Ruokaa arki-iltaan

Olen bongannut monesta blogista suomalaisen keittokirjaskenen uusimman tulokkaan: Safkaa - parempaa arkiruokaa. Postausten perusteella minulle tuli sellainen kuva, että puolet Suomen ruoka- ja muotibloggaajista olivat kirjan julkkareissa ja että hehkuti hehk, mikä kirja. No, pakkohan minun oli marssia sunnuntaina kirjakauppaan, jotta saan kokeilla itse, mikä on saanut ärhäkätkin bloggaajat kehräämään hunajaa.

Täytyy myöntää, kirja on kyllä ihan inspiroiva. Jo ensimmäisestä reseptistä, kuhacevichestä herahti vesi kielelle. Vaikka mielessä kyllä käväisi, että kuka nyt kuhacevicheä arkena laittaa. Sekunnin murto-osassa tuuli alkoi puhaltaa toisesta suunnasta: miksikäs ei, eihän cevichen tekeminen vie juurikaan enempää aikaa kuin kalakeitonkaan - ja kalasoppaa meillä syödään jossain muodossa vähintään yhtenä arki-iltana viikossa.

Kuhaceviche pääsi testiin eilen, siis arkena, kun ystävät tulivat syömään ja kun alkuviikosta kaupan kalatiskissä kuha oli ainoa tuore kala. Ceviche ja vihreä salaatti taltuttivat siis tiistai-illan pahimman nälän. Täysin Alkon hyllynreunustekstin perusteella valittu uusi skumppatuttavuuskin oli ihan hyvää kaveria kirpeän cevichen kanssa. Reseptille bonusta keltaisen paprikan käytöstä, se toi mukavasti pehmeää makeutta.

Pääruoan kanssa en lähtenyt hötkyilemään keittokirjareseptin perässä, vaan luotin isäni vanhaan klassikkoon, hirvihöystöön. Höystöön tulee siis hirveä, joka vuollaan kohmeisena ohuiksi lastuiksi ja paistetaan sipulin kera voissa. Lisätään paljon kermaa, vähän vettä, muutama viherpippuri, suolaa ja mustaa pippuria - ja annetaan möhistä levyllä reilu tunti. Nautitaan kunnollisen kaura- tai ohraleivän (ei siis perunoiden) kanssa. Viimeiset kastikejämät kaavitaan lautaselta leipäpalalla.

Mielessäni ajattelin hirvihöystön kaipaavan jotain raikasta ja rapsakkaa oheen. Uumoilin kaali-puolukka-salaatin olevan liian ärhäkkää skumpalle, mutta Safkaa selailtuani keksin, että modernisoidut mummonkurkuthan sopisivat loistavasti keventämään kokonaisuutta. Ja toden totta, nehän sopivat hirvihöystön oheen kuin nenä päähän.

Summa summarum, ihan inspiroiva kirja. Ilman tätä kirjaa en taatusti olisi keksinyt valmistaa kurkkusalaattia hirvihöystön oheen. Tykkään kirjassa reseptien napakkuudesta. Ja kiva, että lisukkeet ovat saaneet oma osionsa. Salaattireseptit tuovat kivaa vaihtelua normaaleihin arkisalaatteihin, tosin keittoreseptejä olisin toivonut pari lisää, ja pastaohjeiden määrästä olisi voinut vaikka nipistääkin. 

Arkiruuassa haastavinta on vaihtelevien ja nopeahkojen ruokalajien keksiminen. Tämä kirja helpottaa keksimistä ja tuo vaihtelua normi-ideoihin. Tosin lihapullat ja kalakeitto olivat aika yllätyksettömiä vetoja - tai ehkä ne tuntuivat siltä siksi, että meillä syödään arkena variaatioita kummastakin melko usein. Mutta varsin kelpo kirja, suosittelen. Hehkuti hehk.

