Kattilapaset

Uskomatonta mutta totta! Meikäläinen on jo aloittanut nysväilemään Joulupukin asioita. Yleensä Iso-J saa olla huolissaan, onnistuuko Katri-tonttu viimeistelemään hänelle delegoidut lahjat ennen jouluaattoa, mutta toistaiseksi J-P:n ei ole tarvinnut pettyä.


Nyt valmiina ovat siis kylläkin vasta yhdet lapaset, mutta muitakin lahjoja on jo työn alla.

Kyseessä on siis taas Tallinnasta ostetusta hahtuvasta ja Menitan ryijylangasta neulotut ja pesukoneessa huovutetut lapaset, joihin on neulahuovutettu kissanpärstät. Hahtuvan vaalean ja tumman värin vaihtelut näkyvät vertaamalla varren ja kärjen värejä. Oli pikkusen vaikee muotoilla noita pesun jälkeen, kun en halunnut tunkea omaa leipälapionkokoista kättäni venyttämään lapasia liian isoiksi.

Elän siinä uskossa, että lahjan saaja ei lue tätä blogia. Muita joululahjoja tuskin esittelen näin auliisti ennen jouluaattoa.

Tää Blogger on kyllä taas niin hanurista, saa nähdä tuleeko tääkin postaus julkaistua kahteen kertaan vaiko eikö ollenkaan.... Murr!

Kirjahankintoja ja surauttelua

Just nyt kun pitäis lukea huomiseen tenttiin, onkin oivallinen hetki esitellä syksyn kirjahankintoja.


Neulojan käsikirjan hommasin jo alkusyksystä annettuani samaisen opuksen Lauralle valmistujaislahjaksi. Resorimalleja on jo kokeiltukin ja muillekin mallineuloksille on käyttökohteita hautumassa. Hyvä perusteos.

Toinen, yhtä loistava, ellei jopa loistavampi hankinta oli Joka tyypin kaavakirja DataClubin (siis tietskarikirjakaupan!) Sanomatalon myymälästä. Kirjassa on kahdeksan peruskaavaa, joita opetetaan varioimaan erimallisiksi ja oman vartalon mittojen mukaan. Ja ne variaatiot eivät siis oo mitään leikkaa lahkeet pois niin saat shortsit -tyylisiä, vaan samasta kaavasta saa esim. sekä venepääntie- että halterneck-topin.

En ole ikinä oikein osannut muokata vaatteita kaavavaiheessa, vaan olen keskittynyt surauttamaan* jo kasaan ommeltuja vaatteita istuvammiksi. Tuo surauttelu ei välttämättä ole paras vaihtoehto saumojen siisteyden tai käyttömukavuuden kannalta. Ja kun yläosa on 36-38 ja alaosa 42-44 ja kun kädet ja jalat ovat 180-senttisessä vartalossa myös pitkät, niin valmiilla kaavoilla hyvännäköisten vaatteiden ompelu on ollut ihan kiitettävän haasteellista - valmiina ostamisesta nyt puhumattakaan.

Senpä vuoksi en ole juuri kaavoista ommellutkaan. Olen vain mittaillut itseäni, katsonut vanhoista vaatteista mallia ja ommella täräyttänyt. Erehdysten ja kiroilun avulla vaatteista on tullut ihan kohtalaisen näköisiä - mutta ei välttämättä mukavia päällä. Ja ehkäpä siksi en ompele vaatteita kovin usein.


Tämän iltapuvun surautin pari vuotta sitten kiltamme vuosijuhliin. Olin silloin lukkari (laulunjohtaja), jonka varusteisiin kuului visakoivuinen, pamppumainen lukkarin sauva (vrt. tahtipuikko) koteloineen. Kuten lähes kaikki teekkarikilluttimet (ja teekkarit jotenkin tykkää ihan häiritsevän paljon kaikista egoa buustaavista killuttimista), tämäkin patukka on selkeästi suunniteltu miehille frakin kanssa pidettäväksi. No, muuten en ehkä olisi koko pamppuun suostunut sonnustautumaankaan, mutta kyseessä oli yli 300 ihmisen tasavuosijuhlat, joiden kasassa pitämiseen tarvittiin kaikki mahdolliset apuvälineet.

Ei siis auttanut muu kuin surauttaa kaksiosainen iltapuku, johon pamppukin kohtuu kivuttomasti istui. Muita vaatimuksia oli rypistymättömyys, ei liian pitkä eikä liian lyhyt helma, ei liian kuuma, sellainen jossa voi laulaa ja temuta kovaa ja korkealta sekä vielä mahdollisimman kivannäköinen. Muistaakseni onnistuin ihan kohtalaisesti, paitsi että yläosa ei tuntunut kovin mukavalta päällä. Ja vaikka se nyt olisikin ollut livenä ihan karmean näköinen, niin muut juhlijat tuskin muistavat pukuani sitäkään vertaa - syynsä kullakin.

Mutta tämä kaikki tahtoo sanoa, että kaavojen muokkaustaito (ja halu) olis meikäläiselle ihan tarpeen - sen vuoksi Joka tyypin kaavakirja oli varmaan ihan aiheellinen ostos.


* surauttaa = 1) ommella hieman holtittomasti ja epäsuunnitelmallisesti ilman kaavoja tai niitä erittäin vapaasti soveltaen; yleensä nopeassa ja raivoisassa inspiraationpuuskassa; 2) valmiiden vaatteiden "parantaminen" ompelemalla

Marilyn Kuopiossa

Huh huh! Jo alkaa näkyä valoa tunnelin päässä... Sain monen päivän hullun tahkoamisen jälkeen perjantai-aamuna dipan siihen pisteeseen kuin tarkoitus oli. Se ei siis ole vielä valmis, mutta toistaiseksi niin pitkällä kuin mahdollista. Liikaa ei kuitenkaan pidä ruveta löysäilemään, koska ensi viikolle on kuitenkin siunaantunut vielä se vika tentti ja iso harkka-DL.

Lähdin kuitenkin perjantaina dipan lähettämisen jälkeen vähän tuulettumaan siskoni luo Kuopioon (tarkennettakoon tässä kohdassa, että tuo otsikon Marilyn Kuopiossa ei siis viittaa minuun eikä siskoonikaan). Voi jumpe, Kuopio on kyllä kiva kaupunki! Se on tarpeeksi pieni ja kuitenkin tarpeeksi iso. Ja tarpeeksi vanhakin se on, jotta sillä on myös oma kaupunki-identiteettinsä (jota esim. Espoo vasta rakentaa). Kävimme monessa pikku puodissa ja mukaan tarttui kaikenlaista maailman huonoimmista elokuvajulisteista pitkään metsästämääni nahkan rei'ityssaksiin.

Kävimme myös VB-valokuvakeskuksessa katsomassa Marilyn Monroe -näyttelyä. Esillä oli Bert Sternin 6 viikkoa ennen Marilynin kuolemaa napsimia The Last Sitting -kuvia sekä Inge Morathin ottamia kuvia Marilynin viimeiseksi jääneen elokuvan kuvauksista.

Täytyy kyllä sanoa, että pidin näyttelystä. Mukana oli sellaisiakin kuvia, jotka Marilyn oli hyljännyt piirtämällä tussilla tai huulipunalla raksin negatiiviin. Vedostetussa kuvassa oli siis sommitelman päällä punainen tuhru, mikä oli omalla tavallaan aika jees ja paljon puhuva. Jotenkin tuntuu, että Marilynistä kertovat jutut ovat joko siirappisen ylistäviä tai rappiolla repostelevia. Tämä ei mielestäni sortunut kumpaankaan.

Herra, joka asuu taloudessamme (ja kaiketi pitää vaaleaveriköistä) pyysi tuliaisiksi seksikuvaa Marilynistä, ja senhän minä kilttinä tyttönä hänelle myös toin, vaikka kuva ei ollutkaan varsinaisesti näyttelykuvia.


Näyttely pyörii vielä marrskuun loppupuolelle saakka, joten sinne vaan jos satutte olemaan hollilla!

Hämärät lapaset

Eilisiltana valmistui nämä. Ne näyttivätkin (kuvakulmasta huolimatta) aluksi ihan tavallisilta, vähän vanuttuneilta lapasilta...


Kunnes ne alkoivat kääntyillä ja vääntyillä...


...ja kurkotella kohti valoa.


"Ei me mitään olla tehty!"


Kyseessä on siis hahtuvasta ja halpisryijylangasta neulotut, 40 asteen konepesussa vanutetut lapaset, joille neulahuovutin silmät. Oon nyt jotenkin täysin addiktoitunut noiden lapasten tekemiseen. Jonossa olis vaikka kuinka monet, osa on jo puikoilla ja osa odottaa keskeneräisinä lisää lankaa. Minun olikin jo tarkoitus tehdä täsmäisku Soukan Menitaan lisälankojen toivossa, mutta sitten tulikin ISO mutka matkaan: dipan tartteiskin olla melkein valmis jo suunniteltua aiemmin, mikä tarkoittaa sitä, että tämä tyttö viettää seuraavat 2 viikkoa intensiivisesti tietokoneen ääressä. Mukavana oheistuotteena lokakuun lopulla odottaa vielä yhden suunnitteluharjoituksen dead line ja viiminen tentti. Kuka käski säästellä niitäkin näin viimemetreille saakka? Eli voipi olla, että ihan hirveesti ei kerry tännekään raportoitavaa seuraavaan pariin viikkoon...

I.K. Inha

Tallustelimme tänään sunnuntaipäivän ratoksi Tarvaspäälle Gallen-Kallelan museoon katsastamaan I.K. Inhan valokuvanäyttelyn. Ja voi jumpe, mitä kuvia! Tosi vaikuttavia!

Mukana oli parikymmentä originaalia ja tosi paljon alkuperäisistä negatiiveista tehtyjä vedoksia. Vaikka kuvat itsessään olivat tosi hienoja ja mukavasti rajattu, niin ehkä ihmeellisintä oli kuitenkin kuvien tarkkuus ja valaistus. Etenkään niistä uudelleen vedostetuista ei todellakaan voinut kuvan tarkkuuden (tai sen puutteen) perusteella sanoa, että se oli räpsästy yli 100 vuotta sitten.

Aika monen kuvan aihe oli Karjalasta, joko henkilöitä tai maisemia. Yksi hienoimmista otoksista kuvasi kaskenpolttajia, joita (ymmärtääkseni Inhan kaveri) Järnefeltkin ikuisti maalaamalla. Ihan hauska idea oli mielestäni myös se, että joku nykyajan valokuvaaja oli kulkenut Inhan jälkiä ja napannut kuvia samoista kohdista 100 vuotta myöhemmin. Tämän päivän maisemat olivat kyllä aika lailla puskaisempia.

Gallen-Kallelan museo on kyllä yksi pääkaupunkiseudun suosikkimuseoistani. Ehkä sijaintinsa, ehkä ulkoisen olemuksensa vuoksi. Mutta tällä kertaa löytyi kyllä vähän moitittavaakin: Tarvaspään kahvilassa ei ollut Omena-poretta. Peijjooni. Eikä sitä nyt sitten oikein muutakaan limua saatikka kahvia siellä voi juoda.

Loveradio

Voi jummijammi! Olen tänään kuunnellut excelin näppäilyn ohella lokakuun ajaksi eetteriin polkaistua Loveradiota. Taajuus on 102,4 MHz ja nettiradion sijainti taajuus.fi.

Juontoihin ja puheisiin en ole ehtinyt oikein keskittyä (ja totta puhuen tällä hetkellä tuutista tuleva haastattelu on ihan hirveetä örinää), mutta musa on hauskaa, hyväntuulista ja ei-soittolistakamaa, minkä nyt kyllä saattoi olettaakin.

En nyt ihan täysin pistä päätäni pantiksi, mutta silmiini ei pistänyt Hesarissa kuin pieni, tiedotteesta kasattu uutinen tämän aamun lehdessä. Höblässä sen sijaan oli eilen sivunkokoinen juttu aiheesta M.A. Nummisen pärstän kera, joten siihen ei voinut olla kiinnittämättä huomiota.

Suosittelen! Ainakin toistaiseksi.