Kebab

Kebabeissa on eroa. Tällä viikolla töissä pääsi/joutui nauttimaan taas Sodexhon kebabista, joka tällä erää oli jopa ihan hyvää. Ja tietysti kaikki muutkin hyvät ruuat oli laitettu samalle päivälle. Työpaikkaruokaloiden taso taitaa ihan yleisestikin laskea aina kesän ajaksi, tosin torstainen kebab oli poikkeus.

Elämäni ensimmäiset kebabit olen syönyt 13- tai 14-vuotiaana Itäkeskuksessa, kun olimme serkkuni kanssa lähteneet kahdestaan shoppailemaan Helsinkiin kesätyörahojamme. Noin vuotta myöhemmin tämä samainen serkku uskalsi syödä Lontoon Portobellossa kebabia jostain tosi epämääräisestä katukojusta, mutta hullun lehmän taudin pelossa hän ei rohjennut tilata naudanpihviä oikeassa ravintolassa.

Ehkä parhaat kebabit olen vetäissyt Tapiolan Kilimissä (lounasbuffa, nam!), Iso-Roban Persepoliksessa sekä tietty Erikin pippurissa. Huonoimmat taas Otaniemen Täffällä, jossa "liha" vaikutti HK:n sinisestä vuollulta.

Ehkä oudoin kebab-annos on ollut kebab-muki, jossa pahvinen kokistuoppi oli täynnä lihaa. Yääh...

Reginan ja Nipulin elinkeinopoliittinen kannanotto

Tätä nykyä vapaa-aika tuntuu olevan tiukasti kortilla. Siihen on kai syynä meikäläisen korsi elinkeinoelämän keossa. Vaikka ei tässä nyt mitään hirveetä työylikuormitusta ookaan päällä mutta silti. Jotenkin illat tuntuvat olevan lyhyempiä, vaikka enää ei tarvitse vääntää kouluhommia iltaisin. Kavereita näki aiemmin koululla, nyt tapaamiset täytyy buukata todella ajoissa etukäteen. Oon myös hieman jälkijättöisesti tajunnut, miten paljon valtion leivissä pystyi hoitelemaan omia asioita päiväsaikaan. Mutta eipä silti, töissä on kyllä ollut tosi kivaa.

Viime aikoina meikäläisen vapaa-aikaa on leimannut oikeastaan partiotaitojen sm-kisat ja teekkaritoiminnan edistäminen. Pikku breikki nypertelyrintamalla on kyllä antanut aika hyvin tilaa uusille ideoille... Niistä toivottavasti lisää tuonnempana ;)

Hyvää uutta vuotta

Nipuli laski väärin - joulu meni jo. Hyvää uutta vuotta!

Tänä vuonna joulu jotenkin yllätti aika pahasti, liekö syy epätavallisen sää-, opiskelu- vaiko työtilanteen, enkä siis saanut lähetettyä joulukortteja ennen joulua.

Mutta eikös se ole niin, että hyvän joulun toivotukset menettävät tehonsa loppiaisena, kun taas hyvän uuden vuoden toivotukset säilyttävät taikansa koko vuoden.

Tilitystä kaupunkitilasta

Olin perjantaina kuuntelemassa paneelikeskustelua otsikolla "Helsingin puistot ja aukiot - nyt". Paneelin alusti pari maisema-arkkitehtiopiskelijaa ja itse panelisteina oli joukko maisema-arkkitehtuurin ja kaupunkisuunnittelun kermaa. Opiskelijat heittivät ilmoille viisi teesiä Helsingin julkisista tiloista:

1. Julkinen tila on harmaata ja monotonista, detaljit epätasapainoisia.
2. Ihmisenkokoisia tiloja puuttuu, mittakaava on jättiläisten mittakaava.
3. Tiloja kontrolloidaan liikaa, kieltoja ja käskyjä on liikaa.
4. Tilojen käyttöä säädellään tarpeettomasti esim. jättämällä valaistus pois, jolloin tilaa ei voi käyttää kuin valoisaan ja/tai lumettomaan aikaan.
5. Julkisten tilojen strategia ja visio puuttuu.

Itse paneelikeskustelu kiteytyi jotakuinkin näin:
- Maisema-arkkitehteja on liian vähän.
- Julkinen tila on "huonoa" ja väärässä mittakaavassa.
- Julkinen tila ei houkuta ihmisiä toimimaan.
- Liikenteen tarpeet, "tavalliset" arkkitehdit, infrasuunnittelijat ja urakoitsijat jyräävät maisemasuunnittelun.
- Maisemasuunnittelu tarvitsee uusia muotoja, kuten kattojen, ajoluiskien ja vanhan rautatiekuilun hyödyntämistä.

Paneelin vieraileva stara, professori Thorbjörn Andersson näpäytti muita panelisteja ihan osuvasti vaikkakin hieman populistisesti: "On säälittävää, että täällä kaupunkisuunnittelijat valittavat kaupunkitilan huonoudesta... Sopii kysyä, haluatteko te suomalaiset julkista tilaa? Ehkäpä teidän juttunne on joku muu, vaikkapa saunominen? Ja mihin te tarvitsette uusia projekteja, eikö teillä riitä projektia näiden esille tulleiden epäkohtien ratkomisessakin?"

Olen aika hidas muodostamaan mielipiteitä saati sitten näppäriä provokatiivisia kysymyksiä, joiden takana voisin seisoa, joten toimin aika perisuomalaisesti enkä sitten kysynyt paneelissa mitään. Mutta jäin kyllä hauduttelemaan.

Opiskelijoiden viisi teesiä on kyllä aika helppo allekirjoittaa, vaikka ensimmäisestä väittämästä en ole ehkä ihan täysin samaa mieltä; onhan meillä värikästä tilaakin ja toisaalta julkisen tilan ei aina tarvitse olla värikäs.

Mutta siltikin Anderssonin kysymyksissä on perää, etenkin panelistien valitusvirttä vasten. Mitä me kaikella julkisella tilalla teemme? Nykyiset aakeetlaakeet kaupunkitilat, kuten Senaatintori, sopivat kertaluontoisiin tapahtumiin. Mutta vaikka kertaluontoisia tapahtumia olisi kerran viikossa, on kalenterissa siltikin vielä yli 300 "tavallisen kaupunkitilan" päivää. Ja niinä 300 tavallisen kaupunkitilan päivänä Senaatintori osaa olla tosi ankea.

Toinen minua kummastuttava koulukunta on "kaikki autot heti pois Helsingin keskustasta". Minusta autot jollain tavalla kuuluvat kaupunkiin. Niitä voisi olla vähemmän, joten autoilun houkuttelevuutta keskusta-alueella voisi hyvinkin vähentää ja autottomia tiloja voisi hyvinkin olla enemmän. Mutta eipä autoliikenne vaikkapa Espalla nyt ehkä maailman häiritsevintä ole, silti Espalla on kivasti kaupunkitilaakin. Ja kesäisin Espan nurkille mahtuu vielä mukavasti terassejakin. Jos vaikkapa Espalta tai Manskulta otettaisi autot pois, niin mitä sillä kaupunkitilalla tehtäisi? Järjestettäisi kaupunkifestareita? Istuttaisi katukahviloissa? Ylläpidettäisi urbaania sykettä? Vaan entäpä arkisin? Talvisin? Voi olla kaupungin syke hiljaisempaa...

Jotenkin tapahtuman keskusteluista jäi vähän sellainen maku, että "vika on muissa, vaikka mehän tälle asialle voisimme jotain tehdä" ja "maisema-arkkitehdit suunnitelmineen ovat väärinymmärrettyjä neroja - meille lisää vapautta mutta ei mielellään vastuuta". On kyllä totta, että Helsingin kaupungin hallinnossa kaupunkisuunnittelun asiat ovat tosi hullusti jakautuneet, mikä vaikeuttaa asioihin vaikuttamista ja tyhmien ratkaisujen fiksuntamista.

Mutta jos esimerkiksi lautakunnissa toistuvasti tyrmätään suunnitelmia äärimmäisen selvin numeroin ja jos toistuvasti joudutaan "virallistamaan" asfaltoinnilla tai soraamalla nurmikkopläntin halki kulkevia epävirallisia kulkureittejä, niin voisikohan olla, että kaupunkilaiset (istuivat he sitten kaupunkisuunnittelulautakunnissa tai oikaisivat kanssakaupunkilaistensa tavoin nurmikentän poikki bussipysäkille) eivät aina halua ihan niin paljon kaupunkitilaa? Onko paha juttu, jos sopiikin tapaavansa ystäviään pääväylien varrella sijaitsevissa selloissa ja isoissa omenoissa eikä keskustan italialaistyyppisten katukahviloiden tunnelmoimassa kaupunkitilassa?


Bääh. Maisema-arkkitehtiystäväni varmaan näkevät punaista. Mutta olen valmis muuttamaan mielipidettäni, jos siihen on perusteita. En kiistä, etteikö maisemasuunnittelua tarvittaisi. Joskus se vaan voisi olla nimenomaan ihmisen mittaista ja maanläheisempää. Kyllä edistyksellistä, uutta, käänteentekevää kaupunkisuunnittelua tarvitaan, mutta samalla olisi aika jees muistaa, että ehkä kyllä kansakin jotain tietää - heillehän kaupunkitilaa tulisi suunnitella. Ja jotenkin ainakin Suomessa (maisema)arkkitehtien virheisiin ei oikein saa kajota, vaan "ne kuvastavat aikansa kaupunkitraditiota ja on siksi säilytettävä".

Ja vielä loppuun yksi pieni huomio: Olen pettynyt, että ainakin paneelissa kaupunkisuunnittelun rakennuspalikoita olivat edelleenkin sellaiset yksiköt kuin tie, nurmikko, aukio, puu, penkki, veistos, lipputanko, ja moderneimmillaankin vain ajoluiska tai hylätty rautatiekuilu. Miksei vaikkapa WLAN? Langaton verkko ei ehkä näy maisemassa mutta se tuo siihen sisältöä.

Tulipahan vuodatettua.

Reginan kannustuslaulu

Minä en aina ihan ymmärrä urheilua. En-ymmärtämisellä en siis tarkota sitä, että inhoaisin urheilua, ei. Urheiluun liittyy vaan aika monta pienempää asiaa, joita en ymmärrä. Niinku että miten jalkapallossa ne osaa kyllä syöttää ihan sairaan tarkasti, mutta maaliin osutaan verrattain harvoin? Tai miten hiihtäjät vetäsee 50 km kisan kuumeessa, kun ite on flunssassa ihan tööt? Tai no, sen Lahden douppauskäryn jälkeen oon kyllä alkanu suhtautuu vähän varauksellisemmin urheilijoiden nuhakuumeisiin.

Ja urheilun katsominen. Miks mennä paikan päälle katsomaan? Harvoinhan sieltä ees näkee mitään. Formulat hujahtaa tosi nopeesti ohi ja yleisurheilukentällä tapahtuu hulluna yhtä aikaa - kaukana. Vaikka onhan siellä tietty ne hodarit ja kaljat (ainakin Simpsoneissa, merkittävä osa miun urheilukatsomotietämyksestä on peräisin Simpsoneista).

Urheilusuoritusten seurailu mestoilla on varmaan ihan jees, mutta paljon mielenkiintoisempaa oli viime kesänä olla normaalissa päivätyössä Otaniemessä samoilla mestoilla, missä mm-yleisurheilijat kisakyläilivät. Ei sillä etteikö Otaniemessä normaalisti näkis lenkkeilijöitä (okei, ei ehkä ihan niin timmejä), mutta normaalisti lenkkeilijät vaan hölkkää. Nää kilpakäveli kaks kertaa nopeemmin ku normaali ihminen hölkkää. Ja entäpä ne alkuvaiheessa karsiutuneet urheilijat? Nehän hengas, biletti ja lirkutteli Alepan myyjille ku viimistä päivää. Näin tarkemmin ku järkeilee, niin isommissa urheilukarkeloissahan valtaosa on puristanu sen oman suorituksensa (tai karsiutunu) jo ennen ku kisat on ees puolivälissä. Sit ne vaan oottelee päättäjäisjuhlaa kisadiscoissa, mikäs siinä.

