Great Gatsby ja 1920-luvun asu

Firman pikkujouluista on toivottu, niitä juhlittiin eilen 1920-luvun tyyliin. Meikälikan asu oli osittain itse tuunattu:

Mekko oli alun perin tunika, mutta tuunasin siitä siveänpituisen mekon lisäämällä rimpsua helmaan. Harmi ettei tullut otettua ennen-kuvaa.

Helmet olivat täyttä rihkamaa, hommattu aikoja sitten jostain ruotsalaisesta halpavaateketjusta ja palvelleet ties kuinka monissa kemuissa, niin TKK 100 vuotta -juhlassa kuin mafiateemaisissa pikkujouluissakin. Kukallinen pääkoriste on itse tehty, näpersin sen Great Gatsby -teemaisiin polttareihin.

Laukku on 10 vuotta sitten hommattu, palvellut aiemmin mm. 1980-luvun teemaisissa pikkujouluissa ja nyt siis 1920-luvun kemuissa.

Rannekoru oli myös omaa tuotantoa, tein sen elokuun polttareihin mallikappaleeksi morsiamen askarteluohjelmanumeroon. 

Vaikka itse sanonkin, niin minusta asuni oli varsin autenttinen ja vieläpä melko mukava päällä. Muutenkin 1920-luvun teema oli mainio, ihmiset olivat panostaneet oikein kunnolla. Naisilla oli upeita pääkoristeita, ja valtaosalla miehistäkin oli puku ja mirri sekä kyljyksellä kammatut hiukset. Kuten eräs kollegani sen tänään lounaspöydässä kiteyttyi: "vitsit että oli komeita nörttejä".

Niin, ja bändin keikkakin meni ihan kivasti - tärkeintä oli hauskanpito, ei 100-prosenttinen osuma säveleen.

9 - Liitutaulu

Nyt viimeistään on aika kirjoittaa joulupukille. Toiveiden kirjaaminen paperille voi olla turhaa puuhaa, sillä paperi vettyy helposti tontun nutun taskussa. Kivitaulut taas ovat melko vahvasti last season, suorastaan Mooseksen aikainen kanava. Mutta on toki jotain siltä väliltäkin: liitutaulu. Näppäränkokoinen liitutaulu siirtyy helposti joulun alla ikkunalaudalle tai kuistille tonttujen tutkittavaksi - muun osan vuodesta se palvelee ihan normaalina liitutauluna.

Tarvitset: Ikean Ribba-taulunkehyksiä, liitutaulumaalia, pensselin ja erilaisia nauhoja koristeeksi. Lisäksi: Ihan pieni pala mustaa softista tai pahvia, sakset, lankaa ja neula.

Pura kehyksistä taustalevy, lasi, paspartuu ja esimerkkikuva. Laita kiinnitysmekanismit talteen.

Suosittelen nimenomaan Ikean Ribba-kehyksiä, sillä niiden taustalevy on laadukasta kovalevyä eikä pahvia. Esimerkiksi Clas Ohlsonin kehyksien taustat ovat pahvia, joka ei kestä kulutusta niin hyvin.



Maalaa taustalevy liitutaulumaalilla kahteen kertaan. Anna kuivua vuorokauden ajan kerrosten välillä.

Tilkitse Ribban puuttuva kulma softiksella tai mustalla pahvilla. Tämä ei ole mitenkään pakollista, mutta perfektionisti ei jätä mitään puolitiehen.



Asenna kiinnitysmekanismit taustalevyyn ja kiinnitä taustalevy takaisin kehyksiin. Katso, että kiinnitysmekanismi ei jää kehystä pitelevän metallihampaan alle. Pujottele rautalanka kiinnityslärpäkkeisiin. Koristele rusetilla - siis ompele rusetti kiinni tilkittyyn kulmaan peittämään kauneusvirhettä. Jos et voi peittää sitä, korosta sitä.



Rakas joulupukki, tänä vuonna olen ollut tosi kiltti. Tuo minulle poni, pliis.

Pehmeäkaikuisia tauluja

Pehmustin tauluja Betonilähiön puolella.

Ja kyllä ne pehmensivät fiilistä, tosin canvas-tauluilla ja akustiikkalevyillä tulos olisi varmasti tehokkaampi.

Robo-onnittelut

Kappas, joku oli jättänyt tietskariromua lojumaan pöydälle! Ja niin syntyi wlanista ja johdoista onnittelukortti.

Pidempiä helmoja ja lahkeita, pliis!

