Skumppaa, saippuakuplia ja sorminukkeja

Niin vaan kävi, että nää lopetti seukkaamisen ja meni naikkariin, kylläkin jo kuukausi sitten, mutta kuitenkin.

Hääkarkkeja ei ollut, joten niitä ei tarvinnut askarrella, mutta täysin nypertelyittä ei näistäkään kemuista selvitty. Kaikki kekkeröitsijät saivat sorminuken, jonka avulla pystyi aloittamaan keskustelun pöytäseuralaisten kanssa, jos ei muuten uskaltanut rikkoa jäätä.

72 sorminukkea
Matskuna askarteluhuopa

Sorminuket syntyivät ehkä hiukan yllättäenkin aika helposti (tosin en tehnyt niitä yksin), suuremmat tuskat oli mekon kanssa. Mutta sekin valmistui, tosin vähän viimetingassa - viimeiset langanpätkät sain pääteltyä edellisenä iltana 21.45.

Mekko
Thai-silkkiä

Jälkeenpäin surautin kaasolle ja bestmanille Hinku & Vinku -pussukat, joihin kätkeytyi vielä suursyömäröintiin liittyvät kiitokset.

Possupussit
Painatus on kultainen vaikkei se siltä näytäkään

Juhliminen kivojen ihmisten kanssa on kivaa, sitä pitäisi tehdä useammin. Juhlat, joissa on skumppaa, saippuakuplia ja sorminukkeja, ovat myös kivoja, niitäkin voisi harrastaa useammin. Mutta naikkariin menoa en ajatellut ottaa tavaksi.

Muokkailua

Koitan muokkailla blogin ulkoasua. Aiheuttanee haamupäivityksiä ja jos mahdollista, aiempaa vieläkin kummallisempia visuaalisia kokemuksia. Pahoittelen jo etukäteen.

Golden Monkey

Golden Monkey ei tiettävästi ole James Bond -elokuva, vaikka se siltä kuulostaakin. Herra taloudessamme pyörähti taas vuoden vanhemmaksi, joten häntä oli syytä lahjoa kultaisella apinapaidalla.

Tummanruskea Seppälän t-paita
Emo-tuotannon kultainen kankaanpainoväri
Alkuperäinen kuva-aihe bongattu täältä

Itsehän en juurikaan vanhene, tulen korkeintaan kypsemmäksi. Kypsemmäksi taitavat muuttua myös visuaaliset mieltymykseni, sillä entisten suosikkiväriyhdistelmieni (lime ja pinkki, oranssi ja turkoosi) rinnalle on juurikin nousemassa tuo tummanruskea-kulta-yhdistelmä. Huomaan myös, että kankaanpainokuvioissa olen alkanut suosia yksinkertaisempaa ja hieman pelkistetympää linjaa. No, mutta tämän huolestuttavan suuntauksen vastapainoksi ostin Roomasta ihanan räiskyvän ja inspiroivan Krazy Kids' Food -kirjan.

:| :( ja :)

Loma on loppu ja paluu arkeen koittanut. Tosin taas kahden viikon kuluttua olis kahden viikon loma. Olen aina jotenkin ajatellut, että kun kesäisin töissä on toisinaan tylsää, vika on ollut kesätyöpaikassa. Mutta ehkä se on niin, että kesäisin missä tahansa töissä on toisinaan hiukka tahmaista.

Viime viikko oli todellinen nypertelyviikko. Kolme iltaa kului kasvivärjäilyjen parissa ja lisäksi tuli taiottua vielä yksi 60-vuotislahja, saatettua Shetland Triangle -huivi loppuun sekä nysväiltyä vielä kaikkea pientä. Alkaa muistuttaa jo dippa-aikoja!

60-vuotislahjaksi taloutemme pyöräytti t-paitamalliston, josta vasemmanpuoleinen on minun tuhraamani. Yksi paita jokaiselle 20:lle. Tai sitten paita mielentilan mukaan.

