Ämpärin kyljessä lukee "Herra Kiljusen parempi kilju". Ämpärissä putputtaa sima - käymistuote sekin. Itte tein, ekaa kertaa ikinä. Siitä fariinisokeripussin kyljestä. Paitsi että höläytin liikaa fariinisokeria, joten jätin tavan sokerin pois. Eli tein tummaa simaa. Rusinat ovat nousseet pintaan. Hauskaa vappua!
30.4.13
2.4.13
Löydöksiä himalomasta
Loman viimeiset päivät menivät niin hujauksessa ystävän polttareissa, ulkoillessa ja syödessä, etten ehtinyt koneen ääreen istahtaa. Lomani ja ihmiskokeeni ovat siis ohi ja palasin tänään into piukeana töihin - liekö syy rentouttavassa lomassa, uusissa tehtävissä vai kevätauringossa. Tässä kuitenkin vielä muutama summeeraus himalomasta:
Kyllä se kevät sieltä puskee
Löydös numero 1: Kotiloma rentoutti. Matkailu on toki avartavaa ja reissussa mieli virittyy aivan eri tavalla näkemään uusia asioita, mutta reissun päällä kroppa ei oikein malta levätä. Eli sen minkä kotilomassa mielen stimuloinnin suhteen häviää, sen kropan rentoutumisessa voittaa. Reipas liikunta, syöminen ja nukkuminen lienee salaisuus maallisen tomumajan hyvinvointiin - ja ainakin minulle noita kolmea on helpompi vaalia kotosalla.
Löydös numero 2: Viikon himaloma tuntui melko pitkältä ja siinä ajassa voi päästä irti arjen ympyröistä. Kun tekee sopivasti muttei liikaa, niin loma ei valu hukkaan mutta ei myöskään ressaa. Ja pieni puuhastelu irrottaa ajatuksetkin lomamoodiin.
Löydös numero 3: Kotikaupungissa on helpompi tehdä hyviä ruokalöydöksiä kuin reissussa. Reissussa mennään pitkälti opaskirjojen ja muutaman kaverisuosituksen varassa. Ja kotikaupungissa ruokahelmiin on helppo myös palata. Minulle herkuttelu näyttää olevan luontevin tapa hemmotella itseäni.
Löydös numero 4: Kotilomalla on perhanan paljon vaikeampaa saada kulumaan rahaa yhtä paljon kuin ulkomaan matkalla.
Löydös numero 5: Hemmottelu vaatii suunnitelmallisuutta ja ennakointia. Viikon varoaika ei riitä, mikäli haluaa varata jonkin tietyn investoinnin itseensä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)