Urbaania sketsailua

Olen jo pidemmän aikaa halunnut oppia valokuvaamaan rakennuksia. Siis en vain silleen räpsimällä vaan mielenkiintoisesti. Yritin etsiskellä Tate Modernin kirjakaupasta jotain Photographing Buildings for Dummies, mutta eihän sellaista löytynyt. Vaan miespä bongasi edellisessä postauksessa vilahtaneen The Art of Urban Sketching -kirjan, joka kertoo siis kaupunkikuvan piirtelystä - ja sehän siis lähti mukaan.

Jonkin verran saa vettä virrata, että minä lähtisin kaupungille piirtelemään, mutta ajattelin aloittaa valokuvien avulla. Ensimmäisten sketsien mallikuvat eivät ole ihan samat kuin aiemman postauksen kuvat, mutta samoissa yhteyksissä räpsästyt: Tate Modern & Shard sekä Imperial War Museum.

Tate & Shard oli ehkä vähän turhan haastava ekaksi sketsiksi etualan vaativan siltatyömaan takia. Enkä ollut pitkään aikaan maalannut vesiväreilläkään. Muistin taas sen, että osaan kyllä hahmottaa pystysuuntaisia pituuksia ja mittasuhteita, mutta vaakasuuntaisia en jotenkaan näe. Sotamuseon kuvassa puolestaan keskityin niin paljon vaakamittoihin, että kupolin pystymitta hieman venähti. Mutta sotamuseossa alkoi oma tyyli jo puskea vähän esiin. Tuo tussin ja vesivärin yhdistelmä on vaan aika kiva.

Taitavia kaupunkikuvan ikuistajia löytyy muun muassa Urban Sketchers -sivustolta sekä The Sketching Backpaper -blogista (tosin viime aikoina jälkimmäisessä on vaan ollut noita lehtiukkeleita, mutta kesällä siellä oli ihania piirtelyitä Berliinistä).

Tate Modern

Jatketaanpa vielä Lontoosta. Nimittäin haluan jakaa maailmalle "talorakkauteni": Tate Modern -museo on mielestäni maailman kaunein rakennus - sekä arkkitehtuuriltaan, käyttötarkoitukseltaan että sisällöltään.

    Tate Modernin tiilitorni ja Lontoon uusin maamerkki, Shard, siltatyömaan takaa katsottuna

Tate Modern on siis Lontoon modernin ja nykytaiteen museo. Ikään kuin paikallinen Emma ja Kiasma saman katon alla. Potenssiin kymmenen. Se sijaitsee Thamesin eteläpuolella, Southwarkissa, St. Paulin katedraalilta reilun kävelysillan (joka muuten on hieno silta) matkan verran etelään. Rakennus on vanha lämpövoimala, joka on kunnostettu todella taidokkaasti taidemuseoksi.

Tatessa on tarjolla valtavan hienoja taide-elämyksiä. Yksi vaikuttavimmista on Mark Rothkon Four Seasons -ravintolaan tilatut valtaisat ja päälle käyvät taulut, jotka kaikki on kasattu yhteen, lähes jumalaiseen huoneeseen. Myös vierailevat näyttelyt ovat tyypillisesti huippuluokkaa, tällä kertaa näytillä oli ei-niin-kevyttä Edward Munchia. Eikä siinä vielä kaikki; taideryhmät tulevat Tateen tekemään performansseja - ei tarvitse kuin tuijottaa hetken aikaa ihmisvilinää, niin joukosta voi bongata performanssaajia.



Mutta se Taten arkkitehtuuri, siitä minä pidän. Hyvän arkkitehtuurin tunnistaa siitä, että rakennuksessa vaeltava ihminen, ensikertalainenkin, osaa intuitiivisesti liikkua talossa. Siis että on ihan selvää, mihin kuuluu kulkea, jos vaikka haluaa kerroksesta toiseen.



Ja toisaalta, jos jostain ei ole tarkoitus kulkea (muuta kuin hätätapauksessa), niin sekin on selvää.



Detaljit ovat kohdallaan ja oikein mitoitetut.



Sisäänkäynnin luiska on mielestäni nerokas. Se on jotenkin paljon sulavampi kuin portaat ja se tekee sisäänkäyntihallista mielenkiintoisen.



Hyvä arkkitehtuuri saa ihmiset viihtymään. Tyypit jaksoivat hengata turbiinihallissa vaikka kuinka - vaikka kyseessä oli siis valtava tyhjä halli. Valaistus ja tilan jaksotus sen tekevät.

Tate Modernissa on myös oivallinen taide- ja harrastekirjakauppa. Hommasin urbaanin ympäristön piirtelystä kertovan opuksen. Juuri tällaiset ostokset ovat mielestäni parhaita matkamuistoja, ja niihin kannattaa investoida, oli euron kurssi sitten kuinka heikko tahansa puntaan nähden.

Lontoo

Viimeinen kesälomaviikko on parhaillaan käynnissä, ja koska Suomen säät ovat tyypillisesti tähän aikaan kesästä mitä ovat, päätimme ottaa suunnan Lontooseen - koska juuri säiden vuoksihan Englantiin kannattaa matkustaa. Vastaan tuli muutama juttu, joita voin lämpimästi suositella, joten olkaatten hyvät.

Some Like It Hip Hop

ZooNation-ryhmän tanssiteatteriesitys Peacock-teatterissa oli huikein teatteripläjäys, mitä olen koskaan nähnyt: toisin kuin musiikkiteatteripätkissä yleensä, tässä esityksessä oli juoni, tarina eteni ja siinä pysyi kärryillä, se oli hauska, laulusta vastasivat täysveriset rhytm&blues-mamat sekä huippunopea beatboxaaja - ja tanssijat, he olivat aivan uskomattoman taitavia! Jos pidät So You Think You Can Dance'sta, pidät tästäkin, vaikket mikään hiphop-skenen asiantuntija olisikaan.



Some Like It Hip Hop on lähdössä UK:n kiertueelle, joten jos joku Briteissä asuva tai matkan varrelle sattuva lukee tätä, niin menkää ihmeessä katsomaan. Todella taidokas hyvän mielen hipetihop-pläjäys. Ai niin, ja ostin liput Sadler's Wellsin nettilippukaupasta ja noudin ne paikan päältä. Eli senkin uskaltaa tehdä Suomesta käsin, jos joku empii.


Aqua Kyoto

Ravintola Oxford Circus'lla. Ravintolassa on japanilainen puoli ja espanjalainen puoli; me menimme japanilaiseen. Ravintola aukeaa klo 12.00 - ja todellakin, sisälle ei pääse minuuttiakaan etukäteen. Mutta mestoilla kannattaa ainakin aurinkoisena arkipäivänä olla tasan puolilta päivin, sillä muuten ei pääse istumaan kattoterassille (katutasoon ravintola näytti ehkä enemmän kasinolta). Suojaisa kattoterassi oli siis näköaloineen tosi ihana ja siellä oli juuri sopiva lämpötila aurinkoisena syyspäivänä. Ruoka oli herkkua. Ei ihan budjettihintaista, mutta herkulliset ja runsaat lounassetit olivat keskihintaista.  Olin niin fiiliksissä, etten tullut räpsineeksi kuvia, mutta enisveis, hyvää ruokaa Lontoon kattojen yllä.


Imperial War Museum

Uskon, että maailman sotamuseot voidaan jakaa kahteen: niihin, jotka esittelevät sotakalustoa ja -joukkoja rinta enemmän tai vähemmän rottingilla ja niihin, jotka onnistuvat tuomaan esille sodan järjettömyyden. Imperial War Museum kuuluu jälkimmäiseen, vaikka museon piha ja katutason kerros ehkä huokuukin enempi ensimmäistä kategoriaa.

