Minulla ja ystävälläni on noin 30 cm pituuseroa. Silti kärsimme samasta vaateongelmasta: sopivanmittaisten housunlahkeiden löytäminen on lähestulkoon mahdotonta. Ystäväni on ratkaissut ongelmansa boikotoimalla housuja, siis käyttämällä mekkoja ja hameita: hänellä on ihania liivihameita, riemukkaita mekkoja ja hauskoja hameita. Osa itse tehtyjä, osa valmiina ostettuja, kuten vaikkapa kauniita Marimekon mekkoja.
Kadehdin niitä, joille Marimekon mekot sopivat tuosta noin vaan. Olisi ihanaa pukeutua esimerkiksi Kaiut- tai Tarha-mekkoon. Mutta vetäisepä tuollainen valmismekko 180-senttiseen varteen - ensimmäinen ajatus on: saisko tätä pidempihelmaisena?
Ostin joulualennusmyynneistä kaksi Marimekon villasekoitemekkoa. Ne olivat laadukkaita, kauniisti laskeutuvia - ja lyhyine helmoineen auttamattoman mauttoman näköisiä. Sellaisenaan ne olivat myös tunikoiksi liian pitkiä, mutta hetken syynäilyn jälkeen totesin, että pienellä tuunauksella ja kuminauhan pujoittamisella niistä saa ihan kelvolliset pussihelmaiset tunikat.
Olen siis ratkaissut lahjeongelmani seuraavasti: jos löydän hyvin istuvat housut 36-tuumaisella lahkeella, ostan niitä samalla kertaa kahdet. Pillifarkuissa lahkeen pituudella ei ole niin väliä, sillä lyhyet lahkeet saa survottua piiloon saapikkaiden varren sisään. Ja tuunatut tunikat toimivat juurikin niiden saapikkaisiin survottujen lyhyiden pillifarkkujen kanssa ihan riittävän hyvin, kunhan ei tarvitse ottaa kenkiä pois. Ja lopuksi - jos en löydä sopivan pitkiä lahkeita, niin leikkaan lahkeet selkeästi liian lyhyiksi. Siitäs saatte, persjalkaiset valmisvaatesuunnittelijat!
29.1.12
21.1.12
Taikurin hattu
Ladies and gentlemen! Kuten näette, tässä meillä on aivan tavallinen taikurin hattu:
Ja kuten näette, hattu on aivan tyhjä:
Mutta sitten kun sanon simsalabim - niin hatusta nouseekin pupu!
Tein siis kummitytölleni synttärilahjaksi taikurin hatun. Hattu on tehty mustasta denimistä ja kovikehuovasta. Hatun vuori on matalampi kuin itse hattuosa, ja vuorin pohjalla on salainen "sepalus" taikka naamioitu aukko, joka kätkee taaksensa melkoisen salalokeron. Sieltä on hyvä taikoa kaniineja, nenäliinoja, pelikortteja ja vaikka mitä.
Ja kuten näette, hattu on aivan tyhjä:
Mutta sitten kun sanon simsalabim - niin hatusta nouseekin pupu!
Tein siis kummitytölleni synttärilahjaksi taikurin hatun. Hattu on tehty mustasta denimistä ja kovikehuovasta. Hatun vuori on matalampi kuin itse hattuosa, ja vuorin pohjalla on salainen "sepalus" taikka naamioitu aukko, joka kätkee taaksensa melkoisen salalokeron. Sieltä on hyvä taikoa kaniineja, nenäliinoja, pelikortteja ja vaikka mitä.
1.1.12
Vähän summeerausta ja silleen
2011 oli ihan hyvä vuosi. Yllättävän hyvä. Töissä puhalsi uudet tuulet ja sen myötä uudet mielenkiintoiset haasteet, mutta siviilielämän ja harrastusten puolellakin tapahtui ihan kiitettävästi kaikenlaista kivaa.
Maaliskuussa, päivä omien synttärieni jälkeen, neljäs kummilapseni putkahti maailmaan.
Loppukeväästä sain liikuntakärpäsen pureman, joka on jatkunut koko loppuvuoden - ei tosin Method Putkiston parissa vaan ihan vaan peruskuntokeskuksen asiakkaana. Mutta voi vitsi että zumbaus ja kahvakuulaus voikin olla kivaa!
Liikunnan lisäämisen ohella kävin kesällä läpi pienoisen ruokaremontin, koskapa verensokerini hillui aikuisdiabeteksen riskirajoilla. Ei minusta mikään täysiverinen karppaaja ole tullut, mutta jätin ruokavaliostani pois vaalean leivän, pastan ja riisin, lopetin rasvasta nipistämisen ja syön herkkuja vain jos siihen on erittäin hyvä syy. Hyvähiilarista ruokaa siis.
