3. Muut tarvikkeet

Kankaan ja värien lisäksi tarvitaan vielä muutama muu kilke, jotta päästään tositoimiin. Tässä postauksessa keskitytään näiden kilkkeiden esittelemiseen ja tekniseen puoleen ja sitten myöhemmissä postauksissa ruoditaan sitä, miten kilkkeitä kannattaa käyttää.

Seula

Seula muodostuu käytännössä katsoen kehikkoon pingoitetusta seulakankaasta. Kestävimmillään kehikko on puuta ja seulakangas jotain kestävää tekokuitua, mutta toki muistakin materiaaleista voi varioida. Seuloja kutsutaan vieläkin usein silkkipainoseuloiksi, sillä aiemmin seulakangas oli pääsääntöisesti silkkiä.

Seulakangas pingotetaan kehikon ulkopuolelle

Seulakankaita on useampaa sorttia, jotka päästävät maalia läpi eri tavoin. Teknisesti seulan läpäisykykyä kuvaa silmäkoko, joka kertoo, minkäkokoisia reikiä seulassa on ja kuinka tiheästi. Yleisesti kankaanpainantaseuloissa on noin 25-60 silmää senttiä kohti. Mitä pienempiä ja mitä tiheämmässä seulan silmät ovat, sitä siistimpi lopputulos yleensä on. Mutta jos silmäkoko menee tosi pieneksi, niin paksummat värit eivät pääse enää seulasta läpi yhtä luotettavasti, ja varsinkin peittovärit alkavat helposti tukkia seulan silmiä.

Seulan pinta-ala riippuu tietysti pitkälti siitä, millaisia kuvia haluaa painaa. Olen nähnyt noin 10 cm x 10 cm miniseuloja ja toisessa ääripäässä taas pöydänkokoisia mammuttiseuloja, joita ainakin Marimekko on käyttänyt historiansa varrella.

Seuloja voi ostaa valmiina tai tehdä itse, kuten Hansu edellisen postauksen kommenteissa totesikin. Myyntiin saakka valmiita laadukkaita seuloja tekee ainakin Emo-tuotanto ja Seriväri. Heidän jälleenmyyjiensä valikoimista minulla ei ole tietoa, mutta uskoisin, että kummankin puljun omissa myymälöissä tai webbikaupoissa valikoimaa riittää. Kummatkin myyvät myös seulakankaita ja ymmärtääkseni myös kehikkoja, mikäli haluaa itse nikkaroida tai jos jotain osaa tarvitsee vaihtaa.

Seulat edestä...

...seulat takaa.
Tai ehkä seuloilla ei ole etu- tai takapuolia.

Itselläni on käytössä kaksi seulaa. Pärjäsin todella pitkälle äitini tekemällä 20 cm x 20 cm seulalla, jossa on vajaat 40 silmää/cm. Seula toimii oivallisesti kuultoväreille, mutta peittoväreille sen silmäkoko alkaa olla liian tiuha. Muutama vuosi sitten joulupukki toi minulle isomman, 29,5 cm x 43,5 cm seulan, joka on Emo-tuotannon valmistama. Isommassa seulassa on 28 silmää/cm, ja se soveltuu tosi hyvin yleisimpien kuulto- ja peittovärien painantaan. Jos lähtee ensimmäistä seulaansa hommaamaan, niin suosittelen juuri tuollaista noin 30 silmää/cm seulaa, ehkä noin A4-kokoisena. Sillä pääsee jo aika pitkälle.

Lasta

Värin levittämiseen tarvitaan napakasta kumista tehty lasta. Yleensä seuloja myyvät mestat pitävät valikoimissaan myös lastoja, mutta mikään ei tietysti ole kiveen kirjoitettua. Jos ei "oikeaa" lastaa ole tarjolla, käy ikkunanpesulastakin vallan mainiosti. Nykyaikaisissa siivoukseen tarkoitetuissa ikkunalastassa väriä kertyy ikävästi kumiosan juuressa olevaan "vesikouruun", mutta pienellä välipuhdistuksella siitäkin selviää.

Pääasia on, että lasta on tarpeeksi leveä. Lastan tulisi leveytensä puolesta peittää koko painoalan leveys, jottei lopulliseen työhön jäisi epätasaisuuksia.

Oikea kankaanpainantalasta

Ikkunanpesulasta, joka ajaa myös asian

Sabluuna

Sabluuna, sabloni, sapluuna, whatever. Jokin leikelty lärpäke tarvitaan tukkimaan seulasta ne kohdat, joihin valmiissa painokuviossa ei haluta väriä. Sabluunan voi tehdä varmasti aika monestakin materiaalista, mutta itse olen käyttänyt pääasiassa kahta: paperia tai kontaktimuovia - ja niiden yhdistelmää.

Sabluunan tekeminen paperista on kevyempää ja helpompaa kuin muovisen sabluunan tekeminen. Painokuvan hahmottelu lyijykynällä paperisabluunalle on varsin miellyttävää, ja aiheen printtaaminenkin onnistuu ainakin mustesuihkutulostimella. Paperin leikkeleminen sabluunaksi on myös mielestäni vaivattomampaa kuin muovin nihrustaminen. Paperin huonoina puolina mainittakoon nukkaaminen, vettyminen ja melko suurella todennäköisyydellä kertakäyttöisyys. Paperivalinnalla pystyy torppaamaan melko hyvin ainakin kaksi ensimmäistä vikaa.

Itse käytän sabluunapaperina vain litoposteria. Litoposter on toiselta puolelta kiiltävää, toiselta puolelta karheaa, kulutusta kestävää paperia, jota käytetään ainakin elävänmallin piirustuksessa. Litoposter ei myöskään pahemmin kupristele värien antaman kosteuden vaikutuksesta. Tosin litopostersabluunakin saattaa ruveta fuskaamaan kosteuden vaikutuksesta, mikäli painaa suuria sarjoja tai painosessio on jotenkin tosi pitkäkestoinen. Mikäli sabluunan haluaa säilyttää ja käyttää uudestaan, niin silloin paperisen sabluunan irrottamisessa saa kyllä olla ihan tosisupervarovainen, eikä irroittaminen siltikään välttämättä onnistu niin että sabluuna säilyisi ehjänä.

Litoposterille tehty Iron Chef -sabluuna

Taustalla yllättäen ehjänä seulasta
irronnut käytetty sabluuna

Litoposteria myy hyvin varustetut taiteilijatarvikekaupat, pääkaupunkiseudulla ainakin keskustan Akateeminen. Muutama vuosi sitten ravasin puolentusinaa Helsingin kantakaupungin paperi- ja taitelijatarvikekauppaa läpi, ja keskustan Akateeminen oli silloin ainoa, jossa litoposteria oli. Sen jälkeen olen kantanut litoposterrahani uskollisesti Akateemiseen ilman suurempia kilpailutuskierroksia. Toivottavasti tarjontaa on tänä päivänä muuallakin. Mutta sen verran harvinaista litoposter on, että sitä tuskin asetetaan myymälöissä helposti löydettäville paraatipaikoille - kysy siis rohkeasti myyjältä, niin säästät aikaa.

Toinen hyvä sabluunamateriaali on ihan tavallinen kontaktimuovi. Kuvan voi hahmottelu menee vielä ihan mukavasti paperipuolelle, mutta itse en tykkää yhtään kontaktimuovin leikkelystä. Kontakti on ikävän rullautuvaista, ja pienistä yksityiskohdista saa tihrustaa, leikkautuiko aukko pelkästään suojapaperiin vaiko ihan muoviin saakka. Mutta kontaktimuovi on kyllä ihailtavan kestävää, eikä se vety isoissa painosarjoissakaan.

Silloin kun painan suuria sarjoja tai jos haluan säästää sabluunan myöhempää käyttöä varten, käytän litoposterin ja kontaktimuovin yhdistelmää: Leikkaan ensin litoposterista sopivan palan, hahmottelen kuvan, sitten liimaan kontaktin paperin takapuolelle ja lopuksi leikkaan. Leikkaaminen on raskaampaa kuin pelkällä paperilla, mutta toisaalta kevyempää kuin pelkällä kontaktimuovilla. Sabluunan kestävyys puolestaan paranee huomattavasti kontaktimuovin ansiosta.

