Pumpis eka (not), pumpis vika

Tämän päivän liikunta-asioiden teema on ollut "muutoksia suunnitelmiin". Kroppa janosi lihasrääkkiä, joten olin ajatellut meneväni aamulla 9.30 Body Pumpiin. Yleensä herään viikonloppuisinkin kahdeksan maissa, mutta jostain syystä tänäaamuna avasin silmät vasta 8.50. Kelailin hetken, että jos vetäisin jumppavaatteet niskaan ja säntäisin saman tien ulos, ehtisin juuri ja juuri - mutta en vaan yksinkertaisesti tule toimeen ilman aamiaista, joten se siitä.

Aamiaisen myötä päässä muhi Plan B: lämmittelevä kävely myrskyisellä Silkkiniityllä ja sitten taloyhtiön salille nostamaan rautaa. En ole normaalisti mikään punttisfani, suosin mieluummin ohjattuja tunteja (koska jos teen jotain itsekseni, niin lintsaan kuitenkin), mutta ajattelin, että kestäisin salilla yksin lusimisen näin marrastreenin kunniaksi. Vaan lenkin paremmalla puolen törmäsimmekin ystäviimme, ja suunnitelmiin tuli yllättävä positiivinen muutos: lähdimmekin tarkastamaan heidän työmaansa. Hyvältä näytti, läpäisi ainakin tämän tarkastajan seulan. Kotiin hilppastuamme nälkä kurni jo sen veran pahasti, että punttis sai jäädä ja iltapäivän riennot odottivat.

Tällä kertaa taloyhtiön punttiksen ovi pysyi kiinni

Iltapäivän synttärikahvittelun jälkeen ehdinkin kotiin niin, että sain vaihdettua pikaisesti vaatteet ja kipitin 19.15 Body Pumpiin (äidilleni tiedoksi, kyse on sellaisesta painonnostelujumpasta). Ja voi veljet että teki hyvää! Varsinkin kyykyissä, askelkyykyissä, rintalihaksissa ja hauiksissa poltteli tosi mukavasti. Tähän on hyvä päättää viikko.

Mikäli suunnitelmat pitävät, ensiviikolla on luvassa kaksi uutta lajikokeilua - jänskää!


Aamukävely 1 h
Kävely jumppaan 40 min
Body Pump 1 h

Jos yrittää päivän ekaan jumppaan, niin ehkä on tsäänssit ehtiä vikaan :)

Tasoittava flavonoidishotti

Eilen ei jumpattu vaan juhlittiin vanhojen kaverien kanssa. Tai itse asiassa kävin kyllä bänditreeneissä ennen lukiokaverien kokoontumisajoja - HeiaHeiahan laskee laulamisenkin urheiluksi. Ei sillä, kyllä laulamisessakin tulee hiki ja tarvitaann vatsalihaksia. Korkeissa kohdissa joutuu usein oikein noudattamaan Timo Silakan oppeja.

Mutta enisveis, hauskaa oli koko eilisilta. Illan mittaan nautitun punaviinin jäljiltä olo oli tänäaamuna vähän hontelo. Se on jännä, miten kroppa ei kestä suurempia määriä niitä punaviinin flavonoideja kerralla, vaan uni heikkenee ja rupeaa janottamaan ja ties mitä. Tai siis oletan, että vetämätön olo johtuu niistä flavonoideista.

Päätin siis tänäaamuna ottaa pienet tasoittavat flavonoidiryypyt. Ei mitään lonkeroa tai mimosaa, ei, vaan oikeasti flavonoideja: lehtikaalismoothieta.

Edellisen lehtikaalikirjoitukseni jälkeen nääs entinen Ameriikan-kollegani Kati oli vankasti sitä mieltä, että minun pitäisi antaa lekalle, LEhtiKAalille, vielä uusi mahdollisuus. Amerikan mantereella lehtikaali (sikäläisittäin kale) on kuulemma todellisen superfoodin asemassa. No, eihän siinä auttanut Suomi-tytön muuta kuin ruveta riipimään lehtikaalin lehtiä astiaan. Ja sekaan avokadoa, banaania, basilikaa, limeä sekä "lisää vain rommi" -tyyppistä pina colada -hedelmäcocktailia. Ja sitten sauvasekottimella surrur.

