Järjestystä vaatekaappiin

Puolitoista muuttolaatikollista vaatteita ja yksi laatikollinen kenkiä sai lähteä ennen kuin sain vaatekaappini kesytettyä. Nyt vaatteeni ja kenkäni oikeasti mahtuvat omaan kaapinpuolikkaaseeni ilman, että niitä tarvitsee sulloa useaan varviin syvyyssuunnassa tai säilyttää Mount Everstin korkuisessa pinossa sängyn vieressä. Vähänkös mahtavaa!

Pisteenä iin päälle taloutemme pyykkihuollosta vastaavan taho esitti avokätisen tarjouksen: saisin puhtaalle pyykilleni kaappiinkuljetuksen, mikäli pyykkilähetin olisi helppo tunnistaa, mikä vaate kuuluu mihinkin kohtaan. Tämä oli jo sellainen porkkana, että kannatti vähän rationalisoida: nyt vaatekaapissani on nimikoidut paikat housuille, neuleille, pitkähihaisille trikoille, t-paidoille, hihattomille topeille, collareille, alusvaatteille, sukille, urheiluvaatteille sekä yöpaidoille. Ei ne vaatepinot edelleenkään mitkään supersiistit ole, mutta pääasia on, että vaatteet mahtuvat kaappiin väljästi ja että jokaiselle vaatekappaleelle on oma paikkansa.

Ensimmäinen etappi matkalla kohti järkevämpää järjestystä on nyt taklattu! Jee!

Seitsemän veljestä, seitsemäs laatikko

Alun perin ajattelin, että 7 muuttolaatikollista olisi varmaankin sopiva ja realistinen määrä tavaran vähentämiselle. Sen seitsemän laatikkoa kamaa on nyt kasassa, ja tuntuu, että vielä irtoaa pari lootaa.

Tämän laatikon täyttämiseksi tein muun muassa uuden saneerauskäynnin vaatekaappiin ja nakkasin vanhentunutta kosmetiikkaa menemään.

Heitin seitsemännen laatikon sekaan myös jonkin verran lisää kirjoja: kertakäyttöisiä hömppäromaaneja, Ilkka Remeksiä, Tuntemattoman sotilaan, Aleksis Kiven Kootut teokset. Muita klassikoita, kuten Vänrikki Stoolin tarinat ja Romeon ja Julian olin heittänyt pois jo aiemmin. Luovuin myös kasasta ammattikirjallisuutta - kiertoon lähti talvibetonointiopas, AutoCAD-opas sekä Hirsitalo-käsikirja.

Kirjat ovat herättäneet tähän mennessä ristiriitaisimpia luopumisen tunteita. Minut on kasvatettu kunnioittamaan kirjoja, joten niistä luopuminen tuntui aluksi sivistyksen häväistykseltä. Mutta mitä tekee sivistyksellä hyllyssä, eikö sen pitäisi olla päässä tai sielussa tai missä se nyt sitten fyysisesti sijaitseekaan? Valtaosa omistamistani kirjallisuuden klassikoista sai siis lähteä - järkeilin, että ne saa lainattua kirjastosta, jos niitä haluaa lukea. Ainoat hyllyyn jääneet klassikot olivat Sinuhe (siitä pidän oikeasti) ja Kalevala (se vaan on niin friikin hieno).

Mitä hyllyyn sitten jäi?

• Lohtukirjoja, esim.
• Vihervaaran Annat 
• Runotytöt 
• Erlend Loet 
• Miika Nousiaiset 
• Kulttuureista kertovia kirjoja, kuten 
• Opas Venäläisyyteen 
• Äiti Venäjän ABC 
• Mad Manners
• Populaaritiedettä, mm. 
• Bill Brysonit 
• Jared Diamondit 
• Historiaa, pääasiassa
• Suomen 
• Helsingin
• Eri yhteisöjen historiikkejä 
• Enempi tai vähempi yhteiskunnallisia teoksia, esim.
• Markkinat ja demokratia
• Kuinka humpuukki valloitti maailman
• Matkaoppaat

Suurin säilytettävien kirjojen kategoria oli kuitenkin inspiraatio-ja harrastuskirjat. Niitä on vaikeinta lainata kirjastosta tai tutuilta. Niiden on oltava käsillä kun inspiraatio iskee (ja juuri siksi niiden on todella oltava myös näkyvissä, ei missään peittävien kaapinovien takana). Toki harrastuskirjoistakin osa sai mennä - tällaisia olivat esim. Stitch and Bitch -oppaat. Koin, että ne ovat tehtävänsä tehneet - herättäneet kässäintoni ruususen unesta vuonna 2006 - mutta tässä ja nyt aika on ajanut minun osaltani niiden ohi.

Sanottakoon vielä loppuun se, että minä pidän pokkareista! En siksi, että niistä olisi muka jotenkin helpompi luopua (minusta pokkarit ovat aivan yhtä arvokkaita kuin kovakantisetkin), vaan siksi, että standardimittaisina ne on helpompi säilyttää. Plus että ne istuvat meikäläisen käteen paremmin kuin kovakantiset. Niin, ja vihaan äänikirjoja - lukemaansa pystyy kuvittamaan mielessään, kuulemaansa ei.

Kankahia

Urakka kussoo! Muuttolaatikkoleikin pullonkaulaksi alkaa muodostua välivarastointi kirpparivuoroa odotellessa. Periaatteeni on, että uutta laatikkoa ei saa aloittaa ennen kuin edellinen on purettu joko roskiin, kierrätykseen tai kirpparia odottamaan. Keittiöroinan varastointi kellariin ei tullut kysymykseen, joten täytyi järjestellä välivarastotilaa huoneiston puolelta. Vapautin välivarastohyllyjä työhuoneesta raivaamalla kangasvarastoani. Kuudes muuttolaatikko täyttyi siis kankaista ja keskeneräisistä töistä. Ja kumpiakin jäi siis vielä läpikäytäväksi.

Keskeneräiset työt nakkasin surutta menemään, kun en enää edes muista, millaisista visioista oli kyse.

Lajittelin keskenään samantyyppisiä kankaita myytäviksi paketeiksi jätti-minigrippeihin. Kirpparipöydältäni tulee löytymään ainakin seuraavat ompelusetit uloskantohintaan:

• Mari-trikoo-kit - reilun kokoisia raitatrikoopaloja suoraan Herttoniemestä sinulle, joka pidät vihreistä raidoista.
• College-paloja sateenkaaren väreissä - näistä surauttaa monet vauvannutut ja -pöksyt.
• Silkkiä ja samettia - mainio starttipaketti pikku-designerille, joka haluaa kokeilla siipiään Barbien vaatesuunnittelijana.

Vauvakutsuilla

Viime viikonlopun ohjelmassa oli vauvakutsut. Vein tulevalle vauvalle lahjaksi pöllö-bodyn ja Mauri Kunnaksen kirjan. Pöllö-bodyssa kokeilin kaksiväristä painatusta sabluunalla - se vasta oli jännää ja aika vaikeaakin.

En ole mikään asiantunteva vauvaekspertti, mutta itse painettu body nyt on melko varma juttu. Ja sen olen oppinut, että kunhan vauva kasvaa lapseksi, niin hän taatusti tykkää etsiä Herra Hakkaraista Kunnaksen kirjojen sivuilta.

1920-luvun pääkoristeita

Muuttolaatikkoleikki on temmannut niin tiukasti mukaansa, etten ole muistanut raportoida muista aikaansaannoksista.

Olin reilu viikko sitten tyylikkäissä polttareissa pitämässä ohjelmanumeroa. Polttareiden teemana oli 1920-luku, joten osallistujat tekivät itselleen pääkoristeen. 1920-luvun panta oli nappivalinta askarteluohjelmaksi, sillä tekemistä pystyi justeeraamaan itse kunkin taitojen mukaan.

Pantaosaksi polttariosallistujat valitsivat joko satiinia, samettia tai brokadinauhaa. Jämäkämmät nauhat ommeltiin kiinni pannaksi, laskeutuvammat matskut solmittiin rusetille niskaan. Tämän jälkeen kukin koristeli pantansa haluamallaan tavalla.

Yhtä mallikappaleistani koristi organza-sifonki-kukka. Tästä tuli lempparini, missähän voisin pitää tätä?

Toinen oli perinteisempi "sulkia, stimangeja ja roikkuvia hörsöjä"-tyyppinen ratkaisu.

Kolmas oli yksinkertainen helminauhoilla varusteltu versio.

Korkeampaa keittiömatematiikkaa

Väistykää keittiöpsykologit, on aika keittiömatematiikan!

Soveltavaa keittiömatematiikkaa

Pyysimme ja saimme häälahjaksi oransseja Origo-astioita. Tykkään niistä tosi paljon, käytämme niitä päivittäin, ne ovat reippaita ja raikkaita, hyvän muotoisia ja valkoisella pohjalla ruoka näyttää hyvälle. Mutta esimerkiksi pikkulautasia meillä on vain 4. Mikä tarkoittaa, että aina, jos kaffevieraita tulee enemmän kuin kaksi, kaivamme esiin sinkkuaikaiset keltaiset ja mustat Teemat (joita taitaa olla 8). Säilytämme siis kahdeksaa eriparista lautasta siltä varalta, että neljä kivaa lautasta ei riitä. Eiköhän tämä laskutoimitus ole selvä: vien sinkkulautaset kirpulle ja haen kaupasta 4 Origoa tilalle. Luovun siis kahdeksasta, tuon tilalle neljä, ja viivan alle jäävä vähennys aikaisempaan lautasmäärään on neljä. Tätä tarkoitin, kun sanoin ensimmäisessä muuttolaatikkokirjoituksessa, että ensisijainen tavoitteeni ei ole tavaran vähentäminen vaan järjestyksen järkeistäminen.

Keittiömatematiikan väitöstilaisuus

Kysymys: Kuinka monta piirakkaa teen/tarjoan kerralla?

Vastaus: Yleensä yhden, joskus harvoin kaksi.

Johtopäätös: Tarvitsen siis maksimissaan 2 piirakkavuokaa.

Kysymys: Kuinka monta irtopohjavuoassa leivottavaa kakkua teen kerralla?

Vastaus: Yleensä yhden, joskus ääääärimmäisen harvoin kaksi.

Johtopäätös: Tarvitsen siis yhden irtopohjavuoan.

Vastaväittäjän kysymys: Entä jos vieraita tuleekin paljon ja tarvitsisin sittenkin kaksi?

Vastaus: No ensin kysyisin, että lainaisiko naapurin Miika minulle toista vuokaa. Tai sitten leipoisin jotain sellaista, mitä ei tarvitse tehdä irtopohjavuoassa vaan voisi tehdä uunipellillä.

Vahvistus: Tarvitsen todellakin vain yhden irtopohjavuoan.

Analyysi ja sukupolvikriittinen diskurssi

On arkiastioita, joita käytetään yli 300 päivänä vuodessa. Sitten on juhla-astioita, joita käytetään harvemmin. Olen ylpeä siitä, että minulla ei ole vanhempieni tavoin kaapissa pölyttyvää matalan käyttöasteen kahviastiastoa: tusinan verran liian pieniä kahvikuppeja plus saman sarjan kuusi hieman suurempaa teekuppia asettilautasineen, joita käytetään vain juhlahetkinä. Olen ollut ylpeä siitä, että minun huushollissani juodaan kahvi ja tee samankokoisista mukeista, niin arkena kuin pyhänäkin.

Ajattelin, että olisin jotenkin äitiäni vapaampi erillisten arki- ja juhla-astioiden ikeestä. Olin väärässä. Minun kaapeissani kahviastiaston tilan vievät erilaiset viinilasit: On muutama arkiskumppalasi, jotka voi huoletta roudata vaikka piknikille. On muutama arkiviinilasista tai olutlasista menevä Verna. Tähän päälle on vielä sekalaisia romanttisia kahden viinilasin pareja, joita olen ostanut ja saanut ensimmäisenä opiskeluvuonna ajatuksella "näistä laseista ryystän romanttisesti punaviiniä ihanan miehen kanssa". No, mies on nyt elämässäni, menin sen kanssa naimisiin ja saimme häälahjaksi keskenään mätsääviä laseja punaiselle, valkoiselle, kuplivalle ja väkevälle viinille - joten eiköhän ne sekalaiset parit voi heittää jo menemään.

Laatikko numero 5 tuli siis puolilleen astioista ja toinen puolikas täyttyi muusta kotisälästä kuten tunkkaisista liinavaatteista. Liinavaatteet menevät energiajakeeksi, parhaat astiat kirppikselle ja huonoimmat astiaat lasi- ja metallikeräykseen.

Rätei vaan ei lumpui

Kuten aiemmin mainitsin, laitoin viime kevään kiertoon noin kolmasosan vaatevarastostani. Luulin, että operaation jäljiltä saisin vaatteista täyteen hikisesti puoli laatikkoa. Luulin väärin; laatikon reunat tulivat vastaan melko sukkelaan. Koitin havainnoida poistovaatteitani objektiivisesti:

Huomio 1: Suurin syy tiettyjen vaatteiden säilyttämiselle on ollut niiden kunto tai laatu: mielestäni ne ovat olleet liian hyviä UFFin laatikkoon. Olen siis mielessäni jo luopunut vaatteesta, mutta en ole vaan koskaan laittanut kirpparikandidaatteja pois käyttövaatteiden joukosta.

Huomio 2: Monella on vaatteita, joista ajattelee "sitten kun laihdun, niin pidän tätä". Löysin kaapistani muutaman vaateparren, josta ajattelin päinvaistaista: "säilytän tämän siltä varalta, jos lihon". Aivan yhtä pöljää, jos ei jopa hölmömpääkin.

Huomio 3: Marimekko tuntuu olevan heikko kohtani. Marimekon värit ja kuosit ovat ihania - mutta valtaosa Mari-vaatteista ei sovi minulle mitoituksensa puolesta. Helmat ovat lähes poikkeuksetta liian lyhyitä, ja selkäosat ja miehustat on suunniteltu myös minua selvästi lyhyemmille. Siltikin koitan sitkesti onneani aina silloin tällöin.

Huomio 4: Minulla on tosi monta tosi samanlaista vaatetta, joista kuluneemmat duplikaatit saivat mennä:

• 2 pikimustat farkut
• 2 harmaata neuletta muhkealla poolokauluksella 
• 2 mustaa neuletta muhkealla poolokauluksella
• 3 mustaa v-aukkoista puuvillaneuletta
• 2 samankuosista mutta eriväristä iltapukua
• 6 valkoisella pohjalla ohuita mustia raitoja -trikoopaitoja 

Jos nyt pitäisi tehdä jokin lupaus vaatteiden suhteen, niin se olisi tämä: en enää osta "toista samanlaista", vaikka kyseessä olisi kuinka lempivaate. Duplikaatti vähentää vaatteen mielenkiintoisuutta ja niinpä yhden lempivaatteen sijaan kaapissa lojuu helposti kaksi semitylsää riepua.

Siro 41

Imelda Marcos tässä hei.

Pitkänhuiskeana ihmisenä minun on vaikea löytää kivoja vaatteita valmiina. Niinpä olen jo pitkän aikaa kompensoinut vaatteideni tylsyyttä asusteilla. Kuten kengillä. Ei niitäkään nyt ole mitenkään älyttömän helppo löytää koossa 41-42, mutta ihan kiitettävästi olen onnistunut tästä kokohaasteesta huolimatta. Laatikko numero 3 täyttyi 10 parista kenkiä ja puolesta tusinasta laukusta.

