Huomenna, uuden vuoden kunniaksi ilmoille tärähtää Huippuhomman lähes kahdeksanvuotisen blogihistorian suurin pamaus. Sitä ennen kuitenkin vielä kahvakuulataan, kilistellään skumppaa, pelataan Scrabbleä ja väistellään raketteja. Riemuisaa uuden vuoden juhlintaa!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suunnitelmat. Näytä kaikki tekstit

31.12.13
10.8.13
Muuttolaatikkoleikki
Olin eilen istumassa iltaa ystävien luona. Illan vilakassa kävi ilmi, että ystävälläni on ollut kevään ajan käynnissä projekti: hankkiutua eroon ylimääräisestä tavarasta muuttolaatikko kerrallaan. Hän on onnistunut vähentämään tavaraa kevään aikana 28 muuttolaatikollista. Siis 28!
Innostuin ajatuksesta. Säilytystilaahan on olevinaan aina liian vähän, vaikka vikahan voi olla siinä, että tavaraa vaan on liikaa. No tämä ei varsinaisesti ollut vielä mikään uusi oivallus - onhan Tavarataivaasta, kuuden vaatteen haasteesta ynnä muusta ollut parina viime vuonna paljonkin puhetta. Mutta nerokasta on mielestäni käyttää yksikkönä muuttolaatikkoa:
Ystäväni on pitänyt projektistaan blogiakin. Mutta varoitan, muuttolaatikkoleikki voi olla tarttuvaa.
Minä ainakin sain tartunnan, sillä tänään kaupungista kotiin tullessani oli pakko koukata Clas Ohlsonin kautta. Muokkaan kuitenkin haastetta itselleni sopivaksi: ensisijainen päätavoitteeni ei ole vähentää tavaraa vaan järkeistää kotimme järjestystä. Haluan säilyttää tavarani hieman väljemmin ja hieman fiksummin kuin nyt, sillä nyt joudun aina purkamaan nyssäköitä hyllyltä ennen kuin saan sen kaipaamani laatikon, purkin tai tavaran esiin. Koska en ole muuttamassa, en halua asettaa itselleni mitään tiukkaa tavoitemäärää tavarasta luopumiselle - kyllä sen sitten tietää. Eli muuttolaatikkoleikki on ikään kuin väline järkevämpään järjestykseen.

- Muuttolaatikko on aika iso, joten sen täyteen saaminen on jo selkeästi saavutus ja vähennetyn tavaran määrä tuntuu.
- Muuttolaatikko on kompakti - jos vähennettävää tavaraa tarvitsee säilyttää hetken aikaa esim. kirpparipöytää odottaessa, niin se sujuu melko kivuttomasti.
- Muuttolaatikko on hyvä välitavoite - elefanttikin on syötävä paloissa.
- Muuttolaatikko on konkreettinen: jos edessäsi olisi muutto (kuten ystävilläni oli), jokainen luopumislaatikollinen on pois oikeasta muuttokuormastasi.
Ystäväni on pitänyt projektistaan blogiakin. Mutta varoitan, muuttolaatikkoleikki voi olla tarttuvaa.
Minä ainakin sain tartunnan, sillä tänään kaupungista kotiin tullessani oli pakko koukata Clas Ohlsonin kautta. Muokkaan kuitenkin haastetta itselleni sopivaksi: ensisijainen päätavoitteeni ei ole vähentää tavaraa vaan järkeistää kotimme järjestystä. Haluan säilyttää tavarani hieman väljemmin ja hieman fiksummin kuin nyt, sillä nyt joudun aina purkamaan nyssäköitä hyllyltä ennen kuin saan sen kaipaamani laatikon, purkin tai tavaran esiin. Koska en ole muuttamassa, en halua asettaa itselleni mitään tiukkaa tavoitemäärää tavarasta luopumiselle - kyllä sen sitten tietää. Eli muuttolaatikkoleikki on ikään kuin väline järkevämpään järjestykseen.
| Tästä se lähtee! |
Viime keväänä luovuin noin kolmasosasta vaatevarastoani, ja sen jälkeen tuntui, että on paljon enemmän päälle pantavaa kuin aiemmin. Luovuin myös valtaosasta CD-levyjäni, puolet koruista sai mennä, ja jonkin verran keittiöhärveleitäkin löysi uuden kodin tai tiensä pään. Tiedän, että turhasta tavarasta luopuminen on vapauttavaa. Tuoreena mielessä on myös siivouskaapin järjestäminen ja piirrustuspaperien uusi ordnunki - hirveän palkitsevia ponnistuksia nekin. Tästä ei voi seurata kuin hyvää!
24.3.13
Hemmotteluloma Helsingissä, päivät -1 ja 0
Hurraa! Alkava viikko on talvilomaviikkoni. Suunnittelimme ensin lähtevämme muutamaksi päiväksi lähilomalle Tukholmaan, mutta päätimmekin sitten jäädä kotiin. Lupasin itselleni, että käytän Tukholman reissusta säästyneet rahat itseni hemmotteluun täällä kotikulmilla. Pysyy raha Suomessa ja kansantalouden pylpyrät pyörimässä.
Jos totta puhutaan, niin minua ällöttää sana "hemmottelu". Tulee mieleen jokin tyhjänpäiväinen kuumakivihoito tai muu kiusallinen löllyminen jossain mutakylvyssä. Lisäksi olen kuitenkin aika nuuka, joten en osaisi nauttia esimerkiksi jalkahoidosta, vaan pitäisin sitä rahan haaskauksena. Mutta aion tehdä hemmottelun omalla tavallani: asioilla, joita en arkena tekisi.
Vaikka tämä viikonloppu ei vielä lomapäiviä kuluttanutkaan, virittäydyin hemmolomatunnelmaan lauantaina vierailemalla Petri's Chocolate'n juuri avatussa liikkeessä Eirassa. Heräteherkuttelin mustaherukka-suklaa-kakkupalalla ja ostin kotiin vietäväksi pari praliinia ja macaron-leivosta (jostain syystä Petrin listoilta ei vielä löydy cocoroneja).
Petrin suklaat ja kakut ovat siitä hyviä, että niitä ei ole kyllästetty sokerilla, vaan ne maistuvat oikeasti suklaalta ja marjoilta. Monet herkuista on myös täysin laktoosittomia ja gluteenittomia. Petri tekee suklaansa Fiskarsissa, ja kahvila-myymälä hänellä on ollut pari vuotta Töölössä - ja nyt siis myös Eirassa. Samalla keikalla huomasin, että Théhuone oli avannut toisen liikkeen samoille huudeille. Hienoa, että pienet, laadukasta tavaraa myyvät kivijalkakaupat ovat saaneet tuulta alleen ja laajentavat!
Tämän päivän arjen poikkeama oli virpomakahvit kera itse leivottujen pullien: aikuiskahvittelijoille rahkapullaa ja virpojille hiiripullia. Jouduin lahjomaan vieraitakin virpojia hiiripullilla, kun suklaamunat loppuivat kesken ja eräskin trulli rupesi vääntämään itkua. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin - lopulta noitalauma kilpaili, kuka saa hiiripullan ja kenen on tyytyminen Kinderiin.

Lisää huomenna!
17.3.13
Tää sää!
Ihan mieletön auringonpaiste, huippua! Nyt siitä voi taas nauttia. Mulla nimittäin tulee joka vuosi jossain maaliskuun paikkeilla auringon kömpiessä esiin noin viikon kestävä hedari. Viime sunnuntai oli yhtä kirkas kuin tämäkin, ja männäviikon maanantaista perjantaihin meikällä tykytti otsassa, ohimoissa ja silmän takana. Kaamoksen käkkiäinen ei shokitta auringonvaloon totu. Mutta nyt olen taas sinut arskan kanssa, joten kyllä kelpaa.
Tuntuu, että viime viikon poteminen aiheutti hirveän liikuntavajauksen, joten sitä pitänee ottaa takaisin ensi viikolla: mikäli aurinkoiset kelit jatkuvat, aion parina päivänä livistää töistä liukuman turvin vähän aiemmin hiihtämään ja hankkimaan pisamia.
Hommasin siis sukset joulunjälkeisistä alennusmyynneistä. Olen käynyt sitkuttamassa joka viikko ainakin rapiat 5 kilsaa, mikä on minusta ihan hyvä saavutus. Peruskoulun hiihtokisatraumat on siis taitettu. Eikä mennytkään kuin 20 vuotta. Mutta nyt melkein toivon, että lumi pysyisi vielä jonkin aikaa.

27.1.13
Liikennesuunnittelua
Olen tässä pitkin tammikuuta pyöritellyt mielessäni suunnitelmaa liikennematosta. Siis sellaista, jossa skidit voivat huruutella pikkuautolla menemään.
Kollegat liikenne- ja yhdyskuntasuunnittelijat, tämän askarteluharjoituksen myötä arvostan työtänne ihan älyttömän paljon enemmän kuin ennen; ei nimittäin ole helppoa saada mahtumaan järkeviä reittejä, riittävän leveitä teitä, joukkoliikennettä, yksityisautoja ja parkkipaikkoja niin, että ne muodostaisivat vieläpä viihtyisän elinympäristön - vaikka kyseessä on "vain" liikenneleikkeihin tarkoitettu matto.
Kaikkein suurimman ongelman liikennemattosuunnitelmassa aiheuttaa parkkipaikat. Luulen, että otan taiteellisen vapauden, enkä tee parkkipaikkoja rakennusten pihoihin - parkkikset ovat nimittäin ihan hirveän rumia ja tylsiä. Tässä kaupungissa on ehkä sellainen linja, että parkkipaikat eivät saa viedä arvokasta tontti- ja virkistysmaata, vaan ne sijoitetaan maan alle. Ja ainoastaan autojen omistajat maksavat parkkipaikoista, eivät autottomat as oy -osakkaat.
Jotenkin tämä liikennematon taajama muistuttaa Sipoon Nikkilää. Ei ehkä ihan unelmien taajama, mutta riittävän hyvä kompromissi liikenteen, ulkonäön ja leikittävyyden kesken.