Ja sit urheilijoiden kommentit, ne on ihan omaa luokkaansa! "Parhaani lähden tekemään ja katsotaan mihin se riittää." Kamoon, jotain ryhtiä, kyllä maailmalla kisaavalla urheilijalla pitää tavoitteita olla, muuten valmennus on epäonnistunut! Aina ei oo realistista tavotella mitalisijaa, mutta oisko paha sanoo ääneen, että tavottelee sijoja 12-18. Ja ne urheilukommentaattorit vasta onkin. Kuka tahansa tuntuu kelpaavan. Niinku Vesku Loiri mm-futislähetyksessä. Kas kun ei Vanessa Forsman Hockey Nightissä. Ja meikäläinenkin, todellinen urheiluasiantuntija vaan latoo kannanottoja täällä intternetissä. Kyllä on aikoihin eletty :)

Regina ja Nipuli puhuu säästä

Tajusin eilen äitienpäiväkortteja äidille ja mummolle piirrellessä, etten ole piirtänyt aikoihin muuta kuin yksivärisiä tussipiirustuksia. Kortit piirsin pastelliliiduilla, joihin en olekaan koskenut sitten ala-asteen, ja livautin ne jo postilaatikkoonkin. Kerrankin ajoissa, toisin kuin joulukorttien kanssa ikinä.

Piirtämisen ruosteen häivyttämiseksi tusailin yhden Reginan ja Nipulin. Alkuperäinen tarkoitus oli seurata intensiivisesti Baywatch: Häät Havaijin tapaan -leffaa, mutta tusseja ja paperia etsiessä putosin kai jotenkin kärryiltä juonen suhteen. Tai on ehkä mahdollista, ettei siinä ollut juonta. Ainakin jossain vaiheessa kaksi mimmiä (David Hasselhoffin ex- ja tuleva vaimo) tappelivat David Hasselhoffin perintösormuksesta vesiliukumäessä. Toisessa kohdassa paljastui, että tuleva vaimo olikin plastiikkakirurgoinut (tosi ylläri tässä leffassa) itsensä ilmeisesti jonkun entisen Baywatch-naisen näköiseksi pahat mielessä. Kaiketi David H:n lemppariteema on joku ilkeän identtisen paluu, koska Ritari Ässäänkin yritettiin puhaltaa lisää henkeä Michael Knightin pahalla kaksoisveljellä.


Joka tapauksessa oli mielenkiintoisempaa laittaa Regina ja Nipuli puhumaan säästä. Mutta Reginan ja Nipulin pahoissa kaksoisveljissäkin ois kieltämättä ideaa...

Vappulehti Julkku

Alunperin blogia pystyttäessäni ajattelin kommentoida tänne myös kokemiani kulttuurielämyksiä, ja niin pyrin tekemään myös jatkossa - siitäkin huolimatta että kirjoitan nyt Julkun mulkaisusta.

Olin siis eilen vappulehti Julkun mulkaisussa eli julkistamistilaisuudessa. Muista teekkaripaikkakunnista en tiedä, mutta ainakin Otaniemessä vappulehden (vuorovuosin Julkku tai Äpy) julkaisu on ihan kelpo show, johon pojat ovat panostaneet ihan kunnolla. Ja ihan hauskahan tuo tilaisuus oli tänäkin vuonna. Lehdestä en sitä vastoin tiedä, sillä sitä en ole lukenut vielä. Kukaan ei ole vielä koittanut kaupata sitä meikäläiselle, tosin en kyllä ole eilisillan jälkeen liikkunut kaupungillakaan. Luotettavien tahojen mukaan tämän vuoden Julkku olisi palannut räävittömille, alkuperäisille, sekaville ja "hyville" juurilleen. Osta, lue ja tiedä.

Vappujulkaisun hengessä Regina ja Nipulikin heittäytyvät tässä hieman räävittömämmiksi, alkuperäisemmiksi, sekavammiksi ja "hyvemmiksi":

Svineri Tarvaspäällä

Eilinen päivä meni kipeänä ja pienessä kuumeessa, mutta tänään oli jo parempi olo. Vähän heikosta olosta huolimatta käppäilimme hissukseen Tarvaspäälle, Akseli Gallen-Kallelan "linnan" pihakahvilaan Omenaporeelle. Terassikausi on siis avattu!

