Joululahjoja ja Kimbleä

Pussukkahuumassa unohdin melkein, että olinhan toki tehnyt muitakin lahjoja, osan jo marraskuun puolella!

Lähisuvun naiset saivat lasikoruja. Tein korut kurssilla, josta olikin jo aiemminkin puhetta. Näpersin koruille vielä pikkurasiat pahvista ja pehmustin ne huovutusvillalla.


Koska koruja oli varsin rajoitettu määrä, jatkoin teemaa neulahuovutetuilla rintakoruilla, joihin ompelin lehtiruodot koneella.



Herra taloudessamme sai Nenäjänis-twin-setin, siis lyhythihaisen ja pitkähihaisen t-paidan.



Joulu meni rauhallisesti syödessä ja Kimbleä pelatessa. Ja Kimble on kyllä taitopeli. Ihmettelen, miksei missään dekkarissa tai poliisisarjassa ole vielä hyödynnetty Kimblen loistavia juoniteknisiä mahdollisuuksia: murhaaja olisi ollut muuten tosi nerokas ja ovela, mutta lopulta Kimben muovikuvusta löytyvät sormenjäljet paljastaisivat hänet. Siis tässähän olis aihetta esim. CSI:hin. Tai jos CSI:stä tehtäis leffa, niin jopa siihen. Ja jos minä saisin päättää, niin CSI:n Kimble-murhaaja-leffassa Horatiota näyttelis Russell Crow. Luutnantti Dan saisi edelleen näytellä Mac Tayloria, mutta Gil Grissomin parrakasta versiota esittäis yhtä luonnollisen tumman parran omaava Juhani Palmu. Ja Kimble-murhaajan uhriksi tarvittais kyllä joku hiukan enempi luonnenäyttelijä kuin Peter Franzén.

Pussukoi ja nyssäköi

Tänä vuonna Joulupukki mitä ilmeisimmin ulkoisti kaikennäköisten pussuikoiden tuotannon meikäläiselle. Kaikki alkoi viattomasti kummitytön olkalaukusta ja kerhokassista...

Pupu- ja possulaukku, malli omasta päästä
Päällinen ja vuori puuvillaa, otukset huopaa ja muuta sälää
Pupukassissa magneettikiinnitys, possulaukussa vetskari

Sitten tajusin, että sukulaisillani tuskin on fiksuja kamerapussukoita - ja sittenhän se mopo lähti taas käsistä.

Strutsi

Majava

Hirvi

Katti

Kaskelotti

Kettu

Kaikissa pussukoissa päällinen on puuvillaa, vuori fleeceä ja elukat huopaa. Malli on omasta päästä ja strategiset mitat valittu kunkin lahjan saajan kameraa muistellen. Kuvausvalo oli vuoden lyhyimpänä päivänä sen verran kortilla, etten ehtinyt silittää pussukoita ennen kuvausta, jotta otokset saisivat osakseen edes jonkinlaista valoa. Nyt kun tehokas valmistusjärjestys on löytynyt ja muutenkin mukava konsepti kasassa, niin voishan tuollaista harkita ihan itselleenkin.

Vetoketjupaininjalka

Terveisiä joulupukin pajasta. Vielä ei ole mitään valmista näytettävää - tai vaikka olisikin, niin joutuisi kuitenkin odottelemaan joulun yli. Lahjatehdas on jo käynnissä vaikka jouluun on vielä rielu viikko!

Oikeastaan tulin vain hehkuttamaan, että se, joka keksi tehdä kapean paininjalan vetoketjujen ompeluun, on nero!

Kuva on lavastettu ja salamasta säikähtänyt,
mutta oranssipallurainen "Piprut paprut" ja
army-vihree kangas ovat livenä ihkuja yhdessä

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin (tai siis kuva on surkee mutta fiilis hyvä ja jouluinen)!

Lisää koruja!

Laura houkutteli minut taannoin lasikorukurssille. Tässä ensimmäinen lasikoruni, loput menivät joulupukille.

Materiaali: Bullseye-lasi
Malli: apinoitu kurssin pitäjältä

Nykerrellessäni riipuksiin lenkkejä ja lukkoja paikoilleen huomasin pitäväni korujen tekemisestä. Olenhan minä jonkin verran tehnyt helmikoruja mutta se on ollut täysin tarpeesta johtuvaa, koska kauppojen valikoima on niin surkea. Helmien pujoittaminen vaijeriin tai lankaan ei kuitenkaan vaikuta niin haasteelliselta ja kiehtovalta kuin ketjujen tekeminen: Voin jo kuvitella itseni koukussa ketjuiluun!

Tein jo rautalangalla muutamia kokeiluja. Nyt tartteis saada kunnon saha terineen sekä juotospastaa!

Juottimen hommasinkin jo. Mutta se oli vaikeampaa kuin kuvittelin. Marssin nimittäin Claes Ohlssonille. Harhailin aikani enkä löytänyt kolvin kolvia. Sitten koitin etsiä myyjää (kumma, miten rautakaupoissa myyjät luuhaa aina jossain piilossa). Matkalla info-tiskille huomasin creme bruleen pinnan karamellisoimiseen tarkoitetun kaasutohon, ja ajattelin tietysti, että paremman puutteessahan sekin voisi käydä. No, minä kysymään myyjältä:

Katri: "Hei, kuinkahan kuuma liekki tästä lähtee?"
Myyjä-äijä: "En tiedä. Kuinka kuuma pitäisi olla?"
K: "No ainakin kuumempi kuin tinakolvista, muistaakseni jotain päälle 1000 astetta. Mikähän sellaisen creme brulee -sokerin sulamispiste on?"
M-ä: "Siis mitä sinä ajattelit tällä sulattaa?"
K: "Sellaista hopeapastaa." Ajattelen: Ei urpo, se ei ole ruokaa vaikka tämä onkin jälkiruokatoho. "No onko teillä sitten jotain korkeampiin lämpötiloihin pääseviä kolveja?"
M-ä: "En tiedä, katsotaan kuvastosta." Katsoo kolviaukeamaa. "Ei näissä kerrota maksimilämpötilaa."
K: "Noi verkkovirtakapistukset ei oo tarpeeksi tehokkaita. Onko teillä jotain butaanilla toimivia?"
M-ä: "Ei tässä näytä olevan."
K: "Saanko vähän vilkaista..." Käännän sivua. "Tämä näyttää hyvältä! Missä näitä on."
M-ä: "Tuolla." Osoittaa hyllyä. "Voit käydä sieltä katsomassa."
K: "Kiitos." For nothing.

Loppujen lopuksi löysin oikean hyllyn. Olin itse etsinyt ensin elektroniikkatarvikkeista, mutta luonnollisestikin minun olisi pitänyt tajuta etsiä fillarinkorjaustarvikkeista - dah! Ja joka ikisessä kolvipakkauksessa oli merkintä maksimilämpötilasta!

Huoh. Nyt olen kolvin onnellinen omistaja. Enää saha ja hopeaa...

Karkkihelmet

Tein kummitytölleni asialliset huopahelmet:

Helmet
Huopa ja muoviset "lasihelmet"

Kummityttö laittoi helmet kaulaan ja alkoi välittömästi keimailla peilin edessä. Neidillä on siis ikää vuosi ja kymmenen kuukautta. Samainen neiti lähettelee kuulemma lentosuukkoja päiväkotiryhmänsä pojille. Onkohan flirttailu myötäsyntyistä vai opittua?

Kirkastuksia räntäsateessa

Karistelin eilen edellisiltaisia valkosipulin makuja lenkkeilemällä räntäsateessa. Onnistuin saavuttamaan ihan mielettömän ajatus-flow'n. Ei siis mitä tahansa tajunnanvirtaa vaan kirkkaita, jäsenneltyjä ajatuksia ja ideoita toisensa jälkeen. Omena on ilmeisesti pudonnut - jos ei nyt kauas niin ainakin - puun pohjoispuolelle. Nimittäin äitini saa kuulemma huipuimmat ideat aamuisin hiuksia föönatessa, siis aivoja lämmittäessä. Meikäläinen taas tarvitsee kylmää ja märkää, jotta lamppu syttyy.

Oivalluksista pienimmät koskivat joululahjoja. Mummoille on aina jotenkin tosi vaikea keksiä mitään, mutta nyt ainakin olen aloittanut ajoissa. Materiaalina vanha kunnon taikataikina, siis vesi, suola ja vehnäjauho.


Lisäksi kokeilin tehdä asianmukaisia rasioita männäviikolla tekemilleni lasikoruille. Tässä protossa ei ole käytetty lainkaan liimaa, joten sivut vielä tursuvat hieman. Mutta eiköhän nämä tästä... Lisää tuonnempana!

Nörttäilyä

Olen aina ollut vähän nörtti (verrattain kiltti, tunnollinen, matikka on kivaa) mutta nyt on homma karannut lapasista. Viime aikoina olen antanut pikkusormen kaikennäköisille tieskari- ja elektroniikkajutuille ja voi olla, että koko käsi tässä touhussa lähtee.

Jos ei käsi ole vielä ihan irti, niin on se ainakin ihan pirun kipeä - nimittäin Wiin pelaamisesta. Ei ne siellä Nintendolla voi ihan tyhmiä olla, kun tällainen ei niin perinteinen pelikonsolien markkinasegmenttiin kuuluva tyyppikin saadaan innostumaan konsolipeleistä ekaa kertaa sitten Super Marion! Wiin lisäksi olen viime aikoina nörtähtänyt tietty Facebookiin ja N800:een. Vaikka en todellakaan osaa selittää miksi.

No, nörttäilyn nimissä nämä surkeamman laatuiset kuvatkin menevät kai läpi. Seuraavat kuvat on nimittäin bluetoothattu kännykästä läppärille (koska ei ollut sopivaa piuhaa). Ja koska läppärin selain on vääränlainen, niin kuvien paikkaa tässä postauksessa on vielä siirrelty tavallisella tietskarilla. Siis kyllä atk todellakin tekee asioista yksinkertaisia.

Mutta tässä siis kännykuvia sellasista jutuista, joista en ole ehtinyt ottaa kuvaa kotona, kun on pitänyt rientää reissun päälle.

Peba-alunen kaverilleni hänen polttareidensa morsiussaunaan
Frotee ja kangasvärit
Kuva-aiheena hiukan härskinnäköinen nokkonen

Shetland Triangle siskolleni
Ohut Pirkka-lanka

Kyseenalainen voittajan mitali
Lautasliina, uudistuneen Kossu-pullon korkki, nimilappu ja laululäystäke

Kivi

Tänä perjantaina olen harrastanut lähes kivikautisia askareita. En ole kuitenkaan puhunut neandertaalien kielellä enkä turruttanut aivotoimintaani luiskaotsaisen alkuihmisen tasolle - nuo tavoitteet onnistuin saavuttamaan erinomaisesti jo viime perjantaina. Ja itse asiassa siitä se ajatus sitten lähtikin. Nimittäin jostain syystä viime lauantaina tulin huomanneeksi, että vessamme on tosi likainen ja että se täytyy siivota. Heti kun hiuksiin ei enää koske.

Tässä välissä olin ihan oikeastikin kipeä, mutta tänään olin taas jo back in business. Uskaltauduin jopa Hulluille Päiville. Tosin vain Tapiolaan ja vain kodin osastolle. Ja mitäpä Hulliksilta tarttuikaan mukaan: Universal Stone - yleispuhdistekivi.

Tää kuulostaa niin huuhaalta ja TV-shopilta: Puhdistaa, kiillottaa, suojaa. Sopii kromille, messingille, rosterille, alumiinille, hopealle, kullalle, kuparille, ..., emalille, lasille, kristallille, ..., keramiikalle, posliinille, lähes kaikilla tavoin käksitellylle puulle, muoville, jne. Sopii kotitaloudessa astioille, tiskipöydille, altaille, hanoille, kaapeille, ..., uuneille, uunipelleille (mitä ne on - asuuko Pelle Hermanni tai It uunissa?) jne. Eikä siinä vielä kaikki, lisäksi se on hapoton, myrkytön, biologisesti hajoava, fosfaatiton, riittoisa, hellävarainen käsille ja ties mitä.

Kriittisenä insinöörinä ja kokeilevana tieteenharjoittajana kiveä oli tietysti pakko testata. Ja täytyy sanoa, että ihan hyvä aine! Kiveä siis hierotaan ensin kostealla sienellä (juu, ostin myös saman sarjan pesusienen, vaikka tavallinenkin olisi käynyt mutta kun muita ei ollut tarjolla), jonka jälkeen sientä puristellaan pari kertaa ja sitten hangataan. Näin kirjoitettuna tää kuulostaa vielä tuhat kertaa typerämmältä kuin mitä se oikeasti oli. Mutta puhdasta tuli! Perusteellisemmin kuin millään muulla aineella. Joku tosin saattaisi laittaa sen yrityksen puutteen eikä muiden aineiden piikkiin.

Mutta mikä muu aine sopiskaan paremmin siivoiluun 10.10. jälkimainingeissa kuin tämä? Ja onhan tällä lafkalla ihan tosi myyvänoloinen webbiosoitekin: ihmeaine.fi. Kerrankos sitä nyt product placementia. Saisinkohan palkkioksi vuoden kivet ilmaiseksi? Tai vaikka aromipesän tai tigh masterin.

Skumppaa, saippuakuplia ja sorminukkeja

Niin vaan kävi, että nää lopetti seukkaamisen ja meni naikkariin, kylläkin jo kuukausi sitten, mutta kuitenkin.

Hääkarkkeja ei ollut, joten niitä ei tarvinnut askarrella, mutta täysin nypertelyittä ei näistäkään kemuista selvitty. Kaikki kekkeröitsijät saivat sorminuken, jonka avulla pystyi aloittamaan keskustelun pöytäseuralaisten kanssa, jos ei muuten uskaltanut rikkoa jäätä.

72 sorminukkea
Matskuna askarteluhuopa

Sorminuket syntyivät ehkä hiukan yllättäenkin aika helposti (tosin en tehnyt niitä yksin), suuremmat tuskat oli mekon kanssa. Mutta sekin valmistui, tosin vähän viimetingassa - viimeiset langanpätkät sain pääteltyä edellisenä iltana 21.45.

Mekko
Thai-silkkiä

Jälkeenpäin surautin kaasolle ja bestmanille Hinku & Vinku -pussukat, joihin kätkeytyi vielä suursyömäröintiin liittyvät kiitokset.

Possupussit
Painatus on kultainen vaikkei se siltä näytäkään

Juhliminen kivojen ihmisten kanssa on kivaa, sitä pitäisi tehdä useammin. Juhlat, joissa on skumppaa, saippuakuplia ja sorminukkeja, ovat myös kivoja, niitäkin voisi harrastaa useammin. Mutta naikkariin menoa en ajatellut ottaa tavaksi.

Muokkailua

Koitan muokkailla blogin ulkoasua. Aiheuttanee haamupäivityksiä ja jos mahdollista, aiempaa vieläkin kummallisempia visuaalisia kokemuksia. Pahoittelen jo etukäteen.

Golden Monkey

Golden Monkey ei tiettävästi ole James Bond -elokuva, vaikka se siltä kuulostaakin. Herra taloudessamme pyörähti taas vuoden vanhemmaksi, joten häntä oli syytä lahjoa kultaisella apinapaidalla.

Tummanruskea Seppälän t-paita
Emo-tuotannon kultainen kankaanpainoväri
Alkuperäinen kuva-aihe bongattu täältä

Itsehän en juurikaan vanhene, tulen korkeintaan kypsemmäksi. Kypsemmäksi taitavat muuttua myös visuaaliset mieltymykseni, sillä entisten suosikkiväriyhdistelmieni (lime ja pinkki, oranssi ja turkoosi) rinnalle on juurikin nousemassa tuo tummanruskea-kulta-yhdistelmä. Huomaan myös, että kankaanpainokuvioissa olen alkanut suosia yksinkertaisempaa ja hieman pelkistetympää linjaa. No, mutta tämän huolestuttavan suuntauksen vastapainoksi ostin Roomasta ihanan räiskyvän ja inspiroivan Krazy Kids' Food -kirjan.

:| :( ja :)

Loma on loppu ja paluu arkeen koittanut. Tosin taas kahden viikon kuluttua olis kahden viikon loma. Olen aina jotenkin ajatellut, että kun kesäisin töissä on toisinaan tylsää, vika on ollut kesätyöpaikassa. Mutta ehkä se on niin, että kesäisin missä tahansa töissä on toisinaan hiukka tahmaista.

Viime viikko oli todellinen nypertelyviikko. Kolme iltaa kului kasvivärjäilyjen parissa ja lisäksi tuli taiottua vielä yksi 60-vuotislahja, saatettua Shetland Triangle -huivi loppuun sekä nysväiltyä vielä kaikkea pientä. Alkaa muistuttaa jo dippa-aikoja!

60-vuotislahjaksi taloutemme pyöräytti t-paitamalliston, josta vasemmanpuoleinen on minun tuhraamani. Yksi paita jokaiselle 20:lle. Tai sitten paita mielentilan mukaan.

Vasemmalta luettuna :| :( ja :)
:| on minun käsialaani

Söpöstelylaukku

Saumuri on puhunut. Tuloksena pikkuinen käsilaukku, joka miltei lipsahtaa söpöstelyn puolelle.

Pikkulaukku, oma malli
Päällinen ja vuori paksuhkoa puuvillaa
Ulkomitat 21cm*19cm*5cm
Vetoketjukiinnitys

Tarkoituksenani oli verrytellä ompelutaitojani ja todistaa itselleni, että olen kykeneväinen saamaan aikaan myös siistiä jälkeä. Haaseteellisinta meikäläiselle on pitää saumanvarat samankokoisina joka paikassa.


Alunperin suunnitelmissani ei ollut tehdä tuollaista rusettiherkkusöpöilykoristetta. Tarkoituksenani oli etsiä rusetin tilalle joku pieni muovielukka. Niitä maatalon tai viidakon eläimiä, joita myytiin noin tusinan elukan pusseissa silloin, kun minä olin pieni. Sellaisia vähän isompia kuin tinasotilaat. Olen katsellut muovielukoita tuloksetta parilta kirpparilta mutta nyt inspiraatio huohotti jo niin pahasti niskaan, että sorruin katselemaan kaupoista ihan bräniköitä muovielukoita. Ja voi jumankekka! Yhdestä ainoasta muovielukasta saa pulittaa ainakin kolme euroa! Hinta on tietysti ihan tehokas keino hillitä kulutusta, ja tuo hinta palautti minutkin takaisin maanpinnalle ja kiinni periaatten syrjään. Olen nimittäin luvannut itselleni, että mikäli tarvitsen nypertelyissäni jotain krääsää, niin se saa luvan olla uusiokäyttökrääsää.


Siitäkin huolimatta, että laukku mätsääkin hyvin pari vuotta sitten tekemieni tuolinpäällisten kanssa (tai ehkä juuri sen vuoksi), taidan kuitenkin luopua siitä, mikäli veska kelpaa siskolleni.

Huippuunsa viritetyt vehkeet

J.S. tuli ulos kaapista! Enkä nyt puhu Jari Sillanpäästä vaan Juki-saumuristani.


Sain siis vihdoin testattua itselle antamaani valmistujaislahjaa tositoimissa. Ja toistaiseksi voin vain kehua! Kyyti on tasaista ja jopa melko hiljaista - paljon lauhkeampaa kuin ylioppilaslahjaksi saamallani ompelukoneella.

Toistaiseksi oon koeajellut vain paksuja kankaita, mutta niissä jälki on ainakin tosi siistiä ja viimeisteltyä. Ja mikä parasta: huomenna voi jatkaa testailuja, koska huomenna on lomalomaloma!

Kebab

Kebabeissa on eroa. Tällä viikolla töissä pääsi/joutui nauttimaan taas Sodexhon kebabista, joka tällä erää oli jopa ihan hyvää. Ja tietysti kaikki muutkin hyvät ruuat oli laitettu samalle päivälle. Työpaikkaruokaloiden taso taitaa ihan yleisestikin laskea aina kesän ajaksi, tosin torstainen kebab oli poikkeus.

Elämäni ensimmäiset kebabit olen syönyt 13- tai 14-vuotiaana Itäkeskuksessa, kun olimme serkkuni kanssa lähteneet kahdestaan shoppailemaan Helsinkiin kesätyörahojamme. Noin vuotta myöhemmin tämä samainen serkku uskalsi syödä Lontoon Portobellossa kebabia jostain tosi epämääräisestä katukojusta, mutta hullun lehmän taudin pelossa hän ei rohjennut tilata naudanpihviä oikeassa ravintolassa.

Ehkä parhaat kebabit olen vetäissyt Tapiolan Kilimissä (lounasbuffa, nam!), Iso-Roban Persepoliksessa sekä tietty Erikin pippurissa. Huonoimmat taas Otaniemen Täffällä, jossa "liha" vaikutti HK:n sinisestä vuollulta.

Ehkä oudoin kebab-annos on ollut kebab-muki, jossa pahvinen kokistuoppi oli täynnä lihaa. Yääh...

Rut ja Vuokko

13.7.2007: Editointia lopussa...

Elämää on juhannuksen jälkeenkin, joten päätimme lähteä pienellä iskuryhmällä katsastamaan Design-museon näyttelyannin. Näytillä oli kaksi kovan luokan tätiä, Rut Bryk ja Vuokko Nurmesniemi.

Koitin etsiä Wikipediasta jotain Rut Brykistä mutta korkeimmalle rankattu osuma esitteli hänet Tapio Wirkkalan vaimona. Ei siinä mitään, sitähän hän oli, mutta oli hän kyllä paljon muutakin - ennen muuta taitava keraamikko.

Brykin näyttelytyöt olivat mahtavia! Pidän hänestä (ainakin) kolmesta syystä:

1. Hahmot: Ihmis-, eläin- ja luontoaiheet ovat jotenkin tosi sympaattisia. Niissä hänen tyylinsä on jotenkin vähän naivistinen mutta kuitenkin tosi voimakas. Pidin jopa raamattuaiheisista töistä, vaikka yleensä en niistä pidäkään.

2. Värit: Jotenkin Bryk tuntui hallitsevan sekä kirkkaat, tummat että minimalistiset värit. Vau!

3. Muodot: Vaikka Brykin esittävämmätkin työt ovat tosi hienoja, niin pidän silti enemmän hänen suuremmista, jopa seinänkokoisista, erimuotoisista laatanpalasista kootuista töistä. Niissä vaaditaan taatusti sekä kokonaisuuden että yksityiskohtien tajua.

Olin ehkä niin vaikuttunut alakerran keramiikasta, että yläkerran tekstiilit eivät kolahtaneet ihan yhtä paljoa. Yläkerrassa oli siis Vuokko Nurmesniemen vaatteita ja tekstiilejä. Suhtaudun ehkä hiukan varauksellisemmin Vuokon näyttelyyn kuin perjantain Hesari, joka ylisti sen ihan maasta taivaisiin. Kuten yksi seuralaisistani sanoi: "mallinuket eivät tee oikeutta vaatteille, ne pitäisi nähdä liikkeessä".

Minusta näyttelyä vaivasi sama tauti kuin muutama aika takaperin myös Design-museossa ollutta Alvar Aalto -näyttelyä: Ihan kuin näyttelyesineet olisi vain haalittu jonkun kotoa ja räimästy näytille. Toisaalla oli tyhjää seinää, toisaalla taas hervottoman ahdasta. Taustatietoa oli tarjolla tosi niukasti. Esittelyteksteissä ei juurikaan peilailtu muotoilijan tuotantoa aikalaisiin tai mihinkään. Tekniikoita tai kehitystä ei vaivauduttu valottamaan. Polyteekkarimuseossakin osataan tehdä amatöörivoimin teknisessä mielessä parempia näyttelyitä!

Pidän Vuokon suunnittelemista kankaista ja osasta vaatteistakin mutta osa oli kyllä ihan outoja. Kuten tuossa alhaalla karkeasti kuvattu mekko(?), joka muistutti lähinnä joulukuusta tai lampunvarjostinta. Meikäläisellä ei ole aavistustakaan, mistä kohti käsien pitäisi tulla ulos. Mietimme vain, mitä Kesälesken helmakohtauksesta tulisi tuossa mekossa.


Taideteollisen pläjäyksen päätteeksi suuntasimme meikäläisen mielestä yhteen Helsingin huipuimmista ravintoloista, Sikalaan. Jaksoin vetäistä koko spydäriannoksen!


Edit 13.7.2007: Tämän päivän Nyt-liitteessä oli tuo yllä kuvattu mekko pikkuruisessa valokuvassa. Tuo selventääkin avoimeksi jääneitä kysymyksiä... Näyttää vähän sellaselta kaulusliskolta.

Lakanat

Täytyy kai vain myöntää itsellekin, että tätä nykyä blogi ei päivity kuten ennen. Onhan tässä tullut kaikkea edisteltyä ja nysväiltyä, mutta kuvien räpsiminen on ollut tällä kertaa se kynnyskymysys.

Kaksi kaveriani lopettivat seukkaamisen ja menivät naikkariin viime viikonloppuna. Puuhastelin heille lakanasetin häälahjaksi.


Pussilakanat ja tyynyliinat olivat ihan kaupasta ostettuja puuvillasatiinisia, vaaleanharmaita. Yllättävän vaikeaa löytää hyvälaatuisia, yksivärisiä, ei-valkoisia lakanoita. Pussilakanoihin maalasin pensselillä tytön ja pojan kropat ilman päätä. Tässä ei nyt ollut tarkoituksena tehdä sellasta poliisisarjoista tuttua maalarinteippihahmoa, vaan idea oli, että kun tyypit menee peiton alle, niin pää jää näkyviin ja kroppa tulee peitosta. Suunnittelin ekana tosi muodokkaita ja lihaksikkaita kroppia, mutta sitten jänistin - en siksi ettenkö olis ilennyt tehdä sellaisia vaan siksi, että tuollasen hervottoman kropan maalaaminen kerralla oikein ilman luonnostelmia on aika pirun vaikeeta.

Ateljeessa meinasi tulla seinät vastaan (kuten kuvan avuttomasta rajauksesta näkyy). Täytyy varmaan hankkia isompi kämppä.

Party, party, party 4 love!

Huuh, onpas aika vierähtänyt... En nyt tiedä, onko mitään raportoitavanarvoista tapahtunut. Netissäroikkumisaika on oikeestaan kulunut ennemminkin asuntoilmoitusten bongailuun kuin bloggailuun.

Ai niin, kävin kyllä Ateneumin Eläinten aika -näyttelyssä houstaamassa firman intialaisia vieraita. Näyttely oli aika laimee. Ajoi kyllä tarkoituksensa suomalaisen luonnon ja taidehistorian pintaraapaisuna mutta muuten en oikein jaksa suositella. Ja ihmetyttää vaan, miksei Ateneum oo pyydellyt eläintaidekokoelmiinsa Reginaa ja Nipulia.

Just ennen vappua tuli YLEltä ihan loistava "dokumentti" täydellisen euroviisun metsästyksestä. Siinä Suomen eturivin muusikot koottiin yhteen ja sitten ne pykäsivät euroviisuasiantuntijoiden ohjeiden perusteella täydellisen euroviisubiisin. Tuotos on nähtävissä ja kuultavissa intternetissäkin, vaikka osa herkusta jää kyllä kieltämättä puuttumaan (kuten Mikko Kuustosen haastattelu laulun sanomasta). Mutta tää on ihan parhautta! Tän kesän virallinen kesäbiisi on tässä! Ja meikä sai tän laulun siivittämänä jopa jouluna painetun Rakkauden laiva -painatuksen kiinnitettyä ja paidan kutistettua.

Pääsiäisen munapäät

Kaksi päivää lomailua takana ja vielä kaksi edessä! Huippua! Päätimme ottaa tämän pääsiäisen ihan rauhallisesti löhöillen ja toistaiseksi päätös on pitänyt.

Juuri mistään ei kyllä tässä huushollissa pysty näkemään, että on pääsiäinen. Yksi kasvi kyllä muistuttaa rairuohoa mutta se on oikeasti ruohosipulin alku, joka on luonani vain hoidossa pääsiäisloman ajan. Enkä oo vielä onnistunu tappamaan sitä.

Paitsi että on meillä kyllä sellanen valkonen kanakoriste telkun päällä, mutta sitä tuskin voi pitää pääsiäiskoristeena, koska se on ollut samassa paikassa viime pääsiäisestä lähtien. Joillain on kuulemma jotkut pääsiäisverhotkin. Ja jouluverhot. Ja kesä- ja talviverhot erikseen. Anböliivibul.

Huomenna mennään syömään lammasta (toivottavasti jotain muuta ku kebapia) Sibboseen. Ajattelin viedä jotain pääsiäishenkistä viemisiksi. Vaan lopputulos saikin ilmeisesti vaikutteita enemmän tällä hetkellä lukemisen alla olevasta Henrik Meinanderin Suomen historiasta kuin näistä kirkollisista pyhistä.

Mignon-munat ja rautalanka
Oli pakko vähän kellastaa kuvaa enempi lähihistorialliseks

Niin, ja se kirja (siis toi Suomen historia) on ihan jees. Eihän kahdessa ja puolessa sadassa sivussa hirveästi mitään analysoida mutta ihan napakka teos ja varsin luetava vaikkei olisikaan historiaa harrastanut muuten kuin lukiossa viimeksi. Koulussa en ikinä jaksanut oikein innostua ruotsinvallanaikaisesta historiasta, joten tää oli ihan virkistävä kertaus.

Muistan, että koulussa meillä ainakin käsiteltiin Bobrikovin murhaa ees sun taas, moneen kertaan ja lähes joka vuosi, mutta tuossa se kuitattiin yhdellä sivulauseella. Venäjänvallan aika suihkitaan Meinanderin kirjassa ehkä vähän turhankin suoraviivaisesti, toivottavasti sotienjälkeistä aikaa ruodittais vähän enemmän (oon siis tällä hetkellä menossa Kekkosen 151-149 valinnassa).

Suuteloita ja filmitähtiä

Eilen oli taas yksi niistä päivistä, jolloin Helsinki tuntui tosi kivalta kaupungilta. Teki vaan mieli maleksia ympäriinsä. Tepastelimme Ruoholahdesta Bulevardin kautta Café Engeliin, ryystettiin lasit punaviiniä suklaakakun kera ja jatkoimme matkaa Tennispalatsin valokuvanäyttelyyn.

Varsinaisessa päänäyttelyssä oli Robert Doisneau'n valokuvia Pariisista. Ihania mutta ei lällyjä! Klassikkokuvista se pussailijakuva oli tietysti näytillä. Mutta en ollutkaan tajunnut, että hassu kuva pullasormisesta Picassosta on myös Doisneau'n ottama. Kaikkein hauskimpia ja hyväntuulisimpia kuvia olivat kuitenkin ihan tavallisista ja arkisista ihmisistä otetut kuvat. Kuten tämä, jossa nainen sepostaa selkeästikin innoissaan jostain soveliaasta maalauksesta ja mies kuuntelee, mutta katsoo aivan jonnekin muualle.


Yläkerrassa oli kuvia ihanista suomalaisista filmitähdistä. Ei siis mistään näyttelijöistä vaan filmitähdistä, kuten Helena Karasta, Lea Joutsenosta, Eeva-Kaarina Volasesta ja Leif Wagerista. Ja tietty Ansasta ja Taunosta.

Ehkei kauhean syvällistä mutta ainakin hyväntuulista! Tää suosittelee! Ja tää suosittelee erityisesti Helsingin kaupungin taidemuseon vuosikorttia (20 e) tai Tennarin ilmaisia perjantai-iltoja!

Hippipipo

Viime viikolla ehdin jo hetken aikaa luulla, että sään ja varusteiden käänteisvaikutus osoittautuu jälleen kerran todeksi. Tiedättehän, aurinko paistaa, kun sinulla on villapaita ja sadetakki. Kun pynttäydyt valkoiseen hellepaitaan ja ihkuihin kesäkenkiin, vettä tulee kuin Esterin pepasta. Ja partioretkillä sade lakkaa aina vasta, kun saat kaivettua sadevaatteet rinkastasi.

Virkattu pipo
Fritidsgarn, noin 100 g
Kaulaliina on taiteilijan varhaisempaa tuotantoa

Tämän pipon kanssa meinas käydä samoin. Viikolla aurinko rätkötti ja lämmintä oli liki kymmenen astetta. Mutta eilen äänestysreissulla pipo oli taas tarpeen, kun maisema muistutti enempi perinteistä joulu- kuin pääsiäiskorttia.

Saumuri, lapaset ja Patarouva

...eli keräilyeräpostaus kuluneelta viikolta

Kävin Itä-Suomessa investoimassa tulevaisuuteeni ja saavuin takaisin miltei keväiseen Helsinkiin muutamaa satasta köyhempänä mutta pitkään himoitsemaani saumuria rikkaampana. Pikku-äitini oli järkännyt houkuttelevan hyvän diilin, joten kannatti lähteä hakemaan masiina kauempaa. Saumurin tuotoksista lisää taatusti piakkoin.

Matkalla Korvikseen onnistuin taas hävittämään lapaset. Tai siis yhden. Ja sekin oli kyllä eri paria jäljelle jääneen kanssa, sillä olin hävittänyt kummastakin parin jo aiemmin. Tartteisin ehdottomasti jotkut turvanipsut. Ja oonhan minä kyllä niitä lapasia suoltanut tässä tänä talvena aika monet, mutta on niin tylsä tehdä niitä itselle. Nyt on varmaan pakko tehdä vielä yhdet.

Keskiviikkona annoin yhdet pitkään muhineet lapaset kaimalleni valmistumisen johdostoa sekä tervemeniäiseksi Norjaan, jotta passaa sitten vuonojen reunoilla hiihdellä.

Taas yhdet vaaleanpunaiset lapaset...
Ehkei ihan minun tyyliä mutta lahjan saajan tyyliä.

Rukkasten (tai siis lapasten) antaminen ei ollut tapaamisemme pääasiallinen syy. Kävimme nimittäin harrastamassa kyldyyria oopperassa. Saimme valmistujaislahjaksi hallituskavereiltamme liput Patarouvaan, joka oli kyllä hieno mutta myös hiukka outo pätkä. Tai pätkä ja pätkä (~3,5 h). Musikki oli tosi hienoa, vaikkakin venäläiseen tapaan aika raskasta. Lavastus ja puvustus olivat huikeita, tosi moderneja ja ehkä myös jotenkin futuristisiakin.

En tiedä, johtuiko outo fiilis verrattain perinteisen musiikin ja modernihkon puvustuksen yhdeistelmästä, ympärillämme istuvien rouvien parfyymilöyhkästä vai venäläisen taiteen olemuksesta yleensä. Vaikka esitys oli hieno, minulle jäi kuitenkin jotenkin levoton ja kummallinen olo. Fiilis oli yhtä outo kuin Rikoksen ja rangaistuksen lukemisen jälkeen. Ehkä kroppani ei oikein osaa sulattaa venäläistä taidetta.

Reginan ja Nipulin elinkeinopoliittinen kannanotto

Tätä nykyä vapaa-aika tuntuu olevan tiukasti kortilla. Siihen on kai syynä meikäläisen korsi elinkeinoelämän keossa. Vaikka ei tässä nyt mitään hirveetä työylikuormitusta ookaan päällä mutta silti. Jotenkin illat tuntuvat olevan lyhyempiä, vaikka enää ei tarvitse vääntää kouluhommia iltaisin. Kavereita näki aiemmin koululla, nyt tapaamiset täytyy buukata todella ajoissa etukäteen. Oon myös hieman jälkijättöisesti tajunnut, miten paljon valtion leivissä pystyi hoitelemaan omia asioita päiväsaikaan. Mutta eipä silti, töissä on kyllä ollut tosi kivaa.

Viime aikoina meikäläisen vapaa-aikaa on leimannut oikeastaan partiotaitojen sm-kisat ja teekkaritoiminnan edistäminen. Pikku breikki nypertelyrintamalla on kyllä antanut aika hyvin tilaa uusille ideoille... Niistä toivottavasti lisää tuonnempana ;)

Kaunotar ja HIRRRVIÖ

Saimme kaimani kanssa valmistujaislahjaksi lahjakortin Kaupunginteatteriin. Iskuryhmämme otti siis suurempia aikailematta neuvosta vaarin - buukkasimme itsemme Kaunotar ja Hirviö -musikaalin aitiopaikoille. Teatterikappaleen valinta itsessään ei ollut kovin vaikeaa, sillä hirviömusikaali oli kummallakin mieltymyslistan ykkösenä. Mitä tämä kertoo henkisestä iästämme?

Muu yleisö edusti hyvin pitkälle samaa sukupuolta kuin me, tosin huomattava osa teatterivieraista oli meitä parikymmentä vuotta nuorempia. Illan aikana kävi erittäin selväksi, että laajasta ikähaarukasta huolimatta esitys tarjosi jokaiselle jotain.

Itse en ole perinteisestikään ollut mikään suuri musikaalien ystävä. Kantava juoni, kerronnan eteneminen, dramaattisuus ja oivaltava dialogi ovat ainakin osittaina loistaneet poissaolollaan niissä vajaassa kymmenessä musikaalissa, jotka olen elämäni aikana nähnyt (toisaalta, kuuluuvatko nuo edes musikaaliin?). Mutta jostain syystä Kaunotaresta ja Hirviöstä ei puuttunut mitään noista!

Näytöksen alkupuolisko hujahti lievässä hämmennyksessä. Joukkokohtaukset olivat uskomattoman hyvin ajoitettuja liikkeineen, pysäytyksineen, valaistuksineen ja lavastuksineen. Kynttilän (Risto Kaskilahti) ja kellon (Eero Saarinen) torailu hihitytti ja esineiden puvustus ihastutti. Ensimmäinen puolisko loppui älyhienoon joukkotanssikohtaukseen, jossa reviteltiin oikein kunnolla: leivosten, lautasten ja vihannesten ohessa Eppu Salminen ja Pertti Koivula tanssivat jotain sambantapaista jättiläisrapuina. Parhautta!

Toinen puolisko oli vähän pelottavampi, ainakin edessämme istuneen pikkumimmin mielestä. Hirviöllä oli jälkipuoliskolla selvästi suurempi osa ja tulimmekin kiinnittäneeksi huomiota hirviön ääneen: niin suureksi ja pelottavaksi kaveriksi se lauloi aika korkealta - tosi hyvin mutta hirviöksi melkein turhankin heleästi. Toinen puolisko huipentui hienoihin temppuihin ja efekteihin. Ja sit ne pussas!

Mutta kaiken kaikkiaan viihdyttävä musikaali, suosittelen HIRRRVIÖsti (mutta en alle kouluikäisille)!

Lapasia

Pakko ja/tai pakkanen ovat kyllä melko tehokkaita motivaattoreita. Pitkään lojuneet lapaset valmistuivat vihdoin eilisiltana. Vähän menee pehmoilun puolelle mutta minkäs teet.

Nipuli

Syrän

Snäkkipalaa

Vaikka en mitenkään erityisesti oo tällä foorumilla esitellyt mitään ruokaohjeita, niin nyt kyllä esittelen. Ihan vaan senkin vuoksi, että jos joskus vielä saan sellasen aivopierun, että päättäisin valmistaa itse ruuat hervottomalle ihmisjoukolle, niin onpahan jotain mistä lähteä kauppalistaan kasaamaan.

Seuraavat tarjottavat riittävät mainiosti noin 180:lle isoruokaiselle henkilölle. Ylikin jäi hieman. Eli varmaan 200 normaalia annosta näistä saisi.