Lakkiaiskengät punaista lakeria

Kirkkaanpunaiset Wondersit

T-remmit 20-luvun henkeen

Solkibuutsit (mulle) liian korkealla korolla

Avaruusaikaa metsästämässä 

Perus-Wondersit 

Mainiot jalassa ja siksi mulla onkin lähes samanlaiset toisetkin

Havunvihreät lakeri-Muxartit

Ihanat muuten, mutta ei oo mun väri kuitenkaan 

Jokapaikan Muxartit

Klassikko-Camperit

Mustat saapikkaat

Laadukasta ja hyväkuntoista kamaa siis, kaikki aitoa nahkaa. Kysymys kuuluu: kuinka hankkiutua eroon näistä? Syyskuun alkuun varattu kirpparipöytä on yksi horisontissa siintävä ratkaisu. Luettuani työkaverini rohkaisevan kirjoituksen menestyksekkäästä teemakirppiksestä ajattelin kuitenkin kokeilla onneani Siivouspäivänä: teemani olisi "siro 41" ja möisin siis ainoastaan koon 41-42 kenkiä ja pikkuisen muitakin asusteita (pääasiassa laukkuja).

No more games

Laatikko numero 2 täyttyi kirpparille menevistä kirjoista ja peleistä. Kirjat oli kova paikka, pakko myöntää, mutta sain kuin sainkin niistä kasaan puoli laatikollista. Toinen puoli laatikosta täyttyi peleistä:

• Kimpassa
• Skybridge
• Tactico
• 5 kpl 1000 palan palapelejä

Pelejä on ihan kiva pelata silloin tällöin, mutta rajansa kaikella, ei kahden työssäkäyvän aikuisen taloudessa mitenkään määrättömästi pelata. Niinpä puolet sai lähteä, puolet jäädä. Käytin kahta karsimisperustetta:

• jos peliä ei ole pelattu kuin kerran, se saa mennä
• jos peliä ei ole pelattu tässä asunnossa (= 4 vuoteen), se saa mennä

Eli jäädä sai klassikot Kimble, Scrabble, Uno, Huojuva torni, Neljä riviin, Othello, Carcassonne ja Musta Pekka. Tilaa tuli yksi hyllyllinen askartelukaapin ylänurkkaan. Kirjavarastot väljenivät noin yhden hyllyn verran.

Kellarikomero - roinan saattohoito

Muuttolaatikkoleikkini alkoi leikiten. Tein 15 minuutin vierailun kellarikomeroon, ja ensimmäinen laatikko täyttyi vanhoista sohvatyynyistä, rumista pastellinvärisiä lakanoista ja epämääräisistä vihreistä kangaspaloista. Tämä roina lähti kylmästi roskiin, ja niinpä sain kellariin tilaa 1,5 hyllyn verran. Tuon hyllytilan täytän väliaikaisesti syyskuun alussa kirpparille menevällä kamalla.

Duunikaverini, jolla on kuulemma keittiön kaapeissa tyhjiä hyllyjä, sanoi, että kellarikomero on tavaran saattohoitopaikka - ja niinhän se taitaa olla. Jos kellarissa hautuneita tavaroita ei vuoden (tai neljän) aikana kaipaa, niin eihän niitä silloin oikeasti tarvitse. Senpä vuoksi tämä ensimmäinen laatikollinen oli helppo nakki. Pinta on nyt raapaistu, kellarikomeroon palaamme vielä.

Loppuun vielä kootut selitykset: Miksi olinkaan säästänyt näitä?

• Koska sohvatyynyt olivat mieheni siskon tekemät
• Koska rumista lakanoista saa kankaanpainantaan harjoitustilkkuja
• Koska vihreistä kankaista saa tehtyä keppilohikäärmeen
• Koska ihmisellä on hyvä olla fillariin vaihtosatula (viis siitä, etten omista polkupyörää)
• Koska kellarikomerossa roina on poissa silmistä, poissa mielestä

Näin aukikirjoitettuna kaikki muut syyt kuulostavat enemmän tai vähemmän absurdeilta, paitsi tuo viimeinen.

