Juoksukoulussa

Olen pidemmän aikaa halunnut pitää juoksusta, mutta en ole siinä onnistunut. Yleensä mahaa rupeaa pistämään jo 200 metrin jälkeen, ja jos jollain ihme ilveellä pistos pysyy kurissa, niin 15 minuutin jälkeen pää ei meinaa kestää sitä tylsää matkan taittamista. Olisi kiva pitää juoksemisesta - sitä kun voi harrastaa milloin vaan ja melkein missä vaan, kunhan vain on lenkkarit mukana. Niinpä ilmoittauduin juoksukouluun.

Kauhunsekaiset fiilikset
ennen ensimmäistä koulutuntia

Kyse on SUL:n neljän kerran kurssista, jonka järjestää Leppävaaran Sisu. Opetusta on neljänä sunnuntaina aina 2 tuntia kerrallaan ja sitten tietysti viikolla tehtävät kotiläksyt: ekalla viikolla 3 minimissään 30 minuutin lenkkiä, seuraavalla viikolla 4, kolmannella 4 edellisiä viikkoja rankempaa lenkkiä ja 4. viikolla kevyempää palauttelua.

Ensimmäinen koulutunti on siis takana. Opettelimme liikeratoja: kädet kevyessä nyrkissä, 90-asteen kulmassa, nyrkit viuhtovat poskesta kylkeen suoraa rataa. Kävimme läpi jalan koukistusta ja ojennusta, varpailla ponnistusta ja jalkapohjan rullaavuutta. Ja oikeaa vauhtia - viis sykkeistä, hölkätessä täytyy pystyä puhumaan.

Tämän viikon kotiläksytkin on tehty: olen nyt käynyt kolme kertaa kotiläksylenkillä, ja olen pystynyt hölkkäämään parhaimmillaan 45 minuuttia putkeen! Jes jes superjes! Matkaa en ole mitannut, sillä nyt haetaan sitkeyttä ja viedään liikeratoja lihasmuistiin, ei kisailla matkasta. Vähän on välillä pistänytkin, mutta pistos on pysynyt kurissa, kun hiljentää vauhtia ja tekee käsillä vähän ylikorostunutta liikettä. Näyttää varmaan aika dorkalta, mutta viis siitä. Olen ollut niin fiiliksissä siitä, että olen pystynyt hölkkäämään, ettei pääkään ole hajonnut hölköttelyn tylsyyteen.

Tänään edessä on toinen juoksukoulukerta, aiheena hengitys ja syke. Lähden koulusta suoraan työmatkalle ensi viikoksi, joten reissu mittaa käytännössä tämän kauniin teoreettisen ajatuksen, että "juoksua voi harrastaa missä vaan". Sithän se nähdään.

Nyyttikestit

Olemme kokoontuneet ystäväporukalla juhlistamaan syksyä hyvän ruuan ääreen milloin milläkin teemalla. Ensimmäisen kekkerit olivat pinkit, niin pukukoodiltaan kuin ruokalistaltaan. Viime vuonna brunsseilimme sadonkorjuuhenkeen - linkosimme muun muassa mehuja. Tänä syksynä teemana oli nyyttikestit: kaikki toivat jotain mukanaan, ja sen lisäksi ruuat olivat "nyyttiruokia", siis leipätaskuun piilotettua nyhtöpossua, vatruskoita, tortellineja, brie-baklavaa ja omenanyyttejä. Ja kyytipojaksi herkkuleipää, salaattia ja Ruosniemen panimon Piirimyyjää.

Tortellineihin ei tarvittu pastakonetta, vaan lihasvoima ja kaulin ajoivat asian. Sisään sujahti ihanaa pinaatti-ricotta-sitruuna-täytettä.

Baklava oli rankka muunnelma alkuperäisestä ja naurettavan helppo tehdä: pakastealtaasta filo-taikinaa, taikinasuirulle voisulaa, nokare brietä, t-lusikallinen lakkahilloa, nyytti rullaten kiinni ja 250-asteiseen uuniin noin 5 minuutiksi. Tarjoilu vaahterasiirapin kera.

Vatruskat aiheuttivat viikonloppuna Huippuhomman Facebook-sivulla hämmennystä, joten tässä maailman oikeaoppisin vatruskaohje (älkääkä uskoko kaikkea, mitä Wikipediassa lukee):

Kuori

1,5 kg puikulaperunaa
150 g voita
1,5 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa

Täyte

1 dl puuroriisiä
1 dl vettä
5 dl kulutusmaitoa
0,5 tl suolaa
2 keitettyä kananmunaa

Kuori ja keitä perunat. Kun perunat ovat kypsiä, kaada keitinvesi pois, heitä voi ja suola kattilaan ja muussaa perunat. Sotke vehnäjauhot perunamuussin sekaan.

Kiehauta vesi, lisää riisit ja anna porista, kunnes vesi on imeytynyt. Lisää maito ja suola. Keitä välillä sekoittaen 15 minuuttia, ja käännä levy nollalle. Anna puuron hautua jälkilämmöllä kannen alla 45 minuuttia. Murskaa kananmunat haarukalla ja sotke puuron sekaan.

Levitä puolet muussista noin 7 cm halkaisijaltaan oleviksi pylpyröiksi. Annostele nokare muna-riisi-seosta pylpyrän päälle. Tee muussista kansi.

Paista 250 asteessa noin 15 minuuttia tai kunnes pinta alkaa ruskistua. Ota vatruskat uunista ja silaa voisulalla. Nam nam.

Muuttolaatikkoleikin seuraamuksia

Muuttolaatikkoleikki on ollut todella silmiä avaava ja puhdistava kokemus. Ihan kuin olisi päässyt eroon ylipainosta. Kämpän järjestyksessä ei ole tapahtunut vielä suurta muutosta, mutta kyllä se siitä. Jotain konkreettisia tekoja ja hyviä oivalluksia materiasta on jo löytynyt:

Löydös numero 1: Lahjakortti lähipalveluun on hyvä lahja.

Elokuun lopussa herra taloudessamme sai synttärilahjaksi lahjakortin läheiseen urheilukeskukseen ja maukkaan ravintolaelämyksen. Ei siis mitään, mikä uhkaisi jäädä nurkkiin pyörimään.


Löydös numero 2: Paperi-Hesarista luopuminen ei tarkoita uutisista luopumista.

Jokapäiväinen paperisanomalehti yksityistaloudessa on aikamoista kertakäyttökamaa. Postiluukku suoltaa lehtiä tiuhemmin kuin niitä ehtii kantaa lehtiroskikseen. Päivän lehti jää helposti lojumaan keittiön lattialle. Tarvitsen kuitenkin joka-aamuiset uutiseni kirjoitetussa muodossa, joten siirryin paperilehdestä iPad-versioon.

IPad-versiossa uutiset tulee silmäiltyä tarkemmin ja tasaisemmin kuin paperilta, sillä tabletin pyyhkäisyruudulla uutiset ovat keskenään aika tasa-arvoisia. Huomaan myös, että tabletilta tulee luettua (eikä vain silmäiltyä) useampi juttu kuin tabloidilta. Ehkä syy on helpommassa zoomissa: tabletti nousee  yhdellä kädellä lähemmäs nenää, ja auttaahan se kahden sormen zoomausliikekin. Ainoa juttu, mitä kaipaan, on taitto. Joku on kuitenkin miettinyt otsikon, tekstin, kuvien ja graafien asettelun, ja sitä iPad-versio ei pysty toistamaan.

Aluksi jännitti, että mitäs jos tavitsen suojapaperia ja meille ei tule sanomalehteä - ei Hesaria, ei mainoksia, ej reklam. Mutta tuleehan meille joka viikko tabloidimuotoiset Rakennuslehti ja Tekniikka ja talous, sekä nippu aikakausilehtiä viikoittain ja kuukausittain. Kyllä niillä suojaa jo vaikka mitä.

Missähän vaiheessa älyän alkaa syödä aamiaista pöydän ääressä? Olen nauttinut sen lattialla istuen, koska lehti ei ole mahtunut pikkupöydällemme. Lihasmuisti on aika vahva navigaattori, ainakin aamuisin.


Löydös numero 3: Yltäkylläisyyteni ja nuukailuni on epätasaisesti jakautunutta.

Sisälläni on asunut Sulo Vilén jo aika pitkän aikaa. Ostan helposti alennusmyynneistä tavaraa, joka on periaatteessa käytännöllistä, mutta jota en oikeasti tarvitse. Kuten toisen harmaan pooloneuleen, neljännen mustan v-kaula-aukkoisen neuleen tai kuudennen mustavalkoisen raitapaidan. Kun halavalla sai.

Tavaraähkystä huolimatta olen kuitenkin harjoittanut ihmeellistä sniiduilua useamman kerran viikossa tarvittavien tavaroiden saralla. Kiroilen vähintään kerran viikossa, että kuorimaveitsi on pesukoneessa juuri silloin kun kuorisin perunoita. Yhtä usein stressihormonit nostavat päätään, kun olen unohtanut puhelimen laturin joko töihin tai kotiin, ja akku vetelee viimeisiään juuri siellä toisessa paikassa. Kakkoslaturi (á 14,90 euroa) ja toinen kuorimaveitsi (á 5 euroa) on tehnyt arjestani paljon sujuvampaa kuin musta alennusmyyntineule (á 19,90 euroa).

Löydös numero 4: Ajatus kulkee ja luovuus kukkii

Muuttolaatikkoleikin aikana olen saanut monta hyvää ideaa askarteluihin. Kevään-kesän aikana mojo on ollut vähän hukassa. En tiedä johtuuko luovuuden kukkiminen siitä, että olen hypistellyt läpi kaikki askartelutarvikkeeni vai siitä, että nyt kun turha höhä on poissa, niin ajatus mahtuu virtaamaan paremmin. Mutta eiköhän muutama tämän harjoituksen inspiroima tuotos tule raportoitua täällä piankin.

Löydös numero 5: Kauniit kengät on tehty käytettäväksi, ei laatikossa säilöttäväksi

Korkkareita voi käyttää farkkujenkin kanssa. Vähänkös ravintolassa käynti tuntuu hienommalta, kun laittaa nätit kengät jalkaan. Lupaan itselleni, että vast'edes, kun menen teatteriin tai konserttiin (jossa ei tarvitse seisoa), laitan jalkaani kauniit kengät enkä mitään mukavia läskipohjia.

Vielä heruu

Niin vaan täyttyi vielä kymmenes ja yhdestoistakin laatikko. Osa kertyi huoneiston puolelta, valtaosa kellarikomerosta. Laatikoihin sujahti todella sekalaista kamaa, kuten:

Vanhoja meikkejä. Roskiin. Nyt kaikki kosmetiikka mahtuu vessan kaappiin ja läpinäkyvistä purnukoista ottaa vieläpä selvän, mitä missäkin on. Jee!

Koruja. Rihkamaa, kokeilen onneani kirpparilla.

Viinaa. Kuinka päästä eroon viinasta? Joku voisi kutsua tätä alkoholiongelmaksi. Ihan oikeasti, tätä määrää ei meidän taloudessa kukaan juo. Viinaa ei oikein voi myydä kirpparilla eikä trokata huuto.netissä. Pitkällisen pähkäilyn jälkeen päätin lahjoittaa ylimääräviinat teekkareille. Se oli mielestäni vastuullisin lahjoituskohde, plus että mulla on ehkä jotain luotettavan lahjoittajatahon habitusta jäljellä siinä porukassa. Kun en minä ainakaan keltään epämääräiseltä tyypilta pulloa ottais. Edes korkkaamatonta.

Merkkejä ja präniköitä. Lahjoitan teekkarimuseolle.

8 metriä keltaista puuvillakangasta. Käytetty valmistujaisissa pöytäliinana, sen jälkeen pesty ja unhoitettu kellarikomeroon. Kokeillaan kirpparilla.

Arkku, n. 25 l. Hommattu valmistujaisiin perunasalaattiastiaksi. Sittemmin pesty ja unhoitettu kellarikomeroon. Kirpparille.

Tunkkaisia t-paitoja. Syyskuun helteet paljasti paitojen tunkkaisuuden. Roskiin.


Nyt ei kellarikomerossakaan ole enää muuta ylimääräistä kuin vanha tietokone (odottaa ensi kevättä ja HSY:n keräysautoa) ja X määrä avattuja maalipöniköitä (sitten joskus ongelmajätteeseen). Jes!

Kirpparikokemuksia

Muistoni itsepalvelukirppareista on 1990-luvun Imatralta, Megatorilta. Siellä oli vähän hämärää ja loisteputkista johtuen kelmeää. Siellä haisi tunkkaiselta mutta sieltä saattoi löytää aarteitakin. Eniten oudoksutti, että siellä myytiin shampoopullojen ja huulipunien jämiä sekä (ymmärtääkseni ja toivoakseni) korkkaamattomia alusvaatteita.

Tätä taustaa vasten olen äärimmäisen positiivisesti yllättynyt Tapiolan Toisesta kierroksesta. Siellä on valoisaa, siellä ei haise, ja avattujen kosmetiikkatuotteiden myynti on kielletty. Henkilökunta on äärimmäisen ystävällistä ja palveluhenkistä, he ovat osanneet tuotteistaa ja konseptoida kirpparin todella pitkälle. Tuotteet hinnoitellaan netissä ja viivakoodien ansioista myyntiä voi myös seurata netissä, lähes reaaliajassa. Pöytä on ehkä hieman suolaisen hintainen, mutta kahteen pekkaan ja "toinen viikko puoleen hintaan" tarjouksella pöytävuokrakaan ei tuntunut liian pahalta. Täysihintainen viikko alkaa olla takana, puolen hinnan viikko vielä edessä. Eräänlainen välitilinpäätös ja puolimatkan krouvi on siis käsillä.

Olemme myyneet serkkuni kanssa vaatteita, kenkiä, laukkuja, kirjoja, lankoja, kankaita, astioita ja pelejä. Pelit hävisivät ensimmäisen vuorokauden aikana. Kässätarvikkeetkin tekivät kauppansa melko liukkaasti, samoin astiat. Vaatteita ja kirjoja on mennyt tasaiseen tahtiin koko ajan. Hieman yllättäen kengät ja laukut eivät ole oikein liikkuneet, vaikka hintaa niillä on pääosin 1-3 euroa, muutamalla hyväkuntoisella ja -laatuisella 5 euroa.

Meitä varoteltiin etukäteen, että vaatteet eivät tee kauppaansa, mutta ihmeellinen krääsä tulisi menemään kuin kuumille kiville. No, ihmeellistä krääsää meillä ei juurikaan ole, ja järkituotteet olemme hinnoitelleet maltillisesti - tavoitteena eroon pääseminen, ei niinkään nettoaminen. Hinnat ovat olleet jotakuinkin seuraavaa tasoa:

• Paidat ja housut 1-3 euroa
• Neuleet 2-7 euroa
• Mekot 2-5 euroa  
• Astiat 2-7 euroa 
• Pelit 3 euroa 
• Kirjat 1-2 euroa 
• Kankaat ja langat 2-5 euroa nyssäkältä 

Mitä kirpparipöytä sitten vaatii? No ainakin aikaa. Pitkäjänteistä valmistelua ja välivarastointia (mikäli ei halua katsella nyssäköitä nurkissaan). Pöytää on todellakin käytävä järjestelemässä joka päivä. Tavaraa on hyvä viedä myytiin vähitellen, sillä ei ole viisasta ladata pöytää/hyllykköä kaoottisen täyteen. Tunnesiteestä tavaroihin on myös päästävä irti - vaikka kyyseessä olisi itse ompelema hääpukusi, niin on mahdollista, että kukaan ei huoli sitä edes 3 eurolla, joten turha kuvitella pyytävänsä 30 euroa. Myöskin habaa touhu kysyy, varsinkin kun autoton raahaa myyntiartikkelinsa matkalaukussa ja Ikean kassissa julkisilla paikan päälle.

Keskimääräinen myyntimme on ensimmäisellä viikolla ollut 50-60 euroa per päivä. Saas nähdä kuinka bisnes kehittyy, sillä toiselle viikolle ei ole tiedossa täydennyssatseja yhtä tiuhaan. Mutta olen jo nyt positiivisesti yllättynyt saldoomme: isosta kasasta tavaroita on päästy eroon. Ja täytyy toivoa, että tavaraa ei jäisi kauheasti myymättä, ei nimittäin nappaisi raahata myymätöntä tavaraa takaisin - Ikean kassissa ja matkalaukussa.

Langat käsissäni

Askaretelutarvikekaappi on nyt perattu. Yhdeksäs laatikko tuli täyteen langoista, kankaista, muovailuvahasta ja muusta epämääräisestä askartelusälästä. Pääfokus oli langoissa. Annoin itselleni luvan laittaa kaikki epämääräiset, ankeat ja ikäväntuntuiset langat pois. Neulon ja virkkaan niin harvoin, että silloin mulla on oikeus työstää ihania lankoja.

