31.12.13

Alkupamaus


Huomenna, uuden vuoden kunniaksi ilmoille tärähtää Huippuhomman lähes kahdeksanvuotisen blogihistorian suurin pamaus. Sitä ennen kuitenkin vielä kahvakuulataan, kilistellään skumppaa, pelataan Scrabbleä ja väistellään raketteja. Riemuisaa uuden vuoden juhlintaa!

30.12.13

Pirteä Pikku-Pump

Pakko palata vielä hetkeksi eiliseen hot joogaan. Oli nimittäin melkoinen yö tuo viimeyö! Ohjaaja sanoi kyllä eilisen tunnin alussa, että kuumuus ja vartalonkierrot kiihdyttävät aineenvaihduntaa, ja että syvä ja huolellinen hengitys tekisi harjoituksesta oikein kunnon detox-pläjäyksen, mutta meikäläinenhän kuittasi tämän humpuukkina (enkä siis edes vaivautunut kirjoittamaan tästä detox-asiasta eilisessä postauksessa). No, epäilijää näpäytetään, ja kropan myrkyt ja nesteet lähtivät liikkeelle oikein todenteolla: juoksin koko yön vessassa, hikoilin kuin pieni sika ja näin todella sekavia unia - vähän samanlainen liskojen yö siis kuin joskus opiskeluaikoina, kun juhlinnan jäljet poistuivat kehosta, tosin tällä kertaa kuvioon liittyi ainoastaan kraanavesi ja hot jooga.

Liskojen yö väsytti
Kuva: Matthew Hine, Flickr/CC

Jaksoin levottoman yön jäljiltä painaa työpäivän, mutta kotiin tultua oli pakko ottaa power napit. Päikkäreiden jälkeen singahdin virkeänä serkkujeken kanssa salille - huomataksemme, että hartaasti odotettu GRIT Strength -tunti oli vaihdettu puolen tunnin Body Pumpiin. Harmi juttu, mutta hyvä että korvaava tunti oli kuitenkin järjestetty samantyyppisenä harjoituksena.

Puolen tunnin Pumpissa tehdään siis lämmittely, kyykyt, rintalihakset, selät, vatsat (ja olikohan siinä vielä muuta?) - anyway, kaikki inhottavat, kuten hauikset, ojentajat, hartiat ja askelkyykyt on karsittu pois. Enpä ollutkaan käynyt pitkään aikaan tässä express-pumpissa, ja enkä muistanutkaan, miten kiva ryykäisy se oli! Painoja olisi periaatteessa voinut olla joka liikkeessä vaikka pari kiloa lisääkin. No okei, rintalihaksiin riitti kyllä 10 kg.

Puolen tunnin Body Pump ei ole yhtä tiukka setti kuin se suunnittelemamme GRIT Strength, mutta jäipähän voimia vielä huomiselle - uusi vuosi vastaanotetaan kahvakuulaten ja venytellen, ou jee!

Body Pump 30 min
Kävely 40 min
Enemmänkin olis irronnut!

Tämä juttu on kirjoitettu yhteistyössä Esport Centerin kanssa. Lisätietoja osoitteessa www.esport.fi.

29.12.13

Kinkun sulattelua kuumassa

Urheiluhullu serkkujekkeni Papu singahti lentävällä kalakukolla Kuopiosta Espooseen noin viikoksi. Jeken oman saliketjun kinkunsulatustarjonta oli varsin rajoitettu näin juhlapyhien korvilla, joten Papu päätyi sisältöyhteistyön kautta huhkimaan minun salilleni, Esportiin, etelänlomansa ajaksi - hän tutustuu saliin ja me kirjoitamme muutaman jutun kinkunsulatustreeneistämme blogeihimme.

Ensimmäinen treenilomamme etappi oli Hot Flow Jooga, sillä kinkkuhan sulaa parhaiten kuumassa. Ohjaaja oli tosin miettinyt muitakin metodeja jouluherkkujen sulatteluun: paljon kiertoja, joilla ruuansulatuskanava laitetaan töihin.


Ja kerta kaikkiaan, mehän kierrettiin, väännettiin ja twistattiin selkärankaa kuin märkää pyyhettä olis kuivaksi kiertänyt. Ainakin vartalonkierrot aiheuttivat melkoiset hikilätäköt matolle. Minä olin odotetustikin vähän jäykempi selästäni, Papu kiertyi ketterämmin. Mutta hän onkin kiero savolainen.

Kuuman tunnin jälkeen olo kropassa oli rento ja päässä ihan pimpelipom. Tämä oli oikein mainio päätös rennolle joululomalle, huomenna menen taas takaisin töihin - tosin vain päiväksi, sitten on taas kaksi päivää lomaa. Ja huomenna kinkunsulatusohjelmassa onkin sitten tiukempaa settiä, GRIT Strength.

Hot Flow Jooga 75 min
Kävely 40 min

Tämä juttu on kirjoitettu yhteistyössä Esport Centerin kanssa. Lisätietoja osoitteesta www.esport.fi.

28.12.13

Joulun tunnelmia

Joulu oli suloinen ja rentouttava.


Parasta jouluruokaa oli kylmät kalat ja riisipuuro.


Löhösin sohvalla Zlatan Ibrahimovicin ja Ville Haapasalon kanssa.



Ei tarvinnut huolehtia, pysyykö langat käsissä vai lähteekö touhu lapasesta.

Nyt on kerrassaan rentoutunut ja löhöttynyt olo - tekee ihan hyvää päästä pikku hiljaa arjen syrjään kiinni.

27.12.13

Toinenkin taulu


Viimeinen itse tehty joululahja oli veljen perheelle: kolmen velloksen kuvat lusikkakokoelmassa.


Tässä yksilössä takapuolestakin tuli jo sen verran siisti, että sitä kehtaa esitellä. Harjoitusta, harjoitusta.

Laiskiainen


Mikäs se tämä sitten on?


No sehän on laiskiainen! Bradypus tridactylus.


Kaulahuivi miehelle. Aikuisten kokoa ja paksummasta langasta tehty. Lupaan, että tää on viiminen kaulahuivi tänä vuonna.

26.12.13

Keittiön taulu


Mulla on ollut onnea naimakaupoissa, nimittäin miehen puolen suku tarjoaa aina tosi hyvää ruokaa ja paljon. Tietysti meillä on hyväntuulisia näkemyseroja pyhäruokien suhteen (missä kohtaa jouluaaton aterioita kuuluu syödä puuroa ja missä kohtaa jouluruokia tai kuuluvatko nakit vai sillit vappuun), mutta se kuuluu asiaan.


Niinpä teinkin pukin konttiin perhepotretin viimevuotisten herkkulusikoiden idealla. Lusikat sekalaisista jäämistöistä, taustalla decoupagetettu kangas, kehys Ikeaa. Takapuolesta tuli vähän ruma, mutta eihän sitä kuulukaan katsella.

Hämä-hämähäkkimies


Kaulaliinateemalla jatketaan. Batmanien ja roadkill-elukoiden lisäksi malli taipuu hämähäkkimieheksi.



Hämiksellä ei ole viittaa eikä häntää, joten virkkasin kaulaliinan toiseen päähän kädet. Vähän näyttäis reuma vaivaavan tätä hämähäkkimiestä - sen verran hassunmuotoiset sormista tuli.

25.12.13

Voihan velociraptor!


Lähipiirin pikkupojat saivat joululahjaksi dinosauruspaidat. Oletan, että kuvassa on velociraptor - ja jos ei ole, niin jään kyllä varmasti kiinni, sen verran asiantuntevaa hirmuliskosakkia on vastaanottajien joukossa. Jännä, miten osa kavereista ei osaa vielä sanoa R:ää eikä S:ää, mutta sellaisten sanojen kuin Triceraptos ja Stegosaurus lausuminen ei tuota mitään tuskaa.


On muuten hankala löytää ei-ihan-vauvan-kokoisia yksivärisiä, hyvälaatuisia t-paitoja. Tuntuu, että kaikissa 2-5-vuotiaiden paidoissa on valmiiksi jokin Autot- tai Star Wars -painatus. Tällä kertaa päädyin painamaan pikkujekkejen paitoihin hillittyjä kultaisia, hopeisia ja pronssisia kuvia. Lopputuloksesta tuli ihan hauska. Sain vieläpä sabluunan irti ehjänä, joten tätä kuviota voi vielä vaikka uusiokäyttääkin.


Niin, ja oli minun pakko painaa yksi paita yhdelle yli kolmekymppisellekin dinosaurusasiantuntijalle.




Elukkapuuhkat


Kummityttö siskoineen sai joululahjaksi eettiset elukkapuuhkat: kettu, pesukarhu ja ilves.


Koitin huomioida kunkin elukan erityispiirteet, vaikka silmukkamäärä on kaikkien naamassa sama. Ilveksellä on lyhyin nenä, kuten kissoilla normaalistikin. Ketun kuono puolestaan on pitkulainen ja kapea. Pesukarhun leveää naamaa markkeerasi leveämpi nenä ja valkoiset kulmakarvat. Tiedän, että ilveksellä olisi tupsukorvat, mutta pitkän arpomisen jälkeen totesin, että niistä olisi tullut aivan liian kutittavat.


Hännänpäitä on myös trimmattu lajityypillisiin muotoihin. No okei, ehkä ilveksen häntä ei oikeasti ole ihan noin tymäkkä, mutta tässä piti ottaa vähän taiteellisia vapauksia käytettävyyden ja lämmittävyyden nimissä.



Ohje oli siis Batman-huivin mukaelma, puikot 3,5 mm ja lankana 7 veljestä, paksua Pirkka-lankaa sekä jotain nimettömän langan jämiä. Pesukarhun ohjeen apinoin Hupsistarallaa-blogin kuvien perusteella, mutta kettu ja ilves olivat omia sävellyksiäni.



Lämmintä joulun jatkoa!

7.12.13

Joulun tähti on ehdoton

Aiemmin viikolla meinasin jo ruveta stressailemaan jouluvalmisteluista: "Ääk, ääk, joulukortit pitää lähettää viimeistään 13.12. ja minä oon ensi viikon käytännössä työreissussa ja en oo vielä edes hommannut tarvikkeita saati että olis mitään ideaa kortteihin ja onko se Tiimarikin jo lopettanut toimintansa, missä täällä enää nykyisin on askartelutarvikekauppoja." Sitten jokin napakka mutta zeniläinen joulutonttu sisälläni otti tilanteen haltuun ja totesi: "Pöljä, sulla on kaapit täynnä askartelutarvikkeita, käytät niitä, kyllä sä jotain keksit." 



Ja kertakaikkiaan, paperisäläähän täältä pesee. Tämän vuoden teemaksi hahmottui joulun tähti ja överikuvioiset paperit.


Tein kaikki kortit samalla ajatuksella - pohja, tehostesuiru about kultaisen leikkauksen huudeilla alareunassa ja tähti tehostesuirun vasemmassa reunassa.


Vaikka idea oli kaikissa korteissa sama, niin kaikista tuli silti keskenään erilaisia.




Yhtäkkiä huomasin värikoodailevani papereita ajatuksella "nää on ihan Tuulan värit, tää näyttää Lauralta, tää on Terhi, nämä on Severin värisiä - saako samaan huusholliin laittaa useamman kortin jos ne kerran näyttävät vastaanottajiltaan?"


Täähän meni tänä vuonna paljon kivuttomammin kuin joinain aikaisempina vuosina! Ehkä juuri siksi, että jokaista korttia tehdessä tuli ajateltua potentiaalista vastaanottajaa. Ja näinhän sen just kuuluukin mennä: vaikka tarvikkeet olivatkin jämäkamaa, niin jalostus ja ajatus jalostuksen takana tekee taikoja.


Vielä kun joku taikoisi korttiaskartelun jäljet takaisin paikoilleen...

5.12.13

Great Gatsby ja 1920-luvun asu

Firman pikkujouluista on toivottu, niitä juhlittiin eilen 1920-luvun tyyliin. Meikälikan asu oli osittain itse tuunattu:


Mekko oli alun perin tunika, mutta tuunasin siitä siveänpituisen mekon lisäämällä rimpsua helmaan. Harmi ettei tullut otettua ennen-kuvaa.


Helmet olivat täyttä rihkamaa, hommattu aikoja sitten jostain ruotsalaisesta halpavaateketjusta ja palvelleet ties kuinka monissa kemuissa, niin TKK 100 vuotta -juhlassa kuin mafiateemaisissa pikkujouluissakin. Kukallinen pääkoriste on itse tehty, näpersin sen Great Gatsby -teemaisiin polttareihin.


Laukku on 10 vuotta sitten hommattu, palvellut aiemmin mm. 1980-luvun teemaisissa pikkujouluissa ja nyt siis 1920-luvun kemuissa.


Rannekoru oli myös omaa tuotantoa, tein sen elokuun polttareihin mallikappaleeksi morsiamen askarteluohjelmanumeroon. 

Vaikka itse sanonkin, niin minusta asuni oli varsin autenttinen ja vieläpä melko mukava päällä. Muutenkin 1920-luvun teema oli mainio, ihmiset olivat panostaneet oikein kunnolla. Naisilla oli upeita pääkoristeita, ja valtaosalla miehistäkin oli puku ja mirri sekä kyljyksellä kammatut hiukset. Kuten eräs kollegani sen tänään lounaspöydässä kiteyttyi: "vitsit että oli komeita nörttejä".

Niin, ja bändin keikkakin meni ihan kivasti - tärkeintä oli hauskanpito, ei 100-prosenttinen osuma säveleen.

1.12.13

Tehty!

Jes, marraskuusta on selvitty! Vuoden tympein kuukausi on takana! Kiitos treeniprojektin, kuukausi hujahti kuin siivillä.


Tässä pientä retrospektiiviä marrastreenistä:
  • Treeniblogiprojekti nosti liikuntamääriäni. Olin etukäteen ajatellut, että liikun ehkä 3-4 päivänä viikossa, mutta nyt tulinkin liikkuneeksi 5-6 päivänä viikossa.
  • Kokeilin uusia lajeja: voimanostoa ja laitepilatesta.
  • Löysin ryhtini ja sisäiset vatsalihakseni. Tosin nyt tarttee vain keinoja ylläpitää suhdetta kumpaankin.
  • Säännöllisen liikunnan saa mahdutettua kalenteriinsa, jos vain haluaa. Välillä on flunssa tai dagenefter, mutta so what.
  • Suurempien treenimäärien vuoksi nukuin sikeämmin ja söin enemmän kuin normaalisti. Luulen myös olleeni keskimäärin paremmalla tuulella kuin marraskuussa normaalisti.
  • Jäikö jotain erityistä kipinää? No joo. Jostain syystä Facebook mainostaa minulle toistuvasti Esport Centerin Crosstraining-kurssia. Jotenkin ajatus vähän jopa kiehtoo...
Yksi motivaatiohan marrastreeniprojektilleni oli joululahjojen valmistelu: marraskuussa askartelen joululahjoja, eikä niitä voi oikein vilautella täällä ennen joulupukin vierailua. Eli siinä yksi syy, miksi Huippuhomma muuttui marraskuun ajaksi askartelublogista treeniblogiksi. No, täytyy myöntää, että lahjoja ei ehkä tullut huhkittua niin ahkerasti kuin oli alunperin ajatellut, mutta jonkin verran kuitenkin. Niistä lisää sitten jouluaaton jälkeen.

P.S. Jos joulupukki ei tiedä, mitä minulle kannattaisi antaa lahjaksi, niin liikunta-aiheiset lahjat toimivat: askelmittari, laitepilates-lahjakortti tai urheiluliikkeen lahjakortti.