Casino Royale

Asiantunteva mielipiteeni uusimmasta James Bondin näyttelijästä, Daniel Craigista ti 28.11.2006 klo 17.25, siis juuri ennen näytöksen alkua:

"Just joo, toi se uus Bondi vaikuttaa just sellaselta kirveellä veistetyltä yhden ilmeen jässikältä. Näyttäis sopivan paremmin jonkun tappokone-neuvostoagentin rooliin. Miksköhän se on ees valittu Bondiks? Varmaan just jonkun hyvän kropan takia."

Päivitetty mielipiteeni alkupätkän aikana noin klo 17.50, ennen kuin alkumusat- ja grafiikat ovat vielä ehtineet pärähtää pyörimään:

"Vau! Toihan on hyvä!"

Kuulustelukohtaus reilu puoli tuntia ennen leffan loppua:

"No just joo, mitäs minä sanoin, sillä on hyvä kroppa."

Casino Royale on siis tsekattu. Nyt-liite arvioi taannoin, että kyseessä on paras Bond ikinä, ja allekirjoitan kyllä ihan täysin. Bond-leffoista on ehkä hieman arveluttavaa käyttää kuvausta realistinen, joten sanonkin että leffa oli karu verrattuna aiempiin Bondeihin. Kaikenmaailman maksetut tuotemainokset pomppas vähän silmille, mutta muuten leffa oli varsin viihdyttävä.

Ja Daniel Craig on hyvä Bondi! Ja Eva Green on ehkä kaunein ja persoonallisin Bond-tyttö ikinä. Ja kyllä huomas, että tässä leffassa Bondi oli nuorempi ja paremmassa kunnossa kuin aiemmin tehdyissä myöhempiin aikoihin sijoittuvissa Bondeissa - luulen, että tässä leffassa Bondi juoksi enemmän, kovempaa ja pidemmälle kuin muissa leffoissa.


Tuossa kuvassa nyt on paloauto, joka ei siis ollut Bondissa, mutta samantyyppistä ja lähes yhtä jyrkkää nosturinkaulaakin se juoksi rosmon perässä niinku pikajuoksija ihan tosta noin vaan! Ja noi palomiehet tossa kuvassa vaan matelee.

Välitilinpäätös

Torstaina aloin tuntea jo jonkinmoista huojennusta, sillä silloin alkoi ihan oikeesti näyttää siltä, että dippa valmistuu. Ja tsädäm - palautin sen perjantaina. Kyllähän siihen vielä joutuu korjauksia tekemään, mutta ajatuksen tasolla se on valmis. Kirjoittelin juuri alkusanojen kiitoksia ja samalla mieleen pulpahteli kaikenlaisia juttuja, jotka eivät ehkä kuuluu mustien kansien väliin. Mutta tämä oma hiekkalaatikkoni on ihan hyvä foorumi tällaiseen:

Blogin pitäminen on liittynyt aika olennaisesti vaikkakin välillisesti tähän diplomityön tekemiseen ja valmistumiseen. Se on toiminut eräänlaisena varaventtiilinä ja henkireikänä. Tai ei nyt ehkä itse blogin pitäminen vaan kaikenlainen nypertely, jota olen täällä esitellyt.

Dippelin tekeminen on ollut aika erilaista työtä kuin mihin olen aiemmissa puuhasteluissani tottunut. Aiempien touhujeni perusteella olen pitänyt itseäni ainakin jonkin verran nopeatempoisena ja välillä jopa ihan aikaan saavanakin tyyppinä. Nautin siitä, että näen (tai ainakin luulen) työni tuottavan hedelmää. Toimin paremmin moniajolla - kahden asian yhtäaikainen työstäminen motivoi enemmän kuin se, että työstäisin vain yhtä asiaa kerralla mutta perätysten. Vaikka koenkin olevani touhuissani melko itsenäinen, työskentelen silti mieluummin ihmisten kanssa.

Tätä taustaa vasten diplomityön tekeminen itsenäiseen tutkimusprojektiin on ollut oikeastaan täydellistä vahvuuksieni ja mieltymysteni vastakohdan elämistä: hidasta, eristäytynyttä, erittäin asiakeskeistä ja tulokset ovat olleet vieläpä pitkälti sellaisia, joihin en itse ole voinut vaikuttaa. Mutta juuri tämän vuoksi tämä puolivuotinen on myös tavattoman opettavaista.

Ihmisten kanssa puuhailua ja järkkäilyä olen onneksi saanut harjoittaa partio-, teekkari- ja raksalaistouhuilussa, mutta myös blogin sisältö on on osaltaan auttanut minua pysymään täysjärkisenä. Välillä maanisenkin nypertelyn avulla olen tyydyttänyt tarvettani saada jotain aikaiseksi. Tärkeintä ei ole välttämättä ollut käsillä tekeminen vaan ennemminkin visuaalisuus ja asioiden aikaansaaminen.

No eikö ihminen voi nyperrellä ilman blogiakin? Tottakai voi. Mutta olen kyllä sen verran esiintymishaluinen, että tässä saan senkin kiintiön mukavasti täyteen. Sitä paitsi muilla ihmisillä on aina avartavia näkemyksiä ja sanottavaa - oli se sitten anonyymiä, ihkuttelua, kritiikkiä tai mitä tahansa pärskyttelyä kuinka pienessä ankkalammessa tahansa. Kiitos siis Huippuhomman lukijoille ja kommentoijille.

Aloitan ensi perjantaina uudessa työpaikassa (ilmeiseti siis taannoista työhaastattelua varten tekemäni koru tehosi). Näin etukäteen voisin kuvitella, että tulevassa työssäni pystyn hyödyntämään ja harjoittamaan vahvuuksiani sekä mieltymyksiäni dippeliprojektia paremmin. Nähtäväksi jää, kuinka suurta henkireikää sitten tarvitsen. Se henkireiän koko varmaan ratkaisee myös tämän blogin aktiivisuuden ja luonteen. Mutta vaikka nypertely- ja bloggaustahti hidastuisikin, niin en usko vauhdin hiipuvan kokonaan - onhan näitä villapaitoja jätetty kesken jo kauan ennen blogiaikaakin. Ja lapsellisten t-paitojen painaminen on varmasti yhtä kivaa keskiluokkaisena espoolaisena diplomi-insinöörinäkin.

Ennen blogiaikaa, muistaakseni jouluna 2003 painamani Käytöskukka-paita.
Kännykän soittoääneni on Käytöskukan tunnari.

Henkilökohtainen palkitsemisjärjestelmä

Seuraa päivän product placement. Eikä edes mikään hienovarainen sellainen.


Dippeli etenee, enkä juuri muuta olekaan sitten tehnyt. Tai siis muuta näkyvää. Paitsi että olen kyllä aika hanakasti palkinnut itseäni aina, kun siihen on ollut pienintäkin aihetta. Ja jätskipalkitsemisen seuraukset voi hyvinkin muuttua näkyväksi... Mutta mikäli pidän ahkeroimisvireeni vielä tän päivän, niin ehkäpä dippa ihan oikeesti olis valmis proffan luettavaks huomenna. Ja sitten voin taas hyvällä syyllä palkita itseni.

Ps. Toi jätski on taivaallista!

Enkelin uudet vaatteet

Syöpöttelimme eilen noin tusinan kokoisella porukalla mielettömän hyviä herkkuruokia ja oikein useampaa sorttia. Illan otsikko oli "miehet kokkaa, naiset syö". Olut ja lammas olivat ruokalajien kantava teema ja oijjoi kun oli hyvää. Jopa lammasmakkaroiden kylkiäisenä ollut hapankaali maistui herkulle, kun sitä oli muhitettu oluen kanssa pannulla.

Ilta meni niin intensiivisesti syöpötellessä, että siskoni soittoyritykset menivät täysin ohi. No, kuulumisten lisäksi hän kertoi, että voisin julkaista edellisen postauksen kuvamysteerin kokonaisuudessaan jo nyt ilman, että se häiritsisi hänen joululahjasuunnitelmiaan. Kiitoksia siitä. Joten parlevuu, tässä, enkelin uudet vaatteet.

Malli: siskoni päästä
Materiaalit: askarteluhuopa, höyhenet, rautalanka, liima
Kommentti: kaunista helposti ja nopeasti

En muista ihan tarkkaan, miten alkuperäinen versio oli tehty, mutta itse leikkasin mekon huovasta niin, että olkaimet olivat toisissaan kiinni ja pitkät sivut liimattiin yhteen. Voishan ne ommellakin. Korkeudeltaan mekko on noin 10 cm. Mekon malli on suunniteltu niin, että sain kolme mekkoaihiota yhdestä A4-kokoisesta huopatilkusta. Sorruin siis ostamaan Tiimarin ylihintaisia huopalevyjä koska Eurokankaassa ei ollut valkoista huopaa. Alkuperäisessä versiossa mekon alareuna oli "pitsisempi", koska se oli leikattu kuviosaksilla, mutta koska en moisia omista, on minun versioni helma suora. Höyhenet on ihan vaan liimattu selkään. Henkari on taiteltu näppituntumalla rautalangasta. Messinginvärinen lanka toisi tietysti hienostuneisuutta henkariin.

Näitä vois varmaan ripustella joulukuuseenkin. Tai mihin vaan.

Perhe on paras

Meikäläinen on epäilemättä onnistunut kiilaamaan jonossa aika kärkeen silloin, kun huippuja sisaruksia jaettiin. Sekä pikkusiskoni että -veljeni ovat nimittäin ehkä maailman nohevimpia tyyppejä. Ja muutenkin ihan parhaita sisaruksia.


Tein viikonloppuna jo vähän jouluaskartelupaskarteluja. Tuon yllä olevan idean lainasin siskoltani. Se on vielä toistaiseksi hys-hys-juttu, sillä en halua paljastaa ideaa kokonaan, jos siskollani on vaikka tarkoitus lahjoa joku tämän blogin lukija. Mutta laitan kyllä kokonaisen kuvan sitten joulun jälkeen, koska tuo on niin hyvä, helppo ja ennen muuta kaunis juttu.

Veljeäni oli kuulemma haastateltu johonkin uutisiin. Kylläkin johonkin Tampereen uutisiin, mutta näköradio mikä näköradio. Ja hän oli luonnollisestikin kommentoinut jotain nokkelaa. En kyllä tiedä mitä, koska meillä ei näy Tampereen telkkari, mutta luotan sen olleen nokkelaa. Hänen isosiskollaan on aina välillä tapana kompastua omaan nokkeluuteensa, mutta eihän meillä nyt sentään kaikki geenit ihan samoja ole.


Virkkasin viikonloppuna myös toisen tontun. Vaikka tontuillahan ei sinänsä ole mitään tekemistä minun sisarusteni kanssa. Joskus olen tietenkin toivonut, että olisi. Tai että ne edes joskus pitäisivät kirjaa pikkusisarusten riiviöteoista. Niin kuin vaikka siitä kokeellisesta tutkimuksesta, jossa testattiin, piirtääkö minun Hymytyttö-patsaani liitutauluun. Voin kertoa: piirtää. Meni kyllä vuosia tajuta, miksi patsaan nenänpää on kummallisesti typistetty.

Rautalangasta väännettyä

Nyt voi jo laittaa iskänpäiväkortinkin näytille, kun h-hetki on mennyt.


Vuodet ne vaan vierii, mutta meikäläisen nysväämien korttien taso pysyy vuosi vuodelta samana - kehitystä on tapahtunut viimeeksi kai ala-yläasteen taitteessa :) Mutta aina ne vaan on väsättävä itse. Ja voin aina väittää tarkoituksellisesti edustavani naivistista tyylisuuntaa.

Mummoilu on vasta elämää!

Tässä syksyn mummoilusaldoa eli nypläyskurssin antimia.


En ole ollut mitenkään hirveen ahkera oppilas. Vielä olis vissiin pari "pakollista" työtä ja sit pääsee tekee omia juttuja. Toivottavasti. Nää perinteiset hommelit ei oo ehkä ihan miun tyylisiä, mutta en oikein tiedä, onko nypläyksessä olemassa mitään valmiita moderneja malleja (tää oli puhtaasti nypläyksen vanhahtavasta imagosta tempastu stereotyyppinen ja leimaava johtopäätös).

Mutta vanhahtavaa tai ei, ainakin nypläys on silleen teknisessä mielessä ihan kivaa. Ja on siellä ihan rentoa muutenkin: reteitä mummoja - ja on ne nuoremmatkin ihan kivoja :)

Anne of Green Cables?

Olen jo pidemmän aikaa jo himoinnut vihreää palmikkoneuletta. Tuossa taannoin vietettyäni menestyksekkäästi päivän soveltuvuuskokeissa (pikkusiskolle tiedoksi: en tunkenut neliö-palikkaa pyöreeseen reikään) palkitsin itseni vihreillä langoilla.

Olen nyt selaillut huikean määrän palmikkomalleja, tuijotellut keriä ja neulonut mallitilkkuja, mutta ehkä ne ei ookaan palmikkoneulelankoja. Perinteiset palmikot on vähän tylsiä. Ja ne mitkä on komeita, vie hermot jo mallitilkussa.


Mietin jo huijaus-reikä-palmikoita, joita oli Kylykavereissakin, mutta niistä tuli jotenkin luttanannäköisiä (neuloin kyllä pidemmällekin ja kokeilin pienempiä puikkoja).


Tällä hetkellä oon neulonut hiharesorit sellasena nyppyresorina ja jatkanut hihaa sileällä neuleella. Voi olla, että ne jääkin sellaisiksi. Mutta toistaiseksi villatakki (tai siis ne hihojen alut) on jäähyllä. Jatkuu joulunpyhinä.

Tai voi olla, että joulunpyhinä luen vain. Jotain helposti sulateltavaa, kuten ihania tyttökirjoja, Vihervaaran Annoja. Vaihdan farkut verkkarihousuun ja green cablesit green gablesiin. On tehnyt mieli jo pidemmän aikaa lukaista ainakin muutama Anna uudestaan, mutta en oo uskaltanut vielä. Dipassa miulla on muutenkin vaikee pitää adjektiivien käyttö ja epätieteellinen kuvailu kurissa, ja tiedän, että jos saisin nyt kielenkäyttööni jostain liian rönsyileviä vaikutteita, ne heijastuisivat heti suoltamaani dippatekstiin. Niinpä oonkin viime aikoina pitäytynyt Tykeissä, taudeissa ja teräksessä, joka on kyllä mielenkiintoinen mutta myös aika kuivasti kirjoitettu.

Kantakaupungin kangaskaupat ja paitahousut

Tämän aamun Hesarissa sivulla D1 esiteltiin Helsingin kantakaupungin kangaskauppoja. Kuvituksena oli myös kartta, johon kaupat oli sijoiteltu. Ainakin meikäläiselle, muualta muuttaneelle, tuossa oli ihan uusiakin tuttavuuksia. Täytynee napata juttu talteen.

Sitten kun käänsi lehteä sivun verran eteenpäin, silmille hyppäs ohje "näin teet paidasta housut". D3-sivulla kyseessä oli isäinpäivälahjabokserit, jotka neuvottiin tekemään vanhasta kauluspaidasta. En kyllä lukenut koko juttua, sillä olen allerginen sille, että mediassa esitellään aikuisten paidan muuttumisleikki aikuisten housuiksi. Verenpaineeni nousee välittömästi ja henkeä rupeaa ahdistamaan.

Tuunaaminen ja uusiokäyttö on minusta tosi jees, ja niin voi saada hienojakin juttuja aikaiseksi, kuten Seccon tuotteet, Vilman bolero tai Scarlett O'Haran samettiverholeninki. Vauvojen vaatteitakin on minusta tosi ok surautella jostain yöpaitojen helmoista ja mitä näitä nyt on. Mutta juurikin aikuisen housujen tekeminen vanhasta paidasta on minusta aina ollut jotenkin friikkiä.

Kaipa paidan muuttaminen housuiksi jotenkin tosi mystisen jännähieno juttu. Ensimmäinen muistoni aiheesta on jostain 90-luvulta, jolloin jossain lehdessä esitettiin, miten tosi näppärän asukokonaisuuden saa retusoimalla paidan housuiksi ja housut paidaksi. Juttukin oli vielä siihen tyyliin kirjoitettu, että "olemmepas me nyt hassunhauskoja ideanikkareita, kun keksittiin kääntää käyttötarkoitukset päälaelleen". Ja näitä kaikenmaailman ohjeita pulpahtelee aina säännöllisin väliajoin.


Mistähän tämäkin vastareaktio johtuu? On totta, että paidassa on aika paljon yhtenäistä kangasta, josta saa tehtyä vaikka mitä - eikä se olekaan ärsyttävää. Tää meikäläisen ällötys kohdistuukin siihen perusajatukseen, että "nyt on väenvängällä revittävä luovuutta, tehdäänpä paidasta housut, koska se vasta onkin persoonallinen tapa kääntää itsestäänselvyydet päälaelleen". Ehkä ensikosketukseni aiheeseen oli niin arvolatautunut (vaikka en sitä silloin vielä täysin tajunnutkaan), että koko idea on silmissäni täysin turmeltunut. Ikuisesti.

Pullotonttu - tollopunttu

Lähdemme huomenna remppaamaan kummityttömme vanhempien uutta kämppää. Nää viimiset viikot ovat olleet yhtä haipakkaa ja hullunmyllyä koulujuttujen puolesta, joten tapettien repiminen ja maalitelalla suhailu voi olla varsin hyvää paineiden päästöä.

Uuteen tupaan kuuluisi kai viedä suolaa ja leipää, mutta se on jotenkin hirveen tylsää. Ajattelimme viedä sipsipussin ja muutaman oluen - suola- ja viljatuotteitahan nekin ovat. Koska talo tarvitsee myös kotitontun, ajattelin pakata tupaantuliaiset tonttukassiin, sikälis kun muistan, mihin oikein jemmasin ylimääräiset (toivottavasti valmiit) versiot keväällä.


Kotitonttuhengessä täräytin eilisiltana myös kaljapullonlämmittimen. Tai kuka nyt haluis kaljapulloa lämmittää, oikeampi sana olis kai lämmöneriste, joka estää lämmön siirtymistä kädestä mallasjuomaan (kylläpä insinöörikieli saa kaiken kuulostamaan niin sairaan hauskalta ja lennokkaalta). Mutta olkoon tää nyt kuitenkin pullonlämmitin.

Malli: Oma
Lanka: Fritidsgarn, Huopanen ja huovutusvilla,
kevyesti käsin huovutettuna
Koukku: 5
Kommentti: Yhden illan juttu. Menis kai pikkujoululahjanakin.