Ollapa designeri

Loppukesä ja alkusyksy on ihan parasta aikaa! Minulle syksy on yhtä kuin vuoden alku, olen ehkä jotenkin niin ehdollistunut vielä koulun ja lukuvuoden aloitukseen, vaikka edellisestä oikeasta lukuvuoden aloituksesta on kohdallani 7 vuotta ja edellisestä koulun aloituksesta 12 vuotta.

Koulunsa aloittaa tänä vuonna myös moni sellainen, joka ei ehkä ihan ensisijaisesti olisi halunnut juuri siihen kouluun tai koulutusohjelmaan, mihin pääsi. Lisäksi on niitä, jotka kyllä mielellään aloittaisivat koulun, mutta jotka eivät läpäisseet pääsykokeita. Arvostetuimpiin käsi- ja taideteollisen alan oppilaitoksiin on perinteisesti ollut hirmuisen paljon enemmän tunkua kuin aloituspaikkoja, joten rannalle jääneitäkin on paljon. Vaikka opiskelupaikasta ulkopuolelle jääminen varmasti kirpaisee, sen voi myös ottaa aikalisänä. Että haluanko ihan oikeasti sille alalle niin paljon. Ja millaisia valmiuksia ala oikein vaatii.

Olin tänään kuuntelemassa Helsinki Design Openissa puheenvuoroja taideteolliselta alalta ja taidekäsityöläisiltä - mitä alalla menestymiseen vaaditaan. Puheenvuoroissa korostui toki ammattitaito, materiaalien tuntemus, kädentaidot ja intohimo. Että laatu on kaikki kaikessa. Ja että taidekäsityöläisenä pystyy hankkimaan elantonsa, mutta se vaatii paaaljon työtä - ja sitä laatua. Myös koulutuksessa.

Kuva: Rauno Träskelin

Itse arvoin lukion jälkeen, hakeako käsi- ja taideteolliseen koulutukseen vai Teknilliseen korkeakouluun. Tekniikka voitti. En lopun viimein edes hakenut mihinkään käsi- ja taideteolliseen kouluun, sillä minulla oli sellainen tunne, etten suhtaudu riittävän intohimoisesti käsillä tekemiseen tai taiteeseen - vaikka nautinkin niistä suunnattomasti. Ei sillä, että olisin ollut mitenkään hulluna rakennustekniikkaan, mutta jotenkin minulla oli myös sellainen käsitys, että TKK:lta saa ihan yleisellä tasolla paremmat eväät mihin tahansa työelämään.

En tiedä, olinko imenyt lukiolaisen käsitykseni käsi- ja taideteollisesta alasta vanhemmilta kavereiltani, käsityöyrittäjäsukulaisiltani vai alan kesätöistä, mutta jotenkin minulla oli sellainen fiilis, että käsi- ja taideteollisen alan koulutuksessa ei käsitellä läheskään riittävästi, jos ollenkaan, tärkeitä ei-taiteellisia asioita. Kuten vaikkapa tuotantoon ja logistiikkaan vaikuttavia asioita. Tai vaikkapa hinnoittelua. Tai toisen ihmisen palkkaamiseen, työlainsäädäntöön tai henkilöstökulujen arviointiin liittyviä asioita. Ryhmätyötä. Projektin vetoa. Organisointia. Rakentavan palautteen antamista. Tuotteen myyntiä ja markkinointia. Itsensä myyntiä ja markkinointia. Omien ideoiden myyntiä. 15 sekunnin mittaisen esittelypuheen pitämistä. No okei, ehkä ajatukseni eivät olleet aivan näin jäsenneltyjä, mutta tämän suuntaisia.

En väitä, että kaikkien edellä lueteltujen tulisi sisältyä lukujärjestykseen ja pakollisiin kursseihin - osa näistä on varmasti asioita, joita ei edes voi kunnolla oppia koulun penkillä. Mutta fakta on, että läänintaiteilijan vakanssit ovat aika vähissä, joten valtaosa käsi- ja taideteollisuusalalla työskentelevistä päätyy yrittäjiksi ja muutamat harvat design-taloihin teollisiksi muotoilijoiksi. Vaikka minulla ei alalta olekaan kokemusta, väitän, että nuo yllä mainitut taidot ovat hirveän tärkeitä kenelle tahansa muotoilijalle, keraamikolle, artenomille, artesaanille, puusepälle tai tekstiilitaiteilijalle.