Veitsi

Sabluunan leikkaamiseen tarvitaan terävä ja helposti juokseva veitsi, sakset ovat ainakin minun makuuni aivan liian kömpelöt. Jotkut suosivat mattoveitsiä tai taittoteräleikkureita, mutta minusta parhaita hinta-laatu-suhteeltaan ovat kertakäyttöiset kirurginveitset. Kirurginveitset ovat teräviä, halpoja ja melko ergonomisia. Niitä saa osaa yleensä alle euron kappalehintaan apteekista. Ja tämäkin tuote on sellainen, joka ei yleensä ole näytillä, vaan sitä pitää erikseen farmaseutilta pyytää. Kirurginveitsiä on useampaa eri mallia, kokeilemalla löytää omaan käteensä ja veitsenpitoasentoonsa sopivimman mallin. Yksi veitsi kestää terävänä suunnilleen yhdestä viiteen sabluunan leikkausta, tietysti työn koosta riippuen. Ja tässäkin kannattaa muistaa sama juttu kuin tavallisen puukon käytössä: tylsä veitsi on kaikkein vaarallisin.

2. Värit

Kankaan lisäksi kankaanpainantaan tarvitaan tietysti värejä - muuten saa painaa aika kovaa ilman minkäänlaista tulosta.


Fysiikkaa ja kemiikkaa

Kuten jo aiemmin mainitsinkin, jos menet kauppaan ostamaan kangasvärejä, saat 90% todennäköisyydellä puuvillalle tarkoitettuja värejä. Silkille on omansa ja nahkalle omansa, jotka pureutuvat kuituihin eri tavalla, mutta tässä keskitytään nyt siis peruskangasväreihin.

Kangasvärit ovat yleisesti ottaen vesiliukoisia - kunnes kuivuvat. Eli seula, siveltimet, lastat ja kaikki työvälineet puhdistuvat kyllä mukavasti vedellä niin kauan kunhan värin poistaa tuoreeltaan. Mutta auta armias, jos roiskautat maalia vaatteillesi tai pöytäliinalle, niin eipähän lähde pesussa, vaikka roiskauksen uhrin laittaisi koneeseen saman tien. Eli roiskuttelijoille erilliset työvaatteet ja mattojen/pöytäliinan rullaaminen syrjään ovat erityisen suositeltavia varotoimia. Vesiliukoisuuden vuoksi paksuja tai hiukan kuivahtaneita maaleja voi myös varovasti ohentaa vedellä.

Piirtämisen, painamisen, maalaamisen tai tuhraamisen jälkeen värin pitää antaa kuivua. Parempi olisi, jos maali saisi kuivua luonnollisesti esim. yön yli. Täytyy kyllä tunnustaa, että itselläni on välillä tullut niin kiire joulu- tai synttärilahjojen kanssa, että joskus olen kuivatellut maalit hiustenkuivaajalla. Voi olla, että kuvittelen vain, mutta minusta "luonnollisesti" kuivuneet värit ovat kestäneet käytössä ehkä hiukan paremmin kuin föönillä tohotetut.

Maalin kuivumisen jälkeen väri on vielä kiinnitettävä. Yleisimmät kangasvärit ovat lämpökiinnitteisiä, eli silitysrauta on aivan oivallinen työväline. Jotkut kuulemma laittavat tuotoksensa uuniin, mutta meikäläisen uuni on ainakin niin rasvainen, etten voisi kuvitellakaan laittavani sinne vaatteita. Kiinnittämisaika- ja lämpötila vaihtelevat maalivalmistajien mukaan, mutta itse hiulailen tuotoksiani kuumimmalla mahdollisella lämpötilalla silitysliinan läpi yleensä yhteensä pari minuuttia, kylläkin parissa-kolmessa lyhyemmässä erässä. Vasta kiinnittämisen jälkeen kangasvärit ovat oikeasti pesunkestäviä.

Peittoa vai kuultoa

Kangasvärejä on käytännössä katsoen kahdenlaisia: peittäviä ja kuultavia. Peittävät värit ovat nimensä mukaisesti peittäviä. Niissä on huomattavasti enemmän pigmenttejä kuultoväreihin verrattuna, ja väliaineen koostumuksessakin on eroja. Peittoväreillä painojälki erottuu tummemmastakin kankaasta, ja maalin väri toistuu samanlaisena kuin mitä se on purkissa kankaan väristä riippumatta. Peittovärit ovat yleensä hieman paksumpia ja ne kiinnittyvät kuidun pintaosiin muodostaen eräänlaisen sitkeän kalvon kankaan pinnalle. Tämä kannattaa huomioida, varsinkin jos tekee peittoväreillä printin t-paidan rintamukseen: Jos paidan tarvitsee venyä vaikkapa muhkean rintavarustuksen vuoksi, niin painokuvio voi halkeilla. Eli isotissiset: ei peittoväriprinttiä mihinkään venytystä vaativaan nakinkuoritrikooseen.

Läpikuultavat värit eivät peitä kankaan väriä allensa, vaan kankaan pohjaväri kuultaa maalin läpi. Eli mikäli painat keltaiselle kankaalle sinisen kuvan, on printin lopputulos enemmän tai vähemmän vihertävä. Vaikka kuultovärien lopputuloksesta ei voi olla täysin varma muulla kuin valkoisella kankaalla, antavat kuultovärit mielestäni jollain tavalla luonnollisemman tuloksen. Kuultovärit kestävät enemmän mekaanista kulutusta, sillä kuultovärit pureutuvat syvälle kankaan kuituihin. Tämän vuoksi kuultoväriprintti ei halkeile isoinakaan pintoina. Kuultovärejä on myös helpompi sekoitella keskenään uusien sävyjen toivossa.

Ruskean paidan painatus on tehty peittovalkoisella,
johon on sotkettu keltaista pigmenttiä.
Keltaisen paidan painatus on tehty kuultoruskealla.
Keltainen peittoväri näytti purkissa juurikin tuollaiselta
pastellikeltaiselta, mitä tuossa paidassa.
Luotin siihen, että paidan ruskea murtaisi pastellikeltaista
enemmän sinaapinkeltaisen suuntaan,
mutta niin ei todellakaan käynyt.

No milloinkas sitten tulisi käyttää peittäviä ja koska kuultavia värejä? Itse käytän kuultovärejä aina kun mahdollista. Siis aina kun kangas on jonkin verran vaaleampi kuin painokuvio. Mutta aina kun painokuvio on vaaleampi kuin kangas, peittoväri on must. En ehkä lähtisi yhdeistelemään samaan työhön sekä peitto- että kuultovärejä. Näiden kahden värityypin luonne on niin erilainen, että lopputuloksesta tulee helposti outo. No ehkä peittävä valkoinen ja kuultava musta voisivat mennä samassa työssä, mutta nämä on makuasioita. Kuultava valkoinen on mielestäni melko turha ostos, sitä voi käyttää lähinnä värin "ohentimena", mikäli haluaa vaalean kevyttä muttei peittävää väriä (esim. ihonväri valkoisella kankaalla).

Valmistajia ja välittäjiä

Jonkinmoisia kangasvärejä voi ostaa nykyisin lähes mistä tahansa hyvin varustetuta askartelukaupasta. Tiimarista en menisi takuuseen, mutta aikakin Sinooperi-Sinelli-Askarelli-akselilta löytyy varmasti jotain. Todella hyvät valikoimat löytyy Helsingissä Hobby Pointista, ja yllättäviä löytöjä Temperasta. Itä-Suomessa hyvä valikoima on ollut ainakin Kirja-Lahja Alexissa. Omat ensimmäiset kunnon kangasvärini ostin Lappeenrannan Askaretta-myymälästä.

Useimmin myynnissä on valmiiksi sekoitettuja värejä pienissä purkeissa. Niillä on ihan hyvä aloittaa. Pebeon värejä on aika laajalti saatavissa, mutta minulla on vähän huonoja kokemuksia niiden purkeista: kannet menivät ainakin aiemmin helposti rikki, jolloin värit pääsivät kuivumaan. Pebeon perusvärit sopivat hyvin seulalla painettaviksi, vaikka eivät olekaan mitenkään juoksevimmasta päästä.

Koti-kotona meillä oli ikivanhat Serivärin maalit, joista innostukseni on saanut alkunsa. Muistan ehkä lopun ikäni, miltä Serivärin maalit haisivat - niissä oli nimittäin aika voimakas odööri. Hyvin paljon Serivärin maalien kaltasia ovat myös saksalaiset Dekan maalit. Dekalla on ainakin joitain värejä, joissa sama maali sopii sekä luonnonkuidulle että tekokuidulle.

Toistaiseksi parhaisiin väreihin tutustuin reilun kymmenen vuoden takaisissa kesätöissä Virkkukoukkusessa: Emo-tuotannon itse sekoitettavat kangasvärit ovat parhaat maalit, joita olen kokeillut. Emo-tuotannolla on kyllä todella laadukkaita valmiiksi sekoitettujakin värejä ja varsinkin metallinhohtoiset maalit ovat tosi makeita, mutta jotenkin itse sekoitettavat ovat vaan ihan minun lemppareitani.

Metallinhohtoisella kultamaalilla painettu apina

Värien sekoittaminen

Itse sekoitettavat värit rakennetaan pastasta ja pigmentistä. Pastan tehtävä on "annostella" väripigmentit kankaan kuituihin, minkä jälkeen se haihtuu pois kuivuessaan. Pastaa on olemassa muutamaa paksuutta: ainakin painoemulsiota, ruiskuemulsiota ja kohopastaa. Kuultava painoemulsio on seulapainantaan tosi pop, viskositeetiltaan se muistuttaa jonkin verran jugurttia.

Yleensä sekoitan värit niin, että lorautan normaaliin vauvanruokapurkkiin noin puoli bonapurkillista pastaa ja kymmenkunta tippaa pigmenttiä. Sitten vaan kansi päälle, ravistetaan pari minuuttia voimakkaasti ja voila! Litran pönikällä kuultopastaa sekä punaisella, sinisellä, keltaisella ja mustalla pigmentillä pääsee jo pitkälle.

Pigmenttejä ja pastaa

Välivärit kannattaa sekoittaa niin, että tekee ensin vaikkapa purkillisen keltaista ja sinistä maalia, ja sekoittaa sitten vihreän niistä valmiiksi sotketuista väreistä kolmanteen purkkiin. Pigmentit ovat nimittäin tosi vahvoja, ja on aika vaikeaa saada vaikkapa haluttua vihreää, kun ei oikein tiedä, montako tippaa keltaista tarvitaan (monta) suhteessa siniseen pigmenttiin (todella vähän). Pastaan sekoitettuja perusvärejä on helpompi hallita. Ainakin Emo-tuotannon kuultopastalla värit purkissa ja valkoisella kankaalla ovat todella lähellä toisiaan, mutta kaikki pastat eivät toista värejä ihan samalla tavalla.

Peittävää pastaa olisi myös olemassa, mutta mielestäni se kuivahtaa aika nopeasti. Senpä vuoksi en olekaan vaivautunut investoimaan peittopastaan, vaan ostan yleensä keskikokoisen purkin peittovalkoista, jonka sekoitan sopivien pigmenttien kanssa tarpeen vaatiessa. Peittovalkoinen vaatii todella paljon väripigmenttiä kaverikseen.

Juu-u. Yleisesti voi sanoa, että valmiiksi sekoitetuilla väreillä pääsee jo aika pitkälle, varsinkin jos ei tykkää puljaamisesta. Värien itse sekoittamisessa on kuitenkin oma hohtonsa, mutta kieltämättä se saattaa lipsahtaa vähän tiluttelun puolelle... Mutta väittäisin, että ainakin suurkuluttaja säästää sillä, että sekoittaa värinsä itse.

1. Kangas

Jotta kangasta voidaan töhriä, tarvitaan kangasta, jota töhriä.

Kuitu

Itse olen käyttänyt kankaanpainannassa ainoastaan puuvillaa ja villaa, mutta tottahan esimerkiksi pellavakin kävisi. Värien yhteensopivuus kuidun kanssa tulee tietysti tarkistaa, mutta yleisimmin kaupoissa myytävät kangasvärit on tarkoitettu puuvillalle. Silkkiä ei kannata värjäillä muilla kuin silkille tarkoitetuilla väreillä, joten ei siitä enempää tässä yhteydessä.

Puuvilla- ja villasekoitteetkin menevät, mutta kannattaa huomioida, että aika harva väri kestää tekokuidussa. Niinpä tekokuitua ei saisi olla joukossa kovin paljoa, muutama prosentti maksimissaan. Esimerkiksi puuvillainen t-paita, jossa on hiukan elastaania mukana, sopii mainiosti. Itse pidän kaikkein eniten paksusta 100% puuvillatrikoosta - se imee väriä sopivasti mutta ei liikaa.

Intianpuuvillalle painettuja tonttuja

Huovalle painettuja Katri-Helenoita

Kudos

Yleisesti ottaen painettavan pinnan tulisi olla sileä. Mitä tiukempi sidos, sitä terävämpinä kuviot painettaessa piirtyvät. Harvaan kudotussa kankaassa värit leviävät, eikä yksityiskohdista tule niin tarkkoja. Tiuha ja sileäpintainen puuvilla on yleensä paras vaihtoehto. Kutistamattomat kankaat kannattaa tietysti pestä eli kutistaa ennen painamista, ja sillä tavoin kudoksen saakin usein tiivistettyä hieman keinotekoisesti. Ihan suoraan narulta painettavaa kangasta ei kannata ottaa, sillä painettavan kankaan tulisi olla sekä sileä että kuiva, jotta yksityiskohdat pysyvät terävinä.

Ohuessa, huonolaatuisessa lakanakankaassa
Brooken hiukset ja silmät ovat hiukan levähtäneet

Paksussa, tiuhassa puuvillassa yksityiskohdat toistuvat terävinä

Oma lukunsa on tietysti erilaiset kangaspinnat, joita voi käyttää tehokeinoina. Frotee sopii rouheille kuvioille ja nukkapintainen, harjattu kangas jättää ääriviivat pehmeiksi.

Nokkonen froteella

Korvenkylä hieman pörröisellä, nukkapintaisella puuvillalla

Töhrytutoriaali

Päätin vihdoin ottaa härkää sarvista, ja valottaa kangastöhryjeni taustoja. Siis kankaanpainantaa ála Katri.

Minun tapani tuskin on ainoa oikea tapa hoitaa homma kotiin, ja fiksumpiakin toteutuksia varmasti löytyy. Mutta ainakin olen onnistunut töhrimään kaikki viimeisen viiden vuoden aikaiset tuotokseni 48 neliön kerrostalokaksiossa. Eli ainakin tämä on todistetusti kotikokille soveltuva tyyli.

Ajattelin haukata palan kerrallaan, ja kirjoittaa pätkän silloin, toisen tällöin. Kokoan aiheeseen liittyvät postaukset Töhrytutoriaali -labelin alle.

Toivottavasti tutoriaalista on hyötyä jollekin. Ja toivottavasti tämä ei jää keskeneräisen projektin tutoriaaliksi...

Suuret stimangilöytöretket

The great bling bling explorations

Kulunut viikko meni täysin Vilnassa työreissussa. Aikaa kaupungin katseluun saati ostoksiin ei juurikaan jäänyt, mutta siitäkin huolimatta opin, että Liettuassa on enemmän meripihkaa kuin muualla Baltiassa (luulisin, että kyseessä on jokin väkilukuun tai pinta-alaan suhteutettu määrä). Ja että meripihkaa on olemassa seitsemää eri väriä. Jenkkiläinen kolleegani kiteytti asia seuraavasti: "näillä tosiaankin on paljon tätä shittiä".

I spent the past week in Vilnius on a job trip. I didn't have too much time for exploring the city nor shopping. Despite the tight schedule I did learn that there's a looot of amber in Lithuania. And there are actually seven different colors of amber. Or like my US colleague put it into words: "they really have a lot of this shit".

Hamstrasin oman meripihkani vasta lentokentältä, kylläkin yllättävän sopuisaan hintaan. Ostin hiomattomista, ruskehtavista möykyistä tehdyn miesten rannekorun (tai nilkkarenkaan), josta näki päällepäin, että siitä saisi aikaan jotain paljon hienompaa. Yhdistelin meripihkamöykyt Tampereelta hankkimieni turkoosien kanssa, ja johan tuli parempaa jälkeä.

I bought my amber late at the airport. I got an ughly big (men's?) bracelett that was made of unpolished brownish junks. But I was able to see the potential of the ughly piece of crap, and eventually I integrated the amber with the turqoise that I bought from Tampere.