Minulla ja ystävälläni on noin 30 cm pituuseroa. Silti kärsimme samasta vaateongelmasta: sopivanmittaisten housunlahkeiden löytäminen on lähestulkoon mahdotonta. Ystäväni on ratkaissut ongelmansa boikotoimalla housuja, siis käyttämällä mekkoja ja hameita: hänellä on ihania liivihameita, riemukkaita mekkoja ja hauskoja hameita. Osa itse tehtyjä, osa valmiina ostettuja, kuten vaikkapa kauniita Marimekon mekkoja.

Kadehdin niitä, joille Marimekon mekot sopivat tuosta noin vaan. Olisi ihanaa pukeutua esimerkiksi Kaiut- tai Tarha-mekkoon. Mutta vetäisepä tuollainen valmismekko 180-senttiseen varteen - ensimmäinen ajatus on: saisko tätä pidempihelmaisena?

Ostin joulualennusmyynneistä kaksi Marimekon villasekoitemekkoa. Ne olivat laadukkaita, kauniisti laskeutuvia - ja lyhyine helmoineen auttamattoman mauttoman näköisiä. Sellaisenaan ne olivat myös tunikoiksi liian pitkiä, mutta hetken syynäilyn jälkeen totesin, että pienellä tuunauksella ja kuminauhan pujoittamisella niistä saa ihan kelvolliset pussihelmaiset tunikat.

Olen siis ratkaissut lahjeongelmani seuraavasti: jos löydän hyvin istuvat housut 36-tuumaisella lahkeella, ostan niitä samalla kertaa kahdet. Pillifarkuissa lahkeen pituudella ei ole niin väliä, sillä lyhyet lahkeet saa survottua piiloon saapikkaiden varren sisään. Ja tuunatut tunikat toimivat juurikin niiden saapikkaisiin survottujen lyhyiden pillifarkkujen kanssa ihan riittävän hyvin, kunhan ei tarvitse ottaa kenkiä pois. Ja lopuksi - jos en löydä sopivan pitkiä lahkeita, niin leikkaan lahkeet selkeästi liian lyhyiksi. Siitäs saatte, persjalkaiset valmisvaatesuunnittelijat!

Kansanedustajan selkänahasta revittyä

Viime keväänä minulla oli käynnissä keittiön tuolien päällystysprojekti. Urakka jäi ensiyrittämällä kesken, ja heitinkin silloin puolihumoristisena kommenttina, että Jyrki J.J. Kasvin nahkatakista saisi varmasti hyviä, yhtenäisiä paloja päällystysprojektiini.



No, internettihän on tunnetusti pieni paikka - niinpä yhtäkkiä postiluukustani roikkui Jyrki Kasvin vanha nahkatakki. Positiivinen esimerkki siitä, että jos internetissä jotain huutelee, niin kannattaa vähän käyttää harkintaa, sillä toiveethan voivat vaikka käydä toteen :) Suuret, vaikkakin myöhäiset kiitokset Jyrkille tiensä päähän tulleesta takista! Takki sai aivan uuden elämän meidän keittiön tuolin päällisenä.



Itseäni on kuitenkin hieman kaivertanut se, etten saanut jalostettua nahkatakin jämistä mitään hyödyllistä pientä kiitoslahjaa. Ei siksi, että oliskin mitään velkaa, vaan siksi että olen kiitollinen. Eilisaamuna sen sitten tajusin: ehkäpä näin vaalien alla kansanedustajaehdokas arvostaa kaikkein eniten mikrolahjoituksen muodossa annettua pientä kiitosta. Niinpä tein kirppisnahkatakin suuruisen tilisiirron Kasvin kampanjatilille.

Nyt on hyvä mieli. Seuraavaksi täytyy alkaa suunnitella, minkälaista pullaa sitä tänä vuonna leipoisi vaalikahviensa kyytipojaksi.

Smirnoff

Kun edellinen tyynyprojekti paisui hiukan turhan isoksi, piti keksiä jotain muuta. Selailin Akateemisessa Make your own misfits -kirjaa, ja nyt meidän sohvan nurkassa nököttää Smirnoff-kettu. Noi misfitsitkin on vissiin tarkoitettu sellaisiksi pieniksi ja söpöiksi otuksiksi, kute amigurumit, mutta tää meidän Smirre on aika reilunkokoinen - mutta tällä kertaa ihan harkitusti, sillä otukset pitäis toimia tyynynäkin.

Ketun kroppa on tehty pesussa levahtaneesta t-paidasta, pää jämäkankaista ja silmät vanhoista napeista. Kroppa ja pää on siis leikattu "vapaalla kädellä" kaksinkertaisesta kankaasta. Tää oli niin hauskaa kaksiulotteisuuden ja kolmiulotteisuuden leikkiä, että Smirre saa taatusti seuraa.