Siinä pullaa mussuttaessa mietittiin vaan, että sekin talo on voinut nähdä suomalaisen taiteen kultakauden kerman viettämässä aikamoista taiteliijaelämää. Gallen-Kallelan lisäksi kuvanveistäjä Ville Vallgren (Mantan patsaan veistäjä) asui samoilla nurkilla (eikä sovi jättää huomioimatta sitä, että myös minä kuuluisin käytännössä katsoen tähän samaan taiteilijanaapurustoon, jos tätä about sadan vuoden aikaeroa ei otettais huomioon).

Gallen-Kallelat kävivät kuulemma usein Vallgreneilla illallisjuhlissa, joiden huippuohjelmanumero oli se, kun Vallgrenien kaksi (siis elävää) sikaa tuotiin tepastelemaan saliin rusetit kaulassa. Vallgrenin rouva, Viivi oli kylvettänyt possut aina ennen illallisia. Ehkä sarjakuvaidea lähes sisäsiististä siasta ja naisesta nimeltä Viivi ei ookaan niin tuore.

Kuinkas sitten kävikään? No, eräänä kauniina päivänä Gallen-Kallelan koirat raatelivat Vallgrenin possut. Vallgrenkos siitä suivaantui, vaati korvauksia ja kirjoitti äkäisiä kirjeitä: "Eniten pidän lapsista ja sioista. Koiria en voi sietää." Sen pituinen se. Lisää tarinoita Tarvaspäästä ja G-K:sta löytyy Akseli Gallen-Kallelan kotisivuilta.

Tässä vähän lisää sikailua Reginan muodossa. Vaikka tän postauksen varsinainen punch line olikin kyllä noissa Vallgrenin possuissa.

Regina ja Nipuli

Huh huh. Pääsiäisestä on selvitty.

Tulipahan reissattua ristiin ja rastiin, minkä vuoksi nyt tartteis ehkä uuden pääsiäisloman. Onneksi tää viikko ei ole kuin nelipäiväinen. Tai eipä nää lomapäivät tai työpäivät nyt periaatteessa meikäläistä hirveesti hetkauta, sillä kun to-do-listalla on lähinnä deadlinettomien rästiharkkatöiden vääntämistä ja tenttiin lukemista, niin silloin omatunto taitaa olla ainoa, joka vahtii, oonko tehnyt töitä vaiko enkö.

Omatunto on siitä huono pomo näissä rästihommissa, että sille menee läpi melko surkeatkin selitykset: en voi vielä aloittaa lukemista, kun pitää tiskata. Mutta vastaavasti se kyllä sitten hiostaa yötä päivää, jos on sattunut tekemään jotain muuta kuin mitä olisi varsinaisesti pitänyt.

Laitanpa tässä ohitetun pääsiäisen (ja odotuslistalla olevan joulun) kunniaksi näytille parit Reginat ja Nipulit (luulen, että kuvaa saa klikkaamalla isommaksi). Regina & Nipuli ei todellakaan yritä olla mitään siistiä, hauskaa tai nokkelaa eikä edes sarjakuvaa, vaan ennemminkin ajatuksenvirrasta ja kuvapareista koostuvaa dialogia, joka joskus toimii itsenäisesti ja joskus nivoutuu seuraaviin kuvapareihin tai sitten ei. Riippuu mäihästä.


Regina on rehevä maalaissika, joka ei turhia kursaile. Nipuli puolestaan on söpö ja viaton pupu. Piirtelin näitä vajaa vuosi sitten marker-tusseilla. Sittemmin piirtely on jäänyt vähemmälle, sillä kun ei enää ole juurikaan luentoja, ei tule käytettyä muistiinpanovihkojakaan eikä piirreltyä marginaaleihin. Ja sitäpaitsi suuri osa viime syksyn ja tämän kevään luennoista oli sen verran mielenkiintoisia, ettei tullut edes mieleen piirrellä luennoilla. Mutta Reginoita & Nipuleita on kyllä paperilla olemassa jonkin verran, joten skannaillaan kun keretään.