18.10.13

Marrasmöllötyksen vastaisen taiston julistus

Tätä kirjoittaessani olen minisyyslomalla ja syksyn ensimmäinen räntäsade piiskaa ikkunalautaa. Kello on kymmenen aamupäivällä ja on hämärää. Olin ajatellut nauttia lomapäivästä menemällä aamujumppaan, aamunvirkku kun olen, mutta ei tuonne hyiseen märkään huvita lähteä.

Ei tarvitse olla kummoinenkaan ennustaja arvatakseen, että kylmä, märkä ja pimeä tulevat olemaan marraskuunkin kantavia teemoja. Kylmän, märän ja pimeän varjolla on hirveän helppo jäädä möllöttämään kotiin, linnottautua sohvannurkkaan, jättää jumppa tai lenkki väliin.


Tänä syksynä minulla on ollut hyvä sporttivaihe päällä: olen innoissani juoksukoulun opeista, enkä ole ollut pahemmin kipeänäkään. Olisi sääli päästää marraskuu niskan päälle ja antaa sen katkaista hyvä liikuntarytmi. Niinpä aion valjastaa blogini marrasmöllötyksen vastaiseen taistoon: marraskuun ajaksi Huippuhomma muuttuu treeniblogiksi.

Ai miksi? No siksi koska:

1) Marraskuussa on liian helppo jäädä sohvannurkkaan kylmään, pimeään ja märkään vedoten. Uskon, että liikunta-aktiviteeteista blogaaminen auttaa lorvikatarrin ehkäisyssä.

2) Marraskuu on minulle vuosi vuodelta vaikeampi kuukausi. Se on se valon puute. Tarvitsen jonkin projektin pitääkseni mieleni virkeänä. Viime vuonna se projekti oli joulukalenterin valmistelu, tänä vuonna se olkoon treeniblogi.

3) Marraskuussa askartelen pääasiassa joululahjoja. Joululahjoista ei oikein voi blogata ennen kuin joulupukki on visiittinsä tehnyt, joten marraskuun blogianti jäisi muuten laihanlaiseksi.

Niin että antaa tulla vaan sitä räntää ja pimeää, tänä vuonna harmaus ei nujerra meitsiä, vaan täältä pesee ja linkoaa liikunnan keinoin!

5 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Jos on tekemisen puutetta just nyt, niin voit tulla opettamaan mulle ompelukoneen käyttöä. Tarjoan vaivan palkaksi kurpitsapiirakkaa :)

Tsemppiä treenaamiseen. Hivenen kateellisena mietiskelen tavoitetta, itsellä kun ei oikein meinaa rahkeet riittää kuin siihen yhteen urheilutuntiin per viikko.

Katri kirjoitti...

Miika, olin kaupungissa ja loppuilta on buukattu :( Poljet vaan, niin kyllä se siitä. Tai sitten hommaat kaksipuolista silitettävää tarranauhaa :)

Kiitokset treenitsempistä, sitä tullaan tarvitsemaan. Sullahan on ihan huikeet arkiliikuntamäärät, toisin kuin meikällä, joka kyhjöttää koneen ääressä koko päivän ja pahimmassa tapauksessa illallakin.

Unknown kirjoitti...

Olen pohtinut, kehtaako noita arkiliikkumisia edes laittaa HeiaHeiaan, kun niitä tosiaan tulee silleen huomaamatta aika paljon. Kaikki kauppareissut kun tekee kävellen tai kärryjä työnnellen, niin tuleehan siitä jo muutama kilsa viikossa.

Pumpumkatti kirjoitti...

Älä sitten unohda vakavasti otettaviin treeniblogeihin kuuluvia pullistelukuvia! ;)

Katri kirjoitti...

Ai kauheeta, en tullut tota ajatelleeksikaan. No, nähtäväksi jää... ;)