Minä arvostan käsityöläisyyttä. Arvostan hyvää designia. Ja luovuutta sekä yrittäjyyttä. Mutta olen myös aika varma, että valitsin oman koulutuspaikkani ihan oikein - se oli minulle hyvä valinta. 

Jos jotakuta askarruttaa taidekäsityöläisen arki tai haluaa kuulla ja nähdä, millaisia asioita on mietittävä Suomi-designin viennin edistämiseksi, niin suosittelen pistäytymään Rautatalossa, Helsingin keskustan Stockaa vastapäätä: siellä on lauantaihin saakka Helsinki Design Open. Näytillä ja myynnissä on taidokasta Suomi-designia ja siellä voi ennen kaikkea tavata Suomi-designin tekijöitä. Sisustuslehtiä seuraavalle esillä ei ole ehkä kovinkaan paljoa uutuustuotteita, mutta voisin kuvitella, että tulevienkin päivien puheenvuorot ovat mielenkiintoisia. Ja sieltä saa myös herkullista Petrin suklaata :)

Etsitään tositarkoituksella: kampaaja

Minut on jätetty. Katalasti ja katkerasti. Eikä ole ensimmäinen kerta. Ihmissuhdeasiani ovat ihan kunnossa, kyse on kampaajasta.

Minulla on aikuiselämäni aikana ollut kaksi vakkarikampaajaa ja useita... kutsutaan heitä nyt vaikka irtokampaajiksi - siis sellaisia, jotka hoitavat homman (siis hiustenleikkuun) kun tarve on suurin mutta jotka eivät vakuuttaneet niin paljoa, että siitä olisi seurannut pidempiaikaista suhdetta.

Kummatkin exäni ovat olleet kiistatta taitavia lyhyiden hiusten leikkaajia. Heillä on ollut muodon tajua, näkemystä ja nuorekas tyyli. Heillä itsellään on ollut lyhyet hiukset, ja he ovat leikanneet hiuksiani kuten olisivat halunneet omia hiuksiaan leikattavan.

Mutta asiakassuhteeni aikana olen saanut myös todistaa ihmeellistä kiukuttelua: työnantajan manailu, työvuorojen pitkällinen ja äänekäs neuvottelu kesken hiustenleikkuun, selkeä puhevälien puute kollegoihin, tiuhat työpaikan vaihdokset sekä asiakassuhteen päättäneet lapselliset bänksit.

Kerran on kampaajasuhteeni päättynyt niin, että irtisanoutunut kampaaja kumitti tilauskirjan omalta kohdaltaan tyhjäksi - ja kun saavuin varaamalleni ajalle, minulla ei ollutkaan aikaa kenellekään. Toisten bänksien kohdalla nimeni oli kyllä jäänyt varauskirjaan, mutta yhteystietoni olivat lähteneet kampaajan mukana - ja hänen kollegansa tavoitteli minua numeropalvelun kautta pelastaakseen sen mitä pelastettavissa oli.

Vaikuttaa siltä, että lyhyttukkaisen kolmekymppisen naisen on helpompi löytää mies, vakituinen työpaikka ja kohtuuhintainen asunto kivalta paikalta - kuin hyvä kampaaja. En käy manikyyrissä, pedikyyrissä, kasvohoidoissa tai kylpylöissä, minulla ei ole säännöllisesti huollettavia ripsiä eikä geelikynsiä; sen vuoksi olen valmis laittamaan kampaajaan vaikka hieman enemmän rahaa, mutta haluan myös vastinetta. Enkä jaksa enää olla irtokampaajalta toiselle siirtyvä kiertolainen. Siispä:

Kolmikymppinen vaalea silmälasipäinen nainen etsii tositarkoituksella kampaajaa. Sinulla on kokemusta ja näkemystä lyhyiden hiusten leikkaamisesta. Osaat bongata tyylistäni ja persoonastani olennaisen, ja loihtimasi leikkaus tuo habitukseeni pisteen iin päälle. Työskentelet pääkaupunkiseudulla hyvien joukkoliikenneyhteyksien varrella. 

Olet pitkäjänteinen - et hyppää salongista toiseen parin kuukauden välein. Voit olla yksityisyrittäjä, vuokratuolilainen tai kokonaan toisen leivissä, pienessä tai isossa kampaamossa - pääasia, että pidät työstäsi, seuraat alasi kehitystä ja olet ylpeä omasta työstäsi. 

Muistat, mitä teit minulle edellisellä kerralla ja ehdotat oma-aloitteisesti erilaisia malleja, sävyjä ja tuotteita. Olet myös aktiivinen näkemään minua uudelleen ja ehdotat seuraavaa tapaamista 5 viikon päähän, joko varhaiseen aamuun tai virka-ajan jälkeen.

Kampaamojen omistajille ja esimiehille puolestaan haluaisin antaa seuraavat bisnesvinkit:

Hommatkaa sähköinen ajanvaraussysteemi. Ei mitään epämääräistä kalenterikirjaa ja lyijykynää. Työvuorot ja lomat ajan tasalle samaan systeemiin. Ajanvaraussysteemi voi olla naitettu webbisivuillenne niin, että sieltäkin voi varata ajan, mutta tämä ei ole mitenkään pakollista. Ja huolehtikaa, että teillä pyörii automaattiset, ajastetut back-upit ja ne tallentuvat sellaiseen paikkaan, josta kyrsiintynyt kampaaja ei niitä ihan heti deletoi. 

Hommatkaa sähköinen asiakasrekisteri. Kaikkien vakkariasiakkaiden yhteystiedot (puhelinnumero nyt ainakin) on löydyttävä täältä, oli kyseessä sitten kenen kampaajan vakioasiakas tahansa. Ja ne back-upit, ks. edellinen kohta. Kannustakaa kampaajianne kirjaamaan tänne muutamalla sanalla muistiinpanoja siitä, miten minkäkin asiakkaan hiukset leikattiin, millä tekniikalla, mitä värejä ja sävyjä käytettiin ja mitä hoito- ja muotoilutuotteita asiakas osti. Ja jos kampaajalle jää aikaa asiakkaiden välillä, he voivat tsekata viimekerran speksit täältä ja kysyä "oletko pitänyt siitä viimeksi hommaamastasi shampoosta?" Ja jos joku lähtee tallistanne sillat savuten, teidän tehtävänne on olla yhteydessä asiakkaaseen ja tarjota hänelle aikaa joltain toiselta kampaajaltanne.

Laatikaa kampaamoonne sisäiset pelisäännöt. Tehkää niistä konkreettiset. Käykää ne yhdessä läpi. Toistakaa niitä sisäisissä palavereissanne ja koulutuksissanne. Sisällyttäkää ne perehdytykseen. Antakaa alaisillenne palautetta näiden pelisääntöjen pohjalta. Pelisäännöt voisivat olla esimerkiksi tällaisia (nämä nyt liittyvät lähinnä myyntiin ja asiakaspalveluun, kun minulla ei ole kompetenssia esittää mitään hiusten hoitoon liittyvää):

