Laifstailia, kertakaikkiaan

Uusi Musta on kaiketi tullut tiensä päähän, joten myös kirjoittamani As Oy Betonilähiö -blogi lakkaa olemasta. Harmi, sillä aiheita olis ollut vielä vaikka kuinka ja paljon.

No miksi sitten ruodin toisen blogin loppua täällä? No siksi, että voipi olla, että puran asumis- ja kaupunkikuvapatoutumia joskus tänne Huippiksenkin puolelle. Ehkä. Ja ehkä nekin jutut istuvat tällekin puolelle, kun en ole koskaan oikein ajatellut, että tämä olisi mikään puhdasverinen kässäblogi - vaikka kässäily kaikissa muodoissa onkin eittämättä Huippuhomman kantavin teema. Niin. Ni tää ois vähän niinku laifstail-blogi, kun laifstailin allehan voi niputtaa melkein mitä vaan. Kuten piirrustuksia kaupunkikuvasta (kyllä, Espoo on kaupunki, ja toi sketsi on tehty kuvasta, siis valokuvasta).

Urbaania sketsailua

Olen jo pidemmän aikaa halunnut oppia valokuvaamaan rakennuksia. Siis en vain silleen räpsimällä vaan mielenkiintoisesti. Yritin etsiskellä Tate Modernin kirjakaupasta jotain Photographing Buildings for Dummies, mutta eihän sellaista löytynyt. Vaan miespä bongasi edellisessä postauksessa vilahtaneen The Art of Urban Sketching -kirjan, joka kertoo siis kaupunkikuvan piirtelystä - ja sehän siis lähti mukaan.

Jonkin verran saa vettä virrata, että minä lähtisin kaupungille piirtelemään, mutta ajattelin aloittaa valokuvien avulla. Ensimmäisten sketsien mallikuvat eivät ole ihan samat kuin aiemman postauksen kuvat, mutta samoissa yhteyksissä räpsästyt: Tate Modern & Shard sekä Imperial War Museum.

Tate & Shard oli ehkä vähän turhan haastava ekaksi sketsiksi etualan vaativan siltatyömaan takia. Enkä ollut pitkään aikaan maalannut vesiväreilläkään. Muistin taas sen, että osaan kyllä hahmottaa pystysuuntaisia pituuksia ja mittasuhteita, mutta vaakasuuntaisia en jotenkaan näe. Sotamuseon kuvassa puolestaan keskityin niin paljon vaakamittoihin, että kupolin pystymitta hieman venähti. Mutta sotamuseossa alkoi oma tyyli jo puskea vähän esiin. Tuo tussin ja vesivärin yhdistelmä on vaan aika kiva.

Taitavia kaupunkikuvan ikuistajia löytyy muun muassa Urban Sketchers -sivustolta sekä The Sketching Backpaper -blogista (tosin viime aikoina jälkimmäisessä on vaan ollut noita lehtiukkeleita, mutta kesällä siellä oli ihania piirtelyitä Berliinistä).

Tate Modern

Jatketaanpa vielä Lontoosta. Nimittäin haluan jakaa maailmalle "talorakkauteni": Tate Modern -museo on mielestäni maailman kaunein rakennus - sekä arkkitehtuuriltaan, käyttötarkoitukseltaan että sisällöltään.

    Tate Modernin tiilitorni ja Lontoon uusin maamerkki, Shard, siltatyömaan takaa katsottuna

Tate Modern on siis Lontoon modernin ja nykytaiteen museo. Ikään kuin paikallinen Emma ja Kiasma saman katon alla. Potenssiin kymmenen. Se sijaitsee Thamesin eteläpuolella, Southwarkissa, St. Paulin katedraalilta reilun kävelysillan (joka muuten on hieno silta) matkan verran etelään. Rakennus on vanha lämpövoimala, joka on kunnostettu todella taidokkaasti taidemuseoksi.

Tatessa on tarjolla valtavan hienoja taide-elämyksiä. Yksi vaikuttavimmista on Mark Rothkon Four Seasons -ravintolaan tilatut valtaisat ja päälle käyvät taulut, jotka kaikki on kasattu yhteen, lähes jumalaiseen huoneeseen. Myös vierailevat näyttelyt ovat tyypillisesti huippuluokkaa, tällä kertaa näytillä oli ei-niin-kevyttä Edward Munchia. Eikä siinä vielä kaikki; taideryhmät tulevat Tateen tekemään performansseja - ei tarvitse kuin tuijottaa hetken aikaa ihmisvilinää, niin joukosta voi bongata performanssaajia.