Nyt on sellainen fiilis, että asunnon sisällä oleva tavaramäärä on tältä erää (minun osaltani) renssattu. Jonkin verran poistoja voi irrota vielä vessasta ja kylppäristä, mutta tuskin sen merkittävämpää. Kellarikomeroista pystyy varmasti vielä vähentämään, mutta ensin täytyy vajuttaa kuormaa kellarin välivarastosta kirpparipöydälle, jotta kellarikomeroon mahtuu taas renssaamaan.

Seuraavana ohjelmassa olisi työhuoneen säilytystilojen uudelleenjärjestely. Useamman kaapin oven takana lymyää höttöisen vajaa hylly. Käytettävät tavarat eivät ole välttämättä käden ulottuvilla ja paljon irtotavaraa seilaa kaapin ovien taakse pikasiivottuna, ilman omaa paikkaa. Järkevämpi järjestys, sehän se tavoite on.

Kasilaatikko

Seitsemännen laatikon roinat kupeksivat vielä laatikossa, kun mieheni osoitti makuuhuoneen lattialle kasattua vaatepinoa (hänen vaatteitaan): "nämä olis lähdössä". Vau! Ei muuta kuin edellistä laatikkoa tyhjentämään ja herran vaatteita tilalle. Hän totesi, että neljä vuotta sitten täysin rempatussa kodissa ei tarvita viisiä remppafarkkuja. Ja että hirveän montaa huppariakaan ei tarvita, kun ei niitäkään oikein voi töissäkään pitää.

Loppuilta kulunee armottoman pakkaamisen tiimoilla, sillä huomisiltana täytyy käydä rakentamassa kirpparipöytä Tapiolan Toinen kierros -kirpparille. Tarjolla hyvää kamaa esim. koulunsa aloittavalle opiskelijalle.

Suklaamousse (melkein) Rachel Khoon tapaan

Pieni keittiö Pariisissa on tällä haavaa ainoa telkkariohjelma, jota seuraan. Rachel Khoo on ihana ja ruuat mainioita yksinkertaistuksia klassikoista. Minua viehättää myös se, että hän kokkaa pikkuruisessa keittiössä ihan tavallisilla välineillä. Puolessa tunnissa tykitetään aika monta reseptiä, mutta ohjelmasta ei siltikään tule kiireinen fiilis.

Kokeilin tänään suklaamoussea Rachelin ohjeella. Skaalasin ohjetta 2/3, koska jääkaapissa oli vain 2 munaa ja koska "ei makeaa mahan täydeltä". Skaalaus onnistui helposti, kyllähän kolmen kertotaulu kolmilapsisen perheen esikoiselta sujuu. Vaan taisinpa tehdä taas cocoronit, kun en malttanut kuitenkaan seurata ohjetta. Tosin lopputuloksesta sitä ei juurikaan huomaa. 

Kaikki sujui siis hyvin kiisselin tekemiseen saakka. Tai siis kiisselihän oli tosiaan ensimmäiseksi valmistettava komponentti. Mutta kun en malttanut pysyä ohjeessa. Korvasin maissijauhot yksi-yhteen perunajauhoilla. Ajattelin, että tärkkelys kuin tärkkelys, vaikka tiedän varsin hyvin, että maissijauho, maissitärkkelys ja perunajauho ovat eri asioita. Jo siinä vaiheessa, kun otin kiisselin liedeltä, oli selvää, että tässä on nyt puhdasoppinen jankki kattilassa. Ja kun Rachel neuvoi ottamaan kiisselin jääkaapista ja vatkaamaan sitä klimppien rikkomiseksi, meinasi iskeä epätoivo: koko kiisseli oli yhtä isoa klimppiä. Onneksi on tullut heiluttua kahvakuulan kanssa, niin jaksoin vatkata klimpin rikki - stydiksi liisteriksi. Vertailuna mainittakoon, että Rachel kuvaili kiisseliään tässä kohden sanoilla silky-smooth.

Tymäkän suklaaliisterinkiisselin vastapainoksi jätin kerman määrän skaalaamatta, jotta mousse vähän notkistuisi. Ja hyväähän siitä loppujen lopuksi tuli.

Mitä tästä opimme: jos ohje sanoo "maissijauho", sitä ei pidä korvata yksi-yhteen-määrällä perunajauhoa.

Seuraavana listallani ovat:

Munakupit

Suklaa-laava-kakkuset

Kanamykykeitto