Kiitti letuista

Minusta tuntuu, että alan pahasti hippiytyä. Tai marttaantua. Kävin nimittäin tänään keräämässä nokkosia. Ja se oli vieläpä aika kivaa (positiiviseen fiilikseen vaikutti varmasti se, että tajusin ottaa hanskat ja sakset mukaan nokkospuskaan). Keräsin nokkoset kertalaakista puhtaana, eli jätin varret ja huonot osat suoraan metsään.



Kotipihaan lampsiessani keräsin vielä irtopisteet naapurin mummoilta, sillä heistä oli ihanaa, että nuoretkin hyödyntävät metsän antimia. Tosin sitä olen miettinyt, että kuinkahan kauan minusta enää on nuorten lipun kantajaksi, tässä on kuitenkin jo neljäs kymmen kovaa vauhtia menossa...



Kotona sitten huljuttelin saalistani vedessä ja ryöppäsin kiehuvassa vedessä 8 minuutin ajan. Keskeytin ryöppäämisen kaatamalla kylmää vettä nokkosten päälle lävikössä, jonka jälkeen surautin lehdet tehosekoittimen läpi. Puolet vihreästä möhnästä päätyi lettutaikinan sekaan ja puolet pakastimeen.



Kääräisin lettujen sisään savustettua nieriää (ostin kokonaisen savukalan ja keitin luut ja nahkan kalaliemeksi - toinen todiste uhkaavasta marttaantumisesta), Manchego-juustoa, rucolaa, creme fraichea ja mustaa pippuria. Ruokajuomaksi raikasta alea tai kuivaa valkoviiniä. Aika toimiva yhdistelmä. Vaikka rehellisyyden nimissä täytyy kyllä tunnusta, että en osaisi erottaa itse tehtyä nokkoslettua pinaattiletusta. Vaan hyvää oli siltikin.

Kuolaviltti

Uusin kummilapsemme sai tänään nimen. Ristiäislahjaksi hommasin perinteisen kummilusikan, mutta kaikkien kummilasteni tulee saada ristiäislahjaksi myös jotain itse tehtyä. Niinpä operaatio kangasvaraston pienennys pääsi taas vauhtiin.



Tämmöinen kuolaviltti siitä sitten tuli. Ompelin siis toppakangasta tuohon pandan ja kukan ääriviivojen kanssa yksiin, ja takapuolelle keittiön verhoiksi ostettua (mutta ei koskaan ikkunoihin päätynyttä) Ikean kangasta. Siinä kelpaa kummipojan köllöttää - ainakin niin kauan kunnes hän oppii kierähtämään viltin päältä pois.

Note to self: tällaiset yhden tilkun tilkkutäkit ovat ihan riittäviä minulle. Meikäläisen mittaus- ja saumanvarakurilla ei kannata lähteä yhtään monimutkaisempiin tilkkutöihin.

Koukussa piirtämiseen

Viime aikoina olen kanavoinut lähes kaikki luovuuden puuskat piirtämiseen. Voi vitsit että se on vaikeaa! On jotenkin hirveen hämmästyttävää, miten paljon esimerkiksi nenässä on tavaraa vielä sierainten alla. Tai miten erilaisia valoja ja varjoja kasvoille lankeaa. Ja että silmämuna on oikeasti pallo, ei mantelin muotoinen. Ja että leuan ja aatamin omenan välillä on ihan hirveästi tavaraa. Ja miten paljon nahkaa ihmisen naamassa on!