Vasemmalta luettuna :| :( ja :)
:| on minun käsialaani

Söpöstelylaukku

Saumuri on puhunut. Tuloksena pikkuinen käsilaukku, joka miltei lipsahtaa söpöstelyn puolelle.

Pikkulaukku, oma malli
Päällinen ja vuori paksuhkoa puuvillaa
Ulkomitat 21cm*19cm*5cm
Vetoketjukiinnitys

Tarkoituksenani oli verrytellä ompelutaitojani ja todistaa itselleni, että olen kykeneväinen saamaan aikaan myös siistiä jälkeä. Haaseteellisinta meikäläiselle on pitää saumanvarat samankokoisina joka paikassa.


Alunperin suunnitelmissani ei ollut tehdä tuollaista rusettiherkkusöpöilykoristetta. Tarkoituksenani oli etsiä rusetin tilalle joku pieni muovielukka. Niitä maatalon tai viidakon eläimiä, joita myytiin noin tusinan elukan pusseissa silloin, kun minä olin pieni. Sellaisia vähän isompia kuin tinasotilaat. Olen katsellut muovielukoita tuloksetta parilta kirpparilta mutta nyt inspiraatio huohotti jo niin pahasti niskaan, että sorruin katselemaan kaupoista ihan bräniköitä muovielukoita. Ja voi jumankekka! Yhdestä ainoasta muovielukasta saa pulittaa ainakin kolme euroa! Hinta on tietysti ihan tehokas keino hillitä kulutusta, ja tuo hinta palautti minutkin takaisin maanpinnalle ja kiinni periaatten syrjään. Olen nimittäin luvannut itselleni, että mikäli tarvitsen nypertelyissäni jotain krääsää, niin se saa luvan olla uusiokäyttökrääsää.


Siitäkin huolimatta, että laukku mätsääkin hyvin pari vuotta sitten tekemieni tuolinpäällisten kanssa (tai ehkä juuri sen vuoksi), taidan kuitenkin luopua siitä, mikäli veska kelpaa siskolleni.

Huippuunsa viritetyt vehkeet

J.S. tuli ulos kaapista! Enkä nyt puhu Jari Sillanpäästä vaan Juki-saumuristani.


Sain siis vihdoin testattua itselle antamaani valmistujaislahjaa tositoimissa. Ja toistaiseksi voin vain kehua! Kyyti on tasaista ja jopa melko hiljaista - paljon lauhkeampaa kuin ylioppilaslahjaksi saamallani ompelukoneella.

Toistaiseksi oon koeajellut vain paksuja kankaita, mutta niissä jälki on ainakin tosi siistiä ja viimeisteltyä. Ja mikä parasta: huomenna voi jatkaa testailuja, koska huomenna on lomalomaloma!

Kebab

Kebabeissa on eroa. Tällä viikolla töissä pääsi/joutui nauttimaan taas Sodexhon kebabista, joka tällä erää oli jopa ihan hyvää. Ja tietysti kaikki muutkin hyvät ruuat oli laitettu samalle päivälle. Työpaikkaruokaloiden taso taitaa ihan yleisestikin laskea aina kesän ajaksi, tosin torstainen kebab oli poikkeus.

Elämäni ensimmäiset kebabit olen syönyt 13- tai 14-vuotiaana Itäkeskuksessa, kun olimme serkkuni kanssa lähteneet kahdestaan shoppailemaan Helsinkiin kesätyörahojamme. Noin vuotta myöhemmin tämä samainen serkku uskalsi syödä Lontoon Portobellossa kebabia jostain tosi epämääräisestä katukojusta, mutta hullun lehmän taudin pelossa hän ei rohjennut tilata naudanpihviä oikeassa ravintolassa.

Ehkä parhaat kebabit olen vetäissyt Tapiolan Kilimissä (lounasbuffa, nam!), Iso-Roban Persepoliksessa sekä tietty Erikin pippurissa. Huonoimmat taas Otaniemen Täffällä, jossa "liha" vaikutti HK:n sinisestä vuollulta.

Ehkä oudoin kebab-annos on ollut kebab-muki, jossa pahvinen kokistuoppi oli täynnä lihaa. Yääh...

Rut ja Vuokko

13.7.2007: Editointia lopussa...

Elämää on juhannuksen jälkeenkin, joten päätimme lähteä pienellä iskuryhmällä katsastamaan Design-museon näyttelyannin. Näytillä oli kaksi kovan luokan tätiä, Rut Bryk ja Vuokko Nurmesniemi.

Koitin etsiä Wikipediasta jotain Rut Brykistä mutta korkeimmalle rankattu osuma esitteli hänet Tapio Wirkkalan vaimona. Ei siinä mitään, sitähän hän oli, mutta oli hän kyllä paljon muutakin - ennen muuta taitava keraamikko.

Brykin näyttelytyöt olivat mahtavia! Pidän hänestä (ainakin) kolmesta syystä:

1. Hahmot: Ihmis-, eläin- ja luontoaiheet ovat jotenkin tosi sympaattisia. Niissä hänen tyylinsä on jotenkin vähän naivistinen mutta kuitenkin tosi voimakas. Pidin jopa raamattuaiheisista töistä, vaikka yleensä en niistä pidäkään.

2. Värit: Jotenkin Bryk tuntui hallitsevan sekä kirkkaat, tummat että minimalistiset värit. Vau!

3. Muodot: Vaikka Brykin esittävämmätkin työt ovat tosi hienoja, niin pidän silti enemmän hänen suuremmista, jopa seinänkokoisista, erimuotoisista laatanpalasista kootuista töistä. Niissä vaaditaan taatusti sekä kokonaisuuden että yksityiskohtien tajua.

Olin ehkä niin vaikuttunut alakerran keramiikasta, että yläkerran tekstiilit eivät kolahtaneet ihan yhtä paljoa. Yläkerrassa oli siis Vuokko Nurmesniemen vaatteita ja tekstiilejä. Suhtaudun ehkä hiukan varauksellisemmin Vuokon näyttelyyn kuin perjantain Hesari, joka ylisti sen ihan maasta taivaisiin. Kuten yksi seuralaisistani sanoi: "mallinuket eivät tee oikeutta vaatteille, ne pitäisi nähdä liikkeessä".

Minusta näyttelyä vaivasi sama tauti kuin muutama aika takaperin myös Design-museossa ollutta Alvar Aalto -näyttelyä: Ihan kuin näyttelyesineet olisi vain haalittu jonkun kotoa ja räimästy näytille. Toisaalla oli tyhjää seinää, toisaalla taas hervottoman ahdasta. Taustatietoa oli tarjolla tosi niukasti. Esittelyteksteissä ei juurikaan peilailtu muotoilijan tuotantoa aikalaisiin tai mihinkään. Tekniikoita tai kehitystä ei vaivauduttu valottamaan. Polyteekkarimuseossakin osataan tehdä amatöörivoimin teknisessä mielessä parempia näyttelyitä!

Pidän Vuokon suunnittelemista kankaista ja osasta vaatteistakin mutta osa oli kyllä ihan outoja. Kuten tuossa alhaalla karkeasti kuvattu mekko(?), joka muistutti lähinnä joulukuusta tai lampunvarjostinta. Meikäläisellä ei ole aavistustakaan, mistä kohti käsien pitäisi tulla ulos. Mietimme vain, mitä Kesälesken helmakohtauksesta tulisi tuossa mekossa.


Taideteollisen pläjäyksen päätteeksi suuntasimme meikäläisen mielestä yhteen Helsingin huipuimmista ravintoloista, Sikalaan. Jaksoin vetäistä koko spydäriannoksen!


Edit 13.7.2007: Tämän päivän Nyt-liitteessä oli tuo yllä kuvattu mekko pikkuruisessa valokuvassa. Tuo selventääkin avoimeksi jääneitä kysymyksiä... Näyttää vähän sellaselta kaulusliskolta.

Lakanat

Täytyy kai vain myöntää itsellekin, että tätä nykyä blogi ei päivity kuten ennen. Onhan tässä tullut kaikkea edisteltyä ja nysväiltyä, mutta kuvien räpsiminen on ollut tällä kertaa se kynnyskymysys.

Kaksi kaveriani lopettivat seukkaamisen ja menivät naikkariin viime viikonloppuna. Puuhastelin heille lakanasetin häälahjaksi.


Pussilakanat ja tyynyliinat olivat ihan kaupasta ostettuja puuvillasatiinisia, vaaleanharmaita. Yllättävän vaikeaa löytää hyvälaatuisia, yksivärisiä, ei-valkoisia lakanoita. Pussilakanoihin maalasin pensselillä tytön ja pojan kropat ilman päätä. Tässä ei nyt ollut tarkoituksena tehdä sellasta poliisisarjoista tuttua maalarinteippihahmoa, vaan idea oli, että kun tyypit menee peiton alle, niin pää jää näkyviin ja kroppa tulee peitosta. Suunnittelin ekana tosi muodokkaita ja lihaksikkaita kroppia, mutta sitten jänistin - en siksi ettenkö olis ilennyt tehdä sellaisia vaan siksi, että tuollasen hervottoman kropan maalaaminen kerralla oikein ilman luonnostelmia on aika pirun vaikeeta.

Ateljeessa meinasi tulla seinät vastaan (kuten kuvan avuttomasta rajauksesta näkyy). Täytyy varmaan hankkia isompi kämppä.

Party, party, party 4 love!

Huuh, onpas aika vierähtänyt... En nyt tiedä, onko mitään raportoitavanarvoista tapahtunut. Netissäroikkumisaika on oikeestaan kulunut ennemminkin asuntoilmoitusten bongailuun kuin bloggailuun.

Ai niin, kävin kyllä Ateneumin Eläinten aika -näyttelyssä houstaamassa firman intialaisia vieraita. Näyttely oli aika laimee. Ajoi kyllä tarkoituksensa suomalaisen luonnon ja taidehistorian pintaraapaisuna mutta muuten en oikein jaksa suositella. Ja ihmetyttää vaan, miksei Ateneum oo pyydellyt eläintaidekokoelmiinsa Reginaa ja Nipulia.

Just ennen vappua tuli YLEltä ihan loistava "dokumentti" täydellisen euroviisun metsästyksestä. Siinä Suomen eturivin muusikot koottiin yhteen ja sitten ne pykäsivät euroviisuasiantuntijoiden ohjeiden perusteella täydellisen euroviisubiisin. Tuotos on nähtävissä ja kuultavissa intternetissäkin, vaikka osa herkusta jää kyllä kieltämättä puuttumaan (kuten Mikko Kuustosen haastattelu laulun sanomasta). Mutta tää on ihan parhautta! Tän kesän virallinen kesäbiisi on tässä! Ja meikä sai tän laulun siivittämänä jopa jouluna painetun Rakkauden laiva -painatuksen kiinnitettyä ja paidan kutistettua.

Pääsiäisen munapäät

Kaksi päivää lomailua takana ja vielä kaksi edessä! Huippua! Päätimme ottaa tämän pääsiäisen ihan rauhallisesti löhöillen ja toistaiseksi päätös on pitänyt.

Juuri mistään ei kyllä tässä huushollissa pysty näkemään, että on pääsiäinen. Yksi kasvi kyllä muistuttaa rairuohoa mutta se on oikeasti ruohosipulin alku, joka on luonani vain hoidossa pääsiäisloman ajan. Enkä oo vielä onnistunu tappamaan sitä.

Paitsi että on meillä kyllä sellanen valkonen kanakoriste telkun päällä, mutta sitä tuskin voi pitää pääsiäiskoristeena, koska se on ollut samassa paikassa viime pääsiäisestä lähtien. Joillain on kuulemma jotkut pääsiäisverhotkin. Ja jouluverhot. Ja kesä- ja talviverhot erikseen. Anböliivibul.

Huomenna mennään syömään lammasta (toivottavasti jotain muuta ku kebapia) Sibboseen. Ajattelin viedä jotain pääsiäishenkistä viemisiksi. Vaan lopputulos saikin ilmeisesti vaikutteita enemmän tällä hetkellä lukemisen alla olevasta Henrik Meinanderin Suomen historiasta kuin näistä kirkollisista pyhistä.

Mignon-munat ja rautalanka
Oli pakko vähän kellastaa kuvaa enempi lähihistorialliseks

Niin, ja se kirja (siis toi Suomen historia) on ihan jees. Eihän kahdessa ja puolessa sadassa sivussa hirveästi mitään analysoida mutta ihan napakka teos ja varsin luetava vaikkei olisikaan historiaa harrastanut muuten kuin lukiossa viimeksi. Koulussa en ikinä jaksanut oikein innostua ruotsinvallanaikaisesta historiasta, joten tää oli ihan virkistävä kertaus.

Muistan, että koulussa meillä ainakin käsiteltiin Bobrikovin murhaa ees sun taas, moneen kertaan ja lähes joka vuosi, mutta tuossa se kuitattiin yhdellä sivulauseella. Venäjänvallan aika suihkitaan Meinanderin kirjassa ehkä vähän turhankin suoraviivaisesti, toivottavasti sotienjälkeistä aikaa ruodittais vähän enemmän (oon siis tällä hetkellä menossa Kekkosen 151-149 valinnassa).

Suuteloita ja filmitähtiä

Eilen oli taas yksi niistä päivistä, jolloin Helsinki tuntui tosi kivalta kaupungilta. Teki vaan mieli maleksia ympäriinsä. Tepastelimme Ruoholahdesta Bulevardin kautta Café Engeliin, ryystettiin lasit punaviiniä suklaakakun kera ja jatkoimme matkaa Tennispalatsin valokuvanäyttelyyn.

Varsinaisessa päänäyttelyssä oli Robert Doisneau'n valokuvia Pariisista. Ihania mutta ei lällyjä! Klassikkokuvista se pussailijakuva oli tietysti näytillä. Mutta en ollutkaan tajunnut, että hassu kuva pullasormisesta Picassosta on myös Doisneau'n ottama. Kaikkein hauskimpia ja hyväntuulisimpia kuvia olivat kuitenkin ihan tavallisista ja arkisista ihmisistä otetut kuvat. Kuten tämä, jossa nainen sepostaa selkeästikin innoissaan jostain soveliaasta maalauksesta ja mies kuuntelee, mutta katsoo aivan jonnekin muualle.


Yläkerrassa oli kuvia ihanista suomalaisista filmitähdistä. Ei siis mistään näyttelijöistä vaan filmitähdistä, kuten Helena Karasta, Lea Joutsenosta, Eeva-Kaarina Volasesta ja Leif Wagerista. Ja tietty Ansasta ja Taunosta.

Ehkei kauhean syvällistä mutta ainakin hyväntuulista! Tää suosittelee! Ja tää suosittelee erityisesti Helsingin kaupungin taidemuseon vuosikorttia (20 e) tai Tennarin ilmaisia perjantai-iltoja!

Hippipipo

Viime viikolla ehdin jo hetken aikaa luulla, että sään ja varusteiden käänteisvaikutus osoittautuu jälleen kerran todeksi. Tiedättehän, aurinko paistaa, kun sinulla on villapaita ja sadetakki. Kun pynttäydyt valkoiseen hellepaitaan ja ihkuihin kesäkenkiin, vettä tulee kuin Esterin pepasta. Ja partioretkillä sade lakkaa aina vasta, kun saat kaivettua sadevaatteet rinkastasi.

