7.6.12

The Love Boat Rockers

Tuli pitkästä aikaa tehtyä kangastöhryjä, kun meidän bändin tartti saada esiintymisasut. Kyllä, meillä on duunissa bändi, jonka ensiesiintyminen oli tänään toimistolla, kesäjuhlien etkoilla.




No eihän meidän bändillä varsinaisesti ollut nimeä, ennen kuin pari päivää ennen esiintymistä joku tajusi ottaa puheeksi, että mikäs meidän esiintymisasustus olis. No, kesäjuhlat olivat meriteemaiset ja minulla sattui olemaan muutama t-paita jemmassa sekä Isaac-sabluuna, joten ongelma ratkesi. Ja nimeksi tuli The Love Boat Rockers. Vaikka Suomi-poppia me oikeastaan soitettiin.


Täytyy kyllä sanoa, että ihmiselle tekee välillä ihan hyvää voittaa jännityksensä ja tehdä jotain vähän kornia. Kuten laulaa julkisesti mikkiin, vaikka aina ei osuisikaan muun bändin kanssa ihan samaan nuottiin. Kaikkea ei tarvitse ottaa niin vakavasti - varsinkaan itseään.

Ei kommentteja: