10.5.06

Regina ja Nipuli puhuu säästä

Tajusin eilen äitienpäiväkortteja äidille ja mummolle piirrellessä, etten ole piirtänyt aikoihin muuta kuin yksivärisiä tussipiirustuksia. Kortit piirsin pastelliliiduilla, joihin en olekaan koskenut sitten ala-asteen, ja livautin ne jo postilaatikkoonkin. Kerrankin ajoissa, toisin kuin joulukorttien kanssa ikinä.

Piirtämisen ruosteen häivyttämiseksi tusailin yhden Reginan ja Nipulin. Alkuperäinen tarkoitus oli seurata intensiivisesti Baywatch: Häät Havaijin tapaan -leffaa, mutta tusseja ja paperia etsiessä putosin kai jotenkin kärryiltä juonen suhteen. Tai on ehkä mahdollista, ettei siinä ollut juonta. Ainakin jossain vaiheessa kaksi mimmiä (David Hasselhoffin ex- ja tuleva vaimo) tappelivat David Hasselhoffin perintösormuksesta vesiliukumäessä. Toisessa kohdassa paljastui, että tuleva vaimo olikin plastiikkakirurgoinut (tosi ylläri tässä leffassa) itsensä ilmeisesti jonkun entisen Baywatch-naisen näköiseksi pahat mielessä. Kaiketi David H:n lemppariteema on joku ilkeän identtisen paluu, koska Ritari Ässäänkin yritettiin puhaltaa lisää henkeä Michael Knightin pahalla kaksoisveljellä.


Joka tapauksessa oli mielenkiintoisempaa laittaa Regina ja Nipuli puhumaan säästä. Mutta Reginan ja Nipulin pahoissa kaksoisveljissäkin ois kieltämättä ideaa...

Ei kommentteja: