27.12.09

Hyvissä kantimissa


Käsityöläinen minussa haluaa antaa jouluna itse tehtyjä lahjoja. Insinööri minussa suosii joululahjoissa jonkinmoista konseptointia, kuten esimerkiksi jouluina 2008, 2007 1 & 2 ja 2006. Konsepti kuulostaa ehdottomasti paremmalta kuin sarjatuotanto.


Tämän joulun konseptilahja oli kullanhohtoisesti kuvioidut kauppakassit. (Oikolukiessani tätä ilman rillejä luin moneen kertaan että kapakkakassi. No, saa näitä kapakassakin pitää.) Kantimet toteutettiin yhteisproduktiona: ukkeli piirsi ja maalasi, minä valkkasin kankaat ja pojin ompelukonetta. Taiteellisilta erimielisyyksiltäkin vältyttiin.


26.12.09

Ohukainen, Paksukainen ja Valtava Jänis


Nyt napa naukuu laatikoista, kinkusta, kaloista ja kystä kyllä. Jouluruuista parasta ja odotetuinta minulle oli kuitenkin karjalan paisti ja pitkistä makaroneista tehty makaronilaatikko. Niitä ei pääkaupunkiseudun korruptiojoululounailla saa, eikä sen puoleen, niitä tuskin kukaan osaisi kiitettävällä tavalla tehdäkään niin kuin meidän äiskä ja iskä.


Kaiken tämän mässytyksen jäljiltä olo muistuttaa enemmän Paksukaista ja Valtavaa Jänistä kuin Ohukaista. Mutta ehkä se sisäinen Ohukainen sieltä taas löytyy joskus uuden vuoden puolella.

Ohukaiset ja Paksukaiset menivät veljen perheen paketteihin, Valtavat Jänikset kummitytskälle ja sen siskolle sekä muutamille lähipiirin vauvoille rotinoiksi. Lisää joulupukin pajan tuotoksia jahka saan kuvat käsiteltyä.

20.12.09

Isaac


Hihii! Näitä retroja painatuksia on niin kiva tehdä! Viinipullopussi on rehellisesti sanottuna aikamoinen turhake, mutta minkäs teet: kolme euron glögipullo tai kahdeksan euron viinipullo muuttuu luksuslahjaksi, kun sen sujauttaa tällaiseen pussiin.

18.12.09

Saturnus

Näpertelen, siis olen.



Hirvee kasa joululahjoja työn alla. Ei haittais vaikka isompikin osa olis jo valmiina. Mutta kivaa tää on taas pitkästä aikaa! Remppa vei jotenkin askartelumehut koko syksyltä, mutta nyt tuntuis vähän niinku mopo taas keulis.

Kuvassa yks joulupukin asia: koru, jonka vieheestä tulee vähän Saturnus mieleen.

15.11.09

Eräs messumatka

7 päivää ennen messuja
Pakottava tarve virkata.
Pakottava tarve ostaa ergonominen kolmosen virkkuukoukku matkalle mukaan.
Aikaa koukun ostamiseen 10 minuuttia (sis. siirtymät).
Olen ledivalaistun virkkuukoukun omistaja. Muuta ei ollut tarjolla.
Tämän rinnalla pahimmatkin messuhairahdusostokset tuntuvat varmasti järkeviltä.



12 tuntia ennen messuille lähtöä
Hyvää ruokaa, juomaa ja seuraa.
Stroganoff on ihanaa mutta aliarvostettua, kiitos työpaikkaruokaloiden - Sodexhon nakkistrogari toteuttaa ehkä ruuan kirjainta muttei henkeä.
No jos nyt vielä vähän lisää. Ja kiitos, viiniä myös.

5 tuntia ennen herätystä
Miten kello voi olla näin paljon?
Oonko ollut tänään töissäkin?
Miten minä olen näin tuiterissa?
Kömpiminen toiselta puolelta kaupunkia kotiin.
Toivottavasti ulkoilma selvitti päätä.

4 tuntia ennen herätystä
Tekstiviesti messukuskille: "Ei kai haittaa että haisen huomenna valkosipulille ja vanhalle Matinkylälle?"
Ei kuulemma haittaa, ja kuskikin on vielä hereillä.
Luontoni ei tule antamaan periksi nukkumista autossa - kaveria ei jätetä, ei sodassa eikä käsityömatkalla.
Kokovartalopuudutus.

6.30
Kello soi.
Kampean itseni ylös ja suihkuun ympäristöystävällisyyden nimissä.
Uusi asuntomme ei olekaan aiemmin pyörinyt näin paljoa.

7.30
Bussipysäkillä.
Ehdin yhtä aikaisempaan bussiin.
Kylmä. Hiki. Jano.

Joskus yhdeksän jälkeen
Huoltoasema!
Nakkeja, munakasta, pekonia, appelsiinimehua ja kahvia.
Kyllä tää tästä.

Kymmenen jälkeen
Henkilöautoja ja busseja silmänkantamattomiin.
Efektilankapipoinen mummo viittilöi pellon perukoilla: "Tänne mahtuu".
Viisi naista purkautuu ulos pelkääjänpuolisista ovista.

Messuhallin pihalla
Seuralaiseni hierovat kauppoja mustan pörssin lippukauppiaan kanssa.
Diilerillä on itsetehdyt asusteet ja muutama sikaflunssan peruma messulippu.
Tässäkin harrastuksessa on siis pimeä ja vaarallinen puoli.

Messuilla
Huikea vilinä.
Hyviä kauppoja.
Bongauksia.
Lisää onnistuneita ostoksia.
Hyvinhän tässä jaksellaan, tätähän sitä on koko opiskeluaika harjoiteltu.
Napsahdus: Kirkuvan värikkäitä muovailumaissinaksuja.
Eväitä.
Viimeiset hankinnat.



Kotimatkalla
Muovailumaissinaksuja.
Olisiko sittenkin pitänyt nukkua enemmän edellisenä yönä?

8.10.09

Suomalaista laifstailii

Mitähän näistä suomalaisista lifestyle-ohjelmista oikein pitäis sanoa? Ei nyt ihan itketä mutta aikamoista myötähäpeetä ne kyllä aiheuttaa.

Ratulassa on minusta yritetty olla vähän niin kuin Strömsössä, mutta ainakin Ratulan askartelupaskartelut ovat ihan yhtä noloja kuin Retrossa. On vähän vaikea arvioida, onko Ratula kieli poskessa vai tosissaan tehty. Ainakin siinä selitetään ja sössötetään ihan liikaa, ja ne kehyskertomukset ovat toistaiseksi olleet aivan hanurista: Laura Malmivaara vaeltaa haaveilevana ja seesteisenä kiskoen vauvansänkyä kärryissä, ja Veeti Kallio tallustaa kulkurimaisesti iloiten hylätystä mutta kuitenkin melko bränikännäköisestä pölynimurin suuttimesta, jonka hän ihan sattumalta löytää ojasta. Ei hyvää päivää. Annan Ratulalle tänään vielä yhden mahdollisuuden.

Toinen myötähäpeily on uudistunut Inno. Ne Mikon ja Jaanan puhuvat päät ja tekaistut puhelinkeskustelukohtaukset - aargh! Tykkäsin Markon Innossa siitä, että siinä koitettiin vähän kartottaa asiakkaan tyyliä ja mieltymyksiä kuvilla, kauppavierailuilla ja kurkkaamalla muihin huoneisiin. Mutta tässä uudessa Innossa asiakas sivuutetaan aika nopeasti ja valtaosa kuvausmatskusta on sitä, kun Jaana nyökyttelee "joo, joo, kyl tää beige on sit niin persoonallinen ja rohkee väri, ja must me onnistuttii tosi ihanasti". Mutta uuden Innon hyväksi puoleksi täytyy sanoa, että näiden kolmen jakson aikana suunta on muuttunut paremmaksi koko ajan. Tässä vikassa jaksossa lopputuloksissa oli jo jopa jotain ammattimaisuutta ja persoonallisuutta. Ja ehkä hiukan tahattomasti: tuppeensahatusta laudasta tehty sohvapöytä :D

Ehkä tällasen negistelijän ei pitäis katoa tollasia ohjelmia. Tai ehkä oon vaan ärsyyntynyt, kun omat viimeaikaiset kokemukset kodin sisustamisesta ja tuunailuista eivät ole ihan yhtä idyllisiä kuin noissa ohjelmissa. Meikäläisen oman elämän lifestyle-ohjelmassa kasataan Ikean vaatekomeroa ja kiroillaan, miksi saranapussissa on kolme saranaa, kun peiliovi kuitenkin tarvitsee neljä saranaa. Porataan 35 vuotta vanhalla tehottomalla iskuporakoneella ja todetaan, että kyllä meidän pitää sittenkin investoida omaan poravasaraan. Sadatellaan, missä täällä oikein on lähin auki oleva Singer-huolto, kun ompelukoneliikkeiden nettisivut ovat niin alkeellisia. Mutta kyllä lopputuloksetkin ovat sitten lopun viimein olleet ihan hyviä ja niistä on saanut iloita. Ja ehkä noita suomalaisia lifestyle-ohjelmia ei vaan oo suunnattu tällaselle, jonka mielestä Pat ja Mat on paras lifestyle-ohjelma ikinä.

27.9.09

Kukkamekko

No nyt on oikea tietskari paikoillaan ja seinästä tulee intternettiä! Ihanaa! Kämppä on kyllä edelleen vähän läävä muuton jäljiltä, mutta senpä vuoksi miulla alkaa huomenna kahden viikon loma.

Vaikka ilmat eivät enää niin kesäiset olekaan, niin esitelläänpä täällä tämän kesän juhlien kolttu, jolla tanssittiin yhdet häät ja hikoiltiin yhdet ristiäiset.

Totesin joskus heinäkuussa rempan keskellä, että on helpompaa surauttaa mekko iltapuhteinaan valmiiksi ostetusta kankaasta kuin alkaa etsiä kolttua kaupoista. Ommella kun voi kauppojen aukioloaikojen ulkopuolella.

Kangas on viime vuoden Design Marketista hamstrattua Fokus Fabrikin kakkoslaatuista puuvillaa. Kengät toissa vuoden kesäalesta bongattu - match made in heaven, ainakin minusta.

29.8.09

Remppatestamentti

Remppa on nyt jotakuinkin onnellisesti jotakuinkin ohi, muutto suoritettu, vanha kämppä luovutettu ja uusi kämppä on ihan hirvee kaaos ilman nettiyhteyttä ynnä muita elämisen perusasioita (kirjoitan tätä nyt äitylin luona). Mutta kaikesta kaaoksesta huolimatta meillä on nyt koti eikä mikään väliaikainen kämppä! Ja ehkä tässä pikkuhiljaa sosiaalinen elämä ja askartelupaskartelutkin heräävät taas henkiin kolmen kuukauden hiljaiselon jäljiltä.

Ajattelin kirjoitella tänne muutaman remppakokemuksen siltä varalta, että niistä on jollekin hyötyä - hyvää kirvesmiestä kun ei keltaisilta sivuilta umpimähkään löydä, vaan kaikki perustuu kaverien tai tutun tuttujen kokemuksiin ja suosituksiin.

Remont Blanc - kahden miehen remppapulju, joka korjasi meillä kylppärin seinän ja teki keittiön välitilan seinälaatoituksen. Heput tekivät todella hyvää jälkeä, nopeasti ja tunnollisesti. Ja lisäksi kaverien ammattiylpeys oli terveellä tavalla kohdallaan. Suosittelen!

OP-puu - Suomenojalla majaansa pitävä puutavaraliike, jossa mielestäni hinta ja laatu olivat kohdallaan. Esim. täyspuiset jalkalistat maksoivat vajaat puolet siitä, mitä K-raudan MDF-listat.

Kvik-keittiöt - hienoinen pettymys. Suunnittelupalvelu toimi ihan hyvin, mutta kaikki siitä eteenpäin (tilauksen vahvistus, toimitus, toimituksenaikainen palvelu) oli aika amatöörimaista sutimista. En tiedä, johtuiko nihkeily siitä, että oma myyjämme lähti puljusta juuri meidän tilauksen tekemisen jälkeen vai jostain muusta, mutta ottaen huomioon että keittiö oli ylivoimaisesti kallein osapotti koko rempassa, olisin odottanut hieman sulavampaa toimintaa. No, lopun viimein saimme kaikesta säätämisestä jonkin verran hyvitystä, mutta aikaa ja hermoja paloi kyllä ihan suotta.

7.8.09

Tahmeeta ja imelää

Wuooh, nyt väsyttää. Haahuilin eilen melkein kaksi tuntia Ruoholahdesta Leppävaaraan - kävellen olis ehkä ollut perillä reilussa tunnissa.



Mutta keikka oli kyllä hyvä! Meidän paikoilta Madonna näytti hiukan Lego-ukkelia suuremmalta, mutta niinkin kaukaa show oli kyllä ihan vaikuttava: Voguen käsiliikkeet, tanssipotkut ja tausta-screenin visualisoinnit olivat näyttäviä sekä kaukaa katsottuina että sivu-screenien lähikuvissa.

Vaikka show oli näkemisen arvoinen, niin laulut olivat kuitenkin aika kliinisiä. Vain La Isla Bonita ja You Must Love Me olivat minusta sellaisia, joissa oli oikeasti fiilistä ja joista tuli vähän kanan väreille. Tai siis kanan lihalle ja kylmille väreille.

No näyttikö se mamma friikiltä? Jonkin verran, joo. Seuraavassa kameleonttimuutoksessa Madonnan täytyy ehkä jo keksiä jotain peittävämpää käsiinsä kuin ne pienet hanskat. Skittarevittelyjen lähikuvissa ranteiden kohdalla nimittäin näkyi jotain, mitä reisilihaksista ja kiristetyistä kasvoista ei nähnyt: Madonna on lähempämänä eläkeläistä kuin opiskelijatyttöstä. Tai ehkä mamma Madonna voisi heittää hanskat pois. Ei tiskiin mutta pois. Ja pliis, Madonna, älä kiristä naamaasi enää enempää - koita pitää businekset siinä jamassa, että ihmisille jää päälimmäisenä mieleen musa ja show eikä överi-kirurgia.

26.7.09

Apinatarhaan eikä ikinä pois

Tämä viikonloppu kului kaverien häissä Raumalla. Olin luvannut jo keväällä tehdä heille kakunkoristeeksi kaksi apinaa. Pitkän tilaus-toimitusajan kuluessa likainen mielikuvitus tuotti useita vaihtoehtoja apinoiden asennoiksi, ja jossain vaiheessa hurtti hääpari toppuutteli jo, että "sinne tulee sitten sukulaisiakin, eikä heille tarvitse aiheuttaa sydäriä kakunkoristeella".



No, päädyin tekemään kaksi erillistä apinaa, jotka saattoi sitten asetella kakun päälle miten päin vaan. Matskuna Cernit-massa toimi tosi hyvin, apinat selviytyivät jopa ehjänä kakun päälle saakka. Tarina ei kerro, missä asennoissa apina käväisivät hääparin lautasilla ja olivat ne ehjiä kahvittelun jälkeen.

14.7.09

Laattaa, laattaa, laattaa vaan...

...huomenna on sulla kylppäri.

Tänään tuli kyllä taas toteutettua varsinainen neronleimaus. Hölmöstä päästä kärsii koko kroppa, ja se kyllä konkretisoitui taas tänään oikein kunnolla. Milloinkohan opin, että jossain 10 kilon kohdalla menee raja siinä, millaisia tavaramääriä kannattaa raahata julkisissa kulkuvälineissä.

Viattoman litteännäköinen reppu

Käytiin siis viime viikolla autokyydillä hommaamassa laattoja kylppärin oven ummistamiseen. Kaikki meni muuten ihan hyvin, mutta tuli hommattua liian tummaa lattialaattaa - antrasiitti kun voi näemmä olla tummaa tai vaaleaa harmaata.

No, minä reippaana tyttönä hakemaan bussilla uutta, vaaleampaa pakettia. Köröttelin ekana tunnin verran melkein Hämeenlinnaan saakka, kävin pyörähtämässä Laattapisteen keskusmyymälässä kymmenen minuutin verran, ja sain ostokseni tehtyä.

Kun varastopoika sitten kurvasi trukilla parkkikselle yhden säälittävän laattapakettini kanssa, hän kysyi, että "mihis nämä laitetaan" ja hamusi jo katseellaan parkkiksen farmariautoja. "Tähän reppuun" vastasin, ja osoitin jalkojeni juureen. Varastopoika varmisti vielä, että oli kuullut oikein, nielaisi kerran, ja auttoi minua änkemään laattapaketin reppuun. Kiitin häntä ja koitin heittää repun olalle mahdollisimman kevyennäköisesti ja edes jonkinlaisella arvokkuudella.

Mutta täytyy kyllä todeta, että 1,44 neliötä laattaa painaa ihan kiitettävästi, varmaan jotain parikymmentä kiloa. Ja varsinkin kun tarvitsemme 126 laatan paketista ehkä 12 laataa... No, ottaen huomioon, että saimme ensin rikkinäisen vääränvärisen paketin, sitten ehjän vääränvärisen paketin ja lopulta oikeanvärisen paketin, jossa on noin 100 ylimääräistä laattaa, niin voipi olla, että joulupukki tuo ensi jouluna mosaiikkitöitä aika monelle.

Ja miten näppärästi sinne meneekään 1,44 neliötä laattoja


11.7.09

Lää lää - vaiettu viides teletappi

Vauvanvaateblogista, hei. Taas pukkaa pikkusten bodeja, tällä kertaa body veljen vauvalle, jonka näin vihdoin livenä. Kaksiviikkoisen sanavarasto on vielä hieman suppea, pääviesti oli oikeastaan "lää lää" vaativan itkuisella sävelellä. Siksipä tein hänelle oman versioni teletapista, tällä kertaa ihan vain mustavalkoisesti.


Viikko sitten moikkasimme puolivuotiasta kummitytön pikkuveljeä, jolle valmistui "hieman" pikaisesti Suomi-verkkari hengessä sutaistu "en finne igen" body&pöksy-setti. Kummityttö pikkuveljineen asuu tätä nykyä muilla mailla vierahilla, joten pikkuveli voi sitten rauhassa tötöillä kunnon finnjävlan tapaan.


Joo, mutta tää saa nyt olla vähään aikaan vika lastenvaatepostaus...

28.6.09

Ihmeellisen hyvä eilinen

Eilinen oli tosi hyvä päivä. Herra taloudessamme lähti polttareihin ja minullla oli tavoitteena käydä joogassa ja maalata ikkunan karmit. Päätin kuitenkin kokeilla onneani ja soitin luottokampaajalleni, josko hänellä olis ollut aikaa jossain vaiheessa lähitulevaisuudessa siivota kuontaloni. Ja niin pyyhkiytyi urheilusuoritus kalenterista turhamaisuuden tieltä. Voi video, että miun kampaaja on sitten virtuoosi leikkaamaan lyhyitä hiuksia! Ja vielä älyttömän mukavakin. Kaukana ovat ne ajat, jolloin kampaajareissulle piti ottaa varmuuden vuoksi pipo mukaan, jotta ilkesi sniikata takaisin kotiin.

Kampaajalta hurautin Töölööseen Gyosai-sushiin lounaalle. Gyosai ei oo yhtä hienostunut kuin melkein naapurissa oleva Umeshu, mutta fiilikseltään ihan ykkönen. Gyosaissa palvelee mestari-oppipoika-parivaljakko. Nyt oppipoika oli asioilla ja palasi, kun odottelin annostani. Palattuaan oppipoika sai hirveän läksytyksen mestarilta: "ai muka puoli tuntia poissa, aikaa meni enemmän". Maksaessani kehuin Gyosaita yhdeksi kaupungin parhaista sushipaikoista. Mestari iski nyrkin tiskiin ja alkoi mouhota: "Ei! Ei ole kaupungin paras paikka! Tämä on Suomen paras sushipaikka ja Skandinavian paras. (Sitten tuli jotain, mitä en ymmärtänyt mestarin japanilais-suomalaisesta aksentista). Ei tämä ehkä ihan maailman paras paikka ole, mutta ainakin maailman kolmanneksi paras, ja ehdottomasti Skandinavian paras sushi." Lopuksi mestari nojasi taaksepäin ja nauroi sellaista japanilaisleffojen tai telkkariohjelmien hullua naurua. Mahtavaa!

Kaupungista hilppasin rautakaupan kautta remppakämpälle, ja bussissa neuvoin eräälle mummelille, missä hänen kuuluu jäädä pois ja vaihtaa menopeliä. Mummo alkoi kertoilla kaikenlaisia juttuja, joita kuuntelin ja kommentoin niitä näitä. Lopuksi hän sanoi: "Yksi juttu vielä: sinä olet varmasti ollut aina hyvä matematiikassa. Minä näen tällaiset asiat." Jepjep, pitää kaiketi paikkansa, mutta jäin jotenkin iloisen hölmistyneeksi diagnoosista.

Remppakämpällä sain ikkunalaudat öljyttyä sekä ikkunan- ja ovenkarmin maalattua kertaalleen. Ihan hyvä suoritus sekin, vaikka kaikenlaiseen nysväämiseen meni hirveesti aikaa.

Remppakämpältä pois lähtiessäni äitini soitti, että veljeni oli just saanut potran pojan. Veljen vaimo ja lapsi voivat hyvin ja isukki oli oikeutetusti vähän pihalla viestien perusteella. Ihkua! Täytyy vain toivoa, ettei Michael Jacksonin sielu reinkarnoidu veljenpoikaani, kun tää ajoitus sattui tällaiseksi. Kotiin päästyäni nysväsin vielä tätipäissäni Spinal Tap -bodyn ja samanhenkisen kortin, jotka täräytän postiin heti maanantaina.


Kesälauantaihin mahtuu näköjään kaikenlaista.

27.6.09

Pikkuhaalarit

Pidimme torstaina raksatyttöporukalla opiskelukaverillemme yllätysvauvajuhlat. Tai siis tässä vaiheessa raskautta kyseessä ei enää ollut yllätysvauva, vaan painotus oli siis yllätysjuhlissa.


Sovimme, että jokainen hommaa tulevalle vauvalle jonkin vaatteen, ja illan ohjelmassa oli painaa vaatteisiin kuvia. Minä valitsin tummansinisen bodyn, johon painoin jo valmiiksi teekkaripoliisiin merkin hihaan. Paikan päällä painettavaksi kuvaksi tein logon, joka painettiin selkään. Body muistutti siis etäisesti entisen opiskelijajärjestömme haalareita.


Illan muu ohjelma sisälsi hyvää ruokaa ja yhdessä oloa. Uusi tuttavuus oli myös skumpan asemesta tarjoiltu Kuohuva Kuusenkerkkäjuoma, joka oikeasti oli hyvän kuohuviinin veroinen holiton vaihtoehto.


24.6.09

Trööt!

Remppa on edennyt eikä enempää ylläreitä ei onneksi oo löytynyt. Purkamisvaihe on taittunut jälleenrakennusvaiheeksi ja seinien värit on jotakuinkin valittu ilman suurempia taiteellisia erimielisyyksiä. Tällä hetkellä ootan jo innoissani, että päästäis tapetoimaan: löysin nimittäin ehkä maailman hienoimman tapetin (toi sivun 19 apinaversio).

On täällä onneksi tehty muutakin kuin rempattu, muuten olis henkinen tasapaino koetuksella. Jatta pyysi minua taannoin tekemään kelefanttiriipuksen, ja ei muuta kuin tuumasta toimeen! Tein kelefantista kolme eri vaihtoehtoa, joista napakympiksi Jatalle osoittautui Herra B. Toivottavasti Herra B on jo löytänyt tiensä matkakäärössä oikeaan osoitteeseen.

Herra A

Herra B

Herra C

Otin omaan käyttööni Herra C:n, ja A odottelee vielä sopivampaa käyttötarkoitusta, voi olla että rakentelen siitä vielä jotain muuta.

12.6.09

Purkuylläri

Jippiajei! Ostettiin pari viikkoa sitten kämppä ja tällä viikolla päästiin oikeesti remppaamaan sitä. Tai siis varsinaista remppaamista ei oo vielä alotettu, sillä tää viikko on mennyt parketin ja kaappien repimiseen. Vähänkö on sen kämpän haju muuttunut raikkaammaksi kiinteiden kalusteiden purkamisen myötä!

Mutta mitä löytyikään purettavasta vaatekaapista? Kyllä, muumioitunut herkkumutteri!


En oikein tiedä, oliko se jätetty tahallaan, vitsillä vai epähuomioissa kaappiin, mutta tää on taatusti kuvottavin kapistus, mitä oon pitkään aikaan nähnyt. Ja vaikka en oo tähän tekniikanlajiin perehtynytkään, niin maallikon silmään toi kyllä näyttää aika eilispäivän teknologialta, siis about 80-90-luvun tuotteelta.

No joo. Tää oli oikeestaan tällanen ennakkovaroitus (että hiljaista varmaan pitelee kesä-heinäkuun ajan täällä blogissa) tai ennaltaehkäisevä (ettei tää koko blogi lipsahtais liiaksi lifestylen puolelle mahdollisten rempparaporttien myötä). Kiitos ja anteeks.

8.6.09

Lusikat jakoon

Äitini tilasi ystävätärelleen synttärilahjaksi samantyylisen lusikkakukkarossin kuin mitä tein joulupukin konttiinkin. En nyt ihan tarkkaan muistanut millainen se alkuperäisversio oli, mutta jotain vastaavantyylistä tästä tuli.


Siskoni pyysi jo aikaa sitten mattapintaistaista lusikan kuppia nahkanauhassa, joten saamansa piti samassa kirjekuoressa.


Vähän salamasta säikähtäneitä kuvia mutta nevermind...

6.6.09

Fiilistä ja edullista ruokaa

Meni tuo viimepostaus niin negailun puolelle, että otetaanpas takaisinpäin ja hehkutellaan vähän. Sopalla. Nimittäin Hakaniemen hallin Soppakeittiöstä on tullut ihan meikäläisen lemppariruokapaikka. Edullinen, tunnelmallinen ja maukas mesta. Tarjolla on yleensä kolmea eri keittoa ja annoskokonsa vuoksi soppa-ateria ei jätä nälkäiseksi. Eli kaikki ne, jotka tulevat vaikka lankashoppailuvisiitille Helsinkiin ja käyvät kuitenkin Priimassa ja Vihreässä vyyhdissä, niin poiketkaa soppailemassakin!

Eilen Soppakeittiön kanssa tuli tehtyä hukkareissu, kun hallissa oli 95-vuotisjuhlat ja porukkaa oli niin maan perskuleesti. Mutta mentiin sitten Pikku-Roballe Beefy Queeniin, joka oli minulle uusi tuttavuus.

Fiilis: sympaattinen
Suosittelen: Wienin leike
Juomaksi: iso tuoppi piimää

Kyllä, sieltä siis ihan oikeesti sai puoli litraa piimää ruokajuomaksi. Ja Wienin leike oli ohut ja rapea, jotain ihan muuta kuin normaalit rasvaklöntit.

28.5.09

Kalavale

Oon joskus miettinyt, onko tylsää kirjotella tänne näyttelyistä ja teatteripätkistä, kun kuitenkin aina tykkään kaikesta ees jonkin verran ja kun kuitenkin aina voin suositella rientoja muillekin. No nyt ei oo sitä ongelmaa.

Kävin eilen katsomassa KOM-teatterin Kalavaleen, ja oli ihan hirveetä tuubaa. Eikä ees sen takia, että siinä viljeltiin vittua aika paljon, vaan koska se oli yksinkeraisesti huono. Samalla tavalla huono kuin se Mannerheim-nukkeanimaatio. Olevinaan jotenkin yhteiskunnan kipupisteitä peilailevaan, mutta todellisuudessa vain tosi juonetonta ja heikkoja hahmoja.

Laura Malmivaaran esitys oli tosi heikko. Jos pitäis antaa lukiolaisten näytelmäkerholaisille tehtäväks näytellä yläastelaista, niin tulos olis ehkä aika sama. Sellasta ylinäyttelemistä. Jos jotain positiivista hakee, niin Vilma Melasniemi oli kyllä aika hyvä nisti.

Mutta suosittelen käyttämään 24 euroa johonkin muuhun.

24.5.09

Kummilusikka

Eilisissä ristiäisissä miusta tuli Elsan kummi. Vaikka oon aiempien kummilasten kohdalla ollut aika pitkälti lusikkavastainen (ne on niin tylsiä), niin nyt päätin kummipäissäni tehdä oman variaationi kummilusikasta.


Katkaisin pienen hopealusikan varren, sahasin kuppiin sydämen ja tein siitä riipuksen. Porasin reiän ja hinkutin hiomapaprulla säihkyvän mattapintaiseksi. Juoksin puoli kaupunkia sopivan ketjun perässä.


Ton rasian kanssa touhu meni jo ehkä hiukan överiksi... :)

23.5.09

Aune ja Elsa


Ystäväni kaksostytöt saivat tänään nimensä. Sen kunniaksi tein heille kässäkerhon taannoisen kokoontumsen inspiroimana glamour-bodyt. Ja tarkoitan siis oikeeta glamouria, en mitään johannatukiais-glamouria. Aune sai Audrey Hepburn -bodyn ja Elsa Elizabeth Taylor -asun.


Tällasia nostalgisia kuvia oikeista tähdistä on jotenkin ihanaa painaa. Harmi ettei kamera oikein pysty vangitsemaan pellavan hehkua sellaisena kuin se on luonnonvalossa.



Ja jotenkin näitä ihania sabluunoita on niin riipaisevaa heittää roskiin. Paperitähdet...

21.5.09

Hei me skräpätään!







Täähän oli vielä ihan hauskaakin. Googlen kuvahaku ja jäsenetulehdet ovat ystäviä. Tosin amatööriydestä kertoo se, että en tiedä, onko olemassa jokin tekniikka, jolla voi estää liiman aiheuttamat kurtistumiset. Ehkä arkit pitäis olla kuitujen suunnassa. Ehkä kortteja pitäis malttaa suoristaa painon alla.

17.5.09

Kaupunkilaiselukat


Ihkua, ystäväni purjehti eilen avioliiton satamaan. Lahjaksi puuhasin heidän uutta kotiaan silmällä pitäen pellavaisia koristeltyynyjä. Uudessa kodissa on yhdistelty kaupunki- ja luontoteemaa, joten hää- ja tuparilahjassa seikkailevat kaupunkilaistuneet elukat:

citykani - jos ei halua lisääntyä kuin kani,
niin ainahan voi kuitenkin harjoitella...


häirikkölokki - joskus rakkaimpiaan joutuu
puolustamaan härskin lokin lailla


bubihuuhkaja - toivottavasti puolisoa
ei joudu liiaksi huhuilemaan.


Bubihuuhkajassa ei ole kirjoistusvirhettä, vaikka joku äikkänillittäjä voisi niin luullakin. En halunnut kirjoittaa sitä erisnimen kanssa, sillä erisnimellisiä elukoita on maailma väärällään. Yksi vaihtoehto olisi ollut tietty pubihuuhkaja, mutta ajattelin, että stadionin huuhkaja on jo niin legenda, että se on yleisnimensä ansainnut.

12.5.09

Helminauhan solmiminen - check

Viimeinen kuukausi on ollut hiljaista kässärintamalla, kun on ollu vappu ja kaikkee. No mutta nyt pukkaa sen verran paljon juhlaa lähipiirissä, että väkisinkin tulee aktivoiduttua kässäilyjutskissa.


Opettelin jokin aika sitten solmimaan helmiä, tässä makeanveden helmiä silkissä yhdistetyksi äitienpäivä- ja äidin synttärilahjaksi. Onpahan nyt sit tääkin tekniikka hanskassa.

19.4.09

Kevättä ilmassa

Kevät alkoi eilen, vaikka olikin pirun kylmä tuuli. (Ilta)päivä alkoi täydellisesti vadelma-mojitolla Tornin terassilla.



Tornista keinahtelimme ihan vaan palloilemaan kaupungille, mojito ehkäisi täydellisesti tuloksettoman shoppailun aiheuttamaa ärsytystä. Kun nälkä alkoi kurnia, hyppäsimme metroon ja hurautimme Hakaniemen halliin sopalle. Gulassissa oli hinta-laatu-määrä-suhde kohdallaan!

Hallista hurautimme Eiraan, ihan vaan pällistelemään kevään etenemistä. Kotimatkan varrella poikkesimme Design Forumiin tsekkaamaan Vuoden Huippuja. Sisäänpääsy on ihan ilmainen, joten kannattaa käydä kurkkaamassa. Paikalla muun muassa Lotto-potkupuku livenä.

Huippulauantai! Oli vaan hiukan liian vähän päällä ja nyt on pikkuisen flunssainen olo...

11.4.09

Mämmitipu & kumppanit


Tämä päivä vierähti väärän puun takaisten sukulaisten seurassa lammasta ja rahkapiirakkaa syöden. Vein viemisiksi pääsiäisrisut, joihin ripustin pupuja ja tipuja. Vähän niukoista aineksista tuli nysvättyä: tuo munasta kuoriutuva tipu oli pakko tehdä noin, kun keltainen huopa loppui kesken. No, mutta niukkuus synnyttää luovuutta.


Ai niin, se mikä ei kuvasta tule ilmi, on tipujen sisään ommeltu kulkunen, joka laittaa tipun tsirputtamaan vähän niinku oikea tipu.


Hyvää päästäistä!