Tonttukassi

Tein muutama viikko sitten yhdelle kaverillemme kolmekymppislahjaksi tonttupaidan. Kuvalla ei niinkään viitattu hänen korkeaan ikäänsä (tontut elävät kuulemma noin 300-vuotiaiksi), vaan ennemminkin hänen mieltymykseensä puutarhatonttuihin. Tai en nyt tiedä, kuinka omaehtoista se puutarhatonttujen diggailukaan on, sillä eräs porukka oli nyt vaan vienyt tähän kyseiseen talouteen tuparilahjaksi neljä puutarhatonttua. Oli varmaan tosi kiva lahja.

Painoin sitten samalla muutaman tontun kankaallekin, sillä olin löytänyt Tapiolan Eurokankaasta kirkkaanpunaista ja limenvihreää napakkaa puuvillakangasta kohtalaisen edukkaasti. Lupasin siskollenikin, että hän saisi vihreän tonttukassin seuraavan kerran kun näämme. Jotenkin kuvittelin silloin, että kassi olisi jo käytännössä katsoen valmis, koska pystyin näkemään valmiin kauppakassin mielessäni. Mutta tänä aamuna tajusin, että kankaasta ei tule kassia ilman ompeleita ja että olemme lähdössä huomenna koti-Korvikseen, jonne olin ajatellut ottaa valmiit tuliaiset mukaan.

Jotenkin tämä insinöörimäinen tehokkuusajattelu on iskostunut aika syvälle meikäläiseen, sillä lipsahdan turhankin helposti ajattelemaan, että samalla vaivalla sitä tekee kaksi/viisi/kymmenen/tusinan, jos kerran aloittaa ja kun kerran sarjassa voi tehdä. Nyt minulla siis on neljä punaista kassia valmiina (teen ne nyt tästä ensin pois kuljeksimasta), lupaamani vihreä kassi kankaana ja hirveä taisteluväsymys päällä.


Olis kiva olla oman ittensä design manager, joka vois vaan tehdä vaativimmat ja kivoimmat työt ja ehkä yhden prototyypin valmiiks asti. Sit olis joku supertaitava hengetär tai kotikääpiö, joka kiltisti ja siististi ompelis ne prototyypin jälkeiset versiot ja päättelis ne. Ei olis ikinä keskeneräisiä töitä.