Ja ihan ookootahan siitä tuli, ainakin parempaa kuin ne sipsit. Ennen kaikkea helpompaa syödä kuin varisevat sipsit. Jotkuthan ovat ihan hurahtaneita näihin smoothieihin, surauttelevat niitä joka aamu aamiaiseksi. Minä olen tässä suhteessa enempi vanhan liiton naisia: smoothiet ovat ihan kivoja väli- tai iltapaloja silloin tällöin, mutta kyllä minusta vaan suutuntuma ja puruvastuskin ovat ruuassa aika kivoja juttuja.

Tässä vielä tarkempi resepti Hulk-juomaan:

3 reilua lehtikaalin lehteä
puolikas avokado
puolikas banaani
5 basilikan lehteä
1 limen mehu
noin puolet pina colada -hedelmäpurkista mehuineen (varmaan pari ananasrengasta ja loraus kookosmaitoa ajaisi saman asian)
1,5 dl vettä
hunajaa maun mukaan


Viime päivien "liikunnat":

Toissapäivänä kävelyä 40 min / 3,7 km
Eilen laulamista 1,5 h
Tänään hortoilua kaupungilla pari tuntia

Huomenna taas oikeaa liikuntaa

Lyhyt historia lähes kaikesta liikunnastani, osa 1: lapsuus

Meitsi oikealla.
Olisin kyllä ollut hyvä palkintopallilla poseeraaja,
jos vain olisin voittanut muutakin kuin äidin askartelemia mitaleja.

Tänään ei urheilla, vaan tänään juhlitaan, joten tiedossa on ajastettu postaus lapsuuden traumoista.

Lapsuuteni ei ollut mitenkään erityisen liikunnallinen. Osallistuin Hippo-kisoihin, mutta enpä tainnut juurikaan yltää mitaleille. Kävin yhden kerran oravanpolkukoulussa. Osoitin jo lapsena voimakkaampaa taipumusta askarteluun kuin urheiluun.

Vaikka en lapsena harrastanut mitään urheilulajia tosissaan, kävin välillä yleisurheiluharjoituksissa. Kikateltiin korkeushyppypaikan patjoilla, etsittiin täydellisiä askelmerkkejä pituushyppyyn ja työnnettiin kuulaa. Käytiin kaverin kanssa kerran Lappeenrannassa piirinmestaruuskisoissakin. Kaveri pärjäsi, minä taisin tulla kiekossa kahdeksanneksi. Muistan ajatelleeni, että "kannattais opetella ensi vuodeksi edes vähän kilpakävelytekniikkaa, kun siinä ei ole meidän ikäsarjassa kuin yksi osallistuja", mutta sekin unohtui paluumatkalla, kun oli tärkeämpää pohdittavaa: kuten että mitä Mr. Vain -kappaleen sanat oikein tarkoittaa, as if sitä biisiä olisi sanoman syvyydellä pilattu.

Ainoa urheilu, jota harrastin enemmän, oli pesäpallo. En ollut mikään erityisen nopea etenijä, mutta ihan perusvarma lyöjä ja kolmospolttaja. Pääsin yhtenä kesänä IPV:n tyttöjen ykkösjoukkueeseen ja pesisleirille Poriin. Se on kirkkaasti lapsuuteni mukavin urheilumuisto. Pesisleiriä seuraavana kesänä ykkösjoukkueeseen pääsyn kriteerinä olikin sitten jo oikea sukunimi tai sydänystävyys valmentajan lapsiin, joten meikä tippui heittämällä kakkosjoukkueeseen. No, palkittiin minut pari kertaa kakkosjoukkueen parhaana pelaajana, eivätkä palkinnotkaan olleet mitään vähäpätöisiä: mm. kipsinen jänis ja ensiapupakkaus, joka sisälsi käytetyn ja uudelleen rullatun sideharsorullan.

Lapsuuteni ja nuoruuteni rakkain harrastus oli partio. Se oli niin mukaansa tempaavaa, monipuolista ja aikaa vievää, että mieleeni ei yksinkertaisesti juolahtanut harrastaa urheilua enää siihen päälle. Mutta kilpaurheilun puute ei tarkottanut arkiliikunnan puutetta. Syrjäkylillähän kaikki fillaroivat joka paikkaan, koska julkista liikennettä ei yksinkertaisesti ole, joten paikasta toiseen siirtyminen takasi ihan mukavan määrän liikuntaa päivittäin. En siis koe, että lapsuuteni olisi ollut mitenkään epäaktiivinen liikuntaharrastuksen puutteen vuoksi.