Perunasalaatti
25 kg perunoita
5 kg maustekurkkua
6 kg sipulia
1 kg kaprismarjoja
1,75 l oliiviöljyä
0,9 l valkoviinietikkaa
oreganoa (ehkä jotain 15 rkl)
suolaa (ehkä 6 ruokalusikallista)
mustapippurirouhetta (jotakuinkin saman verran kuin oreganoa)

Vihreä salaatti
12 keskikokoista kerää jäävuorisalaattia
10 rehevää nippua tammenlehväsalaattia
10 rehevää nippua rucolaa
1 maustepussi basilikaa
1,5 dl balsamiviinietikkaa

Pellillinen suklaakakkua
300 g sulatettua tummaa suklaata
300 g sulatettua voita tai margariinia
6 munaa
6 dl sokeria
5,5 dl vehnäjauhoja
3 rkl vaniljasokrua
3 rkl kaakaojauhetta

Kuorrutteeseen:
200 g sulatettua tummaa suklaata
5 rkl kermaa
100 g sulatettua voita tai margariinia

Suklaakakkuja meni tasan 5 pellillistä, joista yksi oli vähälaktoosinen. Kakkupalat olivat valmiiksi leikattuja - jos ihmiset olisivat leikanneet itse, olisi kuudeskin kakku varmasti mennyt.

Näiden lisäksi tarjolla oli vielä leipää, piirakoita sekä kymmenen kiloa savukinkkua. Ja boolia. Kinkkua jäi ehkä eniten yli, 8 kg olis riittänyt.

Lopun viimein nuo tarjoilut eivät edes olleet kovin kalliit (kun omalle työlle ei laske hintaa). Luulen, että saavutimme aika hyvän hinta-laatu-määrä-maku-optimin.

Oolapaloomaplankkaa!

Monta pientä Katri Helena -tyynyä!



Tässä killutaan nyt nerouden ja hulluuden rajamailla. Toistaiseksi tää idea tuntuu vielä nerokkaalta, mutta jos tää lipsahtaa hulluuden puolelle, niin ainakin näillä voi pehmustaa huoneen. Se, mihin muuhun näitä voi käyttää, on miulle itellenikin vielä vähän hämärän peitossa...

Ars Fennica

Huuuh, long time no post...

Oltiin viime viikonloppuna Kiasmassa tsekkaamassa Ars Fennica -ehdokkaat. Vähän jälkijunassa, kisahan oli siinä vaiheessa jo ratki, mutta parempi myöhään ja silleen.

Minä tykkäsin kovasti ehdokkaista. Mielestäni paras, eli Markus Kåhre voitti. Kåhren työt olivat ihan oikeesti kekseliäitä ja miellytti jopa kriittistä teekkari-DI-ark.yo-kokoonpanoamme. Kåhren töissä katselija oli oikeastaan pakotettu osallistumaan töihin muutenkin kuin vain pällisetelemällä. En yhtään ihmettele Kåhren kommenttia siitä, että työt voivat syntyä tosi hitaastikin.

Muutkin ehdokkaat olivat ihan ok. Elina Brotheruksen kuvat eivät kyllä oikein sytyttäneet - liekö syynä liika mediahehkutus viime keväältä vai mikä. Anna Tourin maalaukset olivat ihania: niitä oli pakko katsoa läheltä ja kaukaa ja uudestaan. Elina Merenmiehen työt muistuttivat kaikessa kolkkoudessaan vähän Hugo Simbergiä.

Ars Fennica -ehdokkaat olivatkin sitten tällä kertaa Kiasman parasta antia - kokoelmista kasattu näyttely oli aika laimea. Ehkä kuvaavaa oli se, että eräs seurueestamme nimesi kokoelmanäyttelyn parhaaksi anniksi minun hölmistyneen ilmeeni, kun katsoimme yhtä videoteosta. Taustatietona mainittakoon, että mielestäni hyvät videoteokset voidaan laskea yhden käden sormilla.

Hyvää uutta vuotta

Nipuli laski väärin - joulu meni jo. Hyvää uutta vuotta!

Tänä vuonna joulu jotenkin yllätti aika pahasti, liekö syy epätavallisen sää-, opiskelu- vaiko työtilanteen, enkä siis saanut lähetettyä joulukortteja ennen joulua.

Mutta eikös se ole niin, että hyvän joulun toivotukset menettävät tehonsa loppiaisena, kun taas hyvän uuden vuoden toivotukset säilyttävät taikansa koko vuoden.

Valoa kansalle, kauneutta ja rohkeutta keittiöön

Eilen tulikin juhlittua yllättävän paljon. En normaalisti pidä kauheasti uudesta vuodesta, se on jotenkin ollut semmonen pakkojuhla, mutta eilen oli ihan kivaa ja leppoisaa.

Päivällä olimme kummityttömme 1-vuotissynttäreillä. Ilmassa oli jo pienoisia lahjakriisin merkkejä, kun kaikki kauppojen lelut olivat ihan totaalista krääsää ja vaatteet sellaisia, ettei niihin olisi voinut piirtää itse mitään. Alunperin tylsännäköinen pöytälamppu toi kuitenkin pelastuksen. Kummityttömme mielestä lamppujen sytyttely ja sammuttelu on juuri nyt kuuminta hottia, joten tuhrustelimme valkoiseen kangasvarjostimeen epämääräisiä öttiäisiä. Tässä minun osuuteni varjostimen koristelusta:




Toiset kekkerit olivat yhdistetyt tuparit ja uuden vuoden kemut. Suolan, leivän tai viinipullojen vieminen on mielestäni aika ankeeta, joten tusasin "ihanan" Brooke ja Ridge -essun. Kangas on Anttilan verhokankaita ja Kaunarit painettu vuosi sitten joulumyyjäispaitojen yhteydessä. Lopputulos oli kuitenkin mielestäni karmaisevan ihku. En kyllä tiedä, kumpi on pahempi: alaston kokki vaiko Kaunari-kokki.