Himoitsen nahkatakkiasi, Jyrki J.J. Kasvi

Tässä on jo kotvasen aikaa ollut yksi sisustusprojekti vaiheessa: keittiön tuolien verhoilu. Aiempi vihreä verhoilu oli myös itse tehty, mutta uuden kämpän keittiö apinatapetteineen kaipasi jotain hillitympää.


Aiemmat päälliset palvelivat kyllä monta vuotta. Kangas oli silloin 2003 juuri täydellistä, tosin se ei kestänyt vesipesua. Mutta senkin sai torpattua kenkäsprayllä, joka teki kankaasta tosi tehokkaasti likaa ja roiskeita hylkivää.


Vaan nyt siis näihin uusiin päällisiin. Löysin kirpparilta 6 eurolla ihanasti kuluneen pitkän nahkatakin, joka on joskus ollut musta. Takissa oli monta hyvää ja yhtenäistä palaa. Yksi tuoli sai päällisensä oikeasta etuhelmasta, toinen vasemmasta. Kolmas päällinen on tehty selkämyksestä, itse asiassa lopputuloksessa näkyy niska- ja olkasaumat sekä vähän hihoja.


Mutta nyt olis yksi tuoli vielä päällystämättä ja kaikki yhtenäiset palat hummattu. Tässä täytyy nyt punnita, onko ompelukoneessani riittävästi vääntöä surauttamaan takin takahalkion kiinni, jolloin ongelma ratkeaisi. Vai pitääkö lähteä hamuamaan kirppareita toisen romutakin toivossa.


En vaan voi olla ajattelematta, että Jyrki Kasvin pitkässä mustassa nahkatakissa olisi varmasti täydellisen hyviä, yhtenäisiä paloja, joilla päällystäisi tuolin jos toisenkin... Eli Jyrki, jos takkisi sattuisi tuhoutumaan osittain (esim. jäämällä hissin ovien väliin), niin minulla olis kyllä käyttöä sille ei-raadellulle osalle :)

Hurraa! Våren är här!

Sushiöverit

Kokeiltiin viikonloppuna tehdä sushia itse. Onneksi oli osaavaa seuraa.

Kalifornia-rullia, lohi-, tuna-, vege- ja futomakeja

Grillilohta ja ravun pyrstöjä

Ja vielä jäi lohi-ja tonnikalanigirit, neliörullat sekä mätiveneet mainitsematta

Lisäksi oli vielä miso-keittoa, sakea, japanialaista olutta, vihreetä teetä ja ihanaaihanaa umeshua. Mutta ensi kerralla vois koittaa muistaa, että neljän hengen sushisettiin ei tarvita yhtä paljon lohta kuin medaljonkeihin.

Luokkaretki jatkuu

Huoh, loputkin luokkakuvat on nyt askarreltu ja albumissa. Hirveetä nostalgiatykitystä, mutta tää oli kiva projekti.


Kaikki muut luokkakuvat miulla oli tallessa paitsi ekaluokan kuva, joten parit kaverikuvat saavat nyt sitten edustaa ykkösluokkaa. Olis miulla sitten ollut vielä muutama lisäkuva, kuten yläasteen oppilaskunnan hallituksen kuva ja yläasteen koulun johtokunnan kuva (mitämitävittiä!?!), mutta oikeesti, en edes muistanut olleeni oppilaiden edustajana jossain yläasteen johtokunnassa. Pönötyskuva kera joutsenolaisten kunnallispoliitikkojen, joilla tuolloin oli teini-ikäisiä lapsia - ei ehkä vahvin mahdollinen tunneside...


Mikä näissä kuvissa on sitten niin hauskaa ja nostalgista? Varmaan jokaiselta kolmekymppiseltä löytyy albumista nämä samat kuvat. 80-luvun lopun kirkkaat neonvärit. Takatukkainen poika, joka ilveilee kuvassa. Krepatut hiukset tai vesikampaukset. Kanarialta ostetut ärskyt paidat, joihin oli painettu mahdollisimman monen vaatemerkin logo. Muhkeat hiusdonitsit.


90-luvulle tultaessa luokkakuvissa alkoi olla enemmän rekvisiittaa: viherkasveja, karttoja, mattoja, tauluja. Pikeepaitoja ja meleeratun harmaita kollareita. Todella säkkärät permanentit. Jossain viitos-kuutosluokan paikkeilla tytöt venähtävät pituutta ja näyttävät ainakin kaksi vuotta vanhemmilta kuin eturivin pikkupojat. Sitten oli tietty lama ja Levikset - joillain aidot, joillain feikit.


Yläaste meni jotenkin vähän sumussa. On hirveästi asioita, joita en muista yläasteelta. Mutta ainakin jossain vaiheessa ruudulliset flanellipaidat olivat tosi in. Niin ja kansitakit. Myös meikkaaminen ja hiusten värjääminen tulivat kuvioihin yläasteella, meille oli jotenkin itsestään selvää, että ala-asteella ei vielä saanut meikata.


