Siinä pullaa mussuttaessa mietittiin vaan, että sekin talo on voinut nähdä suomalaisen taiteen kultakauden kerman viettämässä aikamoista taiteliijaelämää. Gallen-Kallelan lisäksi kuvanveistäjä Ville Vallgren (Mantan patsaan veistäjä) asui samoilla nurkilla (eikä sovi jättää huomioimatta sitä, että myös minä kuuluisin käytännössä katsoen tähän samaan taiteilijanaapurustoon, jos tätä about sadan vuoden aikaeroa ei otettais huomioon).
Gallen-Kallelat kävivät kuulemma usein Vallgreneilla illallisjuhlissa, joiden huippuohjelmanumero oli se, kun Vallgrenien kaksi (siis elävää) sikaa tuotiin tepastelemaan saliin rusetit kaulassa. Vallgrenin rouva, Viivi oli kylvettänyt possut aina ennen illallisia. Ehkä sarjakuvaidea lähes sisäsiististä siasta ja naisesta nimeltä Viivi ei ookaan niin tuore.
Kuinkas sitten kävikään? No, eräänä kauniina päivänä Gallen-Kallelan koirat raatelivat Vallgrenin possut. Vallgrenkos siitä suivaantui, vaati korvauksia ja kirjoitti äkäisiä kirjeitä: "Eniten pidän lapsista ja sioista. Koiria en voi sietää." Sen pituinen se. Lisää tarinoita Tarvaspäästä ja G-K:sta löytyy Akseli Gallen-Kallelan kotisivuilta.
Tässä vähän lisää sikailua Reginan muodossa. Vaikka tän postauksen varsinainen punch line olikin kyllä noissa Vallgrenin possuissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti