Ihan mieletön auringonpaiste, huippua! Nyt siitä voi taas nauttia. Mulla nimittäin tulee joka vuosi jossain maaliskuun paikkeilla auringon kömpiessä esiin noin viikon kestävä hedari. Viime sunnuntai oli yhtä kirkas kuin tämäkin, ja männäviikon maanantaista perjantaihin meikällä tykytti otsassa, ohimoissa ja silmän takana. Kaamoksen käkkiäinen ei shokitta auringonvaloon totu. Mutta nyt olen taas sinut arskan kanssa, joten kyllä kelpaa.
Tuntuu, että viime viikon poteminen aiheutti hirveän liikuntavajauksen, joten sitä pitänee ottaa takaisin ensi viikolla: mikäli aurinkoiset kelit jatkuvat, aion parina päivänä livistää töistä liukuman turvin vähän aiemmin hiihtämään ja hankkimaan pisamia.
Hommasin siis sukset joulunjälkeisistä alennusmyynneistä. Olen käynyt sitkuttamassa joka viikko ainakin rapiat 5 kilsaa, mikä on minusta ihan hyvä saavutus. Peruskoulun hiihtokisatraumat on siis taitettu. Eikä mennytkään kuin 20 vuotta. Mutta nyt melkein toivon, että lumi pysyisi vielä jonkin aikaa.
2 kommenttia:
:)
:D
Lähetä kommentti