Lukio oli minusta ihana paikka. Tällaiselle hikarille oli tosi vapauttavaa, ettei tarvinnut enää vetää siis-en-lukenut-yhtään-ja-sain-silti-ysi-puoli-roolia. Lukion viimeisinä aikoina ihmisllä alkoi olla jo kännyköitä. Ai niin, ja joillain vanhemmilla, jo kotoa muuttaneilla partiokavereilla oli jo aiemmin kännykän edeltäjä, Ringo.


Lapsuuteni ja teiniyteni ajoilta lama oli suurin yhteiskunnallinen juttu, jonka tajusin ja muistan selkeimmin. Ei se ollut mitenkään ankeaa, vaan oppikirjojen kierrättäminen oli ihan normaalia, ja termit devalvaatio ja valuutan kelluttaminen kuuluivat pikkuvanhan varhaisteinin yleissivistykseen. Ensimmäiset pakolaiset muistan myös, sillä ihan meidän lähellä oli vastaanottokeskus. Berliinin muurin murtuminen uutisoitiin jotenkin tosi juhlallisesti. Neuvostoliiton hajoaminen tuntui puolestaan vähän pelottavalta ja epävakaiselta, koska meiltä oli rajalle alle 10 kilometriä ja isäni teki paljon työkeikkoja rajan taa.


Kekkosen kuoleman muistan niin, että olin kauhean pettynyt, etteivät ihmiset käyttäneet mustia suruharsoja tai hienoja surupukuja. Tellervo Koivisto oli viimeinen presidentin puoliso, jota kutsuttiin kotimaisessa mediassa useinkin rouva Mauno Koivistoksi, Eeva Ahtisaarta kutsuttiin jo pelkästään omalla nimellään.

Sellaista se oli.

...yksinhuoltajaäitejä, autokaaauppiaita

Lupaan, että tää on tällä erää viimeinen Anssi Kela -lainaus. Mutta luokkakuvien koristelu jatkuu, sen voin luvata. Oma tyyli hakee vielä vähän uriaan, mutta kyllä se siitä, tuli jo muutama onnistunutkin versio.

Kerhokuva
Myyräkalenteri vuodelta 2006 osoittautui aarteeksi

Eskari
Vähän traditsionellimpaa ja hempeempää

Vitosluokka
90-luvun alun kansainvälisyyttä

Ysiluokka
Vähänkös oltiin rentoja ja kuuleja

Fuksitoimikunta
Kai tänkin voi luokkakuvaan rinnastaa.
En kyllä kirjaimellisesti opiskellut näiden heppujen kanssa,
mutta vietin aikaa TKK:lla.

Ja tässä se, mitä tarkoitin viime postauksen paperinuukuudella.

Eihän sitä hienoa paperia raaski jättää kuvan taa piiloon,
kun siitähän saa vielä vaikka mitä!

Meistä tuli muurareita, taksikuskeja, suutareita

Olin männäviikolla yhden illan skräppäyskurssilla, ja sen innoittamana näpräsinkin eilen sievoisen kasan koulukuvia epämääräisestä kirjekuoresta arvoisiinsa kehyksiin.







Tällä alle viikon mittaisella vankalla skräppäyskokemuksella voin jo sanoa seuraavaa: Paperit ovat ihania, ja ehkä juuri siksi olen hirveän nuuka niiden suhteen. Pidän skräppipaprujen ja lehdistä leikattujen kuvien yhdistämisestä. En hirveästi pidä kukista, perhosista tai sudenkorennoista. Hassunhauskat kirjaimet eivät ole minun juttuni. Voisin kuvitella innostuvani paperien yhdistämisestä höyheniin, pääsylippuihin, etiketteihin ynnä muihin "roskiin".

Hyvästi, mopo!

Purkkaa ja karkkii

Kevät on täällä, ihan selkeesti! Nimittäin virtaa alkaa taas riittää ja mieli tekee kirkkaita värejä. Ostin Wanhan sataman kässämessuilta ihania purkkaväri-jadeja, ja pyöräytin niistä saman tien helmet.


Riuduin viime viikonlopun noroviruksen kourissa ja toipuminen on kestänyt koko viikon. Niinpä olin päättänyt ostaa messuilta repullisen Noroa kostoksi maailmalle. Ja värikin - purkka-sellainen - olis ollut selvillä, mutta peehtana sentään, kellään ei ollut just tuota sävyä myynnissä. Joten nyt sitten odotellaan, että Kusti polkis.

Varpaankokoisia savukvartseja

Ostin syksyllä Tampesterista ihanan isoja, ukkovarpaan pään kokoisia savukvartseja. Tai siis jonkun sirovarpaisemman ukkovarpaan pään, omanihan ovat aika hervottomat. Tai ei nyt niin kauhean potaattiset, mutta sairaan pitkät. Ja pikkuvarvastahan miulla on hädin tuskin ollenkaan.


Jaahas, ja takaisin helyihin. Siis savukvartsia ja hopealusikan pesä. Siinäpä se.