30.12.07

Joululahjoja ja Kimbleä

Pussukkahuumassa unohdin melkein, että olinhan toki tehnyt muitakin lahjoja, osan jo marraskuun puolella!

Lähisuvun naiset saivat lasikoruja. Tein korut kurssilla, josta olikin jo aiemminkin puhetta. Näpersin koruille vielä pikkurasiat pahvista ja pehmustin ne huovutusvillalla.


Koska koruja oli varsin rajoitettu määrä, jatkoin teemaa neulahuovutetuilla rintakoruilla, joihin ompelin lehtiruodot koneella.



Herra taloudessamme sai Nenäjänis-twin-setin, siis lyhythihaisen ja pitkähihaisen t-paidan.



Joulu meni rauhallisesti syödessä ja Kimbleä pelatessa. Ja Kimble on kyllä taitopeli. Ihmettelen, miksei missään dekkarissa tai poliisisarjassa ole vielä hyödynnetty Kimblen loistavia juoniteknisiä mahdollisuuksia: murhaaja olisi ollut muuten tosi nerokas ja ovela, mutta lopulta Kimben muovikuvusta löytyvät sormenjäljet paljastaisivat hänet. Siis tässähän olis aihetta esim. CSI:hin. Tai jos CSI:stä tehtäis leffa, niin jopa siihen. Ja jos minä saisin päättää, niin CSI:n Kimble-murhaaja-leffassa Horatiota näyttelis Russell Crow. Luutnantti Dan saisi edelleen näytellä Mac Tayloria, mutta Gil Grissomin parrakasta versiota esittäis yhtä luonnollisen tumman parran omaava Juhani Palmu. Ja Kimble-murhaajan uhriksi tarvittais kyllä joku hiukan enempi luonnenäyttelijä kuin Peter Franzén.

26.12.07

Pussukoi ja nyssäköi

Tänä vuonna Joulupukki mitä ilmeisimmin ulkoisti kaikennäköisten pussuikoiden tuotannon meikäläiselle. Kaikki alkoi viattomasti kummitytön olkalaukusta ja kerhokassista...

Pupu- ja possulaukku, malli omasta päästä
Päällinen ja vuori puuvillaa, otukset huopaa ja muuta sälää
Pupukassissa magneettikiinnitys, possulaukussa vetskari

Sitten tajusin, että sukulaisillani tuskin on fiksuja kamerapussukoita - ja sittenhän se mopo lähti taas käsistä.

Strutsi

Majava

Hirvi

Katti


Kaskelotti

Kettu

Kaikissa pussukoissa päällinen on puuvillaa, vuori fleeceä ja elukat huopaa. Malli on omasta päästä ja strategiset mitat valittu kunkin lahjan saajan kameraa muistellen. Kuvausvalo oli vuoden lyhyimpänä päivänä sen verran kortilla, etten ehtinyt silittää pussukoita ennen kuvausta, jotta otokset saisivat osakseen edes jonkinlaista valoa. Nyt kun tehokas valmistusjärjestys on löytynyt ja muutenkin mukava konsepti kasassa, niin voishan tuollaista harkita ihan itselleenkin.

16.12.07

Vetoketjupaininjalka

Terveisiä joulupukin pajasta. Vielä ei ole mitään valmista näytettävää - tai vaikka olisikin, niin joutuisi kuitenkin odottelemaan joulun yli. Lahjatehdas on jo käynnissä vaikka jouluun on vielä rielu viikko!

Oikeastaan tulin vain hehkuttamaan, että se, joka keksi tehdä kapean paininjalan vetoketjujen ompeluun, on nero!

Kuva on lavastettu ja salamasta säikähtänyt,
mutta oranssipallurainen "Piprut paprut" ja
army-vihree kangas ovat livenä ihkuja yhdessä


Näihin kuviin, näihin tunnelmiin (tai siis kuva on surkee mutta fiilis hyvä ja jouluinen)!