Himoitsen nahkatakkiasi, Jyrki J.J. Kasvi

Tässä on jo kotvasen aikaa ollut yksi sisustusprojekti vaiheessa: keittiön tuolien verhoilu. Aiempi vihreä verhoilu oli myös itse tehty, mutta uuden kämpän keittiö apinatapetteineen kaipasi jotain hillitympää.


Aiemmat päälliset palvelivat kyllä monta vuotta. Kangas oli silloin 2003 juuri täydellistä, tosin se ei kestänyt vesipesua. Mutta senkin sai torpattua kenkäsprayllä, joka teki kankaasta tosi tehokkaasti likaa ja roiskeita hylkivää.


Vaan nyt siis näihin uusiin päällisiin. Löysin kirpparilta 6 eurolla ihanasti kuluneen pitkän nahkatakin, joka on joskus ollut musta. Takissa oli monta hyvää ja yhtenäistä palaa. Yksi tuoli sai päällisensä oikeasta etuhelmasta, toinen vasemmasta. Kolmas päällinen on tehty selkämyksestä, itse asiassa lopputuloksessa näkyy niska- ja olkasaumat sekä vähän hihoja.


Mutta nyt olis yksi tuoli vielä päällystämättä ja kaikki yhtenäiset palat hummattu. Tässä täytyy nyt punnita, onko ompelukoneessani riittävästi vääntöä surauttamaan takin takahalkion kiinni, jolloin ongelma ratkeaisi. Vai pitääkö lähteä hamuamaan kirppareita toisen romutakin toivossa.


En vaan voi olla ajattelematta, että Jyrki Kasvin pitkässä mustassa nahkatakissa olisi varmasti täydellisen hyviä, yhtenäisiä paloja, joilla päällystäisi tuolin jos toisenkin... Eli Jyrki, jos takkisi sattuisi tuhoutumaan osittain (esim. jäämällä hissin ovien väliin), niin minulla olis kyllä käyttöä sille ei-raadellulle osalle :)

Upslaakit

Koin männäviikolla ehkä elämäni parhaan kampaajakokemuksen. Sen lisäksi, että kampaajalla oli hulvattoman hauskaa, sain myös uuden, tyylikkään pään. Uusi pää ajoi tietysti metsästämään uusia vaatteita viikonlopun häihin. Kun mitään kivaa mekkoa/hametta/leninkiä ei kohtuullisen etsimisen jälkeen löytynyt, päätin investoida hienoihin (-50%) kenkiin ja monikäyttöisiin (ennestään edullisiin) housuihin. Tosin housut olivat ns. puolivalmisteet.

Löysin siis hiukan yllättäen Henkka&Maukalta hyvälaatuiset suoralahkeiset pökät, jotka olivat edulliset mutta lahkeista silleen törkeellä tavalla vajaamittaiset tällaiselle 180-senttiselle koipeliinille. Mutta hätäpä ei sillä hetkellä tuntunut minkään näköiseltä, sillä ajattelin tuunata housuista sopivat.


Lauantaiaamuna 2 tuntia ennen kuin piti olla valmiina lähtöön, leikkasin lahkeista reilut 20 cm pois. Poisleikatuista paloista nappasin vielä noin 7 cm palan talteen aivan lahkeen reunasta. Näin sisäisten silmieni edessä kaprit, joiden lahkeissa olisi upslaakit. Tähän saakka homma toimi vielä ihan mukavasti.


Onnittelin jo itseäni mielessäni hyvästä ja kivuttomasta tunnin tuunaussessiosta ja loistavasta lopputuloksesta, mutta siihen sitä sitten kompastuttiinkin. Tajusin kyllä, että upslaakipalan sauman pitäisi tulla housujen oikealle puolelle, ja että jos jättää housut oikeinpäin ja kääntää upslaakin nurinpäin, niin homman pitäisi toimia. Mutta jostain syystä ajattelin myös, että sehän on sama asia kuin että kääntäisi housut nurinpäin ja jättäisi upslaakin oikein. Ompelin itsevarmasti upslaakipalan kiinni housuihin ja saumuroin reunat huolellisesti, ja vasta sitten vaivauduin ensimmäistä kertaa kääntämään työn. Tajusin, että minulla oli käsillä erittäin siisti lahkeen jatke - mutta jos upslaakin taittaisi ylös, töröttäisivät saumat julkisivupuolelle. Purkuun.


Lopun viimein aikaa tärväytyi tunnin sijasta puolitoista, mutta valmista ja siistiä tuli. Upslaakien lisäksi ompelin vielä etutaskut umpeen, sillä ne olisivat muuten töröttäneet rumasti leventäen lantio-persaus-seutua vielä entisestään. Kaiken kiroilun ja purkamisen jälkeen lopputulos (erityisesti iiiihanien kenkien kanssa) oli varsin toimiva. Ja enemmän minua kuin mitkään valmiit mekonretaleet.