29.11.12
Vedetään naamat
Halleluja, nyt se on tapahtunut! Kuten itseään kunnioittavien blogien keskuudessa tapana on, Huippuhommakin on nyt siirtynyt Facebook-aikaan. Voit siis likettää Huippuhommaa Facessa ja saada tiedon joulukalenterin luukuista, muista blogipostauksista ja muista kertakaikkisista laifstail-jutskista heti tuoreeltaan.
20.11.12
Coming soon: Huippuhomman joulukalenteri
Tänä vuonna olen kovasti aikatauluissa edellä joululahjojen suhteen, joten vihdoin minulla on mahdollisuus toteuttaa pitkäaikainen haaveeni: Huippuhomman joulukalenteri. Joulukuun ensimmäisestä päivästä alkaen luvassa on yksi helppo askartelu- tai ruokaohje joka päivä aina jouluaattoon saakka.
Vähän jänskättää - nimittäin vaikka paatumaton askartelija olenkin, en ole mikään jouluihminen. Meidän huushollissa ei ole yhtäkään joulukoristetta. Emme ole koskaan viettäneet joulua kotona, vaan aina sukulaisten luona. Meillä ei myöskään ole koskaan ollut joulukuusta. Vaan tänä jouluna tilanne korjataan: vietämme joulun kotona, hommaamme kuusen ja joulukalenterin työlistalla on useampikin joulukoriste.
Joulukalenteristani ei varmaankaan tule yhtä herkän hienostunutta postaussarjaa kuin Parolan Aseman joulukalenteri muutama vuosi sitten. Voisin kuvitella, että askarteluni eivät myöskään yllä yhtä kreisille tasolle kuin Pakollisen Joulun tuotokset. Mutta katsotaan, sen näkee sitten joulukuussa - luukku kerrallaan.
Loppuun vielä spoilerivaroitus kummilasten vanhemmille: joulukalenterin luukuista tulee putkahtamaan lastenne joululahjoja. En toki aio kertoilla, mitä kukakin saa, mutta tämä siis kuitenkin tiedoksi, mikäli lapsenne sattuu vahingossa surffaamaan netissä oikealle sivulle.
28.10.12
To do
Me 1980-luvulla syntyneet kuulumme kuulemma Y-sukupolveen. Meille on tärkeää tehdä merkityksellisiä juttuja merkityksellisten ihmisten kanssa. Työnteossa aika ja paikka ei ole meille tärkeitä - sen vuoksi meidän on vaikea ymmärtää, jos esimerkiksi jossain toimistotyössä ei ole mahdollisuutta liukuvaan työaikaan. Ja saamme näppylöitä toimimattomista, epäkäytännöllisistä laitteista. Meillä Y-sukupolvisilla on myös ollut huikea määrä vaihtoehtoja elämässämme ja tekemisissämme, ja ehkäpä sen vuoksi kannamme lähes aina mukanamme tekemättömien asioiden taakkaa: monella meistä on olemassa jonkinlainen to do -lista jokaisella elämän alalla.
No kässä-to-do-listahan minulla tietenkin on. Tällä haavaa listan kärkipäässä killuu seuraavat asiat:
Kuukauden päivät sopivaa päättelyneulaa odottanut pipontekele. Ilmat alkavat olla niin kylmät, että pakko kai kaivaa se neula jostain pian. Vaikka toisaalta, Anssi kai ennusti, että sää lämpenee, mikä tarkoittaa vesi- ja räntäkelien paluuta.

Iltapuvun koekappale. Järkeilin niin, että voihan sen koekappaleen tehdä kivastakin kankaasta, eikä mistään kauhtuneesta lakanasta, sillä voihan käydä niin, että koekappaleesta tuleekin ihan pidettävä. Vahvasti näyttää siltä, ainakin vielä. Tartteis vaan sen helman...

No sit on tämmönen järjen jättiläisen ostosvimmasta kummunnut to-do-asia: sohvatyynyjä. Näitä sisustyynyjähän on just hirveen näppärä säilöä inspiraation varalle, kun näähän ei vie juuri lainkaan tilaa.

Ja sitten se, mikä jarruttaa kaikkien yllä olevien valmiiksi tekemistä: joululahjat. Niitä en nyt rupea tässä yksilöimään, mutta ihan vaan tiedoksi äidilleni (joka aina puhisee meikäläisen viimetingan säätämistä): tällä päivämäärällä (joka siis tukevasti lokakuun puolella) vanhin tyttäresi on aloittanut joululahjojen tekemisen.
Jostain syystä tämä tekemättömien asioiden taakka ei kuitenkaan rasita minua. Mutta niinhän se kai kuuluu harrastusten kanssa ollakin. Kiitos Peppiina haasteesta.

1.1.12
Vähän summeerausta ja silleen
2011 oli ihan hyvä vuosi. Yllättävän hyvä. Töissä puhalsi uudet tuulet ja sen myötä uudet mielenkiintoiset haasteet, mutta siviilielämän ja harrastusten puolellakin tapahtui ihan kiitettävästi kaikenlaista kivaa.
Maaliskuussa, päivä omien synttärieni jälkeen, neljäs kummilapseni putkahti maailmaan.
Loppukeväästä sain liikuntakärpäsen pureman, joka on jatkunut koko loppuvuoden - ei tosin Method Putkiston parissa vaan ihan vaan peruskuntokeskuksen asiakkaana. Mutta voi vitsi että zumbaus ja kahvakuulaus voikin olla kivaa!
Liikunnan lisäämisen ohella kävin kesällä läpi pienoisen ruokaremontin, koskapa verensokerini hillui aikuisdiabeteksen riskirajoilla. Ei minusta mikään täysiverinen karppaaja ole tullut, mutta jätin ruokavaliostani pois vaalean leivän, pastan ja riisin, lopetin rasvasta nipistämisen ja syön herkkuja vain jos siihen on erittäin hyvä syy. Hyvähiilarista ruokaa siis.
Vuonna 2011 opin paljon muotokuvien piirtämisestä. Toivottavasti saamme muotokuvakurssille riittävästi osallistujia keväälläkin. Niin ja temperaakin kokeilin. Kaikessa työläydessään temperamaalauksesta ei tullut pysyvää harrastusta, mutta ihan siisti kokemus silti. Yllä temperakurssin lopputulos: perusinsinööri, jonka katse seuraa, vaikka katsoja siirtyilisikin maalauksen sivusta eteen taikka jatkaisi toiselle sivulle. Tausta ja paita jäivät kesken, mutta täytyyhän sitä ihmisellä keskeneräisiäkin rojekteja olla.
Muuten on nypertelyrintamalla ollut melko normaalia. Ihan semi-tuottelias vuosi. Ei mitään elämää suurempia neronleimauksia, mutta taattua synttäri- ja joululahjalaatua kuitenkin.
Joulukuussa sain vielä päähänpistoksena idean toiseen blogiin. Sen kirjoittaminen onkin ollut ihan hauskaa. On tietysti odotettavissa, että kirjoitustahti t(as)aantuu paljonkin, mutta toistaiseksi on ollut mukavaa kirjoittaa englanniksi muutakin kuin Power Point -kalvoja ja bisnessähköposteja. Ja Suomesta kirjoittamisessa on tietysti aina se haaste, että kuinka kirjoittaa kuulostamatta Kuukausiliitteen Ilkka Malmbergilta.
Mitään uuden vuoden lupauksia en tee, eikä minulla oikein ole odotuksiakaan alkavalle vuodelle. Elämä tuo mitä tuo. Tärkeintä on elää täysillä tässä päivässä, ja ehkä vähän pohjustaa huomista. Ja vaikka uusi vuosi alkoikin omalla kohdallani tylsästi räkäflunssaisissa merkeissä, niin en ota tätä minään enteenä koko vuoden kulusta.
Hyvää kakstuhattakakstoistasta!

22.8.10
Oi kuusikuu, oi kuusikuu ja lehväs uskolliset
Uusi Musta heitti ilmoille haasteen, jossa olisi tarkoitus pärjätä koko syyskuu kuudella vaatekappaleella (poislukien alus-, urheilu-, ulko- ja juhlavaatteet sekä kengät, sukat ja asusteet). Voin ihan häpeilemättä myöntää, että minulle 6 vaatetta tekisi todella tiukkaa. Ja silti minusta tuntuu, että pidän aina vain samoja rääsyjä. Googlailin ja Facebookkailin haasteen herättämiä keskusteluja ja postauksia - niin, aihe on ainakin herättänyt keskustelua. Aika moni argumentoi jotakuinkin seuraavasti:
Ei tuo ole haaste eikä mikään, olen pärjännyt koko kesän kuudella tai ainakin alle kymmenellä vaatteella. Ja sitä paitsi synnytin just, niin ei minulla ole kuin muutama vaate, joka mahtuu päälle.
Niin, kesäloma ja äitiysloma ovatkin vähän eri juttuja. Juuri työpukeutuminen ja ihmisten ilmoilla liikkuminen ovat minusta niitä asioita, jotka tekevät kuudesta vaatteesta haasteellisen. Sitä paitsi yhdeksän vaatetta on 50% enemmän kuin kuusi. 2 alaosaa ja 4 yläosaa tekee suoraviivaisesti laskettuna 8 asukokonaisuutta, kun taas 3 alaosaa ja 6 yläosaa tekee samalla logiikalla 18 asukokonaisuutta. Kuusi on siis merkittävästi vähemmän kuin "alle kymmenen".
Mikä tässä haasteessa on pointtina? Sehän just on epäekologista, että pesee vajaita pyykkikoneellisia.
No, minut tämä sai ainakin ajattelemaan vaatteiden laatua vs. määrää, ja sitä millaiset vaatteet minulle oikeasti sopii. Jos lähtisin haasteeseen mukaan, en usko, että puolityhjä pesukone olisi se kynnyskysymys. Aina sinne koneeseen löytyy kuitenkin alusvaatetta, sukkaa, yöpaitaa ja toisen taloudessa asuvan henkilön vaatteita. Ja olisipahan motivaatiota hiestää urheiluvaatteita useammin kuin kerran viikossa, jotta saisi koneen täyteen. Vai onko jengillä jotenkin hervottoman kokoisia pesukoneita, kun ne ei täyty ikinä?
Minulle vaatteet eivät ole ilmaisukeino eivätkä välttämätön paha, vaan jotain siltä väliltä. En hirveästi pidä shoppailusta, vaan ostan kiukulla useamman vaatteen kerralla (toisinaan jopa useamman samanlaisen) ehkä kolmisen kertaa vuodessa. Haluan näyttää ihmiseltä enkä mönkijäiseltä. Teen itse lähinnä juhlavaatteita. Meillä töissä pukukoodi ei ole kovin tiukka - toki asiakas- ja rekrytointilanteisiin haluan pukeutua siistimmin ja ehkä myös hieman neutraalimmin. Mietin ja luonnostelin oikein urakalla, mitkä olisivat kuukauden kuusi vaatetta, jos lähtisin leikkiin mukaan.
Yläosat
Olen trikoopaitojen suurkuluttaja. Venepääntie sopii minulle hyvin, v-aukko ei niinkään. Hihojen tulee olla joko hieman ylipitkät, 3/4-mittaiset tai todella lyhyet. Normaali t-paitahiha olkavarren puoleen väliin tekee käsistä jotenkin pökkelöt. Hartialinjan on oltava just eikä melkein, muuten näyttää tädiltä. Miehusta saisi mieluiten ulottua noin 20 senttiä lonkkaluun alapuolelle, sillä inhoan liian lyhyitä, ylös rullautuvia paitoja.
Kokomusta pitkähihainen trikoopaita olisi ehdoton valinta top 6:een. Samoin jokin raidallinen, hihallinen trikoopaita. Kumpiakin minulta löytyy kaapista, mutta kovan käyttöasteen vuoksi ne alkavat olla jo aika huonossa kunnossa, enkä tiedä, kestävätkö ne enää kuukauden rääkkiä. En kuitenkaan halua olla nyppyinen, reikäinen ja pinttyneeltä kainalolta haiseva.
Kolmas yläosa olisi jokin lyhythihainen tunika. Tunikat ovat usein kovin laatikkomallisia, eikä valtaosaa malleista ole tarkoitettu tällaisille perseville päärynävartaloille, mutta toisinaan löytää helmiä. Minulla on pari hyvää tunikaa, joista olen ajatellut jossain vaiheessa muokata kaavat tulevia liehukkeita varten. Tällä hetkellä lähimpänä kuuden kärkeä olisi mallinsa puolesta ehkä apinatunika. Tykkään printeistä, mutta jos saa valita vain kuusi vaatetta kuukaudeksi, apina on kyllä liian silmiinpistävä. Yksivärinen olisi monikäyttöisempi.
Neljäs yläosa olisi ehdottomasti neuletakki. Löysin alkukesästä Berliinistä täydellisen yksilön, joka todellakin kiilaa kärkikuusikkoon.
Alaosat
Alaosat ovat ikuinen murheenkryynini. Olen 180-senttinen, pitkäjalkainen, leveälanteinen, rotevareisinen ja melko paksupohkeinen. Kiitos pitkänhuiskeiden mittasuhteideni, en pidä itseäni kuitenkaan lihavana tai kovinkaan tankkina, vaikka housukokoni onkin 44. Pidän housuista paljon, paljon enemmän kuin hameista, mutta niitä on vaan niin turkasen vaikea löytää kaupoista sopivina. Housuissa sorrun useimmin virheostoksiin, sillä jos löydän sopivan mittaisen lahkeen, saatan sokeutua täysin muilta ominaisuuksilta.
Haluaisin valita kuuden vaatteen joukkoon kahdet housut: keskisiniset farkut ja jotkin mustat pöksyt, jotka ajaisivat suorien housujen asemaa, mutta joissa olisi kuitenkin vähän rokkihenkeä: vetskareita, ompeleita, tai jotain muuta koukkua. Housut saisivat olla vaikka samaa perusmallia keskenään, ero tulisi väristä ja yksityiskohdista. Materiaali saisi olla kummassakin paksua, napakkaa ja hieman joustavaa, vyötärö olisi about lantiomallia (ei kuitenkaan mikään pissismatala), lahje suora ja hieman ylipitkä, jotta nilkkaan jäisi vähän ruttua. Tällä hetkellä en omista kummankaanlaisia housuja, en edes lähellekään tuollaisia.
...
Harkitsen vielä haasteeseen mukaan lähtemistä. Mutta ainakin tämä muutaman päivän pähkäily on muistuttanut minua yhdestä jutusta: ompele hyvä ihminen enemmän vaatteita itse! Silloin ainakin tiedät, missä oloissa ompelija on työskennellyt. Ja vaikka mittasuhteita joutusi vähän justeeraamaankin, niin ei se siltikään revi hermoja niin kuin kaupoissa juokseminen. Yläosista on helpompi aloittaa. Hyvät housut kuulostaa jo tosi haastavalta, mutta ei mahdottomalta.
12.3.09
Jättiläissöpöläinen
Kuka sanoi, että amigurumien pitäis olla pieniä ja söpöjä? Tää näyttäis jo olevan aika iso verrattuna Roskapankin tulitikkuaskiin.

