Kesäkesäkesä! Vaikka kesällä ei muuten tulekaan häävejä telkkariohjelmia (ja toisaalta miks pitäiskään), niin joitain helmiä kyllä löytyy. Ja ne helmet ovatkin sit tosi paljon hohdokkaampia kuin talvisaikaan lähetettävät helmet.
Sinkkuelämää on miun yks ihan eniten lempparisarja, oon jo vakavasti harkinnu investointia jonkinmoiseen dvd-versioon. Se on niin hauska ja hyvin stailattu sarja, ja on vieläpä kestäny ihan hyvin ajan hammastakin. Viime kesän lopussa olin ihan raivona, kun jaksot jäi kesken kolmanteen tuotantokauteen, mutta huippuhomma, että sarja jatkui tänä kesänä. En panisi pahakseni vaikka tätä herkkua tulis tuutista joka kesä!
Ja sinkkueläimistä pitäville käsityön ystäville tiedoksi: (muistaakseni) tämän illan jaksossa Charlottekin neuloo. Voisin minäkin ehkä just ja just suostua neulomaan yksityis-jetissä Manolot jalassa.
Toinen ihana kesälöytö tv:stä oli juhannusviikonloppuna jonkin sortin suomifilmimaraton. Tai siis ainakin satuttiin laittamaan telsu päälle just kun Tositarkoituksella (siis se mustavalkoinen leffa, jossa Lea Joutsenon esittämä piiaksi pestautunut kaupunkilaistyttö tekee muhennettua haukea ja nyppii pinaatit rikkaruohoina) oli alkanut. Siinä leffassa on kyllä hienoja elämänohjeita, kuten että korkokenkiä tulee käyttää terveydellisistä syistä ja että eihän ihminen ole luonnollinen, jollei hänellä ole vähän puuteria.
Vielä kun onnistuis bongaamaan muitakin SF-helmiä kuten Katupeilin takana ja Vaimoke. Miksei Suomessa enää tehdä romanttisia komedioita?
26.6.06
Seitsemän kukkariviä
Juhannus olis siis nyt pulkassa. Tulin kotiin vasta tänään ja menen töihin vasta huomenna. Vähän niinku minikesäloma.
Olin koko juhannuksen mökillä äidin, isän ja sisarusten kanssa. Kuulostaa ankeelta, mutta oli ihan loistavaa! Luulen, että viimisimmästä koko perheen mökkijuhannuksesta on noin kymmenen vuotta aikaa. Uin, söin ja nukuin oikeestaan koko viikonlopun. Ja söin aamupalaksi muurinpohjalettuja! Sain kyllä keväällä aloitetun mohairkaulaliinan valmiiks, langanpätkät ovat tosin vielä päättelemättä - kuvia seuraa jahka saan langat päätettyä. Aloitin myös Leskenlehtihuivin.
En lähtenyt veneilemään sepalus auki, en tehnyt juhannustaikoja enkä kerännyt seitsemää erilaista kukkaa tyynyn alle. Mutta sain aikaiseksi seitsemän riviä leskenlehtiä, jotka kuvasin tyynyn päällä kesäyön hämärässä. Toivottavasti kukkarivistöt eivät ole keskenään kovin erilaisia.
Tykkään kovasti noista kohoumista, joita huiviin on muodostunut. Tässä vaiheessa on ehkä vähän turhan aikaista miettiä, pitäiskö ne jättää vai pingottaa pois, sillä mikäli vanhat merkit paikkansa pitää, huivi valmistuu... toivottavasti ennen minua. Tai ainakin ennen ens juhannusta. Ja onhan tässä taas vuosi aikaa ens juhannukseen. En oikein oo näitä pakkojuhlapyhäihmisiä - muutaman päivän hengähdystauko on ihan kiva, mutta kaupat sais olla auki ja lehdet ilmestyä, eikä koko Suomen tartteis mennä kiinni niin moneks päiväks. Eikös kaikki kesäviikonloput vois olla kolmipäiväisiä, niin ei tartteis yhden pidemmän viikonlopun vuoks vouhkata ihan niin paljoa.
Olin koko juhannuksen mökillä äidin, isän ja sisarusten kanssa. Kuulostaa ankeelta, mutta oli ihan loistavaa! Luulen, että viimisimmästä koko perheen mökkijuhannuksesta on noin kymmenen vuotta aikaa. Uin, söin ja nukuin oikeestaan koko viikonlopun. Ja söin aamupalaksi muurinpohjalettuja! Sain kyllä keväällä aloitetun mohairkaulaliinan valmiiks, langanpätkät ovat tosin vielä päättelemättä - kuvia seuraa jahka saan langat päätettyä. Aloitin myös Leskenlehtihuivin.
En lähtenyt veneilemään sepalus auki, en tehnyt juhannustaikoja enkä kerännyt seitsemää erilaista kukkaa tyynyn alle. Mutta sain aikaiseksi seitsemän riviä leskenlehtiä, jotka kuvasin tyynyn päällä kesäyön hämärässä. Toivottavasti kukkarivistöt eivät ole keskenään kovin erilaisia.
Tykkään kovasti noista kohoumista, joita huiviin on muodostunut. Tässä vaiheessa on ehkä vähän turhan aikaista miettiä, pitäiskö ne jättää vai pingottaa pois, sillä mikäli vanhat merkit paikkansa pitää, huivi valmistuu... toivottavasti ennen minua. Tai ainakin ennen ens juhannusta. Ja onhan tässä taas vuosi aikaa ens juhannukseen. En oikein oo näitä pakkojuhlapyhäihmisiä - muutaman päivän hengähdystauko on ihan kiva, mutta kaupat sais olla auki ja lehdet ilmestyä, eikä koko Suomen tartteis mennä kiinni niin moneks päiväks. Eikös kaikki kesäviikonloput vois olla kolmipäiväisiä, niin ei tartteis yhden pidemmän viikonlopun vuoks vouhkata ihan niin paljoa.
20.6.06
(Kaamee) kapula
Partioleiristä on selvitty ja univelatkin melkein nukuttu pois. Oli ihan kiva leiri, hyvä ilma ja vesi oli lämmintä. Muutama sudenpentu vuoli sormeen, mutta niistä selvittiin laastarilla.
Sunnuntaina (eli vikana päivänä) teimme sudarien kanssa rumpukapulat. Kapulalla pystyi sit rummuttelemaan säilyketölkkiin ja samalla tanssimaan sadetansseja, jotta kesälomasää säilyis yhtä hyvänä kuin leirisää. Idea on peräisin Annukka Mikkolan Käsityön pikkujättiläisen Ta-tam-kapulan ohjeesta, mutta sovelsin sitä hieman paremmin sudarileiriolosuhteisiin sopivaksi.
Vuoleskelut ja huovuttelut onnistui sudenpennuiltakin ihan hyvin. Muutamalla lyhytpinnaisella lapsella kapula jäi tosin muistuttamaan ehkä enempi hattaraa kuin rumpukapulaa, mutta aikaan saadusta äänestä päätellen niilläkin pystyi rummuttamaan ihan kiitettävästi (ja juuri tämän vuoksi kapulat tehtiin vasta kotiinlähtöpäivänä). Sudenkorento lensi kesken kaiken Mäntysuopaveteemme, eikä se toentunut vaikka nostimme sen kuivumaan. Niinpä nopeimmat huovuttajat ehtivät pitää korennolle hautajaisetkin.
Sunnuntaina (eli vikana päivänä) teimme sudarien kanssa rumpukapulat. Kapulalla pystyi sit rummuttelemaan säilyketölkkiin ja samalla tanssimaan sadetansseja, jotta kesälomasää säilyis yhtä hyvänä kuin leirisää. Idea on peräisin Annukka Mikkolan Käsityön pikkujättiläisen Ta-tam-kapulan ohjeesta, mutta sovelsin sitä hieman paremmin sudarileiriolosuhteisiin sopivaksi.
Vuoleskelut ja huovuttelut onnistui sudenpennuiltakin ihan hyvin. Muutamalla lyhytpinnaisella lapsella kapula jäi tosin muistuttamaan ehkä enempi hattaraa kuin rumpukapulaa, mutta aikaan saadusta äänestä päätellen niilläkin pystyi rummuttamaan ihan kiitettävästi (ja juuri tämän vuoksi kapulat tehtiin vasta kotiinlähtöpäivänä). Sudenkorento lensi kesken kaiken Mäntysuopaveteemme, eikä se toentunut vaikka nostimme sen kuivumaan. Niinpä nopeimmat huovuttajat ehtivät pitää korennolle hautajaisetkin.