Niin, Vilnan jälkeen suuntasin vielä äiti-lapsi-matkalle Tampereen käsityömessuille. Investoin uusiin kangasväreihin sekä iiihaniin stimangeihin. Ostin muun muassa turkoosia ja laavakiveä, jotka ovat joko niin kalliita tai muuten vaan arvaamattomia, että ne on hyvä hankkia livenä. Pirkka-halli ei ollut minulle entuudestaan tuttu paikka, ja panikoin ensin, että osaanko jäädä oikealla pysäkillä pois. Mutta sitten keräsin itseni ja totesin, että ympärillä on niin monta outoihin hapsu- ja efektilangoista tehtyihin kaulaliinoihin sonnustautunutta naista, että en voisi eksyä pysäkistä.

After Vilnius I went to crafting exhibition with my mom. I invested into new cloth paints and lovely bling-bling such as turqoise and lava stone. But I thought that they are either such expensive or such unpredictable that it's better to see them alive before buying them. I had not been in the exhibition hall before, and I was a bit afraid if I was able to leave the bus in the right bus stop. But there were so many ladies with weird fluffy hand made scarfs, so I thought that if I followed then, I couldn't miss.

T-paita

T-shirt


T-paitojen painaminen on tosi kivaa. Koko hela prosessissa on sopivan monta mutta kuitenkin sopivan vähän erilaisia osioita, eli kuvasta riippuen valmista saa melkoisen nopeasti. Opiskeluaikana pidin tosi paljon omatekoisia t-paitoja, mutta nyt olen jotenkin tylsistynyt. Olen harrastanut aiemmin mm. Kauniit ja Rohkeat -kuvioita, Lemmenlaivaa sekä Katri-Helenaa (asiasta toiseen, ketä se luuli huijaavansa tämän viikonlopun Ilta-Sanomien/-lehden kannessa sillä irtoletillään?), mutta jotenkin noi ei ehkä ihan täytä toimistoetiketin vaatimuksia... Toinen rajoittava tekijä on nykyisten t-paitojen laatu. Koitapa löytää kiva yksivärinen paita, jossa ei ole mitään brändi-logoa ja joka olis vielä hyvälaatuinen. Ok, löytyy ehkä säkällä ehkä mustana, mutta muista väreistä saa vain uneksia.

I like printing t-shirts. It's usually a project in just the right scale. Some years ago I used to wear a lot of home made t-shirts, but I guess I've become boring. My favourites have been the Bold and the Beautiful, Love boat and other tacky pictures, but somehow they may not fill the requirements of office dress code... Another limiting factor is the quality of the shirts. Nowadays it's very hard to find a single color t-shirt without any label printings. You may find a black t-shirt but do not even dream about any other colors with good quality.

Töissä olis kyllä ihan kiva pitää jotain printtipaitoja, mutta en ole vielä sisäistänyt ihan täysin sellaisia hillitympiä aiheita. Herra taloudessamme sai synttärilahjaksi robo-paidan, ja tässä on jo ehkä vähän yritystä. Mutta omalta osaltani homma on vielä vähän hakusessa. Olen joskus miettinyt printti-kauluspaitaakin, mutta siitä voisi tulla vähän turhan kasari-ysäri-henkinen... Vaatii kypsyttelyä.

I would like to wear print shirts but haven't quite yet adopted the decent images. I gave my husband a robo shirt as a birthday present, and I think this is something to develop further. I've been thinking about printed blouse, but I'm afraid that could be too 80's or 90's. We'll see...

Joulupukin pikkuapuri

Santa's little helper


Siis nyt on jotain pahasti pielessä. Nimittäin meikäläinen on aloittanut joulukorttien askartelun, vaikka viimeiseen lähetyspäivään on vielä puolitoista kuukautta. Luulen, että sain nämä pahat vaikutteet siskoltani, joka valmistautuu jouluun ajoissa. Tai sitten talviaikaan siirtyminen on sekoittanut sisäisen kelloni tosi pahasti.

Things are going wrong. I have started to make christmas cards, even though there's still a month and a half to go until the last day you can send the cards before christmas. I guess I got influenced by my sister who's always on time with the greetings. Or another explanation for this kind of behaviour could be the end of the daylight time.

Kauppojen jouluaukiolot alkoivat tänään ja kohta varmaan tontutkin alkaa hiippailla.

The shops are open almost every Sunday until the christmas. And soon the santa's little helper begin to sneak around.