Eilinen oli tosi hyvä päivä. Herra taloudessamme lähti polttareihin ja minullla oli tavoitteena käydä joogassa ja maalata ikkunan karmit. Päätin kuitenkin kokeilla onneani ja soitin luottokampaajalleni, josko hänellä olis ollut aikaa jossain vaiheessa lähitulevaisuudessa siivota kuontaloni. Ja niin pyyhkiytyi urheilusuoritus kalenterista turhamaisuuden tieltä. Voi video, että miun kampaaja on sitten virtuoosi leikkaamaan lyhyitä hiuksia! Ja vielä älyttömän mukavakin. Kaukana ovat ne ajat, jolloin kampaajareissulle piti ottaa varmuuden vuoksi pipo mukaan, jotta ilkesi sniikata takaisin kotiin.
Kampaajalta hurautin Töölööseen Gyosai-sushiin lounaalle. Gyosai ei oo yhtä hienostunut kuin melkein naapurissa oleva Umeshu, mutta fiilikseltään ihan ykkönen. Gyosaissa palvelee mestari-oppipoika-parivaljakko. Nyt oppipoika oli asioilla ja palasi, kun odottelin annostani. Palattuaan oppipoika sai hirveän läksytyksen mestarilta: "ai muka puoli tuntia poissa, aikaa meni enemmän". Maksaessani kehuin Gyosaita yhdeksi kaupungin parhaista sushipaikoista. Mestari iski nyrkin tiskiin ja alkoi mouhota: "Ei! Ei ole kaupungin paras paikka! Tämä on Suomen paras sushipaikka ja Skandinavian paras. (Sitten tuli jotain, mitä en ymmärtänyt mestarin japanilais-suomalaisesta aksentista). Ei tämä ehkä ihan maailman paras paikka ole, mutta ainakin maailman kolmanneksi paras, ja ehdottomasti Skandinavian paras sushi." Lopuksi mestari nojasi taaksepäin ja nauroi sellaista japanilaisleffojen tai telkkariohjelmien hullua naurua. Mahtavaa!
Kaupungista hilppasin rautakaupan kautta remppakämpälle, ja bussissa neuvoin eräälle mummelille, missä hänen kuuluu jäädä pois ja vaihtaa menopeliä. Mummo alkoi kertoilla kaikenlaisia juttuja, joita kuuntelin ja kommentoin niitä näitä. Lopuksi hän sanoi: "Yksi juttu vielä: sinä olet varmasti ollut aina hyvä matematiikassa. Minä näen tällaiset asiat." Jepjep, pitää kaiketi paikkansa, mutta jäin jotenkin iloisen hölmistyneeksi diagnoosista.
Remppakämpällä sain ikkunalaudat öljyttyä sekä ikkunan- ja ovenkarmin maalattua kertaalleen. Ihan hyvä suoritus sekin, vaikka kaikenlaiseen nysväämiseen meni hirveesti aikaa.
Remppakämpältä pois lähtiessäni äitini soitti, että veljeni oli just saanut potran pojan. Veljen vaimo ja lapsi voivat hyvin ja isukki oli oikeutetusti vähän pihalla viestien perusteella. Ihkua! Täytyy vain toivoa, ettei Michael Jacksonin sielu reinkarnoidu veljenpoikaani, kun tää ajoitus sattui tällaiseksi. Kotiin päästyäni nysväsin vielä tätipäissäni Spinal Tap -bodyn ja samanhenkisen kortin, jotka täräytän postiin heti maanantaina.
Kesälauantaihin mahtuu näköjään kaikenlaista.
Pidimme torstaina raksatyttöporukalla opiskelukaverillemme yllätysvauvajuhlat. Tai siis tässä vaiheessa raskautta kyseessä ei enää ollut yllätysvauva, vaan painotus oli siis yllätysjuhlissa.
Sovimme, että jokainen hommaa tulevalle vauvalle jonkin vaatteen, ja illan ohjelmassa oli painaa vaatteisiin kuvia. Minä valitsin tummansinisen bodyn, johon painoin jo valmiiksi teekkaripoliisiin merkin hihaan. Paikan päällä painettavaksi kuvaksi tein logon, joka painettiin selkään. Body muistutti siis etäisesti entisen opiskelijajärjestömme haalareita.
Illan muu ohjelma sisälsi hyvää ruokaa ja yhdessä oloa. Uusi tuttavuus oli myös skumpan asemesta tarjoiltu Kuohuva Kuusenkerkkäjuoma, joka oikeasti oli hyvän kuohuviinin veroinen holiton vaihtoehto.
Jippiajei! Ostettiin pari viikkoa sitten kämppä ja tällä viikolla päästiin oikeesti remppaamaan sitä. Tai siis varsinaista remppaamista ei oo vielä alotettu, sillä tää viikko on mennyt parketin ja kaappien repimiseen. Vähänkö on sen kämpän haju muuttunut raikkaammaksi kiinteiden kalusteiden purkamisen myötä!
Mutta mitä löytyikään purettavasta vaatekaapista? Kyllä, muumioitunut herkkumutteri!
En oikein tiedä, oliko se jätetty tahallaan, vitsillä vai epähuomioissa kaappiin, mutta tää on taatusti kuvottavin kapistus, mitä oon pitkään aikaan nähnyt. Ja vaikka en oo tähän tekniikanlajiin perehtynytkään, niin maallikon silmään toi kyllä näyttää aika eilispäivän teknologialta, siis about 80-90-luvun tuotteelta.
No joo. Tää oli oikeestaan tällanen ennakkovaroitus (että hiljaista varmaan pitelee kesä-heinäkuun ajan täällä blogissa) tai ennaltaehkäisevä (ettei tää koko blogi lipsahtais liiaksi lifestylen puolelle mahdollisten rempparaporttien myötä). Kiitos ja anteeks.
Äitini tilasi ystävätärelleen synttärilahjaksi samantyylisen lusikkakukkarossin kuin mitä tein joulupukin konttiinkin. En nyt ihan tarkkaan muistanut millainen se alkuperäisversio oli, mutta jotain vastaavantyylistä tästä tuli.
Siskoni pyysi jo aikaa sitten mattapintaistaista lusikan kuppia nahkanauhassa, joten saamansa piti samassa kirjekuoressa.
Vähän salamasta säikähtäneitä kuvia mutta nevermind...
Meni tuo viimepostaus niin negailun puolelle, että otetaanpas takaisinpäin ja hehkutellaan vähän. Sopalla. Nimittäin Hakaniemen hallin Soppakeittiöstä on tullut ihan meikäläisen lemppariruokapaikka. Edullinen, tunnelmallinen ja maukas mesta. Tarjolla on yleensä kolmea eri keittoa ja annoskokonsa vuoksi soppa-ateria ei jätä nälkäiseksi. Eli kaikki ne, jotka tulevat vaikka lankashoppailuvisiitille Helsinkiin ja käyvät kuitenkin Priimassa ja Vihreässä vyyhdissä, niin poiketkaa soppailemassakin!
Eilen Soppakeittiön kanssa tuli tehtyä hukkareissu, kun hallissa oli 95-vuotisjuhlat ja porukkaa oli niin maan perskuleesti. Mutta mentiin sitten Pikku-Roballe Beefy Queeniin, joka oli minulle uusi tuttavuus.
Fiilis: sympaattinen
Suosittelen: Wienin leike
Juomaksi: iso tuoppi piimää
Kyllä, sieltä siis ihan oikeesti sai puoli litraa piimää ruokajuomaksi. Ja Wienin leike oli ohut ja rapea, jotain ihan muuta kuin normaalit rasvaklöntit.