Ja vielä isommaksi se toivottavasti muuttuu!

9.11.08
T-paita
T-shirt

T-paitojen painaminen on tosi kivaa. Koko hela prosessissa on sopivan monta mutta kuitenkin sopivan vähän erilaisia osioita, eli kuvasta riippuen valmista saa melkoisen nopeasti. Opiskeluaikana pidin tosi paljon omatekoisia t-paitoja, mutta nyt olen jotenkin tylsistynyt. Olen harrastanut aiemmin mm. Kauniit ja Rohkeat -kuvioita, Lemmenlaivaa sekä Katri-Helenaa (asiasta toiseen, ketä se luuli huijaavansa tämän viikonlopun Ilta-Sanomien/-lehden kannessa sillä irtoletillään?), mutta jotenkin noi ei ehkä ihan täytä toimistoetiketin vaatimuksia... Toinen rajoittava tekijä on nykyisten t-paitojen laatu. Koitapa löytää kiva yksivärinen paita, jossa ei ole mitään brändi-logoa ja joka olis vielä hyvälaatuinen. Ok, löytyy ehkä säkällä ehkä mustana, mutta muista väreistä saa vain uneksia.

Töissä olis kyllä ihan kiva pitää jotain printtipaitoja, mutta en ole vielä sisäistänyt ihan täysin sellaisia hillitympiä aiheita. Herra taloudessamme sai synttärilahjaksi robo-paidan, ja tässä on jo ehkä vähän yritystä. Mutta omalta osaltani homma on vielä vähän hakusessa. Olen joskus miettinyt printti-kauluspaitaakin, mutta siitä voisi tulla vähän turhan kasari-ysäri-henkinen... Vaatii kypsyttelyä.

I like printing t-shirts. It's usually a project in just the right scale. Some years ago I used to wear a lot of home made t-shirts, but I guess I've become boring. My favourites have been the Bold and the Beautiful, Love boat and other tacky pictures, but somehow they may not fill the requirements of office dress code... Another limiting factor is the quality of the shirts. Nowadays it's very hard to find a single color t-shirt without any label printings. You may find a black t-shirt but do not even dream about any other colors with good quality.

Töissä olis kyllä ihan kiva pitää jotain printtipaitoja, mutta en ole vielä sisäistänyt ihan täysin sellaisia hillitympiä aiheita. Herra taloudessamme sai synttärilahjaksi robo-paidan, ja tässä on jo ehkä vähän yritystä. Mutta omalta osaltani homma on vielä vähän hakusessa. Olen joskus miettinyt printti-kauluspaitaakin, mutta siitä voisi tulla vähän turhan kasari-ysäri-henkinen... Vaatii kypsyttelyä.
I would like to wear print shirts but haven't quite yet adopted the decent images. I gave my husband a robo shirt as a birthday present, and I think this is something to develop further. I've been thinking about printed blouse, but I'm afraid that could be too 80's or 90's. We'll see...
2.8.08
Kesäinspiraatioita
Check list about inspirations I've got this summer. Only in Finnish. The results of these inspirations will hopefully be in English as well :)
Nyt on pakko vääntää lista. Lista asioista, jotka ovat inspiroivia tai jotenkin vaan huippuja tänä kesänä. Koska nyt on sellainen olo, ettei kaikkea vaan ehdi ja pysty hyödyntämään nyt. Niin että muistaisi sitten myöhemmin.
1. Slaavilaisuus, venäläisyys, ortodoksisuus. Kulttuuri, visuaalisuus. Tämä ei jää yhteen t-paitaan. Ehkä ensi kesänä junalla Pietariin.

2. Karjalaisuus. Karjalan käkönen. No, tää ei oo ylläri. Täytyy vielä tsekata Kulttuurien museon (niiden sivut ei toimi, enkä siksi viitsi linkata) tämänhetkinen näyttely.
3. Robotit. Hommasin alan kirjallisuuttakin. T-paitoja tiedossa.
4. Raikkaat maut. Omatekoinen salsa. Ainekset kasvaa parvekkeella.

5. Kaupunkiasuminen. Helsinki olis ihana kaupunki asua.
6. Camilla Mickwitzin kuvitukset.
7. Valokuvaus. Tilasin järkkärin. Menee vielä muutama viikko, mutta sitten vapiskaa, Suomen kauneimmat Kelat!
8. Hyötykasvituliaiset. Tyhjin käsin on tyhmä mennä ja leikkokukat tuntuu turhilta. Eikä aina viitsi viedä viinipulloa.