16.6.06
Kahlaaja-apina
Herra taloudessamme lähtee työmatkalle Epsaniaan. Hän on jo hommannut markkinoiden kaikki kivat ja hienot kesäpaidat, joten lupasin toissailtana ex-tempore piirtää hänelle anarkistisen mutta söpön kesäpaidan vielä saman päivän aikana. Maalasin paitaan sekalaisilla kangasväreillä ja siveltimellä kahlaaja-apinan, joka suojelee kylpyankkaansa pahalta maailmalta. Tai vesimonsterilta. Tai Baywatch-uimavahdilta, joko David H:lta tai Pamela A:lta.
Oo. Kohta pääsee taas uimaan. Järveen. Olen enempi järvi- kuin meri-ihmisiä. Järvi tuoksuu paremmalle. Vesi on kirkkaampaa ja paremmanmakuista (ei että sitä nyt väkisin tartteis juoda, mutta voi edes sukeltaa). Järvellä ei oo pakko brassailla millään purjeveneillä. Ei että purjehtimisessa mitään pahaa ois, mutta se purjehduskieli on niin käsittämätöntä. Oon ollu pari kertaa enempi tai vähempi tuttujen kanssa purjehtimassa, ja ois ihan kiva olla jotenkin avuks, mutta en todellakaan ymmärrä mitä ne kaikki ohjeet tarkoittaa: snaijjaa toi isopurje slööriin ja kyylää sit pirssi köliin. Just, just.
Nyt partioretkelle!
14.6.06
Lankahankintoja
Kävimme eilen Lauran kanssa jälleen kerran Menitan Outletissa. Ne menee heinäkuuksi remppaan, joten kärkyttiin vähän tyhjennystarjousten perässä. Joitakin juttuja oli kai vähän halvemmalla, mutta ei nyt mitenkään uloskantohinnoin.
Huopaset ja villat on tarkoitettu viikonlopun partioleirin askarteluihin. Itteäni varten mukaan tarttui kaksi vyyhteä keltaista, tosi ohutta ja melko vähäkarvaista mohairia, josta aion tehdä Leskenlehtihuivin. Petrolin sinistä Drops alpacaa ostin säälistä (itteäni, en alpakkaa, langan kehrääjää enkä kauppaa kohtaan), sillä se oli ainoa minulle sopiva alpakkaväri, josta pidän. Alpakat (ainakin tuolla kaupassa) on väreiltään jotenkin niin haljuja, ettei ne sovi tällaselle vähän kalvakalle suomalaiselle. Harmaan halpisvyyhdin ostin värjäystä varten. Kool-Aidit ostin pari päivää sitten Behnford'silta. Oon nyt lukenu niiin monesta blogista Kool-Aidailusta, että sorrun pian itsekin kokeilemaan.
Täytyy vielä miettiä, miten värjäilyt toteutan, sillä en varsinaisesti pidä liukuvärjätyistä monivärilangoista (voihan niitä tietty värjätä yksivärisiksi, mutta siinä ei ehkä oo niin paljoo pointtia). Mietittiin Lauran kanssa, että ois kyllä varmaan hirveen paljon järkevämpää ja halvempaa värjäillä ihan tavallisilla karamelliväreillä (kuten esim. Lankakomero) eikä leikkiä mehujen kanssa - kaiketi karamelliväriähän Kool-Aideissakin on.
Mietittiin myös sitä, että kaipa niitä haljuja alpakkalankojakin vois värjäillä. Eläinkuituahan nekin on. Kaikki vaan aina puhuu/kirjoittaa niistä niin ylistävästi (ja onhan ne kieltämättä ihanan pehmeitä), että onkohan alpakkalangan värjääminen jotenkin kauhee synti?
Huopaset ja villat on tarkoitettu viikonlopun partioleirin askarteluihin. Itteäni varten mukaan tarttui kaksi vyyhteä keltaista, tosi ohutta ja melko vähäkarvaista mohairia, josta aion tehdä Leskenlehtihuivin. Petrolin sinistä Drops alpacaa ostin säälistä (itteäni, en alpakkaa, langan kehrääjää enkä kauppaa kohtaan), sillä se oli ainoa minulle sopiva alpakkaväri, josta pidän. Alpakat (ainakin tuolla kaupassa) on väreiltään jotenkin niin haljuja, ettei ne sovi tällaselle vähän kalvakalle suomalaiselle. Harmaan halpisvyyhdin ostin värjäystä varten. Kool-Aidit ostin pari päivää sitten Behnford'silta. Oon nyt lukenu niiin monesta blogista Kool-Aidailusta, että sorrun pian itsekin kokeilemaan.
Täytyy vielä miettiä, miten värjäilyt toteutan, sillä en varsinaisesti pidä liukuvärjätyistä monivärilangoista (voihan niitä tietty värjätä yksivärisiksi, mutta siinä ei ehkä oo niin paljoo pointtia). Mietittiin Lauran kanssa, että ois kyllä varmaan hirveen paljon järkevämpää ja halvempaa värjäillä ihan tavallisilla karamelliväreillä (kuten esim. Lankakomero) eikä leikkiä mehujen kanssa - kaiketi karamelliväriähän Kool-Aideissakin on.
Mietittiin myös sitä, että kaipa niitä haljuja alpakkalankojakin vois värjäillä. Eläinkuituahan nekin on. Kaikki vaan aina puhuu/kirjoittaa niistä niin ylistävästi (ja onhan ne kieltämättä ihanan pehmeitä), että onkohan alpakkalangan värjääminen jotenkin kauhee synti?
11.6.06
Kukkapipo Suomen kesään
Sommaren är här, kuten Het Potatis yläasteen ruotsinkirjassa lauloi. Ja kyllähän sen arvata saattoikin, että hellettä pukkaa, kun sain just valmiiks viileän kesäsään pipon kummitytöllemme. Tää on ihan samaa käänteistä meteorologiaa kuin partioretkillä, että just kun saat sadetakin, kurahousut ja kumpparit rinkasta, niin eiköhän pilvet häivy ja aurinko alkaa helottaa. Tai kun saat ostettua elämäsi aurinkolasit, niin niitä ei todellakaan tarvita. Ja seuraavana kesänä ne näyttääkin jo vähän tyhmiltä.
Mutta takaisin pipoon. Se on virkattu kolmosen puikolla ja samalla vadelmanpunaisella Limonella kuin stimangilaukkukin. Lankaa kului aika tarkalleen 50 g, joten nyt sitä ei ole enää kuin pari metriä jäljellä.
Sekä pipon että kukan mallit ovat syntyneet työn edetessä, vähän piti välillä purkaa. Kukka on tehty vaaleanpunaisesta Novitan Jasminista, joka tuntuu soveltuvan virkkauslangaksi tasan yhtä hyvin kuin kaimansa Mäntylä laulajaksi (meillä nimittäin oli työhuoneessamme TKY:llä Jasmin Mäntylän promolevy - ihan hirveetä shittii. Tai ainakin toivon, että se oli promolevy eikä sellanen, josta joku ois maksanu jotain).
Piposta tuli kyllä ihan hyvä, ympärysmitta (46 cm) ja syvyys (niin syvä kuin yhdestä kerästä tuli) olivat melko ok ja pipo yltää vähän korvillekin. Voisin melkein harkita itselleni samanlaista talviversiota.
Mutta takaisin pipoon. Se on virkattu kolmosen puikolla ja samalla vadelmanpunaisella Limonella kuin stimangilaukkukin. Lankaa kului aika tarkalleen 50 g, joten nyt sitä ei ole enää kuin pari metriä jäljellä.
Sekä pipon että kukan mallit ovat syntyneet työn edetessä, vähän piti välillä purkaa. Kukka on tehty vaaleanpunaisesta Novitan Jasminista, joka tuntuu soveltuvan virkkauslangaksi tasan yhtä hyvin kuin kaimansa Mäntylä laulajaksi (meillä nimittäin oli työhuoneessamme TKY:llä Jasmin Mäntylän promolevy - ihan hirveetä shittii. Tai ainakin toivon, että se oli promolevy eikä sellanen, josta joku ois maksanu jotain).
Piposta tuli kyllä ihan hyvä, ympärysmitta (46 cm) ja syvyys (niin syvä kuin yhdestä kerästä tuli) olivat melko ok ja pipo yltää vähän korvillekin. Voisin melkein harkita itselleni samanlaista talviversiota.
7.6.06
Pikkujätti
Sain lahjaksi yllättäin Annukka Mikkolan Käsityön pikkujättiläisen. Suosittelen!
Mallit ja kuvat ovat tosi freesejä ja houkuttelevia. Ehkä ihaninta kirjassa on se, että tekniikat ovat paikoin hyvinkin perinteisiä mutta toteutus moderni. Ja siis tosi onnistuneella tavalla moderni. Joskus joistain ohjeista paistaa esille yltiöpäinen nuorekkuuden tavoittelu, mutta pikkujätti ei mielestäni sorru siihen, vaan mallit ovat oikeesti raikkaita. Ja kieltämättä houkuttelevasti kuvattu. Tekis jopa mieli kokeilla ristipistotöitä!
Jos olis olemassa yhtä houkuttelevannäköinen käsityölehti, niin tilaisin sen heti. Enkä vähiten siksi, että tällä hetkellä oon tosi pettynyt aikakausilehtitarjontaan. Peruutimme Imagen tilauksen vuoden yhtäjaksoisen heikkotasoisuuden jälkeen. Jotenkin kaikki jutut siinä olivat sellasta Kallio-Krunikka-Punavuori-Kamppi-Töölö-akselille keskittyvää viiden pennin filosofiaa.
Hyvät kustantajat, ainakin alkuvuodesta mediassa puhuttiin kiristyvästä kilpailusta aikakausilehtimarkkinoilla. Tässä teille konseptit kahdesta lehdestä, jotka tilaisin hetimiten:
1. Freesi yleissivistyksen aikakausilehti. Reportaaseja, kolumneja ja juttuja vähän kaikesta. Yhteiskuntaa, historiaa, kulttuuria, ilmiöitä, innovaatioita, ympäristöä ja ajankohtaisia, muttei ehkä ihan päivänpolttavia aiheita. Ilmestyy parin-kolmen viikon, ehkä kuukauden välein. Painettu laadukkaalle paperille, ammattitaitoiset valokuvaajat. Taitavasti kirjoitettu. Ei pönäkkä, muka-nuorekas eikä nenänvartta pitkin valistava. Eikä sellainen, joka on jo valmiiksi bunkkerinsa kaivanut.
2. Fiksu käsillä tekemisen lehti. Ilmestyy neljä kertaa vuodessa (mutta sitäkin laadukkaampana) aina hiukan ennen "sesonkien" alkua. Tekniikoita laidasta laitaan, esim. neuleita, virkkausta, huovutusta, kudontaa, ompelua, solmeilua, painantaa, paperi- ja puutöitä, erikoistekniikoita, ennakkoluulottomia materiaalivalintoja, jne. Adjektiivien käyttö korvataan laadukkailla valokuvilla (jotka on painettu hyvälle paperille), jolloin lukija saa itse päättää, onko neule ihana, pehmoinen, lämpöinen, luotettava vai kutsuva. Malleina upeita, tavallisia ihmisiä.
Niinpä niin. Jos fokusointi on kustannusalalla päivän sana, niin nää taitaa olla just sellasia liian ei-kohderyhmälehtiä...
Mallit ja kuvat ovat tosi freesejä ja houkuttelevia. Ehkä ihaninta kirjassa on se, että tekniikat ovat paikoin hyvinkin perinteisiä mutta toteutus moderni. Ja siis tosi onnistuneella tavalla moderni. Joskus joistain ohjeista paistaa esille yltiöpäinen nuorekkuuden tavoittelu, mutta pikkujätti ei mielestäni sorru siihen, vaan mallit ovat oikeesti raikkaita. Ja kieltämättä houkuttelevasti kuvattu. Tekis jopa mieli kokeilla ristipistotöitä!
Jos olis olemassa yhtä houkuttelevannäköinen käsityölehti, niin tilaisin sen heti. Enkä vähiten siksi, että tällä hetkellä oon tosi pettynyt aikakausilehtitarjontaan. Peruutimme Imagen tilauksen vuoden yhtäjaksoisen heikkotasoisuuden jälkeen. Jotenkin kaikki jutut siinä olivat sellasta Kallio-Krunikka-Punavuori-Kamppi-Töölö-akselille keskittyvää viiden pennin filosofiaa.
Hyvät kustantajat, ainakin alkuvuodesta mediassa puhuttiin kiristyvästä kilpailusta aikakausilehtimarkkinoilla. Tässä teille konseptit kahdesta lehdestä, jotka tilaisin hetimiten:
1. Freesi yleissivistyksen aikakausilehti. Reportaaseja, kolumneja ja juttuja vähän kaikesta. Yhteiskuntaa, historiaa, kulttuuria, ilmiöitä, innovaatioita, ympäristöä ja ajankohtaisia, muttei ehkä ihan päivänpolttavia aiheita. Ilmestyy parin-kolmen viikon, ehkä kuukauden välein. Painettu laadukkaalle paperille, ammattitaitoiset valokuvaajat. Taitavasti kirjoitettu. Ei pönäkkä, muka-nuorekas eikä nenänvartta pitkin valistava. Eikä sellainen, joka on jo valmiiksi bunkkerinsa kaivanut.
2. Fiksu käsillä tekemisen lehti. Ilmestyy neljä kertaa vuodessa (mutta sitäkin laadukkaampana) aina hiukan ennen "sesonkien" alkua. Tekniikoita laidasta laitaan, esim. neuleita, virkkausta, huovutusta, kudontaa, ompelua, solmeilua, painantaa, paperi- ja puutöitä, erikoistekniikoita, ennakkoluulottomia materiaalivalintoja, jne. Adjektiivien käyttö korvataan laadukkailla valokuvilla (jotka on painettu hyvälle paperille), jolloin lukija saa itse päättää, onko neule ihana, pehmoinen, lämpöinen, luotettava vai kutsuva. Malleina upeita, tavallisia ihmisiä.
Niinpä niin. Jos fokusointi on kustannusalalla päivän sana, niin nää taitaa olla just sellasia liian ei-kohderyhmälehtiä...
3.6.06
Keltaruusuhuivi
Tein äidilleni äitienpäivä- ja synttärilahjaksi huivin. Nyt tämän ehkä uskaltaa jo laittaa näytille, sillä lähden kohti koti-Korvista ihan pian.
Ostin jo aikapäiviä sitten Menitan Outletistä vyyhdin havunvihreää villalankaa, joka oli melko edullista bulkkitavaraa (sillä ei ollut merkkiä, nimeä eikä vyötettä). Lankaa mainostettiin huovuttuvana ja se oli paksuudeltaan jotakuinkin Novita Florican tapaista. Virkkasin kutosen koukulla tarkoituksella löysän 25*220 cm suorakaiteen kaksinkertaisilla pylväillä. Ajattelin, että onpahan sitten kutistumisvaraa, kun ajattelin sen kuitenkin huovuttaa.
Käytin huivia kaksi kertaa pesukoneessa, ekana 40 ja sitten 60 asteessa, kumpanakin kertana lakanaan käärittynä. Olin oikein jemmannut lakanapyykkiä tätä varten. Toisen pesun jälkeen tekele oli kyllä jo vähän huopunut, mutta ei todellakaan kutistunut. En tietenkään olettanut, että lanka käyttäytyis ihan samalla tavalla kuin Huopanen, joka kutistuu 40 %, mutta oisin kyllä jonkinmoista pienentymistä odottanut.
Kaiketi olin katsellut tekelettä jo liikaa, sillä toisen pesun jälkeen olin jo ihan kyllästynyt koko lumppuun. Niinpä päätinkin tehdä huovutusvillasta jotain epämääräisiä koristeita vähän piristeeksi. Niistä tuli sitten keltaisia ruusuja.
Ja ne siis todella ovat keltaisia ruusuja eivätkä Dallas-pullia, vaikka etenkin tuossa ylemmässä kuvassa ne vähän nisuilta näyttävätkin. Ei muuta kuin taas lakanan sisään ja koneeseen. Onneksi pyykkiä riitti.
Kolmas kerta toden sanoo. Tällä kertaa tulos oli jo ihan tyydyttävä. Kaksi ruusua (mytyn sisimmäiset) eivät olleet huopuneet kiinni, mutta tikutin ne huovutusneulalla takaisin paikoilleen. Silitin huivin puuvillakankaan läpi kuivaksi, jolloin pinnasta tuli tosi sileä, paikoin lähes silkkinen. Lopputulos on aika ohut mutta kuitenkin napakka ja hyvin laskeutuva.
Lopun viimein oon ihan tyytyväinen huiviin, ainut vaan että se on tosi pitkä, reilusti yli kaksimetrinen. Ja meidän äiti on aika pieni. Mutta saapahan useamman kierroksen kaulan ympäri.
Langan väri (puhdas ja syvä havun vihreä, joka ei taittanut yhtään harmaaseen) ei oikein tuu enää tuosta huovutetusta versiosta niin hehkuvasti esille, mikä nyt tietysti oli ihan arvattavissakin. Tai väri itsessään säilyi hyvin, mutta kun langasta katoaa huovuttuessaan kiilto, niin se tekee aika paljon. Voi olla, että jätän nää lankahuovuttelut vähäksi aikaa ja keskityn ihan vaan tavallisen neuletekstuurin ihailuun.
Ostin jo aikapäiviä sitten Menitan Outletistä vyyhdin havunvihreää villalankaa, joka oli melko edullista bulkkitavaraa (sillä ei ollut merkkiä, nimeä eikä vyötettä). Lankaa mainostettiin huovuttuvana ja se oli paksuudeltaan jotakuinkin Novita Florican tapaista. Virkkasin kutosen koukulla tarkoituksella löysän 25*220 cm suorakaiteen kaksinkertaisilla pylväillä. Ajattelin, että onpahan sitten kutistumisvaraa, kun ajattelin sen kuitenkin huovuttaa.
Käytin huivia kaksi kertaa pesukoneessa, ekana 40 ja sitten 60 asteessa, kumpanakin kertana lakanaan käärittynä. Olin oikein jemmannut lakanapyykkiä tätä varten. Toisen pesun jälkeen tekele oli kyllä jo vähän huopunut, mutta ei todellakaan kutistunut. En tietenkään olettanut, että lanka käyttäytyis ihan samalla tavalla kuin Huopanen, joka kutistuu 40 %, mutta oisin kyllä jonkinmoista pienentymistä odottanut.
Kaiketi olin katsellut tekelettä jo liikaa, sillä toisen pesun jälkeen olin jo ihan kyllästynyt koko lumppuun. Niinpä päätinkin tehdä huovutusvillasta jotain epämääräisiä koristeita vähän piristeeksi. Niistä tuli sitten keltaisia ruusuja.
Ja ne siis todella ovat keltaisia ruusuja eivätkä Dallas-pullia, vaikka etenkin tuossa ylemmässä kuvassa ne vähän nisuilta näyttävätkin. Ei muuta kuin taas lakanan sisään ja koneeseen. Onneksi pyykkiä riitti.
Kolmas kerta toden sanoo. Tällä kertaa tulos oli jo ihan tyydyttävä. Kaksi ruusua (mytyn sisimmäiset) eivät olleet huopuneet kiinni, mutta tikutin ne huovutusneulalla takaisin paikoilleen. Silitin huivin puuvillakankaan läpi kuivaksi, jolloin pinnasta tuli tosi sileä, paikoin lähes silkkinen. Lopputulos on aika ohut mutta kuitenkin napakka ja hyvin laskeutuva.
Lopun viimein oon ihan tyytyväinen huiviin, ainut vaan että se on tosi pitkä, reilusti yli kaksimetrinen. Ja meidän äiti on aika pieni. Mutta saapahan useamman kierroksen kaulan ympäri.
Langan väri (puhdas ja syvä havun vihreä, joka ei taittanut yhtään harmaaseen) ei oikein tuu enää tuosta huovutetusta versiosta niin hehkuvasti esille, mikä nyt tietysti oli ihan arvattavissakin. Tai väri itsessään säilyi hyvin, mutta kun langasta katoaa huovuttuessaan kiilto, niin se tekee aika paljon. Voi olla, että jätän nää lankahuovuttelut vähäksi aikaa ja keskityn ihan vaan tavallisen neuletekstuurin ihailuun.
1.6.06
Vanhoja ja tosi vanhoja tekeleitä
Tänä viikonloppuna soitetaan taas urkuharmonilla Suvivirttä. Sen kunniaksi ajattelin laittaa näytille villakankaalle painetut hymytytön ja -pojan, joita tehtailin viime jouluna. Tyttö on ihan söötti, mutta poika on jotenkin vähän jässikkä. Mutta niinhän se on usein tosielämässäkin.
Tässä Suvivirttä hyräillessä rupesin muistelemaan peruskoulun käsitöitä, jotka kieltämättä näin jälkeenpäin vaikuttavat aika oudoilta. Kässä oli kyllä ihan kivaa, mutta ne työt olivat välillä aika hölmöjä. Että jos ei käsillä tekemistä olis yhtään äidinmaidosta saanut, niin ei kyllä varmaan hirveesti ois tullut mitään kässäntuntien ulkopuolella väsäiltyä.
