Saumuri on puhunut. Tuloksena pikkuinen käsilaukku, joka miltei lipsahtaa söpöstelyn puolelle.
Pikkulaukku, oma malli
Päällinen ja vuori paksuhkoa puuvillaa
Ulkomitat 21cm*19cm*5cm
Vetoketjukiinnitys
Tarkoituksenani oli verrytellä ompelutaitojani ja todistaa itselleni, että olen kykeneväinen saamaan aikaan myös siistiä jälkeä. Haaseteellisinta meikäläiselle on pitää saumanvarat samankokoisina joka paikassa.
Alunperin suunnitelmissani ei ollut tehdä tuollaista rusettiherkkusöpöilykoristetta. Tarkoituksenani oli etsiä rusetin tilalle joku pieni muovielukka. Niitä maatalon tai viidakon eläimiä, joita myytiin noin tusinan elukan pusseissa silloin, kun minä olin pieni. Sellaisia vähän isompia kuin tinasotilaat. Olen katsellut muovielukoita tuloksetta parilta kirpparilta mutta nyt inspiraatio huohotti jo niin pahasti niskaan, että sorruin katselemaan kaupoista ihan bräniköitä muovielukoita. Ja voi jumankekka! Yhdestä ainoasta muovielukasta saa pulittaa ainakin kolme euroa! Hinta on tietysti ihan tehokas keino hillitä kulutusta, ja tuo hinta palautti minutkin takaisin maanpinnalle ja kiinni periaatten syrjään. Olen nimittäin luvannut itselleni, että mikäli tarvitsen nypertelyissäni jotain krääsää, niin se saa luvan olla uusiokäyttökrääsää.
Siitäkin huolimatta, että laukku mätsääkin hyvin pari vuotta sitten tekemieni tuolinpäällisten kanssa (tai ehkä juuri sen vuoksi), taidan kuitenkin luopua siitä, mikäli veska kelpaa siskolleni.
J.S. tuli ulos kaapista! Enkä nyt puhu Jari Sillanpäästä vaan Juki-saumuristani.
Sain siis vihdoin testattua itselle antamaani valmistujaislahjaa tositoimissa. Ja toistaiseksi voin vain kehua! Kyyti on tasaista ja jopa melko hiljaista - paljon lauhkeampaa kuin ylioppilaslahjaksi saamallani ompelukoneella.
Toistaiseksi oon koeajellut vain paksuja kankaita, mutta niissä jälki on ainakin tosi siistiä ja viimeisteltyä. Ja mikä parasta: huomenna voi jatkaa testailuja, koska huomenna on lomalomaloma!
Kebabeissa on eroa. Tällä viikolla töissä pääsi/joutui nauttimaan taas Sodexhon kebabista, joka tällä erää oli jopa ihan hyvää. Ja tietysti kaikki muutkin hyvät ruuat oli laitettu samalle päivälle. Työpaikkaruokaloiden taso taitaa ihan yleisestikin laskea aina kesän ajaksi, tosin torstainen kebab oli poikkeus.
Elämäni ensimmäiset kebabit olen syönyt 13- tai 14-vuotiaana Itäkeskuksessa, kun olimme serkkuni kanssa lähteneet kahdestaan shoppailemaan Helsinkiin kesätyörahojamme. Noin vuotta myöhemmin tämä samainen serkku uskalsi syödä Lontoon Portobellossa kebabia jostain tosi epämääräisestä katukojusta, mutta hullun lehmän taudin pelossa hän ei rohjennut tilata naudanpihviä oikeassa ravintolassa.
Ehkä parhaat kebabit olen vetäissyt Tapiolan Kilimissä (lounasbuffa, nam!), Iso-Roban Persepoliksessa sekä tietty Erikin pippurissa. Huonoimmat taas Otaniemen Täffällä, jossa "liha" vaikutti HK:n sinisestä vuollulta.