Sotakalustoa mielenkiintoisemmat näyttelyt olivat ylemmissä kerroksissa: MI5:stä ja MI6:sta kertova salaisen sodan näyttely, holokaustinäyttely sekä pieni mutta sitäkin koskettavampi kansanmurhista kertova osio. Voi morjens että Eurooppa on ollut sekaisin vielä 90-luvulla. Tuli sellainen olo, että on pakko lukea Balkanista lisää. Ja Ruanda. 800 000 ihmistä. Vietimme IWM:ssa lopun viimein yli kolme tuntia, emmekä kolunneet läheskään koko museota.


National Portrait Gallery

Nyt tulee muotokuvapiirrustusta harrastaneen ihmisen värittynyt mielipide: National Portrait Gallery on symppis paikka. Minusta se onnistuu kertomaan Britannian historiasta enemmän kuin uskoisikaan - ja eri tavalla kuin British Museum tai National Gallery.

Museon kokoelmat alkavat Tudorien aikaisista maalauksista. Ne ovat vielä kovin flättejä, mutta sellaista maalaustyyli oli siihen aikaan. Stuartien kuvat puolestaan ovat yhtä kiharaista peruukkihattaraa, ja esiin nousee lähinnä Stuartien armoitettujen muotokuvamaalareiden omatkuvat - jotka näyttävät eniten oikeilta ihmisiltä. Yrjöjen kuvia en niin jaksanut niin kahlata, mutta melkein-kuningatar Charlottesta ja hänen serkustaan, kuningatar Victoriasta on esillä hienoja akvarelleja. 1900- ja 2000-luvun kuvat ja niiden sijoittelu on museon mielenkiintoisinta kauraa, ja tietysti niitä katsoo ihan eri lailla kuin aiempia. Tokihan maalaustaiteessa tapahtui 1900-luvun taitteessa paljon, mutta tietysti henkilöitä tunnistaa enemmän, mikä tekee katselusta mielenkiintoisempaa. Tiedä sitten, olivatko Stuartien aikaisten muotokuvien hattarapäiset miehet ja kalpeat naiset vastaavanlaisia julkkiksia kuin Judi Dench tai David Beckham. Varmaan olivatkin. Sitä olen miettinyt, että jos britti saa aatelisen arvonimen, niin maalataanko hänestä silloin automaattisesti "virallinen" muotokuva?

Kaksi kivaa kampaajakokemusta

Pari kuukautta on kulunut kipeästä kampaajatilityksestäni, ja kampaajarintamalla elämäni on mullistunut täysin. Taannoisen tilitykseni jälkeen sain huikean määrän kampaajavinkkejä ystäviltä ja tutuilta sekä tervetulotoivotuksia kampaamoyrittäjiltä itseltään - kiitos niistä.

Nyt olen kokeillut kahta loistavaa kampaamoa. Koska aiempi kirjoitukseni tuntui osuneen johonkin kulutusyhteiskuntamme kipupisteeseen, niin minusta velvollisuuteni on jakaa nämä hyvät kokemukset - tässä siis kaksi huippuhyvää, toisiinsa nähden erilaista kampaamoa, joita voin suositella lämpimästi, olkaa hyvät:

Helsinki Hairdressers
Kasarmikatu 28, Helsinki
Hiukseni leikkasi Anna

• "Siellä kaikki rakastavat työtään, eikä sinne oteta ketä tahansa töihin." Näin sanoi työkaverini, jolla on aina hienot hiukset. 
• Salonki on moderni ja raikkaan valkoinen. 
• "Teenkö sulle maailman parhaan latten?" Mikä ettei.
• Yleisfiilis: Ammattimainen. Trendikäs muttei pelottava. Freesi. Tosi mukavat ja asialleen omistautuneet kampaajat.
• Jos kaikki ei mene suunnitelmien mukaan: Jos oma kampaaja sairastuu, niin asiakkaalle soitetaan ja tarjotaan aikaa mahdollisimman pian jollekin toiselle tai sitten myöhemmäksi samalle kampaajalle, kunhan tämä on tervehtynyt. Kohdalleni sattuis siis sairaustapaus, mutta se hoidettiin hienosti.
• Mitä opin: hiuspuuterin käytön (että sitä ei pidä tupsuttaa suoraan purkista) ja syksyn uutuusväreistä (viileistä vaaleista Illumina-sarjan uutuuksista).
• Lopputulos: huippukiva rakenteellisesti leikattu, helposti muotoiltava leikkaus, joka oli kiva vielä 5 viikon jälkeenkin (vähän sojottavia niskahiuksia lukuunottamatta, mutta ne nyt vaan kasvavat 5 viikossa).
• Menisin uudestaan. Ehdottomasti.

Sydämen pohjasta
Forumin Yrjönkäytävä, Helsinki
Hiukseni leikkasi Kati

• "Ainoa paikka, mihin olen uskaltautunut jätettyäni tukka-uran." Näin sanoi 10 vuotta hiusmallin hommia tehnyt kaverini.
• Salonki on moderni ja voimakkaan värinen.
• "Haluatko, että muotoillaan kulmakarvat tässä samalla?" Mikä ettei. Ja kahvia ja pähkinöitä oli tarjolla myös.
• Yleisfiilis: Ammattimainen. Trendikäs ja voimakas, mutta silti sydämellinen. Tosi mukavat kampaajat, joilla ammattiylpeys on oikealla tavalla kohdallaan. 
• Jos kaikki ei mene suunnitelmien mukaan: Jos varattu aika menee yliajalle, asiakkaalle annetaan arvio, että vielä menisi vartti ja että onko tämä ok vai onko kiire jonnekin. Minulla on kuulemma normisuomalaista enemmän hiuksia, joten siksi vähän venähti, mutta eihän mulla mihinkään ollut kiire. Ja onneksi olin kampaajallekin päivän viimeinen asiakas.
• Mitä opin: föönaamisesta (että kun harjalla suihkii päätä mukaillen puolelta toiselle, niin silloin lopputulos on kuohkea muttei tätimäinen) ja kiiltovahan käytöstä.
• Lopputulos: huippukiva Sassoon-leikkaus, jossa leikkaus on se juttu (eli että sitä ei tarvitse hirveästi muotoilla). Leikkauksesta mulla on vasta viikon kokemus, joten nähtäväksi jää millainen pääni on neljän viikon päästä.
• Menisin uudestaan. Ehdottomasti.

Kummatkin paikat olivat siis aivan loistavia. Kummassakin paikassa kampaajajoukko vaikutti todella taidokkaalta ja asialleen vihkiytyneeltä, ja fiilis oli tosi positiivinen. Paikkojen erot tulivat esille hiustenleikkausfilosofiassa: Sydämen pohjasta suosii geometrista, päänmuotoja mukailevaa leikkaustyyliä ja saksilla leikattua jälkeä. Helsinki Hairdressersillä puolestaan leikkauksella hiuksiin tuotiin kerroksellisuutta, rakennetta ja muotoiltavuutta. Vaikka kaksi viimeisintä leikkausta ovat olleet toisiinsa verrattuna tosi erilaiset, niin yhtäläisyyksiäkin löytyy: hiusten taltuttamiseen vaadittavien muotoilutuotteiden määrä on vähentynyt roimasti, enkä ole joutunut kärsimään yhdestäkään bad hair day'sta.

Kummatkin mestat täyttävät kirkkaasti aiemmin listaamani kriteerit, joten tulen varmasti palaamaan kumpaankin - riippuen siitä, mitä milloinkin leikkaukseltani haen. Mutta lupasin itselleni, että testaan nyt useampaa kampaamoa, joten tyyppaus jatkuu vielä ainakin parin kampaamon verran. Harmi että hiukset kasvavat niin hitaasti.

Pehmeäkaikuisia tauluja

Pehmustin tauluja Betonilähiön puolella.

Ja kyllä ne pehmensivät fiilistä, tosin canvas-tauluilla ja akustiikkalevyillä tulos olisi varmasti tehokkaampi.

Vapise, Kaffe Fassett

Halleluja! Olen tehnyt elämäni ensimmäisen yli kymmenestä tilkusta koostuvan tilkkutyön. Minä, joka en tod ole tarkkuutta vaativien tilkkutöiden ylin ystävä. Mutta olin luvannut itselleni, että jos Laura joskus saa lapsen, niin minä teen hänelle tilkkupeiton kankaanpainannan harjoitustilkuista.