Virkattu pipo
Fritidsgarn, noin 100 g
Kaulaliina on taiteilijan varhaisempaa tuotantoa

Tämän pipon kanssa meinas käydä samoin. Viikolla aurinko rätkötti ja lämmintä oli liki kymmenen astetta. Mutta eilen äänestysreissulla pipo oli taas tarpeen, kun maisema muistutti enempi perinteistä joulu- kuin pääsiäiskorttia.

Saumuri, lapaset ja Patarouva

...eli keräilyeräpostaus kuluneelta viikolta

Kävin Itä-Suomessa investoimassa tulevaisuuteeni ja saavuin takaisin miltei keväiseen Helsinkiin muutamaa satasta köyhempänä mutta pitkään himoitsemaani saumuria rikkaampana. Pikku-äitini oli järkännyt houkuttelevan hyvän diilin, joten kannatti lähteä hakemaan masiina kauempaa. Saumurin tuotoksista lisää taatusti piakkoin.

Matkalla Korvikseen onnistuin taas hävittämään lapaset. Tai siis yhden. Ja sekin oli kyllä eri paria jäljelle jääneen kanssa, sillä olin hävittänyt kummastakin parin jo aiemmin. Tartteisin ehdottomasti jotkut turvanipsut. Ja oonhan minä kyllä niitä lapasia suoltanut tässä tänä talvena aika monet, mutta on niin tylsä tehdä niitä itselle. Nyt on varmaan pakko tehdä vielä yhdet.

Keskiviikkona annoin yhdet pitkään muhineet lapaset kaimalleni valmistumisen johdostoa sekä tervemeniäiseksi Norjaan, jotta passaa sitten vuonojen reunoilla hiihdellä.

Taas yhdet vaaleanpunaiset lapaset...
Ehkei ihan minun tyyliä mutta lahjan saajan tyyliä.

Rukkasten (tai siis lapasten) antaminen ei ollut tapaamisemme pääasiallinen syy. Kävimme nimittäin harrastamassa kyldyyria oopperassa. Saimme valmistujaislahjaksi hallituskavereiltamme liput Patarouvaan, joka oli kyllä hieno mutta myös hiukka outo pätkä. Tai pätkä ja pätkä (~3,5 h). Musikki oli tosi hienoa, vaikkakin venäläiseen tapaan aika raskasta. Lavastus ja puvustus olivat huikeita, tosi moderneja ja ehkä myös jotenkin futuristisiakin.

En tiedä, johtuiko outo fiilis verrattain perinteisen musiikin ja modernihkon puvustuksen yhdeistelmästä, ympärillämme istuvien rouvien parfyymilöyhkästä vai venäläisen taiteen olemuksesta yleensä. Vaikka esitys oli hieno, minulle jäi kuitenkin jotenkin levoton ja kummallinen olo. Fiilis oli yhtä outo kuin Rikoksen ja rangaistuksen lukemisen jälkeen. Ehkä kroppani ei oikein osaa sulattaa venäläistä taidetta.

Reginan ja Nipulin elinkeinopoliittinen kannanotto

Tätä nykyä vapaa-aika tuntuu olevan tiukasti kortilla. Siihen on kai syynä meikäläisen korsi elinkeinoelämän keossa. Vaikka ei tässä nyt mitään hirveetä työylikuormitusta ookaan päällä mutta silti. Jotenkin illat tuntuvat olevan lyhyempiä, vaikka enää ei tarvitse vääntää kouluhommia iltaisin. Kavereita näki aiemmin koululla, nyt tapaamiset täytyy buukata todella ajoissa etukäteen. Oon myös hieman jälkijättöisesti tajunnut, miten paljon valtion leivissä pystyi hoitelemaan omia asioita päiväsaikaan. Mutta eipä silti, töissä on kyllä ollut tosi kivaa.

Viime aikoina meikäläisen vapaa-aikaa on leimannut oikeastaan partiotaitojen sm-kisat ja teekkaritoiminnan edistäminen. Pikku breikki nypertelyrintamalla on kyllä antanut aika hyvin tilaa uusille ideoille... Niistä toivottavasti lisää tuonnempana ;)