...tämä rakettimme ei kuitenkaan ihan hetkessä valmistunut.
Siis voi terve, mitä sitä ihminen voi mennä heikolla hetkellä lupaamaan! Ja uskottelee vielä itelleen, että "joo, tää on hyvä idea". Lupasin siis herralle taloudessamme jälkitoimitusjoululahjaksi t-paidan, jossa on jokin avaruusaiheinen kuva. Ehdotin ehdotin vielä itse Tintin kuurakettia yhtenä kolmesta vaihtoehdosta. Olin jotenkin ajatellut, että voisin kokeilla painaa raketin kaksivärisenä, ihan vaan harjoitellakseni seulan kohdistamista moniväripainatuksissa.
No, mutta sitten satuin googlettamaan ihanan graafisen kuumaiseman, ja näin jo sieluni silmin herkullisen painatuksen.
No, kun sain vihdoin nyherrettyä sabluunan valmiiksi, syttyi hullunkiilto silmiin: "lähes samalla vaivallahan näitä saa monta".
Seula painamisen jälkeen
No, kun olin sitten oikeasti painanut ne kahdeksan kuvaa, iski järki ja jänistys: "tätä ei ehkä kannata pilata moniväripainatusten kohdistusongelmilla".
No, samassa silmänräpäyksessä järki oli taas tipotiessään: "miepä viimeistelen nää siveltimellä".
Lopputuloksena herralla on nyt kaksi kuurakettipaitaa. Itselleni käteen jäi kuusi helvetillisellä vaivalla nyherrettyä kangastilkkua. Joku voisi tietysti kyseenalaistaa, että kannattiko puolen tusinan kangasretaleen takia vaivautua ja nyhertää tuntitolkulla. Varsinkin, kun tilkkujen käyttötarkoituksesta ei ole vielä hajuakaan. Mutta eihän tässä tuntipalkkaa lasketa. Lopputulokseen ei voi olla muuta kuin tyytyväinen. Ja kaikesta kiroilusta huolimatta fiiliskin on positiivisen puolella.
Sitä vois luulla, että joulun jäkeen on saanut kystä kyllä kaikista kylmistä kaloista ja riisipuurosta. Mutta Annan suosituksesta tuli tänään testattua Umeshun sushit. Ja voi että voi raaka kala ja riisi maistua hyvälle! Ja ruuat oli myös mielettömän hyvännäköisiä (kannattaa tsekata menu-sivun valokuvat). Ja tosi herttainen tarjoilijakin. Sai ylipuhuttua umeshut vielä jälkiruuaksikin. Namnam! Meni vähän ruokatilutukseks, mutta oli pakko kirjottaa tää tänne, jotta varmasti muistaa käydä tuolla myöhemminkin.
Melkein täysikuu ja kaikkee... Tuleekohan miusta yöllä ihmissushi?
Kävimme tänään moikkaamassa kummityttömme uutta pikkuveljeä, ja voi vitsit että kaveri oli pieni ja ruttuinen. Viemisiksi veimme robottipaidan, jonka painoin töhrytutoriaalin esimerkkityönä. Samassa setissä painoin myös ystäviemme esikoiselle bodyn, mutta siitä en ehtinyt räpsätä kuvaa.
Paidan lisäksi tein myös sitruunapiirakan rotinoiksi, kun en jaksanut käydä pullaa leipomaan. Wikipedia ei näköjään tunne rotinoita, tosin asia on mainittu varpajaisten yhteydessä. Olen koittanut pitää rotinaperinnettä omassa lähipiirissäni yllä, vaikka sitten hampaat irvessä - kuten tänään. Nimittäin enpäs tullut ajatelleeksi, että sitruunat voivat olla tähän aikaan vuodesta aika kitkeriä. Piirakka maistui ihan kamalalta, vaikka olikin Hans Välimäen reseptillä tehtyä. "Happamia" sanoi kettu ja niin eespäin.
Olen kovasti koittanut alennusmyyntishoppailla, mutta aina kun lähden keskustaan, ajaudun kirjaimellisesti sivukujille ihmettelemään ja namnattelemaan. Välipäivinä en todellakaan hommannut toimistokelpoisia vaatteita, kuten oli tarkoitus, vaan mukaan tarttui Sammakon kirjakaupasta muun muassa Malinen. Suosittelen!
Tänään sitten vihdoin hengitin syvään, otin nenästä kiinni ja sukelsin ihmisten sekaan Selloon (koska siellä ei ole muita houkutuksia vaan tarjolla on pelkää ostoshelvettiä). No, sain jopa hommattua mustan neuleen (jollainen minulla on jo ruskeana) ja violetit kengät (samanlaiset mustat löytyy jo kaapista) sekä parit juhlahepenet talven tuleviin juhliin. Näillä mennään taas jonkin aikaa...
Viime vuosi toi tullessaan vaikka mitä uutta työrintamalla, mutta niin vaan tupsahti uusia juttuja harrastusten sarallakin. Viime vuoden uusi näpertelytuttavuus numero uno oli ehdottomasti korut: Hopea, vaijerit, stimangit. Koruja puuhailin myös joululahjoiksi ja sain näin ollen stimangivarastoja hiukan kevyemmiksi. Mikä tietysti tarkoittaa, että kohta voi tilata taas lisää!
Siskon kaulakoru
Hopealusikka, pronsiitti, hopea
Veljen vaimon kaulakoru Hopealusikka, fluoriitti, hopea
Anopin kaulakoru Hopealusikka, sateenkaarijade, hopea
Äidin rintaneula Hopealusikka, rautalanka
Ystävän rannekoru Fluoriitti, ametisti, hopea
Toinen viime vuoden uusi harrastuslöydös oli astangajooga. Rationaalinen insinööri sisälläni pistää hanttiin joka kerta, kun joogaope sanoo jotain höpöhöpöä (kuten että "tunne olevasi yhtä maan kanssa"), mutta höpinätkin kestää, kun itse joogaliikkeet on niin kivoja. Ja on ollut mieletöntä huomata, että oma tönkkösuolattu kroppa on neljän kuukauden harjoittelun jäljiltä notkistunut jo ihan huimasti.
En aio tehdä mitään uuden vuoden lupauksia, mutta uskon, että nuo viime vuonna mukaan tarttuneet harrastusuutuudet pysyvät mukana tänäkin vuonna.
Oikein stimangista uutta vuotta kaikille!
Jollain näyttäis olevan vähän ylimääräistä aikaa, kun se roikkuu täällä koko ajan kirjottelemassa. No se hyvä puoli lomassa just onkin! Tässä vähän joulupukinpajan tuotoksia, aloitetaan pehmeästä päästä (öh... eli omasta päästä?).
Mummolleni ja tädilleni koitan keksiä joulutervehdykseksi yleensä jotain kirjekuoreen mahtuvaa. Tänä vuonna neulahuovutin lumitähdet, joihin kiinnitin hopeoidusta kuparilangasta väännetyt lumihiutaleet. Teki melkein mieli alkaa leikellä silkkipaperista lumihiutaleita ikkunaan!
Veljelleni ja hänen vaimolleen tuhrasin siveltimellä koristetyynyt heidän kissoistaan. Oikealla Allu ja vasemmallla Tätä.
Isälleni painoin sabluunalla hirvi t-paidan. Paita oli vain toinen osa lahjasta, sillä kuvassa olevat numerot viittaasivat reseptivihkosen hirviohjeisiin. Koitin haalia sellaisia reseptejä, joita isäni ei ehkä normaalisti tekisi, mutta jotka kuitenkin olisivat tarpeeksi suoraviivaisia. Kuulemma muut osat (niska, sisä-/ulkofile ja paisti) menivät melko lailla kohdilleen mutta nelonen eli maksa oli piirretty erehdyttävästi keuhkojen kohdalle. No, biologia ei ole koskaan ollut vahvimpia alueitani.
Herra taloudessamme löysi paketistaan muun muassa kelefantti t-paidan. Kelefantti ei ole mikään halpa kopio/suurennus kiroilevasta siilistä eikä keletapeista, vaan joskus mielikuvituksessa syntynyt risteytys elefantista ja kirahvista. Kuviosta tuli aika hauskan retrohenkinen kaikessa rosoisuudessaan.
Niin ja tein minä vielä äidilleni huovutetun patalapun, joka näytti vähän yhteenliimautuneilta englanninlakuilta. Niiltä keltaisilta kookoshässäköiltä, joissa on laku keskellä.
Kaiken tämän neljän osan mittaisen alkulöpinän tähtäin on ollut siinä itsessään eli kankaan painamisessa. Tämä postaus koittaa valottaa, mitä kaikkea itse painamisprosessiin liittyy, toisin sanoen mitä tapahtuu, kun kangas ja painokuvio on valittu ja välineet on tanassa odottamassa tositoimiin pääsyä.
Valmistelut
Valmisteluista työläin on varmastikin sabluunan leikkely. Kuten aiemmissa postauksissa olenkin selostanut, teen yleensä niin, että bongaan jonkin sopivan kuvan, vetäisen sen grayscale-kuvaksi ja täräytän kontrastinupit melko lailla kaakkoon. Sitten printtaan kuvan normipaprulle, ja piirrän kuvan lyijykynällä litoposterille. Sitten nihrustan pois leikattavat osat kirurgin veitsellä.
Osittain leikelty sabluuna
Kokonaan leikelty sabluuna
Uskon vahvistusta: sabluunan mallausta kankaan päälle
Itse painamistapahtuman aloitan yleensä sillä, että levittelen sopivan määrän sanomalehtiä lattian suojaksi. Haen talouspaperin käden ulottuville ja haalin muutaman ylimääräisen mainoslehden myös lähettyville, sillä ei koskaan tiedä, milloin joutuu pitämään luovaa taukoa olosuhteiden pakosta.
Seuraavana tsekkaan, että painettavat kankaat ovat varmasti sileät. Jos eivät ole, silitän ne, ja lopuksi laitan mainoslehdyköitä painettavien paitojen sisään, jottei painatus vahingossakaan mene esim. paidan rintamuksesta läpi selkään asti. Sitten on yleensä vuorossa väritsekki: onhan kaikkia tarvittavia värejä valmiiksi sekoitettuna ja tarpeeksi. Tämän jälkeen levittelen painettavat kankaat/paidat/tms jonkinmoiseen painojärjestykseen sanomalehtien päälle. Viimeisenä kiinnitän sabluunan seulan pohjaan maalarin teipillä, litoposterin kiiltävä puoli seulaa kohti.
Silitettyä kangasta, suojattuja paitoja
Litoposterin kiiltävä puoli seulaa vasten
Sabluuna kiinnitetään seulaan esim. maalarinteipillä
Levittelyn riemua
Painaminen
Aloitan painamisen yleensä jostain harjoitustilkusta, sillä ensimmäinen painatus menee helposti hieman pieleen, kun väri ei ole tarttunut koko seulaan. Harjoitustilkun painan samalla värillä kuin varsinaisen työnkin. Mikäli teen samasta kuviosta useamman värivariaation, aloitan vaaleimmalla painovärillä ja siirryn aina tummempaan ja tummempaan. En yleensäkään pese seulaa värinvaihtojen välillä, sillä pieni värinvaihtoshiftaus on yleensä aika hauskakin tehokeino kuviossa.
Asettelen seulan sopivaan kohtaan painettavaa kangasta. Esimerkiksi t-paidoissa suuntaa kannattaa hakea kaula-aukosta, jotta painokuvion saa osumaan haluamaansa kohtaan. Tämän jälkeen lorautan maalia sabluunan reikien yläpuolelle niin, että maalivana ulottuu koko kuvion leveydelle. Tämän jälkeen vetäisen lastalla napakasti painaen ylhäältä alas ja tämän jälkeen alhaalta ylös, jotta maali tunkeutuu tasaisesti sabluunan reikiin. Toisinaan vetäisen vielä kolmannen vedon maalin kanssa, mutta liiaksi ei kannata jäädä nysväämään, jottei maalia tule kuvioon liikaa ja jottei painokuvion yksityiskohdat kärsi.
Loraus maalia sabluunan yläosaan
Lastanveto ylhäältä...
...alas...
...ja takaisin ylös
...ja bueno.
Seuraavana lasken lastan lepäämään mainoslehtisten päälle, ja nostan sabluunan kankaalta pois siirtääkseni sen seuraavan kohteen päälle. Tässä vaiheessa on nopean tilannekatsauksen aika: Oliko maalia sopivasti (ts. näyttääkö mallitilkun kuva liian runsaalta tai puutteelliselta)? Tarvitaanko vielä yksi lastanveto? Onko seulan asemoimisessa justeeraamisen tarvetta, eli tuliko kuva siihen kohtaan kuin ensin ajattelin? Jos välitsekki ei anna aihetta suurempiin muutoksiin, niin ei muuta kuin ettepäin!
Seula ylös 
Ja uutta putkeen!
Seuraavilla kerroilla sabluuna olisi saatava osumaan kerralla kohdalleen, sillä seulan pinnassa oleva maali voi tarttua ikävästi kankaan pintaan seulan sijantia säädettäessä. Toisella tai viimeistään kolmannella painokerralla ajankohtaiseksi tulee varmastikin värin lisääminen seulalle. Ennen kuin lisäät väriä, niin tsekkaapa lastan kumilärpäke, josko sinne olisi kertynyt jotain ylimääräistä, minkä saisi niistettyä takaisin seulalle ja sitä kautta kuvioon. Esim. muovilusikan varsi on hyvä tällaiseen "lastan nuolemiseen". Toki väriäkin kannattaa lisätä, kun siltä tuntuu, mutta jokaisen painatuksen jälkeen se tuskin on tarpeen varsinkaan pienemmissä kuvioissa.
Sitten varoitus: Jos olet kerran nostanut seulan pois painatuksen jäljiltä, niin älä yritä saada osumaan sitä samaan kohtaan "parannellaksesi" lopputulosta - ellet ole käyttänyt jotain todella hyviä ja eksakteja kohdennusmerkkejä jo ensimmäisellä painamiskerralla.
Loppuaskareet
Kun homma on hoidettu kotiin, on loppuaskareiden aika. Tärkein niistä on ehdottomasti välineiden puhdistus. Itse hoitelen seulan yleensä ensimmäisenä, sillä se on mielestäni kriittisin työkalu. Ensin poistan sabluunan - joko varovaisesti (mikäli haluan säästää sabluunan jatkokäyttöä varten) tai tarvittaessa hieman kovakouraisemmin. Mikäli et vahvistanut sabluunaa alunperinkään kontaktimuovilla, ei ehkä kannata elätellä liian suuria toiveita siitä, että sabluunan saisi irti kokonaisena. Pessimisti ei pety tässäkään asiassa :) mutta toki iloisiakin yllätyksiä tapahtuu.
Sabluunan irrotus seulasta
Sabluunan irrotuksen jälkeen pesen seulan lämpimällä vedellä ja tarvittaessa miedolla käsitiskiaineliuoksella. Seula kannattaa ehdottomasti pestä kummaltakin puolen. Asetan seulan yleensä kylppäriin seinää vasten kuivumaan. Seuraavana vuorossa on yleensä lasta, jonka viimeinenkin kolo kannattaa puhdistaa. Erityisesti lastan kumilärpykän kiinnitykseen voi jäädä helpostikin maalia, joka voi seuraavilla painokerroilla aiheuttaa ikäviä ylläreitä.
Heti pesu-urakan jälkeen tarkistan vielä, että maalipurkkien kannet ovat varmasti hyvin kiinni, ja samalla purkit voi aika luonnollisesti siirtää paremmille säilytysmaille. Mikäli mahdollista, jätän painatukset kuivumaan lattialle omille paikoilleen. Tosin jos olen urakoinut illalla ja odotettavissa on yöjuoksuja tai vastaavaa, koitan nostella tuotoksiani hiukan syrjemmälle (sillä normaali painopaikkani sijaitsee luonnollisesti kulkureitillä makuuhuoneesta vessaan).
Viimeisin silaus koko urakalle on painokuvien kiinnittäminen. Käyttämäni värit ovat lämpökiinnitteisiä, joten kiinnitän värit silitysraudalla yleensä painamista seuraavana päivänä. Silitän tuotokseni yleensä kahteen kertaan, kummallakin kerralla noin minuutin verran silitysliinan läpi raudan kuumimmalla mahdollisella säädöllä. Silitettäessä painokuviosta haihtuu yleensä hiukan epämiellyttävä haju, joten migreenivaaran edessä ei kannata ryhtyä kiinnityspuuhiin.
Painotouhuissa on hyvä käyttää jotain ihan varta vasten tarkoitukseen dedikoitua silitysliinaa. Tein nimittäin kerran koti-kotona ystävälleni t-paidan Korvenkylän Rytmimunat (kuvitteellinen bändimme) -painatuksella. Kiinnitin värin hieman liian tuoreeltaan, ja se jätti jälkiä silitysliinaan. Hieman myöhemmin äitini prässäsi vaaleita kesähousujaan, eikä varmaan tarvitse enää kertoa, mitä äitini valkoisten housujen reidessä sen jälkeen luki...
Kunnollisen kiinnittämisen jälkeen painatus kestää ihan normaalia konepesua. Itse pesen kuviolliset tekstiilit 40 asteessa, mutta värivalmistajat lupaavat usein jopa 60 asteen pesunkestävyyttä.
Töhrytutoriaali on nyt hieman tauolla, pahoittelut siitä. Esimerkkipainatusprojekti on kyllä toteutettu jo, mutta dokumentointi on tällä haavaa jäissä joulupukinpajan tieltä. Palataan asiaan vuoden vaihteessa.
Joulupukinpajan lisäksi (niin kuin siinä ei jo olisi tarpeeksi) olen värkännyt kummitytölle synttärilahjan sekä parit vastasyntyneen tamineet, kun tuttavat pyöräyttelevät juurikin näillä hetkillä jälikasvuaan mualimaan.
Suunnittelin kummitytölle synttärilahjaksi keppihevosta, mutta koska ajattelin, etten osaa tehdä oikean pollen näköistä heppaa, päädyinkin lohikäärmeeseen.
Synttärisankari sanoi kovasti pitävänsä lahjasta, mutta että hän ei ole aivan varma, onko otus hevonen vai lehmä. Että se siitä itsekriittisyydestä aidonnäköisen hevosen suhteen...
Hyvän painokuvan aihe on selkeä. Kuvassa on jotain mihin tarttua, mutta ei kuitenkaan liikaa hörhellystä. Kuvaan on hyvä saada olla kunnon kontrastit, se helpottaa pois leikattavien osien hahmottamista. Klassinen esimerkki hyvästä painokuvasta on Che Guevaran pärstä.
Mikäli suunnittelet ihmiskasvojen painamista, kannattaa huomioida muutama juttu. Kuvassa, varsinkin kasvokuvassa täytyy olla jotain todella tunnusomaista. Esimerkiksi Lemmenlaivan lääkärissä on erittäin hyviä ja tunnistettavia piirteitä, jotka on helppo nostaa esille kuvassa. Doc onkin ollut yksi onnistuneimmista painokuvistani. Olen monesti halunnut tehdä Ritari Ässästä sabluunan, ja kahdesti olen yrittänytkin mutta epäonnistunut. Fakta vaan on, että David Hasselhoffin kasvoissa ei ole mitään mihin tarttua, mikä tarkoittaa, että Michael Nightistä ei vain saa herkullista painokuvaa.
Uuno ja Doc ovat verrattain yksinkertaisia
mutta kuitenkin tunnistettavia painokuvia,
sillä heidän kasvoissaan on jotain mihin tarttua.
Michael Knight puolestaan näyttää jota kuinkin
Suosikin "lähetä meille piirustuksia idolistasi"
-tyyppiseltä lopputulokselta...