Mutta se Taten arkkitehtuuri, siitä minä pidän. Hyvän arkkitehtuurin tunnistaa siitä, että rakennuksessa vaeltava ihminen, ensikertalainenkin, osaa intuitiivisesti liikkua talossa. Siis että on ihan selvää, mihin kuuluu kulkea, jos vaikka haluaa kerroksesta toiseen.



Ja toisaalta, jos jostain ei ole tarkoitus kulkea (muuta kuin hätätapauksessa), niin sekin on selvää.



Detaljit ovat kohdallaan ja oikein mitoitetut.



Sisäänkäynnin luiska on mielestäni nerokas. Se on jotenkin paljon sulavampi kuin portaat ja se tekee sisäänkäyntihallista mielenkiintoisen.



Hyvä arkkitehtuuri saa ihmiset viihtymään. Tyypit jaksoivat hengata turbiinihallissa vaikka kuinka - vaikka kyseessä oli siis valtava tyhjä halli. Valaistus ja tilan jaksotus sen tekevät.

Tate Modernissa on myös oivallinen taide- ja harrastekirjakauppa. Hommasin urbaanin ympäristön piirtelystä kertovan opuksen. Juuri tällaiset ostokset ovat mielestäni parhaita matkamuistoja, ja niihin kannattaa investoida, oli euron kurssi sitten kuinka heikko tahansa puntaan nähden.

Ukkeli ja kuukkeli

Keskeneräinen Tunna

Muotokuvakurssilla olen opetellut viime aikoina lähinnä hiusten piirtämistä, kumittamista ja mittaamista. Kumittaminen on kyllä kaikkein vaikeinta. Ja edelleenkin on ihan hirveä valkoisen paperin kammo meikäläisellä. Ihan itseäni koulutaakseni päätin, että postataanpas tänne keskeneräinen Tunna Milonoff. Sattuu nimittäin katsoa keskeneräistä piirustusta. Ja huomaan, että toi leukahan ei ole lainkaan tuollainen millaiseksi olen sen piirtänyt. Kumia, kumia.

No miksi sitten piirtelen jotain Madventuristia? No siksi, kun tässä kuvassa on hirveen herkullisia karvoja: hötöiset hiukset, partaa ja todella olemattomat ja muodottomat kulmakarvat. Haastetta, haastetta. Plus että hyviä muotokuvia on lehdistä todella vaikea löytää - kuvat ovat usein niin photoshopattuja ja mallit niin siloiteltuja, että niissä ei ole mitään mielenkiintoista.

Vähän summeerausta ja silleen

2011 oli ihan hyvä vuosi. Yllättävän hyvä. Töissä puhalsi uudet tuulet ja sen myötä uudet mielenkiintoiset haasteet, mutta siviilielämän ja harrastusten puolellakin tapahtui ihan kiitettävästi kaikenlaista kivaa.

Maaliskuussa, päivä omien synttärieni jälkeen, neljäs kummilapseni putkahti maailmaan.

Loppukeväästä sain liikuntakärpäsen pureman, joka on jatkunut koko loppuvuoden - ei tosin Method Putkiston parissa vaan ihan vaan peruskuntokeskuksen asiakkaana. Mutta voi vitsi että zumbaus ja kahvakuulaus voikin olla kivaa!

Liikunnan lisäämisen ohella kävin kesällä läpi pienoisen ruokaremontin, koskapa verensokerini hillui aikuisdiabeteksen riskirajoilla. Ei minusta mikään täysiverinen karppaaja ole tullut, mutta jätin ruokavaliostani pois vaalean leivän, pastan ja riisin, lopetin rasvasta nipistämisen ja syön herkkuja vain jos siihen on erittäin hyvä syy. Hyvähiilarista ruokaa siis.

Vuonna 2011 opin paljon muotokuvien piirtämisestä. Toivottavasti saamme muotokuvakurssille riittävästi osallistujia keväälläkin. Niin ja temperaakin kokeilin. Kaikessa työläydessään temperamaalauksesta ei tullut pysyvää harrastusta, mutta ihan siisti kokemus silti. Yllä temperakurssin lopputulos: perusinsinööri, jonka katse seuraa, vaikka katsoja siirtyilisikin maalauksen sivusta eteen taikka jatkaisi toiselle sivulle. Tausta ja paita jäivät kesken, mutta täytyyhän sitä ihmisellä keskeneräisiäkin rojekteja olla.

Muuten on nypertelyrintamalla ollut melko normaalia. Ihan semi-tuottelias vuosi. Ei mitään elämää suurempia neronleimauksia, mutta taattua synttäri- ja joululahjalaatua kuitenkin.

Joulukuussa sain vielä päähänpistoksena idean toiseen blogiin. Sen kirjoittaminen onkin ollut ihan hauskaa. On tietysti odotettavissa, että kirjoitustahti t(as)aantuu paljonkin, mutta toistaiseksi on ollut mukavaa kirjoittaa englanniksi muutakin kuin Power Point -kalvoja ja bisnessähköposteja. Ja Suomesta kirjoittamisessa on tietysti aina se haaste, että kuinka kirjoittaa kuulostamatta Kuukausiliitteen Ilkka Malmbergilta.

Mitään uuden vuoden lupauksia en tee, eikä minulla oikein ole odotuksiakaan alkavalle vuodelle. Elämä tuo mitä tuo. Tärkeintä on elää täysillä tässä päivässä, ja ehkä vähän pohjustaa huomista. Ja vaikka uusi vuosi alkoikin omalla kohdallani tylsästi räkäflunssaisissa merkeissä, niin en ota tätä minään enteenä koko vuoden kulusta.

Hyvää kakstuhattakakstoistasta!

Punaliidut ja tumma iho

Muotokuvapiirtely jatkuu. Eilen sörssäiltiin taas temperakurssilla, mutta en muistanut ottaa kameraa mukaan. Väliaikatietona kerrottakoon, että edellisen postauksen ukkelin naama ei ole enää vihreä, vaikka se aluksi aika lailla Frankensteinilta näyttikin.

Illalla kotosalla päätin vielä kokeilla kahta uutta asiaa piirrustusrintamalla: punaliituja ja tummaa ihoa. Tummaihoista ihmistä on aika hemmetin vaikea piirtää. Kasvojen luut ovat hyvin erilaiset kuin länsimaisella lajitoverilla ja valo leikkii iholla aivan eri tavalla. Tuohon nenän takana olevaan poski-silmä-yhdistelmään en ole ihan tyytyväinen, mutta valon ja muodon sain kyllä mielestäni vangittua melko hyvin. Punaliidut puolestaan olivat aika tönkköjä lyijykynän ja temperan jälkeen, täytyi tyytyä paljon suurpiirteisempään jälkeen. Mutta tällaiselle piipertäjä-piirtäjälle se teki ihan hyvää.

Temperakurssilla

Vietin pyhäinpäivän tutustuen temperamaalauksen saloihin. Kurssi on kaksipäiväinen, ja tarkoituksena ei siis ole saada aikaiseksi valmista taideteosta vaan tutustua uuteen tekniikkaan. Tämä päivä meni lähes kokonaan touhun valmisteluun, ja maalaamaan päästiin vasta viimeisen tunnin aikana. Näin se homma eteni:


Mukana kurssille piti tuoda kananmunia, lasipurkkeja, pellavaöljyä, tislattua vettä, 6- ja 8-koon suippokärkiset siveltimet, lasilevy tai posliinilautanen, öljyvärimaalauksesta tuttu sekoitusveitsi ja lasipullo. Muu rekvisiitta tuli kurssin puolesta.


Käytimme pohjana MDF-levyä. Ope oli tehnyt esivalmisteluja sen verran, että hän oli sivellyt levyn pariin kertaan liivatteella.


Liivate oli kuulemma ihan tavallisista liivatelehdistä tehtyä.

Ensimmäinen tehtävämme oli pohjustaa levy. Teimme sitä varten itse gessoa. Opettajamme ei suosi valmiin gesson käyttöä, ero itse tehtyyn on kuulemma samanlainen kuin einesruuan ja gourmet-aterian ero.


Pohjusteeseen tarvitaan sinkkivalkoista jauhetta ja liitujauhetta.


Kumpaakin jauhetta annostellaan yhtä paljon sekoituslevyn/-lautasen päälle.


Ja sitten jauheet sekoitetaan kuiviltaan. Mahdolliset paakut rikotaan.


Jauhekasaan lusikoidaan muutama lusikallinen jänisliimaa, ja taas sekoitetaan.


Ai mitä on jänisliima? No, jäniksestä keitettyä ja kuivatettua "liemivalmistetta".


70 g jänisliimaa liotetaan litraan lämmintä vettä. Mikäli jänisliimaseos pääsee jäähtymään, niin sen saa uudestaan juoksevaksi lämmittämällä (ei keittämällä) vesihauteessa.


Pohjusteeseen voi laittaa vähän pellavaöljyäkin (1/4 jänisliiman määrästä). Lopulta jauhe-liimaseoksen tulee olla yhtä juoksevaa kuin kerma.


Pohjustetta sivellään levellä sudilla 2-4 kerrosta MDF-levyn päälle.

Pohjusteen täytyy antaa kuivua noin tunnin-parin verran. Pohjustetun levyn kuivuessa on toki yhtä jos toista tekemistä. Ensinnäkin tempera-emulsio:


Emulsioon tarvitaan kananmunan keltuainen. Kaikki valkuainen olisi hyvä saada pois, siksi kuivasimme keltuaista talouspaperin päällä.


Kuivailtu keltuainen holautetaan lasipulloon. Ja perään keltuaisen verran pellavaöljyä ja kahden keltuaisen verran tislattua vettä. Ai mistä tietää keltuaisen tilavuuden? No, kananmunan kuoren puolikas on riittävän hyvä mitta.


Tämä emulsio (joka muuten näyttää ihan samalta mitä tuo pullon etiketti sanoo, siis ananas-kookos-smoothielta) on siis temperamaalauksessa maalin ohennetta. Se säilyy lasipullossa jääkaapissa vajaan kuukauden.

Jahas, ja vielä tarvitaan värejä.


Värit sotketaan pigmenttijauheista, joita saadaan maasta, kotiloista, humuksesta, metalleista - tosin ei ehkä ihan näillä leveysasteilla.


Pigmentit sotketaan tislatun veden kanssa taikinaksi. Taikinanokare pudotetaan lasipurkkiin, ja perään tipautetaan vielä muutama tippa vettä. Siellä se pigmenttitahna sitten voi möllöttää vaikka useamman kuukauden.

Ookoo, valmistelut olivat jotakuinkin tässä. Sitten vaan käyttämään värejä ja maalaamaan. Tässä kohtaa olin jo niin tohkeissani, etten muistanut enää kuvata. Mutta siis sitä pigmenttitahnaa otetaan ihan miniminipikkuinen nokare, ja se sotketaan kananmunaemulsion kanssa levyn taikka lautasen päällä sellaiseksi kevytmaidon tai kulutusmaidon paksuiseksi litkuksi. Ja sitten vaan sivellään pohjustetulle levylle.


Pohjamaalikerros tehtdään "negatiivina" eli vastaväreillä. Toisin sanoen ne kohdat, jotka halutaan työssä ihonväiseksi, pohjamaalattiinkin vihreällä terra verdellä. Tämän pidemmäs en kuudessa tunnissa ehtinyt, mutta toisella kerralla ruvetaan sitten lisäämään okran ja ruskean sävyisiä kerroksia vihreän naaman päälle - siitä se maalaus sitten kerros kerrokselta rakentuu.

Mitkäs on fiilikset ekan päivän jälkeen? No aika kivat. Ensimmäinen pohjamaalikerros on aivan uskomattoman kaunis pohjustetun levyn päällä. Lopputuloksessa on vesivärin kuulautta ja öljyvärin rakennetta ja kiiltoa. Kärsivällisyyttä tämä tulee vaatimaan, joten tiedän jo nyt, että tästä ei tule minulle mitään vakkariharrastusta - mutta kokemuksiahan tässä ollaankin hakemassa.

Jatkuu ensi viikolla.

Syyspiirtelyä

Taas partioaiheisia piirustuksia. Tällä kertaa syksyn ekaan numeroon. Ekassa aiheena viestintä, muissa ihan vaan yleistä syyssettiä. Vaikka onhan sitä kesää vielä jäljellä.

Koukussa piirtämiseen

Viime aikoina olen kanavoinut lähes kaikki luovuuden puuskat piirtämiseen. Voi vitsit että se on vaikeaa! On jotenkin hirveen hämmästyttävää, miten paljon esimerkiksi nenässä on tavaraa vielä sierainten alla. Tai miten erilaisia valoja ja varjoja kasvoille lankeaa. Ja että silmämuna on oikeasti pallo, ei mantelin muotoinen. Ja että leuan ja aatamin omenan välillä on ihan hirveästi tavaraa. Ja miten paljon nahkaa ihmisen naamassa on!

Muotokuvakurssi

Olen nyt käynyt jonkin aikaa muotokuvakurssilla. Se on kuulkaa kivaa! Piirrän toistaiseksi lyijykynällä. Olemme tehneet erilaisia harjoituksia pään muodosta, kasvojen varjoista, nenästä, silmästä ja korvasta. En malttanut odottaa, koska pääsisin piirtämään kokonaisia kasvoja, joten aloitin itsekseni M.A. Nummisesta (koska sillä on niin persoonalliset kasvot, että niihin on helppo tarttua ja koska sillä oli aurinkolasit, niin ei tarvinnut nypertää silmiä).

Riipustuksia

Suomen Partiolaisten tämän vuoden teema on "suuntaa retkelle, suuntaa kisaan". Lupasin piirtää muutamia kuvia yhteen partiolehteen teemaan liittyen. Tällaisia tuli.

          

Edit 20.3. - Korjailin kirjoitusvirheitä. Miten voi kolmeen lauseeseen mahtua 3 virhettä...