Ehkä oudoin kebab-annos on ollut kebab-muki, jossa pahvinen kokistuoppi oli täynnä lihaa. Yääh...
13.7.2007: Editointia lopussa...
Elämää on juhannuksen jälkeenkin, joten päätimme lähteä pienellä iskuryhmällä katsastamaan Design-museon näyttelyannin. Näytillä oli kaksi kovan luokan tätiä, Rut Bryk ja Vuokko Nurmesniemi.
Koitin etsiä Wikipediasta jotain Rut Brykistä mutta korkeimmalle rankattu osuma esitteli hänet Tapio Wirkkalan vaimona. Ei siinä mitään, sitähän hän oli, mutta oli hän kyllä paljon muutakin - ennen muuta taitava keraamikko.
Brykin näyttelytyöt olivat mahtavia! Pidän hänestä (ainakin) kolmesta syystä:
1. Hahmot: Ihmis-, eläin- ja luontoaiheet ovat jotenkin tosi sympaattisia. Niissä hänen tyylinsä on jotenkin vähän naivistinen mutta kuitenkin tosi voimakas. Pidin jopa raamattuaiheisista töistä, vaikka yleensä en niistä pidäkään.
2. Värit: Jotenkin Bryk tuntui hallitsevan sekä kirkkaat, tummat että minimalistiset värit. Vau!
3. Muodot: Vaikka Brykin esittävämmätkin työt ovat tosi hienoja, niin pidän silti enemmän hänen suuremmista, jopa seinänkokoisista, erimuotoisista laatanpalasista kootuista töistä. Niissä vaaditaan taatusti sekä kokonaisuuden että yksityiskohtien tajua.
Olin ehkä niin vaikuttunut alakerran keramiikasta, että yläkerran tekstiilit eivät kolahtaneet ihan yhtä paljoa. Yläkerrassa oli siis Vuokko Nurmesniemen vaatteita ja tekstiilejä. Suhtaudun ehkä hiukan varauksellisemmin Vuokon näyttelyyn kuin perjantain Hesari, joka ylisti sen ihan maasta taivaisiin. Kuten yksi seuralaisistani sanoi: "mallinuket eivät tee oikeutta vaatteille, ne pitäisi nähdä liikkeessä".
Minusta näyttelyä vaivasi sama tauti kuin muutama aika takaperin myös Design-museossa ollutta Alvar Aalto -näyttelyä: Ihan kuin näyttelyesineet olisi vain haalittu jonkun kotoa ja räimästy näytille. Toisaalla oli tyhjää seinää, toisaalla taas hervottoman ahdasta. Taustatietoa oli tarjolla tosi niukasti. Esittelyteksteissä ei juurikaan peilailtu muotoilijan tuotantoa aikalaisiin tai mihinkään. Tekniikoita tai kehitystä ei vaivauduttu valottamaan. Polyteekkarimuseossakin osataan tehdä amatöörivoimin teknisessä mielessä parempia näyttelyitä!
Pidän Vuokon suunnittelemista kankaista ja osasta vaatteistakin mutta osa oli kyllä ihan outoja. Kuten tuossa alhaalla karkeasti kuvattu mekko(?), joka muistutti lähinnä joulukuusta tai lampunvarjostinta. Meikäläisellä ei ole aavistustakaan, mistä kohti käsien pitäisi tulla ulos. Mietimme vain, mitä Kesälesken helmakohtauksesta tulisi tuossa mekossa.
Taideteollisen pläjäyksen päätteeksi suuntasimme meikäläisen mielestä yhteen Helsingin huipuimmista ravintoloista, Sikalaan. Jaksoin vetäistä koko spydäriannoksen!
Edit 13.7.2007: Tämän päivän Nyt-liitteessä oli tuo yllä kuvattu mekko pikkuruisessa valokuvassa. Tuo selventääkin avoimeksi jääneitä kysymyksiä... Näyttää vähän sellaselta kaulusliskolta.
Pikkulaukku, oma malli
