Great Gatsby ja 1920-luvun asu

Firman pikkujouluista on toivottu, niitä juhlittiin eilen 1920-luvun tyyliin. Meikälikan asu oli osittain itse tuunattu:

Mekko oli alun perin tunika, mutta tuunasin siitä siveänpituisen mekon lisäämällä rimpsua helmaan. Harmi ettei tullut otettua ennen-kuvaa.

Helmet olivat täyttä rihkamaa, hommattu aikoja sitten jostain ruotsalaisesta halpavaateketjusta ja palvelleet ties kuinka monissa kemuissa, niin TKK 100 vuotta -juhlassa kuin mafiateemaisissa pikkujouluissakin. Kukallinen pääkoriste on itse tehty, näpersin sen Great Gatsby -teemaisiin polttareihin.

Laukku on 10 vuotta sitten hommattu, palvellut aiemmin mm. 1980-luvun teemaisissa pikkujouluissa ja nyt siis 1920-luvun kemuissa.

Rannekoru oli myös omaa tuotantoa, tein sen elokuun polttareihin mallikappaleeksi morsiamen askarteluohjelmanumeroon. 

Vaikka itse sanonkin, niin minusta asuni oli varsin autenttinen ja vieläpä melko mukava päällä. Muutenkin 1920-luvun teema oli mainio, ihmiset olivat panostaneet oikein kunnolla. Naisilla oli upeita pääkoristeita, ja valtaosalla miehistäkin oli puku ja mirri sekä kyljyksellä kammatut hiukset. Kuten eräs kollegani sen tänään lounaspöydässä kiteyttyi: "vitsit että oli komeita nörttejä".

Niin, ja bändin keikkakin meni ihan kivasti - tärkeintä oli hauskanpito, ei 100-prosenttinen osuma säveleen.

Kankahia

Urakka kussoo! Muuttolaatikkoleikin pullonkaulaksi alkaa muodostua välivarastointi kirpparivuoroa odotellessa. Periaatteeni on, että uutta laatikkoa ei saa aloittaa ennen kuin edellinen on purettu joko roskiin, kierrätykseen tai kirpparia odottamaan. Keittiöroinan varastointi kellariin ei tullut kysymykseen, joten täytyi järjestellä välivarastotilaa huoneiston puolelta. Vapautin välivarastohyllyjä työhuoneesta raivaamalla kangasvarastoani. Kuudes muuttolaatikko täyttyi siis kankaista ja keskeneräisistä töistä. Ja kumpiakin jäi siis vielä läpikäytäväksi.

Keskeneräiset työt nakkasin surutta menemään, kun en enää edes muista, millaisista visioista oli kyse.

Lajittelin keskenään samantyyppisiä kankaita myytäviksi paketeiksi jätti-minigrippeihin. Kirpparipöydältäni tulee löytymään ainakin seuraavat ompelusetit uloskantohintaan:

• Mari-trikoo-kit - reilun kokoisia raitatrikoopaloja suoraan Herttoniemestä sinulle, joka pidät vihreistä raidoista.
• College-paloja sateenkaaren väreissä - näistä surauttaa monet vauvannutut ja -pöksyt.
• Silkkiä ja samettia - mainio starttipaketti pikku-designerille, joka haluaa kokeilla siipiään Barbien vaatesuunnittelijana.

Fanikamaa

Olen vähän yllättynyt, että niin moni lähipiirini vekara on ihan haltioissaan Tuomas-veturista. On se kai vähän edistyneempi kuin Teletapit, mutta silti. Tietenkin minun mielestäni skidien pitäisi tykätä Nils Holgerssonista ja Tao Taosta, koska minäkin pidin silloin kun olin pieni.