Ala-asteen mukavin työ oli lapaset, en kyllä muista millä luokalla ne tehtiin. Lapaset on vieläkin käytössä, vaikka ne ovatkin vähän ahtaat ja aika nukkaantuneet. Värin sai valita itse, ja täytyy näin reilusti toistakymmentä vuotta myöhemmin sanoa, että en ois niistä vaihtoehdoista (minttu, vaalea violetti, valkoinen, pastellin keltainen ja fuxian punainen) voinut paremmin valita. Magenta rocks!
Mutta muuten työt oli kyllä ihan mölöjä: Extrapöyhee housuhame, jossa oli kuosivaihtoehtoina erilaisia pastellinvärisiä gobeliinityyppisiä kukkahörsöjä. Röyhelökauluksinen flanelliyöpaita - rimpsuisempi kuin Tuulen viemässä. Nenäliina ja tyynyliina, johon kirjailtiin omat nimikirjaimet ja virkattiin pitsiä - ei kai 10-vuotiaat nykypäivän (tai 90-luvunkaan) Suomessa vielä/enää (onneksi) kapioita tarvitse? Ymmärrän kyllä, että opetusohjelmia (vai mitä ne nyt onkaan) pitää noudattaa, mutta kai niitä voi vähän soveltaa ja miettiä, mistä senikäiset lapset normaalisti tykkää. Toivottavasti tilanne on tänä päivänä vähän parempi.
Siitä oon kyllä jälkeenpäin ihan iloinen, että yläasteella nysvättiin Joutsenon revinnäistä, koska kotiseudun käsityöperinnettä on ihan kiva tuntea edes vähän. Mutta maljakonalusliinan repiminen ja tikuttaminen ei silloin pahimmassa murrosiässä tuntunut kovin mielekkäältä. Jos siitä revinnäiskuviosta olis voinu tehdä edes jotain itselleen eikä vaan alusta ruusuille hopeamaljassa.
Tässä Suvivirttä hyräillessä rupesin muistelemaan peruskoulun käsitöitä, jotka kieltämättä näin jälkeenpäin vaikuttavat aika oudoilta. Kässä oli kyllä ihan kivaa, mutta ne työt olivat välillä aika hölmöjä. Että jos ei käsillä tekemistä olis yhtään äidinmaidosta saanut, niin ei kyllä varmaan hirveesti ois tullut mitään kässäntuntien ulkopuolella väsäiltyä.
Ala-asteen mukavin työ oli lapaset, en kyllä muista millä luokalla ne tehtiin. Lapaset on vieläkin käytössä, vaikka ne ovatkin vähän ahtaat ja aika nukkaantuneet. Värin sai valita itse, ja täytyy näin reilusti toistakymmentä vuotta myöhemmin sanoa, että en ois niistä vaihtoehdoista (minttu, vaalea violetti, valkoinen, pastellin keltainen ja fuxian punainen) voinut paremmin valita. Magenta rocks!
Mutta muuten työt oli kyllä ihan mölöjä: Extrapöyhee housuhame, jossa oli kuosivaihtoehtoina erilaisia pastellinvärisiä gobeliinityyppisiä kukkahörsöjä. Röyhelökauluksinen flanelliyöpaita - rimpsuisempi kuin Tuulen viemässä. Nenäliina ja tyynyliina, johon kirjailtiin omat nimikirjaimet ja virkattiin pitsiä - ei kai 10-vuotiaat nykypäivän (tai 90-luvunkaan) Suomessa vielä/enää (onneksi) kapioita tarvitse? Ymmärrän kyllä, että opetusohjelmia (vai mitä ne nyt onkaan) pitää noudattaa, mutta kai niitä voi vähän soveltaa ja miettiä, mistä senikäiset lapset normaalisti tykkää. Toivottavasti tilanne on tänä päivänä vähän parempi.
Siitä oon kyllä jälkeenpäin ihan iloinen, että yläasteella nysvättiin Joutsenon revinnäistä, koska kotiseudun käsityöperinnettä on ihan kiva tuntea edes vähän. Mutta maljakonalusliinan repiminen ja tikuttaminen ei silloin pahimmassa murrosiässä tuntunut kovin mielekkäältä. Jos siitä revinnäiskuviosta olis voinu tehdä edes jotain itselleen eikä vaan alusta ruusuille hopeamaljassa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)