Vuonna 2011 opin paljon muotokuvien piirtämisestä. Toivottavasti saamme muotokuvakurssille riittävästi osallistujia keväälläkin. Niin ja temperaakin kokeilin. Kaikessa työläydessään temperamaalauksesta ei tullut pysyvää harrastusta, mutta ihan siisti kokemus silti. Yllä temperakurssin lopputulos: perusinsinööri, jonka katse seuraa, vaikka katsoja siirtyilisikin maalauksen sivusta eteen taikka jatkaisi toiselle sivulle. Tausta ja paita jäivät kesken, mutta täytyyhän sitä ihmisellä keskeneräisiäkin rojekteja olla.
Muuten on nypertelyrintamalla ollut melko normaalia. Ihan semi-tuottelias vuosi. Ei mitään elämää suurempia neronleimauksia, mutta taattua synttäri- ja joululahjalaatua kuitenkin.
Joulukuussa sain vielä päähänpistoksena idean toiseen blogiin. Sen kirjoittaminen onkin ollut ihan hauskaa. On tietysti odotettavissa, että kirjoitustahti t(as)aantuu paljonkin, mutta toistaiseksi on ollut mukavaa kirjoittaa englanniksi muutakin kuin Power Point -kalvoja ja bisnessähköposteja. Ja Suomesta kirjoittamisessa on tietysti aina se haaste, että kuinka kirjoittaa kuulostamatta Kuukausiliitteen Ilkka Malmbergilta.
Mitään uuden vuoden lupauksia en tee, eikä minulla oikein ole odotuksiakaan alkavalle vuodelle. Elämä tuo mitä tuo. Tärkeintä on elää täysillä tässä päivässä, ja ehkä vähän pohjustaa huomista. Ja vaikka uusi vuosi alkoikin omalla kohdallani tylsästi räkäflunssaisissa merkeissä, niin en ota tätä minään enteenä koko vuoden kulusta.
Hyvää kakstuhattakakstoistasta!
Maaliskuussa, päivä omien synttärieni jälkeen, neljäs kummilapseni putkahti maailmaan.
Loppukeväästä sain liikuntakärpäsen pureman, joka on jatkunut koko loppuvuoden - ei tosin Method Putkiston parissa vaan ihan vaan peruskuntokeskuksen asiakkaana. Mutta voi vitsi että zumbaus ja kahvakuulaus voikin olla kivaa!
Liikunnan lisäämisen ohella kävin kesällä läpi pienoisen ruokaremontin, koskapa verensokerini hillui aikuisdiabeteksen riskirajoilla. Ei minusta mikään täysiverinen karppaaja ole tullut, mutta jätin ruokavaliostani pois vaalean leivän, pastan ja riisin, lopetin rasvasta nipistämisen ja syön herkkuja vain jos siihen on erittäin hyvä syy. Hyvähiilarista ruokaa siis.
Vuonna 2011 opin paljon muotokuvien piirtämisestä. Toivottavasti saamme muotokuvakurssille riittävästi osallistujia keväälläkin. Niin ja temperaakin kokeilin. Kaikessa työläydessään temperamaalauksesta ei tullut pysyvää harrastusta, mutta ihan siisti kokemus silti. Yllä temperakurssin lopputulos: perusinsinööri, jonka katse seuraa, vaikka katsoja siirtyilisikin maalauksen sivusta eteen taikka jatkaisi toiselle sivulle. Tausta ja paita jäivät kesken, mutta täytyyhän sitä ihmisellä keskeneräisiäkin rojekteja olla.
Muuten on nypertelyrintamalla ollut melko normaalia. Ihan semi-tuottelias vuosi. Ei mitään elämää suurempia neronleimauksia, mutta taattua synttäri- ja joululahjalaatua kuitenkin.
Joulukuussa sain vielä päähänpistoksena idean toiseen blogiin. Sen kirjoittaminen onkin ollut ihan hauskaa. On tietysti odotettavissa, että kirjoitustahti t(as)aantuu paljonkin, mutta toistaiseksi on ollut mukavaa kirjoittaa englanniksi muutakin kuin Power Point -kalvoja ja bisnessähköposteja. Ja Suomesta kirjoittamisessa on tietysti aina se haaste, että kuinka kirjoittaa kuulostamatta Kuukausiliitteen Ilkka Malmbergilta.
Mitään uuden vuoden lupauksia en tee, eikä minulla oikein ole odotuksiakaan alkavalle vuodelle. Elämä tuo mitä tuo. Tärkeintä on elää täysillä tässä päivässä, ja ehkä vähän pohjustaa huomista. Ja vaikka uusi vuosi alkoikin omalla kohdallani tylsästi räkäflunssaisissa merkeissä, niin en ota tätä minään enteenä koko vuoden kulusta.
Hyvää kakstuhattakakstoistasta!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)