silloin ei enää riskeerata (lue: kokeilla mitään liian epäilyttävän näköistä). Toisaalta, olen jo maistanut täydellistä torttua, joten realistina en lähtenyt tavoittelemaan kuuta taivaalta, ainoastaan semi-hyvää kaupan torttua. Niinpä otin kiltisti leivostiskin vuoronumeron käteeni ja jätin Runebergin päiväni ammattilaisen huomaan: Kysyin tiskin tädiltä, mikä heidän valikoimissaan olevista tortuista on kaikkein kostein. Täti vastasi: Kanniston. Ja niin oli ostopäätökseni sinetöity.
Kosteus oli todellakin kohdallaan ja mukavan mureakin torttu oli, mutta jotenkin ohut maultaan. Kardemumma ja sokeri tuntuivat olleen ainoat mausteet. Ja nyt kun tätä kirjoittaessa tsekkasin aiemman Kannisto-tuomioni, niin samaan lopputulokseen päädyin näemma silloinkin. Mikä taas puolestaan todistaa montakin asiaa:
- Torttumakuni on pysynyt vakiona. On myös ihan mahdollista, että minulla on absoluuttinen torttukieli (vrt. absoluuttinen sävelkorva).
- Kanniston resepti on pysynyt samana.
- Torttutestin tutkimustulokset ovat toistettavissa - ja näin ollen tieteellisessä mielessä täysin päteviä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)