Mukana olivat siis (linkit viittaavat alkuperäisiin töihin):


    Ridge ja Brooke sekä Humphrey


    Scarlett ja Rhett


    Tuomas-veturi


    Lemmenlaivan Doc ja Ritari Ässä


    Iron Chef ja MacGyver (joka on muuten ajalta ennen blogia!)


    M.A. jäniksenä, Liz ja Jorma


    Ja Jorman jälkeen Audrey


    Antti Rokka, Ohukainen ja Paksukainen


Ja lopuksi Isaac ja Uuno



Jonkun värisilmää voisi ehkä koskea, mutta eikös vauvoille tee hyvää olla värien ympäröimänä? Nurjasta puolesta tein kuitenkin varmuuden vuoksi rauhallisemman värisen. Jotenkin se tuossa kuvassa kurtistaa...



Mutta olipahan homma. Nyt muut ystävät eivät sitten saa loukkaantua, että miksi en heidän lapselleen tee tilkkutäkkiä - itsensä tarvitsee voittaa vain kerran!

Lisää safkaa

Viime viikonloppu oli täynnä kuplivaa ja herkuttelua hyvässä seurassa, ensin Farangin jälkkäri-ihanuuksien äärellä, lauantaina Ateljé Finnessä ja sunnuntaina vielä kotibrunssilla. Viikonloppu oli selkeästi luvattoman ihana, sillä tällä viikolla minua on rankaistu hirveällä flunssalla. Nuhanenä voi vain haaveilla makuaistista, joten makustellaanpa mielessä muutamalla kokeilulla Safkaa-keittokirjasta.

Pinaattiletut - mainioita. Taikina oli aika jöötiä, joten muutama lettu meni taikinaan tutustuessa, mutta kun intensiivisen vihreän massan kanssa tuli sinuiksi, johan alkoivat roiskaleet luonnistua. Letuissa oli tosi hyvä pinaatin maku ja parmesan-juusto sopi mielettömän hyvin lettujen kyytipojaksi. Miksi ihmeessä mieliimme on iskostunut, että puolukkahillo olisi ainoa oikea päällinen pinaattiletulle? Kova ja maukas juusto sopii lätyille vaan niin paljon paremmin. Tätä täytyy kokeilla keväällä nokkosilla.

Kalariisilaatikko tillivoilla - pettymys. Tätä mainostettiin kirjassa lapsuuden nerokkaana arkiruokana. Jotenkin minusta tuntui, että loota vaatisi henkilökohtaisen tunnesiteen, sillä ilman nostalgiaa nautittuna tämä oli aika mautonta ja tylsää. Ja ohjeen mukaan tehtynä laatikkoa riitti kahden päivällisen tarpeisiin. Toisena päivänä keksin sekoittaa laatikon savulohisalaatin sekaan, jossa se toimi paremmin.

Lindströmin pihvit kerma-sipuli-kastikkeella - mahtavuutta! Siis ehdottomasti parhaat Lindströmit, mitä olen koskaan syönyt. Punajuuren mehevyys, sika-naudan paksu maku, kapriksen pikanttius ja jopa vähän makean kermainen kastike - täydellisyyttä. Näitä olen tehnyt jo kahdesti. Pari vinkkiä: tee pihveistä pulleita ja maksimissaan yhtä leveitä kuin paistinlastasi; taikina on muhevaa, joten pihvit "katkeavat" käännettäessä, mikäli reunat lerpattavat ohkaisina lastan ulkopuolella. Mikäli punajuuret ovat mehukkaita, riittää 2 dl maitoa/kermaa taikinan sekaan.

Ylistetyn avokado-pastan jätän odottamaan makuaistin paluuta.

Robo-onnittelut

Kappas, joku oli jättänyt tietskariromua lojumaan pöydälle! Ja niin syntyi wlanista ja johdoista onnittelukortti.