Pitivätpä lapset mistä tahansa, on fanikaman itse tekeminen tänä päivänä paljon helpompaa kuin minun lapsuudessani. Googlasin parit Tuomaksen kuvat, siirsin kankaansiirtoaineella kankaalle ja surautin kiinni pussukan kylkeen ja liimasin heijastinnapille. Paljon on tekniikka kehittynyt sitten 80-90-luvun taitteen, jolloin leikkasin taiten Suosikista New Kids On The Blockin -kuvia ja liimasin kuvia vanhojen rintanappien päälle kontaktimuovilla. Ja Tukholman-risteilyllä kannoin taskurahani Punkt Shopiin, josta sai NKOTB-kangasmerkkejä, joita hyvä jos raaski mihinkään ommella.

Kameran kätköistä

Kappas, olihan näitä joululahjoja vielä pari, mutta kun olin tehnyt nämä jo lokakuussa, niin meinasivat unohtua kameran syövereihin.

Viimevuotinen kärmes aiheutti 2-3-vuotiaissa lahjan saajissa sellaisia riemun kiljahduksia, että päätin uusiokäyttää idean tänä jouluna 2-3-vuotiaille veljenpojilleni. Tosin tällä kertaa käärmeestä tuli hieman kapeampi ja pidempi, yli kolmemetrinen.

Siskoni lahjan teemana oli "teetä ja sympatiaa". Siskoni inhoaa pöllöjä, joten huuhkajakuosinen läppäripussukka toi lahjaan aimo annoksen sitä sympatiaa.

17 - Hiutalenauha

Yksi ensimmäisistä askarteluista, jossa käytin muutakin kuin paperia ja liimaa ja jonka muistan, on ikkunaan ripustettava lumihiutalenauha. Se askarreltiin kerhossa, siis alle kouluikäisenä, valkoisesta puuvillalangasta ja postilähetysten pehmusteina ja täyteaineina olleista valkoisista, kevyistä muovinaksuista - siis sellaisista maissinaksun näköisistä. Tässä vähän hienostuneempi versio naksuhiutalenauhasta.

Tarvitset: Veteen liukenevaa kangasta, koruvaijeria, sivuleikkurit vaijerin katkaisuun, valkoista rihmaa ja erilaisia valkoisia lankoja. Lisäksi: Ompelukone, sakset, vesiastia, talouspaperia.

Veteen liukenevaa kangasta saa Hobby Pointista ja koruvaijeria korutarvikekaupoista, kuten Sinellistä. Koruvaijerin voi kyllä korvata puuvillalangallakin - silloin tarvitset myös neulan.

Leikkaa veteen liukenevasta kankaasta noin 4 x 8 cm palasia. Söhrystele langoista erilaisia kasoja kasoja kankaalle. Söhrykasan halkaisija saa olla noin kahden euron kolikon luokkaa.

Taita kangas kahtia niin, että lankasöhry jää taitteen sisään. Ajele villisti ompelukoneella eri suuntiin lankasöhryn päältä. Tässä touhussa ei tarvita edes ompelukoneajokorttia.

Upota ommeltu kangas-lanka-tasku kädenlämpöiseen veteen.

Anna paketin lillua vedessä noin 15 sekuntia...

...ja huomaat, kuinka kangas liukenee veteen ihan silmissä.

Ongi lankasöhry vesiastian pohjalta. Voit vielä vähän litsiä hiutaletta, jotta viimeisetkin sulaneen kankaan klöntit liukenevat. Jos haluat pehmeitä, ei-tärkättyjä hiutaleita, niin huuhtele hiutaletta vielä hanan alla. Tärkätyt, jämäkät hiutaleet käyvät myös oikein mainiosti, ne ovat ryhdikkäämpiä.

Asettele talouspaperille kuivumaan.

Pujottele hiutaleet koruvaijeriin. Pätkäise vaijeri sopivanoloisesta kohdasta poikki.

Kieputtele hiutalenauha vaikkapa risukimppuun tai asettele joulukuusen oksille.

Risukimppu herättää kunnioitusta näin joulun alla ainakin niissä lapsissa, joilla on jotain omallatunnollaan.

16 - Hernepussit

Joululahjoja miettiessä koitin muistella, mistä asioista itse pidin ala-asteen alaluokilla. Mieleeni tuli kaksi asiaa: muumit ja hernepussit. Muumit ovat nykykoululaisten mielestä auttamattoman lapsellisia, joten keskitytäänpä hernepusseihin. Ensinnäkin muistelen, että ala-asteen sisäliikuntatunnit pyörivät jotenkin aika tiiviisti hernepussien ympärillä - niiden kanssa piti tasapainoilla, niitä piti heitellä milloin maaliin, milloin kaverille, ne olivat kivan lötköjä ja muhkuraisia. Muistan, että eräisiinkin partiolaisten joulumyyjäisiin sudarilaumamme tehtaili varmaan 30 hernepussia myyntiin - ja kaikki meni (tosin hintakin taisi olla kohdallaan, ehkä markan kappale). En tiedä, onko hernepussit nykyalakoululaisten mielestä siisti juttu, mutta ainakin tämä ohje päivittää konseptin 2010-luvulle.

Tarvitset: Angry Birdsien värisiä puuvillakankaita ja huopia, kuivattuja herneitä ja ompelulankaa. Lisäksi: Ompelukone, silmäneula ja lusikka.

Leikkaa puuvillakankaista pyörylöitä, soikioita ja kolmioita lintujen ja possun vartaloiksi. Leikkaa huovasta silmät, nokat, kulmakarvat, hiustupsut, pyrstöt, korvat ja kärsät.

Ompele huopanassut kiinni vartalokaistaleisiin.

Asettele vartalopalasten oikeat puolet vastakkain. Muista sujauttaa korvat ja hiustöyhdöt palasten väliin. Surauta kiinni, mutta älä koko ulkoreunan matkalta: jätä noin 5 cm täyttö- ja kääntöaukko pohjaan.

Siksakkaa tai saumuroi reunat. Käännä ympäri oikea puoli ulospäin. Lusikoi herneet sisään. Ompele käsin täyttöaukko umpeen. Jos herneitä jää reilusti yli, niin onpahan ainakin ainekset jo valmiina, niin voi sitten loppiaisena ujuttaa kinkun jämät hernekeittoon.

Kyllähän nykylapsi nuo kolme ylintä tunnistaa, mutta mistä tuo sininen muinaisjäänne tuohon lennähti?

8 - Eläimellinen puuhka

Minulla oli pienenä leopardikuvioisesta teddy-kankaasta tehty puuhka. Puuhka oli niin hieno, että raaskin pitää sitä ainoastaan jouluna. Vähän kyllä on sellainen hytinä, että yleinen suhtautuminen turkiksiin on muuttunut sitten 80-luvun: jotenkin tällainen puuhka vaan tuntuu aika överiltä ja mauttomalta - eikä yksin överin kuosinsa ja keinotekoisen ulkonäkönsä vuoksi.

Tarvitset: 30 cm leveän ja 150 cm pitkän kaistaleen teddyä tai muuta karvaa, napin, ommeltavat silmät ja kuminauhaa. Lisäksi: Sakset, ompelukone, silmäneula ja ompelulankaa.



Katkaise karvasuikaleen päädystä noin 40 cm mittainen pätkä. Halkaise pätkä vielä kahteen, noin 20 cm ja 10 cm leveään kappaleeseen.



Taita 110 cm x 30 cm kappale pituussuunnassa kaksinkerroin - siis pitkät sivut yhteen ja karvapuoli sisäänpäin. Isoin kappale tulee palvelemaan vartalon virkaa. Tee samoin 40 cm x 20 cm kappaleelle - tästä tulee häntä. Pyöristä sekä vartalo- että häntäkappaleen toinen pää. Leikkaa kapeimmasta suirusta 2 kappaletta kaksinkertaisia korvia.



Ompele kuminauhalenksukka kummastakin reunastaan vartalokappaleen mahapuolelle, noin 20 cm päähän pyöristetystä kärjestä. Päättele kuminauhan ompeleet karvakankaan nurjalle puolelle. Taita kappale kahtia pitkän sivun mukaan ja ompele pyöristetystä päädystä eteenpäin koko pitkän sivun matkalta. Jätä tasainen pääty omplematta. Ompele häntäkappale samalla tavalla. Käännä kummatkin kappaleet oikeinpäin, karvapuoli näkyville. Surauta korvat ja käännä nekin oikeinpäin.



Survaise häntä vartalokappaleen sisään ja polkaise ompelukoneella koko virityksen päältä. Nyt elukan saumat on suljettu. Ompele korvat, silmät ja nenä käsin naamapuolelle. Heivaa kaulan ympäri ja sujauta häntä kuminauhalenkistä läpi.



Miten tää näyttää enemmän hyeenalta kuin leopardilta?

To do

Me 1980-luvulla syntyneet kuulumme kuulemma Y-sukupolveen. Meille on tärkeää tehdä merkityksellisiä juttuja merkityksellisten ihmisten kanssa. Työnteossa aika ja paikka ei ole meille tärkeitä - sen vuoksi meidän on vaikea ymmärtää, jos esimerkiksi jossain toimistotyössä ei ole mahdollisuutta liukuvaan työaikaan. Ja saamme näppylöitä toimimattomista, epäkäytännöllisistä laitteista. Meillä Y-sukupolvisilla on myös ollut huikea määrä vaihtoehtoja elämässämme ja tekemisissämme, ja ehkäpä sen vuoksi kannamme lähes aina mukanamme tekemättömien asioiden taakkaa: monella meistä on olemassa jonkinlainen to do -lista jokaisella elämän alalla.

No kässä-to-do-listahan minulla tietenkin on. Tällä haavaa listan kärkipäässä killuu seuraavat asiat:

Kuukauden päivät sopivaa päättelyneulaa odottanut pipontekele. Ilmat alkavat olla niin kylmät, että pakko kai kaivaa se neula jostain pian. Vaikka toisaalta, Anssi kai ennusti, että sää lämpenee, mikä tarkoittaa vesi- ja räntäkelien paluuta.



Iltapuvun koekappale. Järkeilin niin, että voihan sen koekappaleen tehdä kivastakin kankaasta, eikä mistään kauhtuneesta lakanasta, sillä voihan käydä niin, että koekappaleesta tuleekin ihan pidettävä. Vahvasti näyttää siltä, ainakin vielä. Tartteis vaan sen helman...



No sit on tämmönen järjen jättiläisen ostosvimmasta kummunnut to-do-asia: sohvatyynyjä. Näitä sisustyynyjähän on just hirveen näppärä säilöä inspiraation varalle, kun näähän ei vie juuri lainkaan tilaa.



Ja sitten se, mikä jarruttaa kaikkien yllä olevien valmiiksi tekemistä: joululahjat. Niitä en nyt rupea tässä yksilöimään, mutta ihan vaan tiedoksi äidilleni (joka aina puhisee meikäläisen viimetingan säätämistä): tällä päivämäärällä (joka siis tukevasti lokakuun puolella) vanhin tyttäresi on aloittanut joululahjojen tekemisen.

Jostain syystä tämä tekemättömien asioiden taakka ei kuitenkaan rasita minua. Mutta niinhän se kai kuuluu harrastusten kanssa ollakin. Kiitos Peppiina haasteesta.