• Toivota asiakas aina tervetulleeksi.
• Kysy mitä asiakas piti edellisen kerran leikkauksesta / väristä / viimeksi ostetusta hoitotuotteesta. Suosittele tämän pohjalta uusia juttuja.
• Asiakkaalle varattu aika on tarkoitettu asiakkaalle, älä käytä sitä työpaikan sisäisten asioiden puimiseen.
• Mikäli asiakas on myöhässä, kerro hänelle selvästi heti alussa, miten uusi aikataulu vaikuttaa varattuun aikaan, esimerkiksi:
• "Ei se (myöhästyminen) mitään, mulla on seuraava varaus vasta yhdeltä" tai
• "Skipataanko pesu / muotoon föönaus / raidat tällä kertaa, niin ei tarvitse tinkiä leikkaukseen käytettävästä ajasta?"
• Esittele tuotteita sujuvasti. Kerro, mitä tuotetta käytät pesussa ja muotoilussa, mikä niissä on hyvää ja miksi valitsit juuri sen tuotteen tämän asiakkaan hiuksille.
• Kysy asiakkaalta, haluaako hän varata seuraavan ajan saman tien.
• Työpaikan sisäiset asiat sumplitaan takahuoneessa tai sisäisissä viikkopalavereissa, ei asiakkaan kuullen.
• Omat henkilökohtaiset puhelut soitetaan takahuoneesta, ei asiakkaan kuullen.
• Etukäteistoiveet seuraavan kuukauden vapaapäivistä esitetään kuluvan kuukauden X. päivään mennessä.

Ei tämän pitäisi olla mitään ruudin keksimistä.

Älä kokeile tätä kotona: vuohenjuustolevite

Kävipäs niin, että minun oli tarkoitus mennä nyyttäreihin. Lupasin leipoa leipää ja ajattelin tuoda jotain tahnoja mukanani, jotta leivän päällä olisi muutakin kuin ylähuulta. Leiväksi pyöräytin sämpylöitä ja punajuuri-focacciaa, jotka molemmat onnistuivat mainiosti. Jotenkin ajattelin, että vuohenjuustolevite sopisi hyvin punajuuri-focaccian kanssa. Ja vuohenjuustoa lehmänmaitoallergikkommekin voisi syödä. So far so good.

Ostin pienen pötkön vuohenjuustoa ja purkin kaurakermaa. Täräytin vuohenjuuston sauvasekoittimeen, lorautin kaurakermaa joukkoon ja annoin palaa. Tuloksena klimppinen mönjä, joka maistui kitkerältä ja vetiseltä. Ei hyvä. Itse asiassa ihan hirveä. Ei tarjoilukelpoinen.

Mitä tästä opimme:

1. Osta aina vain sellaista isoa vuohenjuustoa joka murenee sisältä. Se ei ole kitkerää vaan ihanaa.
2. Kaurakerman ominaisuudet eivät ole yksi yhteen oikean kerman kanssa.
3. Älä sävellä reseptejä omasta päästä silloin, kun olet tekemässä jotain viemisiksi.

Skumppamenu, dagen efter

Tästä oli tarkoitus tulla sellainen ihanien ruokablogien postaus. Sellainen missä on kauniita kuvia herkullisista, koskemattomista annoksista ohjeineen, vinkkeineen, kaikkineen. Kaikki lähtökohdat oli kyllä mietitty valmiiksi: harvinaisia vieraita, erikoisruokavaliot huomioiva menu mietittynä, ruokalajit valittu niin, että valmistus ei vie seurustelulta liikaa huomiota ja että ruokajuomaksi sopii skumppa läpi aterian. Ja sit se olis silleen ihanan kesäisen kuplivasti kirjoitetettu. Just joo, toisinhan siinä kävi.

Kaikki alkoi ihan lupaavasti. Söimme alkupalaksi sushivaikutteiset lohileivät: saaristolaisleipää, voita, kurkkua, avokadoa, kevätsipulia ja kylmäsavulohta - ja kyytipojaksi keltaista leskeä. Serkkuni vastasi leipien upeasta ulkomuodosta. Tähän asti kaikki hyvin.



