Oolapaloomaplankkaa!

Monta pientä Katri Helena -tyynyä!



Tässä killutaan nyt nerouden ja hulluuden rajamailla. Toistaiseksi tää idea tuntuu vielä nerokkaalta, mutta jos tää lipsahtaa hulluuden puolelle, niin ainakin näillä voi pehmustaa huoneen. Se, mihin muuhun näitä voi käyttää, on miulle itellenikin vielä vähän hämärän peitossa...

Ars Fennica

Huuuh, long time no post...

Oltiin viime viikonloppuna Kiasmassa tsekkaamassa Ars Fennica -ehdokkaat. Vähän jälkijunassa, kisahan oli siinä vaiheessa jo ratki, mutta parempi myöhään ja silleen.

Minä tykkäsin kovasti ehdokkaista. Mielestäni paras, eli Markus Kåhre voitti. Kåhren työt olivat ihan oikeesti kekseliäitä ja miellytti jopa kriittistä teekkari-DI-ark.yo-kokoonpanoamme. Kåhren töissä katselija oli oikeastaan pakotettu osallistumaan töihin muutenkin kuin vain pällisetelemällä. En yhtään ihmettele Kåhren kommenttia siitä, että työt voivat syntyä tosi hitaastikin.

Muutkin ehdokkaat olivat ihan ok. Elina Brotheruksen kuvat eivät kyllä oikein sytyttäneet - liekö syynä liika mediahehkutus viime keväältä vai mikä. Anna Tourin maalaukset olivat ihania: niitä oli pakko katsoa läheltä ja kaukaa ja uudestaan. Elina Merenmiehen työt muistuttivat kaikessa kolkkoudessaan vähän Hugo Simbergiä.

Ars Fennica -ehdokkaat olivatkin sitten tällä kertaa Kiasman parasta antia - kokoelmista kasattu näyttely oli aika laimea. Ehkä kuvaavaa oli se, että eräs seurueestamme nimesi kokoelmanäyttelyn parhaaksi anniksi minun hölmistyneen ilmeeni, kun katsoimme yhtä videoteosta. Taustatietona mainittakoon, että mielestäni hyvät videoteokset voidaan laskea yhden käden sormilla.

Hyvää uutta vuotta

Nipuli laski väärin - joulu meni jo. Hyvää uutta vuotta!

Tänä vuonna joulu jotenkin yllätti aika pahasti, liekö syy epätavallisen sää-, opiskelu- vaiko työtilanteen, enkä siis saanut lähetettyä joulukortteja ennen joulua.

Mutta eikös se ole niin, että hyvän joulun toivotukset menettävät tehonsa loppiaisena, kun taas hyvän uuden vuoden toivotukset säilyttävät taikansa koko vuoden.

Valoa kansalle, kauneutta ja rohkeutta keittiöön

Eilen tulikin juhlittua yllättävän paljon. En normaalisti pidä kauheasti uudesta vuodesta, se on jotenkin ollut semmonen pakkojuhla, mutta eilen oli ihan kivaa ja leppoisaa.

Päivällä olimme kummityttömme 1-vuotissynttäreillä. Ilmassa oli jo pienoisia lahjakriisin merkkejä, kun kaikki kauppojen lelut olivat ihan totaalista krääsää ja vaatteet sellaisia, ettei niihin olisi voinut piirtää itse mitään. Alunperin tylsännäköinen pöytälamppu toi kuitenkin pelastuksen. Kummityttömme mielestä lamppujen sytyttely ja sammuttelu on juuri nyt kuuminta hottia, joten tuhrustelimme valkoiseen kangasvarjostimeen epämääräisiä öttiäisiä. Tässä minun osuuteni varjostimen koristelusta:




Toiset kekkerit olivat yhdistetyt tuparit ja uuden vuoden kemut. Suolan, leivän tai viinipullojen vieminen on mielestäni aika ankeeta, joten tusasin "ihanan" Brooke ja Ridge -essun. Kangas on Anttilan verhokankaita ja Kaunarit painettu vuosi sitten joulumyyjäispaitojen yhteydessä. Lopputulos oli kuitenkin mielestäni karmaisevan ihku. En kyllä tiedä, kumpi on pahempi: alaston kokki vaiko Kaunari-kokki.

Joululahjakatsaus, osa 2

Hip hei, hyvä double-ou-seven-vuotta!

Nyt kun ruokahalu on jouluruokien jälkeen taas palannut, voi jo hyvillä mielin esitellä parit käsin tehdyt (tai aiheeseen liittyvät) joululahjat, joita itse sain. Miusta näissä oli aika lailla ideantynkää:

Saunasetti
Pellavafroteinen pesukinnas (hyvän karhea)
Hiustenkuivain eli froiteinen turbaanimallinen hiuspyyhe
Itsetehty ruusuntuoksuinen saippua

2 x Debbie Stoller

Kruunupipo ja kiemurasukat

Kantapäättömien kiemurasukkien ohjeen olen nähnyt jossain (ehkä Pirkassa), mutta en arvannut niiden näyttävän livenä noin hauskoilta. Kruunupipoon liittyen minulla on teoria: Tarvitsisin siivouskruunun. Se olisi maailman hienoin ja sitä saisi pitää ainoastaan siivotessa ja tiskatessa, jolloin ankeat kotihommatkin tuntuisivat hohdokkaammilta. Kruunupipo on ehkä liian kuuma sisällä siivoamiseen mutta mattojen puisteluun ja räntäsateessa lenkkeilyyn se tuo varmasti lisähohtoa. Lisähohtoa räntäsateeseen tuo myös Lauralta saamani supertyylikäs heijastin, joka heijasti niin hyvin, etten onnistunut saamaan siitä kelvollista kuvaa.

Kiitos Joulupukille näistä ja muista huipuista säkin antimista!

Joululahjakatsaus

Sinä aikana, jonka vietin Korvatunturin työsiirtolassa, sain aikaan muun muassa seuraavaa:

Samettinen apinalaukku

Kahvat rottinkia tai jotain
Apina askarteluhuopaa

Apinan rusetti on suoraan Wienistä, hotelli Sacherin aulakahvilasta ostetun mini-sacher-tortun pakettikääreestä. Kakku piti ottaa mukaan, koska emme olleet pukeutuneet varsinaisen kahvilan sisäänpääsyyn oikeuttamalla tavalla. Turkoosi takki, raidallinen kaulaliina ja limenvihreä pipo olivat siis itävaltalaisille liikaa.

Froteinen hirvipyyhe
Kangasvärit

Tölkkihirvi, oluttölkinlämmitin
Novita Aino
3 mm virkkuukoukku (kun ei sopivampaa ollut)

Näitä hirviaiheisia juttuja tulee suollettua ainakin joka toinen vuosi... Pyyhkeen painaminen oli yllättävän kivaa. Sai lätsyttää väreillä oikein koko kämmenten mitalla.

Onnenlehti-huivi, ohje Mielityltä
Stahlsche Wolle Serenade Kid Mohair, n. 170 g
5,5 mm puikot

Onnenlehdestä tuli aika kiva. Lanka oli Kuopiosta hommattua vuosikertamohairia. Made in West Germany. Vyötteen mukaan 25 g kerä oli maksanut City Sokoksella joskus 13 markkaa, mutta minä pelastin jonkun hylkäämät (lähes historialliset) 4 kerää hieman edullisemmalla hinnalla. Onko Länsi-Saksasta, City Sokoksesta ja markasta todellakin niin kauan, että sanat ovat jo alkaneet kuulostaa vierailta ja hassuilta?

Näiden lisäksi pukin konttiin sujahti muun muassa muutama Uuno-paita, heijastin ja taulu mutta niistä en ehtinyt nappailla erikseen kuvia. Muutenkin ärsyttää noi kuvat, koska ikinä ei tunnu olevan tarpeeksi valoa. Kevättä odotellessa...

Lapsuuden sankarit

Muistin taas, mitä asioita inhoan paitojen tekemisessä:

- Paitojen hommaamista
- Kuva-aihioiden printtaamista
- Sabluunan piirtämistä ikkunaa vasten
- Haavoja sabluunan leikkaamisen jäljiltä
- Välisuojapaprujen pujoittamista paidan sisään
- Olkkarin lattian suojaamista
- Lattialla kökkimistä
- Sitä, kun seuraavana päivänä takareidet on ihan tohjona
- Jälkien siivoamista
- Värien kiinnittämistä
- Tilaustöitä

Mutta tälläkin kertaa lopputulos oli kaiken tuon kyrsiintymisen arvoista ja valmiista töistä saadut kicksit hälvensi kaikki ärsyyntymiset. Ainakin seuraavaan kertaan saakka.

Lapsuuden sankarit paidan rinnuksissa.

Olin siis luvannut tehdä yhdelle ala-astekaverilleni alla olevat kolme paitaa hyvissä ajoin ennen joulua. Suomeksi sanottuna eilen, hirveässä paniikissa. Normaalisti teen yhden sabluunan yhtenä iltana ja painan sillä toisena iltana 3 - 8 paitaa - eilen tein kolme sabluunaa ja painoin niillä yhteensä 12 paitaa sekä noin 20 pikkulappua. Välillä tuntuu, että oikein usutan itseäni päästämään mopon irti.

Night Rider (siinä ei kuulunutkaan olla K:ta ekana), Doc ja Uuno.

Harmittaa, että oon painanut tuollasia kokeilulappusia vasta viimisen vuoden ajan. Se on oikeastaan ainoa järkevä tapa jättää omista töistä jotain konkreettisia muistoja itselleenkin. Ja vaikka noi laput ovatkin osa vähän epäonnistuneita, niin miusta ittestäni ne on usein kaikkein hienoimpia. Oon suunnitellut, että joskus tulevaisuudessa teen noista maailman päheimmän tilkkutäkin.

Lipui ja lapui.

Jaadiblaadilaa

Aurinko, missä olet? Fotarileikkini menevät ihan överiksi!

Tässä viimeaikaiset nypertelyni. En siis itse ole tehnyt noita kansia vaan pelkästään sisällön. Vilppu Jalkanen teki kannet. Hassu setä, en oikein tiennyt, olisko pitänyt pelätä vai sympata. Jännä miten joihinkin ihan yllättäviin ihmisiin onkin jotenkin tosi vaikea suhtautua. Vaikka eipä kai kaikkiin ihmisiin tarvitse suhtautua mitenkään. Ehkä riittää, että minä maksan Vilpulle ja Vilppu tekee minulle kannet. Olis kyllä tietty ihan makeeta osata sitoa kirjoja.

Olen kyllä hoidellut vähän Joulupukin asioita, mutta niistä en aio lörpötellä täällä. Vielä.

Casino Royale

Asiantunteva mielipiteeni uusimmasta James Bondin näyttelijästä, Daniel Craigista ti 28.11.2006 klo 17.25, siis juuri ennen näytöksen alkua:

"Just joo, toi se uus Bondi vaikuttaa just sellaselta kirveellä veistetyltä yhden ilmeen jässikältä. Näyttäis sopivan paremmin jonkun tappokone-neuvostoagentin rooliin. Miksköhän se on ees valittu Bondiks? Varmaan just jonkun hyvän kropan takia."

Päivitetty mielipiteeni alkupätkän aikana noin klo 17.50, ennen kuin alkumusat- ja grafiikat ovat vielä ehtineet pärähtää pyörimään:

"Vau! Toihan on hyvä!"

Kuulustelukohtaus reilu puoli tuntia ennen leffan loppua:

"No just joo, mitäs minä sanoin, sillä on hyvä kroppa."

Casino Royale on siis tsekattu. Nyt-liite arvioi taannoin, että kyseessä on paras Bond ikinä, ja allekirjoitan kyllä ihan täysin. Bond-leffoista on ehkä hieman arveluttavaa käyttää kuvausta realistinen, joten sanonkin että leffa oli karu verrattuna aiempiin Bondeihin. Kaikenmaailman maksetut tuotemainokset pomppas vähän silmille, mutta muuten leffa oli varsin viihdyttävä.

Ja Daniel Craig on hyvä Bondi! Ja Eva Green on ehkä kaunein ja persoonallisin Bond-tyttö ikinä. Ja kyllä huomas, että tässä leffassa Bondi oli nuorempi ja paremmassa kunnossa kuin aiemmin tehdyissä myöhempiin aikoihin sijoittuvissa Bondeissa - luulen, että tässä leffassa Bondi juoksi enemmän, kovempaa ja pidemmälle kuin muissa leffoissa.


Tuossa kuvassa nyt on paloauto, joka ei siis ollut Bondissa, mutta samantyyppistä ja lähes yhtä jyrkkää nosturinkaulaakin se juoksi rosmon perässä niinku pikajuoksija ihan tosta noin vaan! Ja noi palomiehet tossa kuvassa vaan matelee.

Välitilinpäätös

Torstaina aloin tuntea jo jonkinmoista huojennusta, sillä silloin alkoi ihan oikeesti näyttää siltä, että dippa valmistuu. Ja tsädäm - palautin sen perjantaina. Kyllähän siihen vielä joutuu korjauksia tekemään, mutta ajatuksen tasolla se on valmis. Kirjoittelin juuri alkusanojen kiitoksia ja samalla mieleen pulpahteli kaikenlaisia juttuja, jotka eivät ehkä kuuluu mustien kansien väliin. Mutta tämä oma hiekkalaatikkoni on ihan hyvä foorumi tällaiseen:

Blogin pitäminen on liittynyt aika olennaisesti vaikkakin välillisesti tähän diplomityön tekemiseen ja valmistumiseen. Se on toiminut eräänlaisena varaventtiilinä ja henkireikänä. Tai ei nyt ehkä itse blogin pitäminen vaan kaikenlainen nypertely, jota olen täällä esitellyt.

Dippelin tekeminen on ollut aika erilaista työtä kuin mihin olen aiemmissa puuhasteluissani tottunut. Aiempien touhujeni perusteella olen pitänyt itseäni ainakin jonkin verran nopeatempoisena ja välillä jopa ihan aikaan saavanakin tyyppinä. Nautin siitä, että näen (tai ainakin luulen) työni tuottavan hedelmää. Toimin paremmin moniajolla - kahden asian yhtäaikainen työstäminen motivoi enemmän kuin se, että työstäisin vain yhtä asiaa kerralla mutta perätysten. Vaikka koenkin olevani touhuissani melko itsenäinen, työskentelen silti mieluummin ihmisten kanssa.

Tätä taustaa vasten diplomityön tekeminen itsenäiseen tutkimusprojektiin on ollut oikeastaan täydellistä vahvuuksieni ja mieltymysteni vastakohdan elämistä: hidasta, eristäytynyttä, erittäin asiakeskeistä ja tulokset ovat olleet vieläpä pitkälti sellaisia, joihin en itse ole voinut vaikuttaa. Mutta juuri tämän vuoksi tämä puolivuotinen on myös tavattoman opettavaista.

Ihmisten kanssa puuhailua ja järkkäilyä olen onneksi saanut harjoittaa partio-, teekkari- ja raksalaistouhuilussa, mutta myös blogin sisältö on on osaltaan auttanut minua pysymään täysjärkisenä. Välillä maanisenkin nypertelyn avulla olen tyydyttänyt tarvettani saada jotain aikaiseksi. Tärkeintä ei ole välttämättä ollut käsillä tekeminen vaan ennemminkin visuaalisuus ja asioiden aikaansaaminen.

No eikö ihminen voi nyperrellä ilman blogiakin? Tottakai voi. Mutta olen kyllä sen verran esiintymishaluinen, että tässä saan senkin kiintiön mukavasti täyteen. Sitä paitsi muilla ihmisillä on aina avartavia näkemyksiä ja sanottavaa - oli se sitten anonyymiä, ihkuttelua, kritiikkiä tai mitä tahansa pärskyttelyä kuinka pienessä ankkalammessa tahansa. Kiitos siis Huippuhomman lukijoille ja kommentoijille.

Aloitan ensi perjantaina uudessa työpaikassa (ilmeiseti siis taannoista työhaastattelua varten tekemäni koru tehosi). Näin etukäteen voisin kuvitella, että tulevassa työssäni pystyn hyödyntämään ja harjoittamaan vahvuuksiani sekä mieltymyksiäni dippeliprojektia paremmin. Nähtäväksi jää, kuinka suurta henkireikää sitten tarvitsen. Se henkireiän koko varmaan ratkaisee myös tämän blogin aktiivisuuden ja luonteen. Mutta vaikka nypertely- ja bloggaustahti hidastuisikin, niin en usko vauhdin hiipuvan kokonaan - onhan näitä villapaitoja jätetty kesken jo kauan ennen blogiaikaakin. Ja lapsellisten t-paitojen painaminen on varmasti yhtä kivaa keskiluokkaisena espoolaisena diplomi-insinöörinäkin.

Ennen blogiaikaa, muistaakseni jouluna 2003 painamani Käytöskukka-paita.
Kännykän soittoääneni on Käytöskukan tunnari.

Henkilökohtainen palkitsemisjärjestelmä

Seuraa päivän product placement. Eikä edes mikään hienovarainen sellainen.


Dippeli etenee, enkä juuri muuta olekaan sitten tehnyt. Tai siis muuta näkyvää. Paitsi että olen kyllä aika hanakasti palkinnut itseäni aina, kun siihen on ollut pienintäkin aihetta. Ja jätskipalkitsemisen seuraukset voi hyvinkin muuttua näkyväksi... Mutta mikäli pidän ahkeroimisvireeni vielä tän päivän, niin ehkäpä dippa ihan oikeesti olis valmis proffan luettavaks huomenna. Ja sitten voin taas hyvällä syyllä palkita itseni.

Ps. Toi jätski on taivaallista!

Enkelin uudet vaatteet

Syöpöttelimme eilen noin tusinan kokoisella porukalla mielettömän hyviä herkkuruokia ja oikein useampaa sorttia. Illan otsikko oli "miehet kokkaa, naiset syö". Olut ja lammas olivat ruokalajien kantava teema ja oijjoi kun oli hyvää. Jopa lammasmakkaroiden kylkiäisenä ollut hapankaali maistui herkulle, kun sitä oli muhitettu oluen kanssa pannulla.

Ilta meni niin intensiivisesti syöpötellessä, että siskoni soittoyritykset menivät täysin ohi. No, kuulumisten lisäksi hän kertoi, että voisin julkaista edellisen postauksen kuvamysteerin kokonaisuudessaan jo nyt ilman, että se häiritsisi hänen joululahjasuunnitelmiaan. Kiitoksia siitä. Joten parlevuu, tässä, enkelin uudet vaatteet.

Malli: siskoni päästä
Materiaalit: askarteluhuopa, höyhenet, rautalanka, liima
Kommentti: kaunista helposti ja nopeasti

En muista ihan tarkkaan, miten alkuperäinen versio oli tehty, mutta itse leikkasin mekon huovasta niin, että olkaimet olivat toisissaan kiinni ja pitkät sivut liimattiin yhteen. Voishan ne ommellakin. Korkeudeltaan mekko on noin 10 cm. Mekon malli on suunniteltu niin, että sain kolme mekkoaihiota yhdestä A4-kokoisesta huopatilkusta. Sorruin siis ostamaan Tiimarin ylihintaisia huopalevyjä koska Eurokankaassa ei ollut valkoista huopaa. Alkuperäisessä versiossa mekon alareuna oli "pitsisempi", koska se oli leikattu kuviosaksilla, mutta koska en moisia omista, on minun versioni helma suora. Höyhenet on ihan vaan liimattu selkään. Henkari on taiteltu näppituntumalla rautalangasta. Messinginvärinen lanka toisi tietysti hienostuneisuutta henkariin.

Näitä vois varmaan ripustella joulukuuseenkin. Tai mihin vaan.

Perhe on paras

Meikäläinen on epäilemättä onnistunut kiilaamaan jonossa aika kärkeen silloin, kun huippuja sisaruksia jaettiin. Sekä pikkusiskoni että -veljeni ovat nimittäin ehkä maailman nohevimpia tyyppejä. Ja muutenkin ihan parhaita sisaruksia.


Tein viikonloppuna jo vähän jouluaskartelupaskarteluja. Tuon yllä olevan idean lainasin siskoltani. Se on vielä toistaiseksi hys-hys-juttu, sillä en halua paljastaa ideaa kokonaan, jos siskollani on vaikka tarkoitus lahjoa joku tämän blogin lukija. Mutta laitan kyllä kokonaisen kuvan sitten joulun jälkeen, koska tuo on niin hyvä, helppo ja ennen muuta kaunis juttu.

Veljeäni oli kuulemma haastateltu johonkin uutisiin. Kylläkin johonkin Tampereen uutisiin, mutta näköradio mikä näköradio. Ja hän oli luonnollisestikin kommentoinut jotain nokkelaa. En kyllä tiedä mitä, koska meillä ei näy Tampereen telkkari, mutta luotan sen olleen nokkelaa. Hänen isosiskollaan on aina välillä tapana kompastua omaan nokkeluuteensa, mutta eihän meillä nyt sentään kaikki geenit ihan samoja ole.


Virkkasin viikonloppuna myös toisen tontun. Vaikka tontuillahan ei sinänsä ole mitään tekemistä minun sisarusteni kanssa. Joskus olen tietenkin toivonut, että olisi. Tai että ne edes joskus pitäisivät kirjaa pikkusisarusten riiviöteoista. Niin kuin vaikka siitä kokeellisesta tutkimuksesta, jossa testattiin, piirtääkö minun Hymytyttö-patsaani liitutauluun. Voin kertoa: piirtää. Meni kyllä vuosia tajuta, miksi patsaan nenänpää on kummallisesti typistetty.

Rautalangasta väännettyä

Nyt voi jo laittaa iskänpäiväkortinkin näytille, kun h-hetki on mennyt.


Vuodet ne vaan vierii, mutta meikäläisen nysväämien korttien taso pysyy vuosi vuodelta samana - kehitystä on tapahtunut viimeeksi kai ala-yläasteen taitteessa :) Mutta aina ne vaan on väsättävä itse. Ja voin aina väittää tarkoituksellisesti edustavani naivistista tyylisuuntaa.

Mummoilu on vasta elämää!

Tässä syksyn mummoilusaldoa eli nypläyskurssin antimia.


En ole ollut mitenkään hirveen ahkera oppilas. Vielä olis vissiin pari "pakollista" työtä ja sit pääsee tekee omia juttuja. Toivottavasti. Nää perinteiset hommelit ei oo ehkä ihan miun tyylisiä, mutta en oikein tiedä, onko nypläyksessä olemassa mitään valmiita moderneja malleja (tää oli puhtaasti nypläyksen vanhahtavasta imagosta tempastu stereotyyppinen ja leimaava johtopäätös).

Mutta vanhahtavaa tai ei, ainakin nypläys on silleen teknisessä mielessä ihan kivaa. Ja on siellä ihan rentoa muutenkin: reteitä mummoja - ja on ne nuoremmatkin ihan kivoja :)