Kolttu

Barbara pääsi ensimmäiseen tulikokeeseensa männäviikolla, kun se sai toimia iltapuvun mallaajana. Tiedossa oli nimittäin hienot iltajuhlat ja minä kolttua vailla. Yritin tsekkailla iltapuku- ja morsiusliikkeiden nettikuvastoja, mutta oksu meinasi tulla, joten oli pakko suunnata kangaskauppaan. Löysinkin kauniin (ja erittäin rullautuvan) vintage-henkisen kankaan, ja ei muuta kuin Singeriä polkemaan. Vähän kiirehän siinä ompelussa sitten tuli, joitain kohtia olisin voinut hioa vähän pidemmällekin, mutta kyllä sillä ilkesi juhliin mennä. Ja lähtökiireessä muistin vielä pyytää miestä räpsäämään kuvan. Mekkohan näköjään oli jo rutussa kotoa lähtiessä, joten se siitä taistelusta silitysraudan kanssa sitten. Mutta oli kyllä kivat juhlat!

Sovitusnukesta oli kyllä paljon apua yläosan, kaula-aukon ja hihansuiden kanssa. Vyötärön kanssa ei niinkään, sillä Barbaran selkä on noin 5 cm lyhyempi kuin minun, joten notkoselän notko ja selän vetoketju oli joka tapauksessa mallattava itse itselleni peilin kautta. Eli sitten kun hommaan itselleni oman sovitusnuken, niin hommaan sellaisen mallin, jota saa säädettyä myös pituussuunnassa.

Barbara

Ystäväni muuttivat ulkomaille, joten heidän oli hankkiuduttava eroon valtavasta määrästä kamaa. He antoivatkin paljon käyttötavaraa pitkään väliaikaislainaan ystäville ja sukulaisille - käyttötavaraahan kuuluu käytää eikä säilöä mihinkään kalliiseen varastokoppiin tai lapsuudenkodin kellariin.

     Barbara lähettää terveisiä! 
     Terkkuja täältä -postikortteja on odotettavissa jatkossakin.

Osallistuin talkoisiin antamalla väliaikaiskodin sovitusnukelle. Olen harkinnut sovitusnuken ostamista jo jonkin aikaa, mutta en ole ollut ihan varma, olisiko mulla sille kuitenkaan käyttöä näillä ompelumäärillä. Vai johtuuko vaateompeluintoni vähyys juuri sovitusnuken puutteesta, tiedä häntä. Nythän se nähdään: saan kokeilla yhteiseloa sovitusnuken kanssa parin vuoden ajan, mikä sopii minulle mainiosti. Ja jos jään kaipaamaan nukkea ystävien paluumuuton ja nuken palautuksen jälkeenkin, niin voin sitten hommata itselleni vastaavanlaisen. Kutsuisin tätä win-win-tilanteeksi.

Vapise, Kaffe Fassett

Halleluja! Olen tehnyt elämäni ensimmäisen yli kymmenestä tilkusta koostuvan tilkkutyön. Minä, joka en tod ole tarkkuutta vaativien tilkkutöiden ylin ystävä. Mutta olin luvannut itselleni, että jos Laura joskus saa lapsen, niin minä teen hänelle tilkkupeiton kankaanpainannan harjoitustilkuista.

Mukana olivat siis (linkit viittaavat alkuperäisiin töihin):


    Ridge ja Brooke sekä Humphrey


    Scarlett ja Rhett


    Tuomas-veturi


    Lemmenlaivan Doc ja Ritari Ässä


    Iron Chef ja MacGyver (joka on muuten ajalta ennen blogia!)


    M.A. jäniksenä, Liz ja Jorma


    Ja Jorman jälkeen Audrey


    Antti Rokka, Ohukainen ja Paksukainen


Ja lopuksi Isaac ja Uuno



Jonkun värisilmää voisi ehkä koskea, mutta eikös vauvoille tee hyvää olla värien ympäröimänä? Nurjasta puolesta tein kuitenkin varmuuden vuoksi rauhallisemman värisen. Jotenkin se tuossa kuvassa kurtistaa...



Mutta olipahan homma. Nyt muut ystävät eivät sitten saa loukkaantua, että miksi en heidän lapselleen tee tilkkutäkkiä - itsensä tarvitsee voittaa vain kerran!