4.11.13

Menee kätevästi kasaan ja mahtuu sängyn alle

Eilen iltapäivällä olo äityikin melko kurjaksi. Junamatka takaisin Helsinkiin oli yhtä kärsimystä ja palelua, joka paikkaan koski. Junassa otettujen tunnin torkkujen lisäksi vetäisin vielä kotona 1,5 tunnin horkkaiset päikkärit, enkä jaksanut edes neuloa Voice Kidsiä katsellessani. Oli siis aika selvää, että tänään ei ole vielä asiaa toimistolle.

Aamupäivällä köllöttäessäni katsoin jonkin aikaa TV-shopia. Huomasin, että TV-shopinkin urheiluvälinetarjonta on kokenut jonkinmoisen sukupolven vaihdoksen: enää ei kaupata sängyn alle säilytykseen taiteltavia härveleitä, vaan fokus on erilaisissa treeniohjelmissa, virtuaali-perstrainereissa ja 90 päivän jumppa-DVD-bokseissa.

Kävin funtsimaan, kuinka paljon erilaisia urheiluvälineitä omistan (urheiluvaatteita ja -kenkiä ei lasketa). Sain listattua seuraavat:

  • Kävelysauvat
  • Murtsikkasukset, -sauvat ja -monot (pertsa)
  • Pilatespötkö
  • Joogamatto + liukuesteillä varustettu pyyhe
  • Piikkimatto
  • Uimalasit
  • Kickbike
  • Sykemittari


Näistä vähäisimmällä käytöllä on ollut pilatespötkö (vai mikä sen nimi nyt oikeasti onkaan). Ostin sen viime keväänä fysioterapeutin suosituksesta, koska hänen mukaansa sillä saa sekä kehitettyä syviä vatsalihaksia että möyhennettyä jäykkiä selkälihaksia. Väitän, että omistamistani härveleistä pilatespötkö edustaa ainoana sarjaa "sängyn alle arkistoidut urheiluvälineet". Äkkiseltään voisi luulla, että parin vuoden takainen trendijoululahja, piikkimatto, kuuluisi tähän kategoriaan myös, mutta ehei, piikkimatolla urvotus on ihan oikeasti auttanut muutaman kerran migreenissä.

Kickbikella olen nyt potkutellut 4 kesää. Se on ihan hauska peli, mutta kyllähän tavallinen fillari olisi fiksumpi. Voi olla, että laitan kickbiken myyntiin ensi keväänä.

Onneksi roinaa ei ole tuon enempää. Muuttolaatikkoleikin yhteydessä taisin kyllä heittää jotain poiskin - eipä ole tullut kaivattua.

2 kommenttia:

Paula kirjoitti...

Ei tosiaankaan paha lista ja tärkeintä tietysti että välineille on käyttöä. Minun oma listani on jo vanha (ja oli näköjään Papupadan puolella): http://www.papupatasi.blogspot.fi/2012/04/12-vaatekaappia-ja-ulkovarasto.html, tuohon on tullut lisäystä ainakin niiden spinnikenkien muodossa. Juoksulenkkareitakin on tullut hankittua, mutta vanhoja olen heittänyt sitämukaa pois.

Uutta joogamattoa harkitsen, mutta pitää vielä kartoittaa mistä saisi parhaimman. Entinen oli Nike ja se kesti hyvänä noin viisi vuotta, sitten rupesi murenemaan. Viikonloppuna tsekkasin Stadiumin ja Budget Sportin joogamattovalikoiman ja kaikki olivat joko vastaavia kuin se oma vanha Niken matto tai sitten liian liukkaita tosi muovisia mattoja, joten ostamatta jäi.

Ja vielä puolustuksena omille liikuntakamppeille, että vastaavasti käsityötarvikkeita ja askartelujuttuja täältä löytyy vain yhden hyllyn verran.

Katri kirjoitti...

Siun listan luettuani muistin unohtaneeni yhden tärkeän: pyöräilykypärä.