2.11.13

Rauha. Peace.

Tämä viikonloppu kuluu Lappeenrannassa, entisillä kotikonnuilla. En ole todellakaan kotoisin mistään mestoilta tai huudeilta, vaan pienestä kylästä nimeltä Korvenkylä, jonka postinumerokin on 55320 Rauha. Lapsuuteni Rauhassa oli mielisairaala, joka oli kylän merkittävä työllistäjä. Sittemmin sairaala ajettiin alas, ja tiluksia on koitettu myydä moneen kertaan. Jokunen vuosi sitten kaupat saatiin vihdoin sinetöityä, ja entisen sairaalan alueelle alkoi nousta pohjoismaiden suurin kylpyläkompleksi.

Vedin aamulla verkkarit jalkaan ja lähdin kameran kanssa hölkkäilemään lapsuuden maisemiin. Tai siis erittäin myllättyihin maisemiin. Räpsin kuvia paikoista, joita ei enää pystynyt tunnistamaan entiseksi. Ja tämän ei nyt ollut tarkoitus kuulostaa miltään "ennen kaikki oli paremmin" -vuodatukselta, olen vain aidon hämmentynyt, että uinuvaisessa kyläpahasessa investoidaan näin paljon - mikä on hieno juttu! Harmi vaan, ettei mulla ole ennen-kuvia.

Seikkailupuisto Atreenalin

Tämä kuva kiteyttää seudun tämänhetkisen tilan:
vasemmalla vanha mielisairaalan rakennus, oikealla uudisrakennus,
pihalla paljon Venäjän kilvissä olevia maastureita ja etualalla rakennustyömaata.

Saimaa ja tenniskenttä

Lomamökkejä

Rantojakin on siistitty ja teitä paranneltu ja valaistu

Hulppeita loma-asuntoja, opastettuja luontoreittejä

Buranaa huuleen, Crocsit jalkaan ja Angry Birds -puistoon!

Entinen kaatopaikka on nyt golf-kenttä

Lenkki itsessään sujui vähän tahmeasti, liekö syynä edellisillan viinilasillinen vai iltapäivästä kurkkuun hiipinyt karheus. Maasto olikin yllättävän mäkistä, ylämäkiä sattui reissun varrelle paljon enemmän kuin normaaleissa Tapiola-Laajalahti-lenkkimaisemissa.

Aika: 50 min
Matka: 6 km
Syke: keskiarvo 147, maksimi 173


2 kommenttia:

morso kirjoitti...

Hauskoja yhteensattumia. Minö olen keskenkasvuisena käynyt Rauhassa ratsastamassa. Sisiko kävi siellä viime kesänä, ja sanoi, että nekin rakennukset on paljon muuttuneet vanhoista ajoista. Sanonnalla 'mennä Rauhaan' on ihan oma kaikunsa. ;)

Katri kirjoitti...

Maailma on pieni, morso!