22.11.07
Lisää koruja!
Laura houkutteli minut taannoin lasikorukurssille. Tässä ensimmäinen lasikoruni, loput menivät joulupukille.
Nykerrellessäni riipuksiin lenkkejä ja lukkoja paikoilleen huomasin pitäväni korujen tekemisestä. Olenhan minä jonkin verran tehnyt helmikoruja mutta se on ollut täysin tarpeesta johtuvaa, koska kauppojen valikoima on niin surkea. Helmien pujoittaminen vaijeriin tai lankaan ei kuitenkaan vaikuta niin haasteelliselta ja kiehtovalta kuin ketjujen tekeminen: Voin jo kuvitella itseni koukussa ketjuiluun!
Tein jo rautalangalla muutamia kokeiluja. Nyt tartteis saada kunnon saha terineen sekä juotospastaa!
Juottimen hommasinkin jo. Mutta se oli vaikeampaa kuin kuvittelin. Marssin nimittäin Claes Ohlssonille. Harhailin aikani enkä löytänyt kolvin kolvia. Sitten koitin etsiä myyjää (kumma, miten rautakaupoissa myyjät luuhaa aina jossain piilossa). Matkalla info-tiskille huomasin creme bruleen pinnan karamellisoimiseen tarkoitetun kaasutohon, ja ajattelin tietysti, että paremman puutteessahan sekin voisi käydä. No, minä kysymään myyjältä:
Katri: "Hei, kuinkahan kuuma liekki tästä lähtee?"
Myyjä-äijä: "En tiedä. Kuinka kuuma pitäisi olla?"
K: "No ainakin kuumempi kuin tinakolvista, muistaakseni jotain päälle 1000 astetta. Mikähän sellaisen creme brulee -sokerin sulamispiste on?"
M-ä: "Siis mitä sinä ajattelit tällä sulattaa?"
K: "Sellaista hopeapastaa." Ajattelen: Ei urpo, se ei ole ruokaa vaikka tämä onkin jälkiruokatoho. "No onko teillä sitten jotain korkeampiin lämpötiloihin pääseviä kolveja?"
M-ä: "En tiedä, katsotaan kuvastosta." Katsoo kolviaukeamaa. "Ei näissä kerrota maksimilämpötilaa."
K: "Noi verkkovirtakapistukset ei oo tarpeeksi tehokkaita. Onko teillä jotain butaanilla toimivia?"
M-ä: "Ei tässä näytä olevan."
K: "Saanko vähän vilkaista..." Käännän sivua. "Tämä näyttää hyvältä! Missä näitä on."
M-ä: "Tuolla." Osoittaa hyllyä. "Voit käydä sieltä katsomassa."
K: "Kiitos." For nothing.
Loppujen lopuksi löysin oikean hyllyn. Olin itse etsinyt ensin elektroniikkatarvikkeista, mutta luonnollisestikin minun olisi pitänyt tajuta etsiä fillarinkorjaustarvikkeista - dah! Ja joka ikisessä kolvipakkauksessa oli merkintä maksimilämpötilasta!
Huoh. Nyt olen kolvin onnellinen omistaja. Enää saha ja hopeaa...

24.8.06
Laukkuajatuksia
Niin paljon ideoita, niin vähän aikaa... Nypertelyrintamalla on ollut hiljaisempaa viime aikoina, sillä oon kanavoinut luovuuteni työhakemusten vääntämiseen. Ideoita kyllä on, on ollut jo jonkin aikaa, joten lienee parasta kirjata niistä jalostuneimmat tänne muistiin. Suunnitelmissa on siis syyslaukkuja. Tai siis yleensäkin laukkuja. Tarvikkeetkin on valmiina, mutta toteutus vain ontuu.
Ekana surautan pois alta uuteen kevät/syystakkiin sopivan käsiveskan. Alennuksesta löytynyt takki on ruskea ja siinä on turkoosi vuori ja tikkaukset. Kerrankin jotain aikuismaista muttei ihan täysin tylsää! Takkiin sointuen puikoilla on tälläkin hetkellä turkoosi Kellokukka-huivi (viidettä mallikertaa viedään). Laukun ulkopuoli tulee olemaan turkoosia ja vuori ruskeaa puuvillakangasta. Kahvat teen pyöreästä puurimasta ja kylkeen maalaan kukan. Nice and simple.

Toinen pitkälle hahmottunut laukku tulee olemaan järkevästi valkoinen, johon kirjailen pihlajanmarjoja ja -lehtiä. Muoto jäljittelee sipulia ja kahvat bambua. Sipulin huipentumaan haluaisin pienenpienen valkoisen verhotupsun.

Näin kun uusi laukkusesonki on jo ikään kuin polkaistu käyntiin, ainakin koulureppujen osalta, niin täytyy oikein ihmetellä ääneen yhtä tyylimaailman kummallisuutta: aikuisten, isojen naisten pikkureppuja. Mitä sellasella pikkurepulla tekee? En keksi yhtään perustetta pikkurepulle, koska:
1. Käsi- tai olkalaukku on tuhat kertaa paremman näkönen.
2. Käsi- tai olkalaukku vetää ihan saman verran (ellei jopa enemmänkin) tavaraa.
3. Käsi- tai olkalaukusta tavarat ovat paremmin saatavilla.
4. Turha mussuttaa, että pikkurepun käyttäjällä jää mukavasti kädet tai olkapää vapaiksi kauppakassien tai jumppakamojen kantamista varten - jos valitsee normaalikokoisen repun, niin ne ylimääräisetkin romut kulkee aika pitkälti selässä.
5. Pieni reppu lihottaa (mittasuhteet vääristyy).
6. Ysäriä! Kauheeta! Yäk!
Pikkureput ovat jääneet täysin vaille ansaitsemaansa julkista halveksuntaa. Kyllä vyötärölaukuille, salihousuille, takatukille ja Günther-viiksille riittää mollaajia, mutta pikkureput ovat niiden rinnalla vaiettuja salaisuuksia. Miksi? Merkataanko jotenkin valitut pikkurepuilla?

17.5.06
Laukkuaineksia
Viime aikoina en olekaan saanut oikein mitään valmiiksi. Vanhoja on kyllä edistetty ja uusia aloitettu. Ja tentteihin luettu.
Viime viikolla hahmottelin mielessäni virkattua barokkihenkistä pussukkalaukkua. Perjantaiaamuna himo kävi vastustamattomaksi ja töiden jälkeen sainkin houkuteltua Lauran pahoille teille Menitan outletiin.
Tämän viikon pääteemat ovat olleet kaksi tenttiä, mutta lupasin itselleni, että aina kun on yksi asiakokonaisuus sisäistetty, niin saa edistää laukkua vähän. Lukeminen (vai laukun esitäminen?) etenikin niin sutjakkaasti, että en ehtinyt napata ostoksistani edes kuvaa ennen kuin eka kerä oli tuhottu. Ja miksi tää lukutaktiikka tuli mieleen vasta nyt kun jäljellä on tän viikon jälkeen enää kaksi tenttiä?

Huomiseen tenttiin lukiessa en enää saanut valjastettua samanlaista itsekuria, vaan luin ja virkkasin välillä samanaikaisesti. Luulen että asia kyllä meni päähän, mutta kaventeluissa silmukat osuivat vähän sinne sun tänne. Niin ja siis eilinen betonitekniikan tenttikin meni lopun viimein tosi mukavasti. Yhdessä betonireseptin suunnittelutehtävässä en vaan meinannut saada käytettyä kaikkia kiviaineksia. Laukkurintamalla kävin puolestani tänään hankkimassa kiviaineksia, nimittäin muovijalokiviaineksia (mikä aasinsilta!). Kaikkia stimangeja ei kyllä tarvitse edes yrittää käyttää yhteen laukkuun.

21.4.06
Sarjassamme keskeneräiset työt: kaulaliina ja villapaita
Tämän viikon aikana selkeet keväänmerkit on ilmaantuneet: tirpat ja strutsit lentävät taas takaisin Suomeen, jäät lähtee ja Otaniemessä ensimmäiset mohikaanit kulkee jo shortseissa. Se on kyllä uskomatonta, ei tää Otaniemen ilmasto nyt niin lauhkea ole, mutta silti muutamat elämäntapaintiaanit kulkee shortseissa huhtikuusta marraskuuhun.
Tässä Suomen keväässä ei oo miusta yhtään liioteltua työstää mohairkaulaliinaa, jonka aloitin vähän aikaa sitten. Pääsiäisenä tuli istuskeltua junassa niin paljon, että neulomuksetkin edistyivät. Kaulaliinan saa jo kuristettua kertaalleen kaulan ympäri ja solmuun. Ois tietty tosi kiva kiepauttaa se useammankin kerran kaulaan. Ja ihan luksusta ois, jos huivin päätkin jäis vielä hulmuamaan. Lapamadon sanoin: "Toivossa on hyvä elää".

Pikkuhuomio muuten tuosta langasta (se oli jotain Red heart Mozart-lankaa): Vaikka vyötteen mukaan oranssin ja vihreän pitäis olla ihan samaa kamaa, niin vihreä on kyllä aavistuksen paksumpaa. Mutta eipä se menoa haittaa, reunasta tulee hiukka epätasainen eri värien kohdalla, mutta voin aina väittää, että oon neulonu tuon ala-asteella (materiaali- ja neulevalinnan puolesta vois mennä läpikin, hehe) tai että sen kuuluu olla tuollainen.
Junamatkustamisen harventuminen ja tv-ohjelmien huonous ovat ehkä suurimmat syyt meikäläisen verrattain laiskaan neulomistahtiin. Ja se, ettei neuleita saa hetihetihetinyt yhdeltä istumalta valmiiks ja niitten sarjatuotantoon on aika rajalliset mahdollisuudet. Mutta onhan se silti ihan kivaa, ja oma kädenjälki valmiina tuo yleensä jonkinmoista narsistista tyydytystä. Niin, mutta siis junamatkat ja telkun tölläys ois mitä loistavinta neulomis- ja virkkausaikaa mutta myös harvinaista herkkua. Ainoot hyvät tv-sarjat on Täydellisten naisten loputtua Lost (jonka ekan tuotantokauden oon jo nähnyt) ja Murhasta tuli totta (miksi se tulee niin aikaisin iltapäivällä?). Niin, ja Conan tulee vähän turhan myöhään. Pääsiäisenä tuli muutama hyvä nörttidokumentti, joten joulunpyhinä aloitettu villapaitakin (Fritidsgarnista) eteni parilla raidalla.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)