En ole koskaan ollut kovin kilpailuhenkinen eikä minulle ole millään lailla tärkeää tavoitella täydellisyyttä jossain tietyssä asiassa. Ehkäpä nämä ovat olleet merkittävimmät tekijät, jotka pitivät minua lapsena poissa aktiivisesta urheilusta.

Aikuisena urheilu on rennompaa kuin lapsena, ei tarvitse kilpailla, ja se on ihanaa se. Mutta aikuselon urheilutottumuksista lisää tuonnempana ihan omassa postauksessaan.

Ergocheck

Nyt ei ole varsinaista liikunta-asiaa (menen kyllä vielä illemmalla ulkoiluttamaan miestä), mutta liippaa kyllä aihepiiriä, nimittäin ryhtiä ja istumista. Meillä vieraili tänään töissä fysioterapeutti, joka tsekkasi myös meikäläisen työpisteen ergonomian. Ja tuli kyllä kylmää kyytiä.

Ensinnäkin fyssari tuli työpisteelleni hieman etuajassa, joten hän pääsi yllättämään minut itse teossa: hartiat lysyssä, selkä kyttyrässä ja pää etukenossa. Aivan ensimmäiseksi hän riuhtaisi näyttöäni liki puoli metriä taaksepäin ja nosti sitä noin 20 sentillä. Sopersin, että mulle on aina neuvottu, että pitäisi katsoa vähän alaviistoon niin, että silmät osuvat näytön yläreunaan. Siihen fyssari totesi, että "sä oot kato sen verran vanha, että sulle on opetettu vanhanaikaisten pikkunäyttöjen mukaan noi säädöt - nykyisin on ihan eri suositukset". Auts.

Sitten tuolin istuinosaa laskettiin ja tuotiin eteenpäin, selkänojaa nostettiin, käsinojat laskettiin ja niskatuki käännettiin ympäri. Näppistä tyrkättiin 30 cm eteenpäin. Ja viimeiset ohjeet olivat "napa pöydänreunaan kiinni" ja "lavat tuolin selkänojaan kiinni". Huh!

Askartelin-paskartelin itselleni vielä askelmerkit näppiksen etureunalle ja näytön jalan etureunalle, koska pelkään, että nykäisen niitä ajatuksissani lähemmäs. Ja näytön reunaan kirjoitin post-it-lapulle "lapaluut", jotta muistaisin pitää ne tuolin selkämyksessä kiinni.

Jouluna mulla on uusi uljas ryhti. Että voi olla, että ette tunnista minua silloin.

Höyryjen päästelyä ja hikoilua

En ollut suunnitellut urheilevani tänään lainkaan. Mutta sitten ajauduin työpäivän päätteeksi tekemään itsearviointiharjoitusta omasta esimiestyöskentelystäni, ja siinä analysoinnin vilakassa pää rupesi kuumenemaan niin paljon, että oli vain pakko lähteä pikkuspurtille.

Jos lenkki viilensikin ylikuumenneita ajatuksia, niin ilmeisesti se lämpö siirtyi muualle kroppaan - tuli nimittäin ihan hirveä hiki. En tiedä oliko minulla jotenkin hikoilematonta hikeä jemmassa flunssan jäljiltä, ja nyt ne padot sitten aukesivat, vai oliko syy liiallisessa varustautumisessa. Tätä kirjoittaessa tsekkasin ulkolämpömittarin: +5 C. Eli syy oli selkeästikin liiallisessa varustautumisessa. Siispä note to self:

Kun ulkolämpötila on +2...+7 C, sopiva vaatetus on

• Kuoritakki
• Kauluri
• Pitkähihainen paita
• Talvitrikoot

Kun ulkolämpötila on -3...+2 C, niin sopiva vaatetus on edellä mainittujen lisäksi

• Sukkikset tai pitkikset
• Hihaton paita
• Pipo
• Hanskat

Juoksua 35 min / 4,7 km
Sykkeen keskiarvo 150, maksimi 168

Kyllä helpotti!

Hot Body Balance ja positiivinen ryhmäpaine

Tiistain Hot Body Balance on ehkäpä Esport centerin paras yksittäinen tunti! Body Balance on vähän tylsää kylmässä salissa, ja toisaalta esim. pilates on vähän turhan tiukkaa kuumaan saliin - mutta Body Balance kuumassa salissa on ihan huippua. Nyt vuorossa oli miksattu ohjelma, jossa oli aika paljon pilates-vaikutteita (hullut vatsat ja selät), mukavat alku-taijit ja joogasta tuttuja aurinkotervehdyksiä oli varioitu jotenkin mielenkiintoisemmiksi. Tunnin jälkeen hiki virtasi ja olo oli ihan pimpelipom.

Vasemmalta: meitsi, gym buddy Ritva ja Paula, täysin urheiluhullu serkkuni

Pitkästä aikaa kanssani huhki myös gym buddyni Ritva, joka on meikäläisen serkkujekke. Olimme lapsena ja teinarina paljon tekemisissä, mutta sitten yhteydenpitoon tuli noin kymmenen vuoden tauko. Noin vuosi sitten huomasimme olevamme saman kuntokeskuksen jäseniä, joten nykyään tapaamme säännöllisesti tervehenkisissä merkeissä.

Salille lähtiessäni holotti vettä ja tuuli piiskasi niin, ettei sateenvarjostakaan ollut mitään hyötyä. Jos olisin ollut yksin liikenteessä, olisin saattanut luistaa jumpasta, mutta kaveria ei jätetä, joten positiivinen ryhmäpaine sai minut taivaltamaan salille asti säästä huolimatta. Onni on gym buddy, joka auttaa ottamaan niskasta kiinni.


Hot Body Balance 60 min
Kävely 40 min

Kerrassaan hottia!

Kaalisipsejä hakemassa

Tänään hyötyliikuin itseni ruokakauppaan ja sieltä ostoskassien kanssa takaisin. Tuli siis kävelyn lisäksi treenattua käsien roikottamista. Ostin mm. lehtikaalia, sillä kaikkien itseään kunnioittavien bloggaajien tapaan päätin kokeilla (hieman aallonharjan jäkimainingeissa) lehtikaalisipsejä.

Meni kyllä vähän ohi tämän ruokalajin ylistys. Kaali kaalina ja sipsit sipsinä.


Executive summary:

Kävelyä 30 min / 3,3 km

Kaalisipsit - eikö nimikin jo kerro, että kyseessä on suuremman luokan hujestus?

Flowssa

Rennon viikonlopun päätteeksi päätin suunnata vielä joogaan, tarkemmin Hot Flow -joogaan. Tunti oli siis hot eli se pidettiin kuumassa salissa. Flow-joogasta minulla ei ollut etukäteen mitään tietoa, ja tunnin jälkeen luin, että kyse on dynaamisista liikkeistä, joita hengitys vie soljuvasti eteenpäin. No, soljuva hengitys sai meikäläisen osalta kehnon startin, nimittäin nielaisin sylkeä väärään kurkkuun heti alkuverryttelyn ensimmäisessä liikkeessä, joten tunnin alku meni osaltani kakomisessa. Tällaista se vaan on, tukehdun omaan sylkeeni ja kompastun omiin varpaisiini - ja siksipä mikään hieno tai sulava ei oikein istu minulle.

Viime kesänä Flow'ssa. Sielläkin oli lämmintä.

Liikkeet olivat rankkuudeltaan ihan ok, varsinkin kylkilankkujohdannaiset asanat olivat oikein makoisia. Mutta virtaavuus oli kyllä vähän hakusessa, eikä pelkästään alun köhimiseni vuoksi. Liikkeet tehtiin jotenkin aika nopeasti, kun minun hengitystahtini olisi vaatinut vähän rauhallisempaa ja keskittyvämpää tahtia. Mutta ohjaajalle täytyy antaa propsit, hän oli jotenkin tosi reipas mutta kuitenkin levollinen.

Olen kokeillut jonkin verran erilaisia joogatyylejä, ja astangasta olen tykännyt kaikkein eniten. Astangassa kivointa on se, että liikkeet ovat riittävän rankkoja ja kaikkia liikkeitä tehdään hengityksen tahdissa, riittävän pitkään ja huolellisesti. Se mistä en astangassa niin välitä, on hihhulipuoli: mantrat, guru-systeemi ja kuun kiertoon liittyvät harjoitussäännöt.


Executive summary:

Hot Flow -jooga 1 h 15 min
Kävely 50 min

Ei kovin flow, mutta ihan jees

Just hanging around

Flunssan jälkeen sitä koittaa kuunnella kehoaan kaksin verroin tarkemmin: "olenko jo riittävän terve" ja "en kai rehki liikaa liian aikaisin". Toipumisen jälkimainingeissa asteittainen rasituksen lisääminen on minusta ihan järkevää, ja niinpä ajattelinkin, että venyttelyn ja kävelylenkin jatkumossa seuraava steppi on sauvakävely. Perinteinen Silkkiniityn pyörähdys reippaasti lykkien, näin alkoi lauantaiaamuni.

Kotiin päin kävellessäni opin jotain uutta lähiympäristöstäni - huomasin ekaa kertaa, että läheisen leikkipuiston laidalla onkin sellaiset tangot, joissa voi roikkua (mikähän näiden oikea nimi on?). Olemme työkaverini Raaka-Arskan kanssa puhuneet leuanvedosta ja tangossa roikkumisesta pitkin syksyä. Minähän en ole koko elämäni aikana vetänyt yhtään leukaa, enkä jaksanut kouluaikana roikkua tangossa (kädet 90 asteen kumassa) sekuntiakaan. Raaka-Arska suositteli, että kannattaisi edes kokeilla vaikka vain kädet suorina roikkumista. No, Arska hajoilee tällä hetkellä kotona polvileikkauksesta toipuen, joten ajattelin, että voin hänen toipumisensa kunniaksi koittaa roikkumista, kun kerran tuollaisen tankoviritelmän bongasin. Olihan se melko kauheaa, jaksoin 45 sekuntia. Homma ei käynyt niinkään hartioihin tai käsivarsiin, tuntui vain, että sormet katkeaa.

Executive summary

Sauvakävely 30 min / 3,7 km

Sykkeen keskiarvo 129 ja maksimi 150 

Roikkuminen 45 s

Kädet suorana, myötäotteella

Reipasta menoa ja roikkumista

Kävelylenkki Silkkiniityllä

Päivä päivältä kohti parempaa, niin sitä mennään. Tänään tein jo 40 minuutin kävelylenkin Silkkiniityllä ja hoidin samalla ruoka-asiat kuntoon poikkeamalla LN-Sushi Artissa. Reippailusta itsessään ei ole treenimielessä juuri mitään sanottavaa, pistäisin ennemminkin hyötyliikunnan ja istumisen vastaisen manifestin piikkiin. Mutta flunssan jälkeen jokainen askel kohti parempaa on merkittävä.

Silkkiniitty sushimestan suuntaan

Silkkiniitty sushimestan suunnasta

Jos kävelylenkki olikin hieiman mitäänsanomaton, niin Silkkiniitystä minulla sitä vastoin on paljonkin sanottavaa! Silkkiniitty on mielestäni yksi niistä oleellisista asioista, jotka tekevät Tapiolasta Tapiolan. Vaikka niitty onkin kaupunkisuunnittelun näkökulmasta arvokas ja leimallinen juttu, niin minusta Silkkiniitty on myös mitä mainioin pöhinän mahdollistaja: se on kiva yhteinen tila, jossa ihmiset voivat tehdä mitä milloinkin lystää.

Niityn laidan kirsikkapuut

Niityn laidan rivitalot

Avataanpa Silkkiniityn ydintä vähän ulkopaikkakuntalaisille. Kyseessä on siis kaunis, hoidettu nurminiitty, jonka reunoilla ja poikki menee hiekkateitä. Laitamilla on istutuksia, puita, pientaloja ja puutarhapalstoja. Niitty rajautuu vain parissa pienessä kohdassa autoteihin (todella hiljaisiin sellaisiin). Kesäisin porukka pelaa niityllä jalkapalloa, ultimatea ja ties mitä höntsäpalloa, ulkoiluttaa koiria, lenkkeilee, fillaroi ja pitää piknikkiä. Ja iltaisin teinit juovat pussikaljaa. Talvisin niitylle ajetaan ladut.

Niityn laidan puutarhapalstat

Take-away-piknik

Höntsäpalloilijoita

Syksyn sumua

Ensilumi meiltä niitylle johtavassa mäessä

Silkkiniitty on minulle helppo vakkarilenkki. Jos lähden reilun puolen tunnin iltakävelylle, kierrän niityn kertaalleen vastapäivään. Jos haluan tehdä puolen tunnin juoksulenkin, juoksen niityn ympäri kahdesti - voi kuulostaa tylsältä, mutta ei se minusta sitä ole.  Talvella mukavan tunnin hiihtolenkin saa kiertämällä Silkkiniityn ladun kolmesti. Olisi ehkä liioittelua tituleerata Silkkiniittyä sielunmaisemakseni, mutta kyllä se vaan on yksi niistä asioista, joiden vuoksi viihdyn näillä huudeilla.

Nyt voivat Punavuoren hipsterit tuhista partaansa, että siellä se espoolainen insinööri lenkkeilee hengittävässä kuoripuvussaan ja laukoo noloja ylistyspuheita puutarhakaupungistaan. Juu-u. Mutta Silkkiniittyhän on mesta paikka, omalla tavallansa kaupunkilaisten olohuone, joten kyllä sitä kelpaa hehkuttaakin. Ja kaupunkilaisia ne ovat espoolaisetkin.


Executive summary:

Kävelyä
40 min
3,3 km
Liikuntaa se on hyötyliikuntakin

Istuminen on myrkkyä

Mjääh, olis jo ohi tämä typerä flunssa... Urvotin kotona maanantain ja tiistain. Eilen uskaltauduin jo toimistolle, mutta en tiedä, olinko paljoakaan hyödyksi. No, tuskin myöskään haitaksi. Tänään alkoi hetkittäin jopa aivotyöskentely luistaa. Mutta puuduttaa kyllä pahasti toi istuminen, kun ei vielä uskalla vastapainoksi oikein liikkuakaan.

Meillä töissä tällä viikolla porraspäivät: kannustetaan ihmisiä käyttämään portaita hissin sijaan. Portaisiin on liimattu kaikenlaisia tsemppiviestejä, kuten:

• Tästä on suunta vain ylöspäin.
• Tekee hyvää sikariportaallekin.
• Stairway to heaven...
• Hengästyttääkö? Vielä jaksaa, anna mennä!

Portaiden suosiminen on minusta mainio tapa saada vähän veri kiertämään kesken päivän. Istun itse 3. kerroksessa, ja olen laittanut oletusprintterikseni 4. kerroksen tulostimen, jotta joudun hakemaan paperini vähän kauempaa. Lisäksi välipala-automaattimme on neloskerroksessa, joten snäksin perässäkin tulee harpottua portaita. Ja oikeasti, siinä toimistosiivessä, jossa minä istun, hissi on mallia tavarahissi - hidas ja raskastekoinen - joten hissin tilaamiseen menee enemmän aikaa kuin portaita pitkin. Kävellen olisit jo perillä.

Huomasin kesälomalta töihin palattuani, miten tukala olo päivän istumisesta tulee. Niinpä olen pitänyt elokuusta lähtien ohjenuoranani, että joka työpäivä täytyy vähintään kävellä vähintään 30 minuuttia, jotta istuminen ei ihan myrkyttäisi kroppaa. Olen onnistunut pitämään lupaukseni melko hyvin. Aina ei tule käveltyä 30 minuuttia putkeen, mutta usein kyllä. Kauppareissu, pieni jalottelu illan päätteeksi tai bussista hyppääminen ennen Tapiolaa riittää tuohon puolituntiseen.

Tänä iltana en vielä tohtinut lähteä reippailemaan. Kroppa kuitenkin vihotteli jo liikkumattomuudesta, joten päätin ottaa hengästymättömän version istumisen vastaisesta taistostani: 40 minuutin sessio 2 -3 minuutin syviä venytyksiä Method Putkiston opeilla. Kyllä teki hyvää!

Menee kätevästi kasaan ja mahtuu sängyn alle

Eilen iltapäivällä olo äityikin melko kurjaksi. Junamatka takaisin Helsinkiin oli yhtä kärsimystä ja palelua, joka paikkaan koski. Junassa otettujen tunnin torkkujen lisäksi vetäisin vielä kotona 1,5 tunnin horkkaiset päikkärit, enkä jaksanut edes neuloa Voice Kidsiä katsellessani. Oli siis aika selvää, että tänään ei ole vielä asiaa toimistolle.

Aamupäivällä köllöttäessäni katsoin jonkin aikaa TV-shopia. Huomasin, että TV-shopinkin urheiluvälinetarjonta on kokenut jonkinmoisen sukupolven vaihdoksen: enää ei kaupata sängyn alle säilytykseen taiteltavia härveleitä, vaan fokus on erilaisissa treeniohjelmissa, virtuaali-perstrainereissa ja 90 päivän jumppa-DVD-bokseissa.