Muuttolaatikkoleikki

Olin eilen istumassa iltaa ystävien luona. Illan vilakassa kävi ilmi, että ystävälläni on ollut kevään ajan käynnissä projekti: hankkiutua eroon ylimääräisestä tavarasta muuttolaatikko kerrallaan. Hän on onnistunut vähentämään tavaraa kevään aikana 28 muuttolaatikollista. Siis 28!

Innostuin ajatuksesta. Säilytystilaahan on olevinaan aina liian vähän, vaikka vikahan voi olla siinä, että tavaraa vaan on liikaa. No tämä ei varsinaisesti ollut vielä mikään uusi oivallus - onhan Tavarataivaasta, kuuden vaatteen haasteesta ynnä muusta ollut parina viime vuonna paljonkin puhetta. Mutta nerokasta on mielestäni käyttää yksikkönä muuttolaatikkoa:

• Muuttolaatikko on aika iso, joten sen täyteen saaminen on jo selkeästi saavutus ja vähennetyn tavaran määrä tuntuu. 
• Muuttolaatikko on kompakti - jos vähennettävää tavaraa tarvitsee säilyttää hetken aikaa esim. kirpparipöytää odottaessa, niin se sujuu melko kivuttomasti.
• Muuttolaatikko on hyvä välitavoite - elefanttikin on syötävä paloissa.
• Muuttolaatikko on konkreettinen: jos edessäsi olisi muutto (kuten ystävilläni oli), jokainen luopumislaatikollinen on pois oikeasta muuttokuormastasi.

Ystäväni on pitänyt projektistaan blogiakin. Mutta varoitan, muuttolaatikkoleikki voi olla tarttuvaa.

Minä ainakin sain tartunnan, sillä tänään kaupungista kotiin tullessani oli pakko koukata Clas Ohlsonin kautta. Muokkaan kuitenkin haastetta itselleni sopivaksi: ensisijainen päätavoitteeni ei ole vähentää tavaraa vaan järkeistää kotimme järjestystä. Haluan säilyttää tavarani hieman väljemmin ja hieman fiksummin kuin nyt, sillä nyt joudun aina purkamaan nyssäköitä hyllyltä ennen kuin saan sen kaipaamani laatikon, purkin tai tavaran esiin. Koska en ole muuttamassa, en halua asettaa itselleni mitään tiukkaa tavoitemäärää tavarasta luopumiselle - kyllä sen sitten tietää. Eli muuttolaatikkoleikki on ikään kuin väline järkevämpään järjestykseen.

Tästä se lähtee!

Viime keväänä luovuin noin kolmasosasta vaatevarastoani, ja sen jälkeen tuntui, että on paljon enemmän päälle pantavaa kuin aiemmin. Luovuin myös valtaosasta CD-levyjäni, puolet koruista sai mennä, ja jonkin verran keittiöhärveleitäkin löysi uuden kodin tai tiensä pään. Tiedän, että turhasta tavarasta luopuminen on vapauttavaa. Tuoreena mielessä on myös siivouskaapin järjestäminen ja piirrustuspaperien uusi ordnunki - hirveän palkitsevia ponnistuksia nekin. Tästä ei voi seurata kuin hyvää!

Pääkalloja ja cup cakeja

Ensimmäisellä työviikolla loman jälkeen saa näyttää vähän hipiltä. Eikä tekis pahaa vaikka olisi tarttunut vähän rusketustakin - näyttäis siltä, että olis saanut kesästä jotain irtikin. Kun töihinpaluu kuitenkin pistää vähän manailuttamaan, niin tekaisin tällaisen manausamuletin, joka on killunut ranteessani ensimmäisen työviikon kolme viimeistä päivää. Epäilemättä koru tepsii, sillä kaksi ekaa päivää loman jälkeen tuntuivat paljon painavammilta kuin amuletin kanssa huiskitut kolme vikaa.

Rannekorussa pääkallohelmet ja cup cake -killutin pyörivät sulassa sovussa. Yksi turkoosi helmi keskellä korua oli ihan vain hetken härö mielijohde. Vaaleasävyinen värimaailma saa ihon näyttämään päivettyneemmältä kuin mitä se oikeasti on.