Toinen muistamisen arvoinen, ja onneksi armollisempi juttu on se, että kauneus on katsojan silmässä. Eli vaikka itse painokuviossa viivoja olisi katkaistava käytännön syistä tai vaikka kuvan valot ja varjot tuntuisivat liian rajuilta, niin ihminen on aika hyvä täydentämään puutteellistakin kuvaa ja näkemään sen kokonaisena. Lopullisessa painatuksessa aivot muodostavat väripintojen vaihteluista yhtenäisen kuvan, vaikka silmä näkisikin sabluunassa vain repaleisen alienin.
No mistä niitä kuva-aiheita sitten saa? Omista varastoista tai piirustuksista löytyy aina jotain, mutta kyllä Googlen kuvahaku on ystävä tässäkin aiheessa. Mustavalkoisista kuvista on ehkä helpompi hahmottaa poisleikattavat osiot kuin värillisestä, mutta aika nopeasti silmä oppii seulomaan värikuvistakin potentiaaliset halutulokset.
Sabluunan hahmottelua varten tallennan kuvan yleensä harmaansävyisenä. Jos sinulla ei ole käytössä kuvankäsittelyohjelmia, niin ihan perus Wordin kuvanmuokkaustyökalutkin käyvät. Grayscalettamisen jälkeen lisään sopivasti kontrastia ja valoisuutta, jotta saan leikattavat pinnat (robottiesimerkissä mustat osat) erottumaan. On hyvä muistaa, että jäljelle jäävät sabluunan osat (kuvassa valkoiset) on oltava yhteydessä toisiinsa, jottei painokuviota tule leikattua kokonaan irti paperista. Tämä on vielä suht helppo muistaa, mikäli kuvan meinaa painaa tummalla (kuvan tummat osat leikataan, valkoiset jätetään), mutta jos painaakin vaalealla värillä tummalle, niin minun on ainakin oltava tosi tarkkana, mikä detsku kuvasta tulee leikata pois ja mikä jättää kiinni paperiin, jotta sabluunasta ja sitä kautta painojäljestä saa halutunlaisen (hymytyttö-esimerkki).
Lähtötilanne 
Grayscale + contrast
Vaalealla painettavan kuvan pois leikattavat osat
voivat aiheuttaa päänvaivaa
En yleensä vedä kuva-aihiota ihan musta-valkoiseksi asti, koska silloin tarkkuus kärsii. Siksi jätän aiheen yleensä hiukan grayscaleksi. Itse en myöskään koskaan tee sabluunaa suoraan printistä, vaan hahmottelen detaljit aina ensin käsin sabluunapaperille. Sillä tavoin detaljeja voi vielä itse hiukan parannella ja toisaalta kuva tulee käytyä läpi, jotta kaikki jäljelle jäävät osiot ovat riittävän monesta kohdasta yhteydessä toisiinsa. Lopulta vielä printtaan harmaansävyisen kuvan lopullisessa koossaan, ja käytän printtiä apuna sabluunan hahmottelussa.Nyrkkisääntönä voisi sanoa, että kannattaa aloittaa yksinkertaisista jutuista. Hinku ja Vinku ovat hyviä ensitöitä, samoin erilaiset tekstit. Pikkuhiljaa, kun veitsenkäyttötaidot ja kärsivällisyys antavat myöden, voi siirtyä suuritöisempiin kuviin.
Hinku ja Vinku
Kankaan ja värien lisäksi tarvitaan vielä muutama muu kilke, jotta päästään tositoimiin. Tässä postauksessa keskitytään näiden kilkkeiden esittelemiseen ja tekniseen puoleen ja sitten myöhemmissä postauksissa ruoditaan sitä, miten kilkkeitä kannattaa käyttää.
Seula
Seula muodostuu käytännössä katsoen kehikkoon pingoitetusta seulakankaasta. Kestävimmillään kehikko on puuta ja seulakangas jotain kestävää tekokuitua, mutta toki muistakin materiaaleista voi varioida. Seuloja kutsutaan vieläkin usein silkkipainoseuloiksi, sillä aiemmin seulakangas oli pääsääntöisesti silkkiä.
Seulakangas pingotetaan kehikon ulkopuolelle
Seulakankaita on useampaa sorttia, jotka päästävät maalia läpi eri tavoin. Teknisesti seulan läpäisykykyä kuvaa silmäkoko, joka kertoo, minkäkokoisia reikiä seulassa on ja kuinka tiheästi. Yleisesti kankaanpainantaseuloissa on noin 25-60 silmää senttiä kohti. Mitä pienempiä ja mitä tiheämmässä seulan silmät ovat, sitä siistimpi lopputulos yleensä on. Mutta jos silmäkoko menee tosi pieneksi, niin paksummat värit eivät pääse enää seulasta läpi yhtä luotettavasti, ja varsinkin peittovärit alkavat helposti tukkia seulan silmiä.
Seulan pinta-ala riippuu tietysti pitkälti siitä, millaisia kuvia haluaa painaa. Olen nähnyt noin 10 cm x 10 cm miniseuloja ja toisessa ääripäässä taas pöydänkokoisia mammuttiseuloja, joita ainakin Marimekko on käyttänyt historiansa varrella.
Seuloja voi ostaa valmiina tai tehdä itse, kuten Hansu edellisen postauksen kommenteissa totesikin. Myyntiin saakka valmiita laadukkaita seuloja tekee ainakin Emo-tuotanto ja Seriväri. Heidän jälleenmyyjiensä valikoimista minulla ei ole tietoa, mutta uskoisin, että kummankin puljun omissa myymälöissä tai webbikaupoissa valikoimaa riittää. Kummatkin myyvät myös seulakankaita ja ymmärtääkseni myös kehikkoja, mikäli haluaa itse nikkaroida tai jos jotain osaa tarvitsee vaihtaa.
Seulat edestä...
...seulat takaa.
Tai ehkä seuloilla ei ole etu- tai takapuolia.
Itselläni on käytössä kaksi seulaa. Pärjäsin todella pitkälle äitini tekemällä 20 cm x 20 cm seulalla, jossa on vajaat 40 silmää/cm. Seula toimii oivallisesti kuultoväreille, mutta peittoväreille sen silmäkoko alkaa olla liian tiuha. Muutama vuosi sitten joulupukki toi minulle isomman, 29,5 cm x 43,5 cm seulan, joka on Emo-tuotannon valmistama. Isommassa seulassa on 28 silmää/cm, ja se soveltuu tosi hyvin yleisimpien kuulto- ja peittovärien painantaan. Jos lähtee ensimmäistä seulaansa hommaamaan, niin suosittelen juuri tuollaista noin 30 silmää/cm seulaa, ehkä noin A4-kokoisena. Sillä pääsee jo aika pitkälle.
Lasta
Värin levittämiseen tarvitaan napakasta kumista tehty lasta. Yleensä seuloja myyvät mestat pitävät valikoimissaan myös lastoja, mutta mikään ei tietysti ole kiveen kirjoitettua. Jos ei "oikeaa" lastaa ole tarjolla, käy ikkunanpesulastakin vallan mainiosti. Nykyaikaisissa siivoukseen tarkoitetuissa ikkunalastassa väriä kertyy ikävästi kumiosan juuressa olevaan "vesikouruun", mutta pienellä välipuhdistuksella siitäkin selviää.
Pääasia on, että lasta on tarpeeksi leveä. Lastan tulisi leveytensä puolesta peittää koko painoalan leveys, jottei lopulliseen työhön jäisi epätasaisuuksia.
Oikea kankaanpainantalasta
Ikkunanpesulasta, joka ajaa myös asian
Sabluuna
Sabluuna, sabloni, sapluuna, whatever. Jokin leikelty lärpäke tarvitaan tukkimaan seulasta ne kohdat, joihin valmiissa painokuviossa ei haluta väriä. Sabluunan voi tehdä varmasti aika monestakin materiaalista, mutta itse olen käyttänyt pääasiassa kahta: paperia tai kontaktimuovia - ja niiden yhdistelmää.
Sabluunan tekeminen paperista on kevyempää ja helpompaa kuin muovisen sabluunan tekeminen. Painokuvan hahmottelu lyijykynällä paperisabluunalle on varsin miellyttävää, ja aiheen printtaaminenkin onnistuu ainakin mustesuihkutulostimella. Paperin leikkeleminen sabluunaksi on myös mielestäni vaivattomampaa kuin muovin nihrustaminen. Paperin huonoina puolina mainittakoon nukkaaminen, vettyminen ja melko suurella todennäköisyydellä kertakäyttöisyys. Paperivalinnalla pystyy torppaamaan melko hyvin ainakin kaksi ensimmäistä vikaa.
Itse käytän sabluunapaperina vain litoposteria. Litoposter on toiselta puolelta kiiltävää, toiselta puolelta karheaa, kulutusta kestävää paperia, jota käytetään ainakin elävänmallin piirustuksessa. Litoposter ei myöskään pahemmin kupristele värien antaman kosteuden vaikutuksesta. Tosin litopostersabluunakin saattaa ruveta fuskaamaan kosteuden vaikutuksesta, mikäli painaa suuria sarjoja tai painosessio on jotenkin tosi pitkäkestoinen. Mikäli sabluunan haluaa säilyttää ja käyttää uudestaan, niin silloin paperisen sabluunan irrottamisessa saa kyllä olla ihan tosisupervarovainen, eikä irroittaminen siltikään välttämättä onnistu niin että sabluuna säilyisi ehjänä.
Litoposterille tehty Iron Chef -sabluuna
Taustalla yllättäen ehjänä seulasta
irronnut käytetty sabluuna
Toinen hyvä sabluunamateriaali on ihan tavallinen kontaktimuovi. Kuvan voi hahmottelu menee vielä ihan mukavasti paperipuolelle, mutta itse en tykkää yhtään kontaktimuovin leikkelystä. Kontakti on ikävän rullautuvaista, ja pienistä yksityiskohdista saa tihrustaa, leikkautuiko aukko pelkästään suojapaperiin vaiko ihan muoviin saakka. Mutta kontaktimuovi on kyllä ihailtavan kestävää, eikä se vety isoissa painosarjoissakaan.
Silloin kun painan suuria sarjoja tai jos haluan säästää sabluunan myöhempää käyttöä varten, käytän litoposterin ja kontaktimuovin yhdistelmää: Leikkaan ensin litoposterista sopivan palan, hahmottelen kuvan, sitten liimaan kontaktin paperin takapuolelle ja lopuksi leikkaan. Leikkaaminen on raskaampaa kuin pelkällä paperilla, mutta toisaalta kevyempää kuin pelkällä kontaktimuovilla. Sabluunan kestävyys puolestaan paranee huomattavasti kontaktimuovin ansiosta.
Veitsi
Sabluunan leikkaamiseen tarvitaan terävä ja helposti juokseva veitsi, sakset ovat ainakin minun makuuni aivan liian kömpelöt. Jotkut suosivat mattoveitsiä tai taittoteräleikkureita, mutta minusta parhaita hinta-laatu-suhteeltaan ovat kertakäyttöiset kirurginveitset. Kirurginveitset ovat teräviä, halpoja ja melko ergonomisia. Niitä saa osaa yleensä alle euron kappalehintaan apteekista. Ja tämäkin tuote on sellainen, joka ei yleensä ole näytillä, vaan sitä pitää erikseen farmaseutilta pyytää. Kirurginveitsiä on useampaa eri mallia, kokeilemalla löytää omaan käteensä ja veitsenpitoasentoonsa sopivimman mallin. Yksi veitsi kestää terävänä suunnilleen yhdestä viiteen sabluunan leikkausta, tietysti työn koosta riippuen. Ja tässäkin kannattaa muistaa sama juttu kuin tavallisen puukon käytössä: tylsä veitsi on kaikkein vaarallisin.
Seula painamisen jälkeen