Kävin funtsimaan, kuinka paljon erilaisia urheiluvälineitä omistan (urheiluvaatteita ja -kenkiä ei lasketa). Sain listattua seuraavat:

• Kävelysauvat
• Murtsikkasukset, -sauvat ja -monot (pertsa)
• Pilatespötkö
• Joogamatto + liukuesteillä varustettu pyyhe
• Piikkimatto
• Uimalasit
• Kickbike
• Sykemittari

Näistä vähäisimmällä käytöllä on ollut pilatespötkö (vai mikä sen nimi nyt oikeasti onkaan). Ostin sen viime keväänä fysioterapeutin suosituksesta, koska hänen mukaansa sillä saa sekä kehitettyä syviä vatsalihaksia että möyhennettyä jäykkiä selkälihaksia. Väitän, että omistamistani härveleistä pilatespötkö edustaa ainoana sarjaa "sängyn alle arkistoidut urheiluvälineet". Äkkiseltään voisi luulla, että parin vuoden takainen trendijoululahja, piikkimatto, kuuluisi tähän kategoriaan myös, mutta ehei, piikkimatolla urvotus on ihan oikeasti auttanut muutaman kerran migreenissä.

Kickbikella olen nyt potkutellut 4 kesää. Se on ihan hauska peli, mutta kyllähän tavallinen fillari olisi fiksumpi. Voi olla, että laitan kickbiken myyntiin ensi keväänä.

Onneksi roinaa ei ole tuon enempää. Muuttolaatikkoleikin yhteydessä taisin kyllä heittää jotain poiskin - eipä ole tullut kaivattua.

Voi räkä!

Jos satun aamulla hiuksia föönatessa miettimään, että "tänään kalenterini onkin melko väljä, ehdin tehdä vaikka mitä", niin todennäköisesti tiedossa on yllätyksellinen päivä, jolloin en saa aikaan juuri yhtään niistä asioista, mitä aamulla suunnittelin.

Lämmintä kiduksiin, ei auta muu

Olisko tässä nyt käynyt samoin: suunnittelen olevani reipas ja liikkuvani marraskuussa vaikka kuinka paljon - ja tänä aamuna herään tukkoiseen nenään, köhivän aristavaan kurkkuun ja limaiseen nieluun. Tätä se eilinen lenkkitahmeus ja iltapäivästä kurkkuun hiipinyt karheus tiesi.

Näyttäisi siltä, että treenit ovat tauolla ainakin tiistaihin saakka. Blaah.

Rauha. Peace.

Tämä viikonloppu kuluu Lappeenrannassa, entisillä kotikonnuilla. En ole todellakaan kotoisin mistään mestoilta tai huudeilta, vaan pienestä kylästä nimeltä Korvenkylä, jonka postinumerokin on 55320 Rauha. Lapsuuteni Rauhassa oli mielisairaala, joka oli kylän merkittävä työllistäjä. Sittemmin sairaala ajettiin alas, ja tiluksia on koitettu myydä moneen kertaan. Jokunen vuosi sitten kaupat saatiin vihdoin sinetöityä, ja entisen sairaalan alueelle alkoi nousta pohjoismaiden suurin kylpyläkompleksi.

Vedin aamulla verkkarit jalkaan ja lähdin kameran kanssa hölkkäilemään lapsuuden maisemiin. Tai siis erittäin myllättyihin maisemiin. Räpsin kuvia paikoista, joita ei enää pystynyt tunnistamaan entiseksi. Ja tämän ei nyt ollut tarkoitus kuulostaa miltään "ennen kaikki oli paremmin" -vuodatukselta, olen vain aidon hämmentynyt, että uinuvaisessa kyläpahasessa investoidaan näin paljon - mikä on hieno juttu! Harmi vaan, ettei mulla ole ennen-kuvia.

Seikkailupuisto Atreenalin

Tämä kuva kiteyttää seudun tämänhetkisen tilan:
vasemmalla vanha mielisairaalan rakennus, oikealla uudisrakennus,
pihalla paljon Venäjän kilvissä olevia maastureita ja etualalla rakennustyömaata.

Saimaa ja tenniskenttä

Lomamökkejä

Rantojakin on siistitty ja teitä paranneltu ja valaistu

Hulppeita loma-asuntoja, opastettuja luontoreittejä

Buranaa huuleen, Crocsit jalkaan ja Angry Birds -puistoon!

Entinen kaatopaikka on nyt golf-kenttä

Lenkki itsessään sujui vähän tahmeasti, liekö syynä edellisillan viinilasillinen vai iltapäivästä kurkkuun hiipinyt karheus. Maasto olikin yllättävän mäkistä, ylämäkiä sattui reissun varrelle paljon enemmän kuin normaaleissa Tapiola-Laajalahti-lenkkimaisemissa.

Aika: 50 min
Matka: 6 km
Syke: keskiarvo 147, maksimi 173

Juoksukoulun opit

Koska olen tänään tuomittu reissaamaan ja istumaan junassa, tyydyn raportoimaan taannoisesta juoksukoulusta. En siis jäänyt luokalle.

Juoksukoulussa oli kyse neljän kerran ohjatusta juoksun peruskurssista, joka vedettiin Suomen Urheiluliiton Juoksukoulu-sabluunalla. Opetusta oli neljänä sunnuntaina, 2 tuntia kerrallaan plus kotiläksyt päälle. Hintaa kurssilla oli 90 euroa.

Kuten aiemmin jo raportoinkin, ensimmäisen kerran opit keskittyivät liikeratoihin. Toisella kerralla aiheena oli syke: Juoksimme 1,2 km rundia ensin lämmittelysykkeellä (alle 120). Seuraava kierros hölköteltiin peruskestävyyssykkeellä (alle 155). Kolmas kierros vedettiin vauhtikestävyysalueella (alle 175) ja viimeisellä kierroksella otettiin tehtaan lupaamat eli sitkutettiin mäkeä ja suoraa ihan täysillä, jotta saimme tuntumaa maksimisykkeeseen. Loppurääkissä sykemittarini kellotti 193, ja ohjaajan ohje oli, että siihen voisi lisätä vielä 5 lyöntiä, niin silloin hätyyteltäisiin maksimisykettä. Tämän toisen kerran treenin tarkoituksena ei ollut määrittää mitään absoluuttisia sykerajoja, vaan hakea ennemminkin tuntumaa, että kuinka paljon milläkin alueella puuskututtaa, milloin vauhti rupeaa haittaamaan puhetta, ja ylipäänsä saada jotain tatsia sydämen tykytykseen vaikkei lenkillä tapaisikaan tuijotella sykemittariin.

Kolmannella kerralla teemana oli juoksijan lihas- ja nivelhuolto. Puhuttiin voimaharjoittelusta, venyttelystä ja kengistä. Voimaharjoitteluvinkeistä en muista oikein muuta kuin että sali, kahvakuula tai pumppi kerran viikossa olisi suositeltavaa ja että jalkoja, selkiä ja vatsoja pitäisi voimistaa. Ajattelin, että normaalilla salitahdillani homma tulee hoidettua, joten en tuhlannut asialle kovalevytilaani sen enempää. Venyttelyvinkeistä puolestaan jäi jotain mieleenkin: 6-10 minuutin lämmittelyhölköttelyn jälkeen on hyvä avata kroppaa nopeilla, max. 5 sekunnin dynaamisilla venytyksillä - tätä olenkin toteuttanut jokaisella lenkilläni. Pari tuntia lenkin jälkeen tulisi sitten venytellä kunnolla pidempiä settejä, ainakin puoli minuuttia per venytys - tätä en luonnollisestikaan ole tehnyt kertaakaan. Kengistä ja pohjallisista puhuttiin myös. Ohjaajien näkemys oli, että kaiken maailman yli- ja alipronaatiotuetut jalkineet ovat perkeleestä ja niillä rikkoo polvensa. Parempi vaihtoehto olisi kuulemma mahdollisimman neutraalit juoksukengät plus omien jalkojen mukaan teetetyt muotopohjalliset. Mene ja tiedä.

Neljännellä eli viimeisellä kerralla puhuimme ruuasta ja juomasta. Että jos menee kisoihin, siis vaikka maratonille tai puolikkaalle, niin kannattaa juoda sellaista juomaa, mitä harjoitellessaankin juo. Koska jos kroppa ei ole tottunut hartsporttiin, niin voipi olla, että vieras juoma ei sitten imeydykään siinä kisarääkissä, ja sitten käy konoset. Ja että normihölkkääjä ei palautusjuomia tarvitse - jos jotain, niin maito ajaa saman asian.

Kaiken kaikkiaan juoksukoulu oli minusta hintansa väärtti. Ei mikään tajunnanräjäyttävä kokemus, mutta tietyllä tapaa käänteen tekevä juttu, sillä kurssin päätteeksi pystyin hölkkäämään jo yli tunnin lenkkejä. Juoksukoulun jälkeenkin olen käynyt jolkottamassa keskimäärin 2 kertaa viikossa. Ja mikä parasta: olen nauttinut siitä!