To do

Me 1980-luvulla syntyneet kuulumme kuulemma Y-sukupolveen. Meille on tärkeää tehdä merkityksellisiä juttuja merkityksellisten ihmisten kanssa. Työnteossa aika ja paikka ei ole meille tärkeitä - sen vuoksi meidän on vaikea ymmärtää, jos esimerkiksi jossain toimistotyössä ei ole mahdollisuutta liukuvaan työaikaan. Ja saamme näppylöitä toimimattomista, epäkäytännöllisistä laitteista. Meillä Y-sukupolvisilla on myös ollut huikea määrä vaihtoehtoja elämässämme ja tekemisissämme, ja ehkäpä sen vuoksi kannamme lähes aina mukanamme tekemättömien asioiden taakkaa: monella meistä on olemassa jonkinlainen to do -lista jokaisella elämän alalla.

No kässä-to-do-listahan minulla tietenkin on. Tällä haavaa listan kärkipäässä killuu seuraavat asiat:

Kuukauden päivät sopivaa päättelyneulaa odottanut pipontekele. Ilmat alkavat olla niin kylmät, että pakko kai kaivaa se neula jostain pian. Vaikka toisaalta, Anssi kai ennusti, että sää lämpenee, mikä tarkoittaa vesi- ja räntäkelien paluuta.



Iltapuvun koekappale. Järkeilin niin, että voihan sen koekappaleen tehdä kivastakin kankaasta, eikä mistään kauhtuneesta lakanasta, sillä voihan käydä niin, että koekappaleesta tuleekin ihan pidettävä. Vahvasti näyttää siltä, ainakin vielä. Tartteis vaan sen helman...



No sit on tämmönen järjen jättiläisen ostosvimmasta kummunnut to-do-asia: sohvatyynyjä. Näitä sisustyynyjähän on just hirveen näppärä säilöä inspiraation varalle, kun näähän ei vie juuri lainkaan tilaa.



Ja sitten se, mikä jarruttaa kaikkien yllä olevien valmiiksi tekemistä: joululahjat. Niitä en nyt rupea tässä yksilöimään, mutta ihan vaan tiedoksi äidilleni (joka aina puhisee meikäläisen viimetingan säätämistä): tällä päivämäärällä (joka siis tukevasti lokakuun puolella) vanhin tyttäresi on aloittanut joululahjojen tekemisen.

Jostain syystä tämä tekemättömien asioiden taakka ei kuitenkaan rasita minua. Mutta niinhän se kai kuuluu harrastusten kanssa ollakin. Kiitos Peppiina haasteesta.

[kju: ti pai]

Ystäväni saa pian vauvan, ja hänelle järjestettiin vauvakutsut. Ajattelin, että diplomi-insinöörien vauvalle sopii matemaattiset kaavat - tai ainakin matemaattiselta näyttävät kaavat. [kju: ti pai] eli cutie pie eli söpöliini. Idea pöllitty siskoltani.

Kolttu

Barbara pääsi ensimmäiseen tulikokeeseensa männäviikolla, kun se sai toimia iltapuvun mallaajana. Tiedossa oli nimittäin hienot iltajuhlat ja minä kolttua vailla. Yritin tsekkailla iltapuku- ja morsiusliikkeiden nettikuvastoja, mutta oksu meinasi tulla, joten oli pakko suunnata kangaskauppaan. Löysinkin kauniin (ja erittäin rullautuvan) vintage-henkisen kankaan, ja ei muuta kuin Singeriä polkemaan. Vähän kiirehän siinä ompelussa sitten tuli, joitain kohtia olisin voinut hioa vähän pidemmällekin, mutta kyllä sillä ilkesi juhliin mennä. Ja lähtökiireessä muistin vielä pyytää miestä räpsäämään kuvan. Mekkohan näköjään oli jo rutussa kotoa lähtiessä, joten se siitä taistelusta silitysraudan kanssa sitten. Mutta oli kyllä kivat juhlat!

Sovitusnukesta oli kyllä paljon apua yläosan, kaula-aukon ja hihansuiden kanssa. Vyötärön kanssa ei niinkään, sillä Barbaran selkä on noin 5 cm lyhyempi kuin minun, joten notkoselän notko ja selän vetoketju oli joka tapauksessa mallattava itse itselleni peilin kautta. Eli sitten kun hommaan itselleni oman sovitusnuken, niin hommaan sellaisen mallin, jota saa säädettyä myös pituussuunnassa.

Barbara

Ystäväni muuttivat ulkomaille, joten heidän oli hankkiuduttava eroon valtavasta määrästä kamaa. He antoivatkin paljon käyttötavaraa pitkään väliaikaislainaan ystäville ja sukulaisille - käyttötavaraahan kuuluu käytää eikä säilöä mihinkään kalliiseen varastokoppiin tai lapsuudenkodin kellariin.

     Barbara lähettää terveisiä! 
     Terkkuja täältä -postikortteja on odotettavissa jatkossakin.

Osallistuin talkoisiin antamalla väliaikaiskodin sovitusnukelle. Olen harkinnut sovitusnuken ostamista jo jonkin aikaa, mutta en ole ollut ihan varma, olisiko mulla sille kuitenkaan käyttöä näillä ompelumäärillä. Vai johtuuko vaateompeluintoni vähyys juuri sovitusnuken puutteesta, tiedä häntä. Nythän se nähdään: saan kokeilla yhteiseloa sovitusnuken kanssa parin vuoden ajan, mikä sopii minulle mainiosti. Ja jos jään kaipaamaan nukkea ystävien paluumuuton ja nuken palautuksen jälkeenkin, niin voin sitten hommata itselleni vastaavanlaisen. Kutsuisin tätä win-win-tilanteeksi.

Hyvempää arkiruokaa

Safkaa -kirjasta on tullut kokeiltua useampaa reseptiä kuin varmaan mistään muusta keittokirjasta tähän saakka - kyse ei siis ole mistään turhasta kirjasta. Aiemmista kokeiluista olenkin jo raportoinut, mutta tässä jatkoa:

Rapsakat schnitzelit ja vihreitä papuja. Vähän toista kuin työpaikkaruokalan jokaperjantainen leivitetty kengänpohja. Pavut olivat mainioita, ne raivasivat tiensä vakiolisukkeiksi ihan ensiyrittämällä.

Sitruuna-anjovis-pasta. Nam nam. Kastikkeen koostumus oli oivallinen, se pysyi just hyvin spagetin seassa - ei jumahtanut spagettikeon päälle eikä holahtanut pastan pohjalle. Yleensä jäähtynyt pasta on minusta ällöä, mutta tätä olisi voinut närppiä vaikka kuinka paljon... jos ei se olisi loppunut kesken. Ja kuten kirjassa kehotetaan, anjovikset kannattaa ostaa lasipurkissa öljyyn säilöttynä sardelleina, ei "anjovista mausteliemessä" -nimellä.

Lohisalaatti ja wasabikastike. Kivaa vaihtelua normisalaatteihin. Luin jostain, että joku luonnehti tätä salaattia sushimaiseksi - ja sitä se toden totta oli. Inkivääri toimi salaatissa oikein hyvin, sitä olisi voinut laittaa vaikka enemmänkin. Porkkanalastut olivat vähän tönkköjä ja aika massiivisia.

Chilipähkinät - ihan parasta mässyä sohvan nurkkaan tällaiselle, joka ei perusta karkista.

Haukimurekepihvit, kaprisvoi ja perunamuusi. En kutsuisi tätä arkiruuaksi, sillä valmistus on aika hidasta. Mutta löysin hyvän tavan nyppiä ruodot pois: suikaloin kalan noin 2 cm leveiksi viipaileiksi, ja kävin jokaisen suikaleen läpi ruotopinseteillä. Hirveä homma, mutta yhtään isompaa ruotoa ei tullut syödessä vastaan. Minusta näissä pihveissä oli jo jonkin verran luksusta ja gurmeeta, niin kuohkeita, pehmeitä ja maukkaita pihvit olivat - ei lainkaan puisevanmakuisia, kuten hauki yleensä. Mutta kaprisvoi kuuluu ehdottomasti settiin mukaan.

Ja se avokadopasta... No olihan se hyvää mutta ei nyt mitenkään tajunnanräjäyttävää. Toisten tuunauksista oppineena lisäsin annokseen pinjansiemeniä, jotka toivatkin mukavasti rakennetta. Mutta täytyy sanoa, että itse olen enempi sittis-anjovis-pastan ystävä. Tai no, pastan ystävä en taida enää olla vaikka haluaisinkin, sillä sain hirveät vatsakivut ja iho-oireita syötyäni itse tehtyjä sämpylöitä ja näitä kahta pastaa viikon sisään muuten kovin vähävehnäisen kauden päätteeksi. Taidan olla jonkin verran allerginen vehnälle.

Mielestäni kirjan paras ohje on edelleen Lindströmin pihvit. Täytyypä kokeilla seuraavan kerran yhdistää ne vihreiden papujen kera.

Laifstailia, kertakaikkiaan

Uusi Musta on kaiketi tullut tiensä päähän, joten myös kirjoittamani As Oy Betonilähiö -blogi lakkaa olemasta. Harmi, sillä aiheita olis ollut vielä vaikka kuinka ja paljon.

No miksi sitten ruodin toisen blogin loppua täällä? No siksi, että voipi olla, että puran asumis- ja kaupunkikuvapatoutumia joskus tänne Huippiksenkin puolelle. Ehkä. Ja ehkä nekin jutut istuvat tällekin puolelle, kun en ole koskaan oikein ajatellut, että tämä olisi mikään puhdasverinen kässäblogi - vaikka kässäily kaikissa muodoissa onkin eittämättä Huippuhomman kantavin teema. Niin. Ni tää ois vähän niinku laifstail-blogi, kun laifstailin allehan voi niputtaa melkein mitä vaan. Kuten piirrustuksia kaupunkikuvasta (kyllä, Espoo on kaupunki, ja toi sketsi on tehty kuvasta, siis valokuvasta).