Upea, upea Islanti

Tänä kesänä toteutimme pitkäaikaisen matkahaaveemme ja suuntasimme kohti Islantia. Matkaa suunnitellessa koin itse juuri blogikirjoitukset ja kavereiden Facebook-vinkit parhaiksi suosituksiksi, joten koitan koota tänne onnistuneita juttuja ja valottaa asioita, jotka mietityttivät itseäni ennen reissua.

Luvassa on siis pitkä postaus, joka kertoo matkasta ja paikoista. Ajattelin koota vielä myöhemmin toisenkin postauksen käytännön asioista, kuten ruokapaikoista, hotelleista, ynnä muista sellaisista.

View Upea, upea Islanti in a larger map

Tässä siis johdantona matkaohjelmamme pähkinänkuoressa:

1. päivä: saapuminen Reykjavikiin alkuillasta, pikaista palloilua kaupungilla
2. päivä: ratsastusta Islannin hevosilla, palloilua kaupungilla, lintuperspektiiviä Hallgrimskirkjan tornista
3. päivä*: Golden circle - Thingvellirin kansallispuisto, Geysir, Gullfossin vesiputous, Kerid-kraaterijärvi. Yöksi etelään,Vikiin.
4. päivä*: Jäätikkövaellus Solheimajökullilla, Stokkseyri, Blue Lagoon. Yöksi Reykjavikiin.
5. päivä*: Roadtrip Snaefellsnesin niemimaalle. Yöksi Reykjavikiin.
6. päivä: Valassafari, palloilua kaupungilla.
7. päivä: Kotiin heti aamun koitteessa.

* = pärtsäystä vuokra-autolla

1. päivä: Tervetuloa Reykjavikiin!

Laskeuduimme Keflavikin lentoasemalle iltapäivästä. Matkatavarat bongattuamme lähdimme metsästämään bussia Reykjavikiin. Olimme ajatelleet jäädä bussista Reykjavikin linja-autoasemalla ja suunnistaa siitä sitten jalan hotellille kaupungin keskustaan. Omatoimimatkailijoina hämmennyimme, kun bussikuski rupesi utelemaan, mihin hotelliin olimme matkalla - että kyllä meidät vietäisiin ovelle saakka. Ensireaktio suomalaiselle oli tietenkin "ei ny tartte meidän vuoksi vaivautua, kyllä me jaksetaan terveillä jaloilla kävellä pysäkiltä hotelliin", mutta mikäs siinä. Jälkeen päin selvisi, että kyseessä oli siis reykjavikiläisittäin ihan normaali käytäntö, ei mikään onnen kantamoinen. Olin lukenut, että julkinen liikenne on Islannissa surkeaa - mutta niissä vähäisissä julkisissa palvelu ainakin oli hyvää!

2. päivä: Issikkaratsastus

Päätimme aloittaa loman reippaasti ja suuntasimme heti ensimmäisenä aamuna ratsastamaan Islannin hevosilla. Tallin nimi oli Laxnes, pieni perheyritys, joka sijaitsi noin 30 minuutin ajomatkan päässä Reykjavikin keskustasta. Taasen saimme nauttia ovelta-ovelle-kyydistä, kun Laxnesin mummeli noukki ratsastusretkeläiset pakettiautolla yöpaikoistaan.

Todistettavasti pysyin hevosen selässä

En ole koskaan ratsastanut, mutta niin vaan sain leppoisan mutta lujatahtoisen hevosen alleni ja muutaman neuvon ryydittämänä suuntasimme 2 tunniksi maastoon. Meidän lisäksi ryhmäämme kuului 2 ruotsalaistyttöä, yksi jenkkinainen ja 3 poikaa Washington D.C:stä - kaikki tosi mukavia tyyppejä.

Hevoset tauolla...

...ja samaan aikaan 180 astetta toiseen suuntaan

Ratsastimme hiekkateitä ja vuoristopolkuja pitkin, ylitimme puroja, tölttäsimme ja näimme upeita maisemia. Pidimme lepotauon piilossa lymynneen vesiputouksen yläpuolella, josta oli näkymät vehreään laaksoon. Takaisin päin hevoset riensivät oikein kunnon vauhdilla, taisipa oma heppani ottaa muutaman laukka-askeleenkin.

Heppani oli lauhkea blondi, jonka nimi oli Laengnes (pitkänenä).
Olimme siis hyvä mätsi.

Ratsastus oli kivaa ja vauhdikasta, ja hyvin koulutetuilla, hyväluonteisilla hepoilla ensikertalainenkin pärjäsi maastossa. Tosin onnistuin saamaan kumpaankin sisäreiteen kämmenen kokoiset mustelmat - ei vissiin toi keventäminen ollut ihan vielä hyppysissä.

Varusteiksi kannattaa valita tuulen pitävät vaatteet, ja hanskat on hyvä olla. Sukkahousut, pitkät kalsarit, säärystimet tai polvisukat ovat must heinäkuussakin, sillä housunlahkeet hilautuvat helposti polviin ja sitten sääret jäätyvät. Tallilta saa kypärän ja lämmintä päällysvaatetta lainaan. Niin, ja ratsastuskeikka kannattaa varata ja maksaa etukäteen netissä.

Hallgrimskirkja ja Leifr Eiriksson, Amerikan löytäjä

Loppupäivän olimme sairaan hyvällä tuulella, maleksimme Reykjavikissa, kipusimme Hallgrimmskirkjan torniin ja istuskelimme kahviloissa. Mainio startti reissulle.

Mainio kahvin paahdatus-jauhatus-kone

3. päivä: Golden circle ja Vik

Tiistaina saimme vuokra-auton allemme ja suuntasimme kohti luonnonihmeiden ilotulitusta, Golden circleä. Ensimmäisenä kohteenamme oli Thingvellir, upea kansallispuisto Pohjois-Amerikan ja Euraasian mannerlaattojen repeämiskohdassa. Nostimme kytkintä heti aamuyhdeksän jälkeen, joten ehdimme Thingvelliriin mukavasti ennen suurinta kiertoajelubussiruuhkaa.

Näkymä Thingvellir-järvelle

Mannerlaattojen repeämä:
vasemmalla Pohjois-Amerikan laatta ja oikealla Euraasian.

Aivan kuin laava olisi jähmettynyt ihan just äsken

Pikkuisen kirkasta vettä

Paitsi että Thingvellir on täynnä luonnonihmeitä, on paikka myös historiallisesti merkittävä: Islannin parlamentti on kokoontunut Thingvellirissä vuodesta 930 aina 1700-1800-luvun taitteeseen saakka. Joku voi nyt ajatella, että hoh-hoijjaa, onpa tomunmakuista historian havinaa, mutta miettikkääs tätä: 900-luvun Euroopassa valtiojärjestys perustui aika pitkälti yksinvaltiuteen ja sotimiseen. En väitä, etteikö islantilaiset olisi sotineet tai orjuuttaneet, mutta esimerkiksi Ruotsia (jota pidetään pohjoismaisen demokratian kiteytymänä) ei vielä tuolloin edes ollut - Ruotsin valtion historia alkaa jostain 1000-luvulta. On aika kova juttu, että islantilaiset vapaat miehet raahustivat tuhat vuotta sitten kerran kolmessa vuodessa jalkaisin Thingvelliriin päättämään asioista ja pitämään lakipuheita. Pisimmillään matka kesti kuulemma 17 päivää suuntaansa.

Höyryävän kuumia lähteitä

Geysir

Strokkur

1,5-tuntisen samoilun jälkeen otimme suunnan kohti Geysiriä. Geysirin alueella on useita kuumia lähteitä, joissa vesi kiehuu ja höyryää. Ja haisee mädältä kananmunalta. Itse Geysir purkautuu nykyään harvakseltaan, mutta sen aktiivinen pikkuveli, Strokkur, pöläyttää kiehuvat vedet ilmaan aina muutaman minuutin välein. Geysirillä kiipesimme läheisen kukkulan päälle tähystäämään mestoja. Lienee turhaa sanoa, että maisemat olivat upeita, mutta se on pakko mainita, että luonnon värit olivat jotenkin todella upeita Geysirin ympäristössä.

Niin, ja se on vielä mainittava, että täyttäessämme vesipulloja Geysirin vessan hanassa, eksyimme haahuilemaan matkamuistokauppaan. Tällaisessa paikassa matkamuistomyymälän voisi kuvitella olevan sellainen krääsään ja tilpehööriin keskittynyt puoti, mutta ei - myymälän hyllyt notkuivat harvinaisen tyylikkäitä vaatteita, joita ei olisi arvannut matkamuistomyymälän rievuiksi.

Gullfoss

Gullfoss

Kosken uomaa

Geysiriltä hurautimme kivenheiton päähän pohjoisemmaksi, Gullfossin vesiputoukselle. Käsittämätön pauhu ja sumu! Ja kosken vesipisaroista johtuen uskomaton vehreys! Imatran liepeillä varttuneena tunnen jonkin sorttista vetoa pauhaaviin koskiin. Gullfossin valjastamista sähköntuotantoon on suunniteltu kerran jos toisenkin, mutta nykyään putous on suojeltu.

Kerid-järvi

Kultaisen kierroksen viimeisenä kohteenamme oli Keridin kraaterijärvi. Järvi on muodostunut vanhaan tulivuoren kraateriin, ja veden pinta on pohjaveden korkeudella. Golden circlen kohteista Kerid on ehkäpä tuntemattomin, se on hieman syrjässä Reykjavikin bussireittien varrelta. Kerid oli myös ainoa mesta, jonne oli nimellinen pääsymaksu.

Vikin rinteet ilta-auringossa. Tätä se oli koko matka Vikiin.

Golden circlen päätteeksi jatkoimme yöksi etelään, Vikin kylään. Juuri kun luulimme nähneemme kylliksi luonnonihmeitä yhdelle päivälle, Vikiin menevän tien varrella avautui satumaiset maisemat: tien vasemmalla reunalla vehreääkin vehreämmät vuoren rinteet kohosivat suoraan ylöspäin ja tien oikealla puolella kimmelsi turkoosi meri. Oli jopa vähän hankalaa keskittyä ajamiseen, onneksi muuta liikennettä ei ollut nimeksikään.

Vikin mustaa hiekkaa

Atlantin tyrskyt mustalla hiekalla

Vik. Merestä törröttävät möhkäleet ovat kuulemma
venettä raahaavia trolleja, jotka ovat kivettyneet
auringon valon osuessa niin.

Vikissä sykähdyttävintä oli kuitenkin mustat hiekkarannat. Atlantin syleilemät rannat saavat värinsä läheisestä Katla-tulivuoresta purkautuneesta tuhkasta. Neulojille vinkkinä, että Vik on jollain tavalla Islannin the villamesta, ja esimerkiksi islantilaisvillapaitojen hinnat ovat Vikissä inhimillisemmät kuin Reykjavikissa. Vikissä olisi ollut kiva pyöriä pari tuntia pidempäänkin, mutta saavuimme sinne niin myöhään, että paikat olivat paria ravintolaa lukuunottamatta jo kiinni.

4. päivä: jäätikkövaellus ja herkullista hummeria

Aamun sarastaessa kaasutimme Vikistä Solheimajökull-jäätikölle, jossa osallistuimme Icelandic Mountain Guides -nimisen opaspuljun järjestämälle puolen päivän jäätikkövaellukselle. Ryhmässämme oli meidän lisäksemme kanadalainen pariskunta Silvia ja Eric, oppaamme Dave ja Daven tyttöystävä. Koska ryhmämme oli pieni, hyväkuntoinen ja asianmukaisesti varustautunut, ja koska sää oli lempeä, Dave päätti viedä meidät vähän pidemmälle kierrokselle sekä jäätunneliin, jossa hän itsekään ei ollut käynyt aiemmin. Ei muuta kuin jääraudat kenkiin, hakku käteen ja johnwaynemaista käyntiä jäätikölle.

Raudat kenkiin ja menoksi!

Tuhkakasoja

Solheimajökull

Jäätikön pinta oli tulivuoren tuhkasta mustaa, ja kartion mallisia tuhkakasoja oli siellä täällä kauempanakin jäätiköllä. Islantilaiset kutsuvat tuhkakasoja vaeltaviksi piruiksi, ja aina jäätikköä ylitettäessä ensimmäistä tuhkapirua on taputettava, halattava tai suudeltava, jotta jäätikön voimat ovat suotuisia. Jäätikkö on täynnä railoja, vesiputouksia ja hiidenkirnun kaltaisia syviäkin onkaloita, joten ilman asiantuntevaa opasta sinne ei ole mitään asiaa.

Dave tähystää reittiä

Kanadan-Eric laskeutuu kuruun

Dave sukeltaa tunneliin

Tovin matkaa talsittuamme laskeuduimme köysien avulla jääkuruun. Kurusta lähti veden poraama tunnelin suu, joka kulki muutaman kymmenen metrin matkan jään sisällä ja putkahti ulos jäätikkörinteen toisella puolen. "Onko kellään klaustrofobiaa?" kysyi Dave. Ei ollut, joten hän johdatti meidät turkoosin jään sisään, läpi tuhkamönjäisen ahtaan ja märän keskiosan ja lopulta hämyisen vaaleana hohtavaa käytävää pitkin ulos. Välillä ahtaimmassa kohdassa tuli kyllä mieleen, että nyt jos tämä jäätikkö päättää liikahtaa, niin meistä tulee paperinukkeja - mutta oli kyllä hieno kokemus! Lopuksi kiipesimme vielä jäätikön laelle, josta avautui upeat näkymät merelle, Vestmannan saarille ja ympäröiville vehreille lammaslaitumille.

Jee!

Jäätikkövaelluksella vedenpitävät vaelluskengät, housut ja takki ovat ehdottomat. Samoin aurinkolasit. Minulla oli kuoritakin ja -housujen alla yksi kerrastokerros, ja se oli juuri sopivasti: välillä oli kuumottavasti tuskanhiki, mutta välillä viima viilensi niin, että pipokin tuli tarpeeseen. Saimme opasfirmalta lainaan kenkiin kiinnitettävät jääraudat, jääkirveen ja valjaat. Voin suositella Icelandic Mountain Guidesia, ainakin meille sattui tosi hyvä opas, joka oli innostunut asiastaan. Tällä menolla jäätikkövaellukset ovat katoavaa kansanperinnettä, sillä oppaamme mukaan esimerkiksi Solheimajökullin jäätikön raja vetäytyy noin 100 m vuodessa.

Hummeria

Huikean jäätikkövaelluksen päätteeksi siirsimme nälkää pienellä välipalalla, nostimme kytkintä ja suuntasimme ykköstietä kauniiden vesiputousten ohi ja Selfossin taajaman läpi Stokkseyriin. Stokkseyri on vajaan 500 asukkaan kalastajakylä, joka on Sigur Ros -yhtyeen laulajan kotikylä ja josta saa kuulemma islannin parasta hummeria. Ja voi pojat, hummeri oli kyllä herkullista! Islantilainen hummeri on pientä, siitä syödään vain pyrstö, mutta liha on älyttömän mehukasta. Ja hummerin valkosipulinen paistoliemi oli vaan jotenkin aivan täydellistä. Tämä oli ehkäpä parasta merenelävää, mitä olen koskaan suuhuni laittanut.

Blue Lagoon

Hummeriherkuttelun jälkeen kello oli vähän yli neljä. Totesimme, että iltahan on vielä nuori, meillä on auto allamme, ja jäätikkövaelluksen väsyttämät lihakset voisivat kaivata pientä kuositusta, joten pyyhälsimme extempore laavakentän läpi Blue Lagoon -kylpylään lillumaan. En ole mikään kylpyläihminen, ja olen kuullut nihkeitäkin kommentteja Blue Lagoonin kaupallisuudesta, mutta pakko myöntää, että onhan tuollainen taivasalla oleva suolavesiallas aika siisti. Ja iltakuuden ja -kahdeksan välillä porukkakin rupesi kaikkoamaan, joten viimeisen tunnin saimme lillua todella rauhassa.

Kaikkinensa mainio päivä siis. Aikatauluihin olisi voinut varata vähän enemmän löysää, sillä nyt menimme vähän mäihälläkin ihan nappiajoituksella: Luulimme varanneemme reilusti aikaa Vikistä jäätikkövaelluksen starttipaikalle siirtymiseen, mutta lopun hiekkatiepätkä hidastikin matkaa ja varaamamme 45 minuuttia riitti juuri ja juuri. Oppaamme innostuksesta johtuen jäätikkövaellus kesti maksimiajan, joten ehdimme hummerimestan kello 15:n pöytävaraukseemme juuri akateemisen vartin puitteissa. Ei siis mitään varsinaista virhearviota, mutta jos ilma olisi ollut huonompi, niin siirtymät olisivat varmasti ottaneet enemmän aikaa.

5. päivä: Snaefellsnesin outo valo

Olimme vuokranneet auton kolmeksi päiväksi, joten viimeisenä vuokra-autopäivänäkään ei sopinut jäädä laakereille lepäämään. Suuntasimme Reykjavikista kohti pohjoista, Snaefellsnes-niemimaalle. Snaefellsnesistä sanotaan, että se on maisemiensa puolesta kuin Islanti pienoiskoossa. Snaefellsnes on se paikka, josta Matka maan keskipisteeseen alkaa Jules Vernen romaanissa. Snaefellsnes-niemimaan henkimaailman kerrotaan myös olevan varsin vilkasta: niemellä asuu kuulemma paljon peikkoja ja muita hämäriä henkiä. Tiedä häntä, mutta kun saavuimme niemimaalle, korppi toivotti meidät tien laidassa tervetulleeksi, ja kun illalla jätimme niemimaan taaksemme, bongasimme korpin tien varresta jättämässä meille jäähyväisiä.

Ensimmäinen lievästi päräyttävä kokemus oli Hvalfjördur-vuonon ali menevä 6 km pitkä tunneli. En ole mikään kokenut tunnellissa ajelija, ja noviisina jätin tunneliin solahtaessa vieläpä aurinkolasit nenälle. No, sain vaihdettua arskat normilaseihin, mutta vuonon pohjan muotoja mukaileva 4 km pitkä alamäki kiemurtelevassa tunnellissa tuntui vähän ahdistavalta, varsinkin kun kahtena aiempana päivänä oli tottunut näkemään kilometritolkulla horisonttiin. Tunnelista kuitenkin selvittiin, tosin tunnelinjälkeisessä tullimaksujonossa kurvasin väärälle kaistalle ja sain varmasti kausikorttilaisten kiroilut niskaani. En tiedä, onko kyseessä ammatinvalinta-asia, mutta jotenkin luotan siltoihin enemmän kuin tunneleihin.

Eldborg

Pidimme ensimmäisen lepuutustauon leirintäalueella, Eldborg-kraaterivuoren kainalossa. Mietimme hetken aikaa, josko olisimme lähteneet vaeltamaan Eldborgille, mutta koska emme olleet oikein varmoja loppupäivän kulusta, päätimme skipata kraaterin lähemmän tarkastelun, johon olisi mennyt varmaankin 1,5 tuntia. Totesimme, että ehdimme valloittaa Eldborgin vielä paluumatkallakin, jos niiksen on.

Budir

Budirin rantahotelli

Hotellin sisustusta

Seuraava kohteemme oli idyllinen Budir, jossa Atlantti lyö aaltonsa valkoisiin hiekkarantoihin ja mustiin laavakallioihin. Ranta vaihtuu vihreäksi nummeksi, kohoaa jyrkkinä vuoren rinteinä kohti korkeuksia ja taisipa taustamaisemissa lorista joku runollinen vesiputouskin. Joimme kahvit ja jaoimme överin suklaakakkuannoksen Budirin merenrantahotellin ravintolassa. Mies arvioi hotellin viskivalikoiman erinomaiseksi. Minä taas ajattelin, että jos olisin heikkohermoinen hienostorouva, niin tämä olisi ehdottomasti paikka, jonne vetäytyisin silloin tällöin lepuuttamaan hermojani.

Raudfeldsgja

Sisään kipuaminen Raudfeldsgjan kalliohormiin

Budirista seuraava improvisoitu vierailukohde oli Raudfeldsgja, huikea pystysuora kalliohormi, jonka sisään pääsi kävelemään, kunhan jaksoi temuta hormin sisään johtavan polun kohdalla solisevan puron yli kiveltä kivelle. Hormin sisällä oli jotenkin epätodellinen olo, ihan kuin olisi ollut raikkaassa valokeilassa. Kallion sisältä ulos puikkiessa vasemmassa jalassani alkoi tuntua oudolta: vaelluskenkäni kantapää nauroi. 16 vuotta palvelleet kengät olivat siis tulleet kirjaimellisesti tiensä päähän.

Naurava kulkuri

Jatkoimme Snaefellsnesiä eteenpäin myötäpäivään (koska halusin ajaa sisäkaarretta) ja lopulta tietä 56 alas. Snaefellnesin ajaa läpi päivässä, tosin kovin pitkiä pysähdyksiä ei päivään mahdu. Maisemat olivat vaihtelevia ja upeita, tiet mutkaisempia kuin edellisenä päivänä etelässä ja Snaefellsnesin lumihuippuinen vuori hohti outoa kirkkautta, vaikka huippu pysyttelikin visusti pilviverhon sisässä - aurinkolasit ovat siis niemimaan matkaajalle ehdoton varuste.

6. päivä: Valassafari

Viimeisenä kokonaisena päivänä menimme ruotsalaisten ratsastustyttöjen suosittelemana valassafarille. Valassafareja järjestää Reykjavikista käsin useampikin pulju, me valitsimme Eldingin - puhtaasti tieteellisin perustein: Eldingin mainosbrosyyri näytti ammattimaisemmalta kuin kilpailijoiden. Elding tekee yhteistyötä valastutkijoiden kanssa valaiden suojelemiseksi. Oppaamme muistutti, että islantilaiset syövät vain noin 5% islannin pyytämästä valaan lihasta - 80% menee turistien suihin ja loput viedään esim. Japaniin. "Meet us, don't eat us", sanoi valas safarin mainosbrosyyrissä.

Hirveesti lunneja

Putputtelimme katamaraanilla Reykjavikin edustalle. Näimme ensin hillittömän lunniyhdyskunnan pesimäpuuhissa. Taitoimme matkaa jonkin aikaa, ja näimme kuusi leikkisää delfiiniä, jotka poukkoilivat pintaan monta kertaa aivan laivamme ympärillä. Sitten matka jatkui kauemmas merelle, jossa bongasimme pari vilausta lahtivalaan selästä. Ja lopulta, matkalla takaisin satamaan, aivan Reykjavikin edustalla näimme kaksi ryhävalasta!

Silmä kovana valaita bongaamassa

Valassafarille kannattaa ottaa mukaan ainakin pipo, hanskat ja aurinkolasit. Lämpöhaalarin saa lainaan järjestäjän puolesta, samoin lasten pelastusliivit.

Luuhasimme iltapäivän kaupoissa ja kahviloissa sadetta pitäen. Ensimmäinen kunnon sade koko reissumme aikana - meillä oli siis käsittämätön tuuri sään suhteen. Illalla vetäisimme vielä maistelumenun oivallisessa kalaravintolassa - mainio sinetti mainiolle reissulle.

7. päivä: Kotia kohti

Viimeisestä islantipäivästämme ei ole paljoa sanottavaa, sillä lähdimme hotellilta aamulla 4.30, jolloin paikalliset vielä hoippuivat pikkukengissään bileistä kotiin. Olimme edellisenä päivänä ilmoittaneet respaan, että olisimme lähdössä aamulla niin, että ehdimme puolikuuden-kuuden aikaan kentälle - ja lentokenttäbussi noukki meidät hotellimme aulasta.

Loppuhehkutus

Ihan mahtava reissu! Suosittelen kaikille, jotka tykkävät luonnosta ja siitä, että lomalla tapahtuu. Islantiin on pakko päästä uudestaan.