3.4.11

Kansanedustajan selkänahasta revittyä

Viime keväänä minulla oli käynnissä keittiön tuolien päällystysprojekti. Urakka jäi ensiyrittämällä kesken, ja heitinkin silloin puolihumoristisena kommenttina, että Jyrki J.J. Kasvin nahkatakista saisi varmasti hyviä, yhtenäisiä paloja päällystysprojektiini.

IMG_2690

No, internettihän on tunnetusti pieni paikka - niinpä yhtäkkiä postiluukustani roikkui Jyrki Kasvin vanha nahkatakki. Positiivinen esimerkki siitä, että jos internetissä jotain huutelee, niin kannattaa vähän käyttää harkintaa, sillä toiveethan voivat vaikka käydä toteen :) Suuret, vaikkakin myöhäiset kiitokset Jyrkille tiensä päähän tulleesta takista! Takki sai aivan uuden elämän meidän keittiön tuolin päällisenä.

IMG_2693

Itseäni on kuitenkin hieman kaivertanut se, etten saanut jalostettua nahkatakin jämistä mitään hyödyllistä pientä kiitoslahjaa. Ei siksi, että oliskin mitään velkaa, vaan siksi että olen kiitollinen. Eilisaamuna sen sitten tajusin: ehkäpä näin vaalien alla kansanedustajaehdokas arvostaa kaikkein eniten mikrolahjoituksen muodossa annettua pientä kiitosta. Niinpä tein kirppisnahkatakin suuruisen tilisiirron Kasvin kampanjatilille.

Nyt on hyvä mieli. Seuraavaksi täytyy alkaa suunnitella, minkälaista pullaa sitä tänä vuonna leipoisi vaalikahviensa kyytipojaksi.

2.4.11

Muotokuvakurssi

Olen nyt käynyt jonkin aikaa muotokuvakurssilla. Se on kuulkaa kivaa! Piirrän toistaiseksi lyijykynällä. Olemme tehneet erilaisia harjoituksia pään muodosta, kasvojen varjoista, nenästä, silmästä ja korvasta. En malttanut odottaa, koska pääsisin piirtämään kokonaisia kasvoja, joten aloitin itsekseni M.A. Nummisesta (koska sillä on niin persoonalliset kasvot, että niihin on helppo tarttua ja koska sillä oli aurinkolasit, niin ei tarvinnut nypertää silmiä).

IMG_2686