Pääruuaksi oli possun sisäfilettä. Paitsi että tein kaksinkertaisen annoksen ja raastoin mukaan yhden appelsiinin kuoren. Enkä paistanut kellon kanssa vaan annoin olla uunissa kunnes paistomittarin piippasi 60 asteessa. Samassa uunissa possun kanssa paistui rosmariinilla maustettuja lohkoperunoita ja -porkkanoita. Possun paistoliemistä tein kermakastikkeen. Ohessa tarjosin salaattia, jossa oli tammenlehväsalaattia, cantaloupe-melonia ja paahdettuja pinjansiemeniä. Jatkoimme leskellä ja Pares Baltalla. Ja ne kauniit kuvat? No muistin tosiaan ottaa yhden räpsyn salaatista. Liekö ruokajuomalla ollut osuutta asiaan.



Jälkkäriksi olin paistanut jo edellisenä päivänä huikean marenkipohjan pavlovaa varten, ohje Siskot kokkaa -blogista. Paitsi että tätäkin muokkasin hieman: raastoin marenkitaikinan joukkoon yhden sitruunan kuoren ja makeutin kermavaahdon lemon curdilla. Siis ei lisättyä sokeria, kuten jugurttimainos sen sanoisi. Pavlovan päälle pilkoin kesän marjoja, mansi- ja mustikoita. Ja avecina Fresitaa. No tässä vaiheessa en edes muistanut, että olin unohtanut valokuvaamisen. Mutta hyvää oli. Ja hauskaa.

No pitihän se arvata, että kymmenen hengen pavlova on vähän ylimitoitettu neljälle - vaikka kyseessä olikin minun sukuni. Ja muutakin ruokaa jäi vähän yli. Mutta olishan se kauheeta jos tarjottavaa olisi liian vähän. Mie voin lähtee Karjalast, mut Karjala ei lähe miusta. Eli tämän pitkän selostuksen jälkeen pääsemme vihdoin asiaan (ja kuviin): kun Karjalainen vieraanvaraisuus tuottaa väkisinkin jämiä, niin mitä tehdä rääppeillä, jottei hyvää ruokaa tarvitse heittää pois. Siispä Skumppamenu, day 2:



Lohileivät meni kaikki. Tarvikkeita tosin jäi, mutta niistä sai koottua vielä aamiaiseksikin herkkuleivän. Melkein tuli vappufiilis. Paitsi että työpäivän aamuna ei viitsi ehkä skumppaa kiskoa heti aamiaisella.



Uunijuureksia jäi vähän yli ja possun filettä vähän enemmän. Siis Rydbergiä. Suomeksi sanottuna sisäfileestä tehtyä spydäriä. Jatkoin spydäriä vielä vähän säilykepunajuurilla. Ja tietysti häränsilmillä. Kermaakin siihen olisi kai kuulunut, mutta senkin unohdin. Ja jos Rydbergiäkin olisi vielä jäänyt yli, niin takaporttina olisi ollut espanjalainen munakas.



Pavlovasta sanotaan, että se ei kestä yön yli täytettynä. Mutta kyllä mulle kelpaa aamiaiseksi vähän vetäytyneempikin marenkikakku.

Eikä siinä vielä kaikki - ruoka-aineita ei haaskata. Pavlovan marenkiinhan tarvittiin 4 kananmunan valkuaista, ja keltuaiset jäivät siis yli. Niinpä skaalasin creme brulee -ohjettani sopivaksi 4 keltuaiselle: 2,5 dl kermaa, 2 dl maitoa, puolikas vaniljatanko ja 1 dl sokeria. Ja tietty ne keltuaiset. Paistoin bruletit uunissa samaan aikaan marengin kanssa, ja koska pavlova oli ikään kuin päätuote, en halunnut riskeerata, vaan kypsytin bruleet paljaaltaan uunissa vesihauteen sijasta. Koostumus kärsi vähän, mutta uhrauduin syömään parit bruleetkin. Eipähän mennyt haaskuuseen.

Keittiö____logiaa

Sadepäivän ratoksi päätin siivota keittiön kaapit. Mieleeni juolahtivat seuraavat kyökkihenkiset kehitysideat:

Palasokeri. Käyttääköhän kukaan ystävistäni palasokeria vai onko appiukko ehkä ainoa, jota varten Sirkut ja Pulmut on hommattu? Ei taida olla kovin suosittu tuote kolmekymppisten keskuudessa. Kunhan nämä on syöty, niin jatkossa kahvivieraamme saavat tyytyä hienoon sokeriin - tällä kulutuksella palasokerin hommaaminen on ihan hölmöä.



Ohra- ja mannaryynit. Jos joku tietää, mistä sais ostaa ohra- ja/tai mannaryynejä punnittavana irtotavarana, niin saa huikata. Irtomyynti olis ihan täydellistä ihmiselle, jonka tekee mieli ohra- tai mannapuuroa ehkä kerran kahdessa tai kolmessa vuodessa. Ihan turha ostaa koko pakettia, kun loppupaketti kuitenkin vanhenee noin vuoden sisään ostopäivästä. Ja en myöskään harrasta mitään hihhulikasvonaamioita, joten turha ehdottaa, että niistä saa näppärän ihonkuorintamönjän.



Siirappi. Käsi ylös joka on viimeisen vuoden aikana käyttänyt siirappitetran loppuun saakka? Aivan! Ei taida nykyemäntä paljoa piimäkakkuja pyöräytellä. Miksei siirappia saa yksittäispakatuissa desilitran törtsissä? Sellaisissa pehmeissä muovityynyissä niin kuin take away -ketsuppi. Oikeesti, yksittäispakkaaminen ei ole iso synti silloin, kun se on järkevää. Vähänkös ne olis helppo rutistaa tyhjäksikin, ei jäisi puolet aineesta astian reunoille. Dansukker, saatte ihan vapaasti hyödyntää tämän idean.

If you pay peanuts, you get monkeys

Nyt on ehkä vähän jäänyt levy pyörimään. Meinaan isohkoa korua pukkaa jälleen. Tällä kertaa ylijäämäpuuhelmistä pujoteltu pidempi nauha, jossa ei ole edes lukkoa.

Puuhelmien seassa keikkuu apina, joka on peräisin jostain kierrätysmatskukorviksista. Mutta kun korvisreikäni ovat kasvaneet umpeen, niin mitäs minä korviksilla enää.

Angry Birds -överit

Huh huh. Tampereen Angry Birds -puisto ei kuulkaa ole mitään. Olen viettänyt todella lintujentäyteisen päivän kummityttöni kanssa tee-se-itse-angry-birds-puistossa.

Oli ilmapalloja...

... ilmapallon päälle tapettiliisterillä tehtyjä lentäviä lintuja... 

... nimikoidut istumapaikat...

... asianmukaisesti esille katettuja muffinseja... 

... mölkkyjohdannainen ulkopeli...

... itse maalattuja rintanappeja...

... muotokuvia...

... ja tatskoja.

Vapise Tampere - voi olla, että kummityttöni perustaa kilpailevan puiston. Bisnesvainu hänellä ainakin on kohdallaan.

Minulle personoitu Berliini

Vielä kerran pojat...

Itselle räätälöidyt ja persoonalliset asiat ovat selkeästi kova juttu Berliinissä. Kaupungissa on huikea määrä mitä erilaisimpia kirppareita, second hand -kauppoja ja vintage-puoteja, joiden artikkelit eivät taatusti kävele kotikaupungissa vastaan. Myös ketjuihin kuulumattomia kauppoja ja käsityöläisten työhuoneita on kivijalat pullollaan. Mutta näiden valmistarjonnan mestojen lisäksi törmäsin Berliinissä kolmeen konseptiin, joiden kaltaisia toivoisin Suomeenkin.

Suunnittele itse laukkusi

Packattack tekee laukkuja kierrätysmatskuista, esimerkiksi vanhoista purjeista. Voit valita useasta vaihtoehdosta haluamasi koon, mallin, läpän, sivukankaat, takaosan, sisätaskun - ja he surauttavat sinulle haluamasi laukun 100% käsityönä. Toimitusaika tosin on useamman päivän.

T-se-itse-t-paita

Parin korttelin päässä Packattackista on paitapaino nimeltä Yack Fou. Ja minä kun luulin, että suomen kieli on ainoa sanamuunnoskieli. Yack Foussa voit valita painatuksen, paidan mallin, värin ja koon, ja kuvio prässätään haluamallasi tavalla ihan odotellessa.

Hullu helmikauppa

Tukadun helmikaupan valikoimiin kuuluu kaikkea mahdollista ja mahdotonta, mitä ihminen vain voi keksiä ripustavansa koruun. Olin bongannut Mitten Tukadun jo aiemmalla reissullani, mutta en silloin jäänyt ostostelemaan täyteen ammuttuun liikkeeseen. Mutta en tiennyt, että Tukadussa voi myös tehdä koruja paikan päällä, ennen kuin ystäväni vinkkasi Kemikaalicocktailin blogikirjoitukseen. Ystäväni teetätti itselleen käsilaukkuvieheen ja minä noukin laareista tarvikkeet muhkeaan Marokko-henkiseen kaulakoruun. Siitähän tuli vieläpä ihan toimistokelpoinen.

Loppuun vielä erityiskiitokset semilokaaleille ystävillemme, jotka tutustuttivat meidät näihin ja muihin huippuihin paikkoihin!

Berliini & fiilistely

Tässä kolme vinkkiä fiilistelyyn Berliinissä.

Tempelhofin lentokenttä

Vanha lentokenttä, joka ei ole enää lentokenttäkäytössä. Kenttä on nykyisin puisto, jonne ihmiset tulevat piknikille, grillaamaan, fillaroimaan, rullaluistelemaan, rullalautailemaan ja pelaamaan minigolfia. On jotenkin huikeeta, että natsien lentokentällä harrastetaan tänä päivänä kaupunkiviljelyä. Lentokenttärakennukseen olisi ollut kiva päästä sisälle (yleensä sinne kai pääseekin), mutta jo julkisivu nostatti ihon kananlihalle. Kiitoradalla oli kyllä vaan aika makeeta tallustella.




Venäläis-saksalainen sunnuntaibrunssi



Venäläis-saksalainen ravintola Pasternak Prenzlauer Bergissä tarjoili runsaimman brunssin, mitä olen kuunaan syönyt. Tarjolla oli noin 30 suolaista herkkua marinoiduista munakoisoista munakasrulliin, pikkublineistä sipulipiirakkaan ja lisäksi lohta, röstiperunaa, salaattia, mäti-kananmuna-hörsöjä ja vaikka sun mitä. Eikä siinä vielä kaikki, tarjolla oli myös tusinan verran jälkiruokia: rahkalettuja, romanovin mansikoita, tiramisua, voitaikinatikkuja, struudelia, hedelmiä ja nam nam. Brunssipöytä kustansi 12,50 henkilöltä plus juomat. Eipä tarvinnut syödä seuraavan kerran kuin vasta iltakahdeksalta.




Tietokonepelimuseo

Tietokonepelimuseo Friedrichschainissa on siitä hauska museo, että esineisiin saa koskea ja valokuvia saa ottaa. Vaikken mikään pelifriikki ole koskaan ollutkaan, niin pakko oli vähän takoa Pacmania jättikokoisella joystickillä. Ehkä suurin ylläri oli se, miten kammottavalta, kömpelöltä ja vanhanaikaiselta 2000-luvun alun pelilaite-design näyttikään! X-box ja Game cube olivat vain ihan hirveän rumia - vaikka siitä on vain ihan vähän aikaa.

Berliini & fäshön

Nyt tämä blogi muuttuu hetkeksi muotiblogiksi. Kotiuduin nimittäin eilen Berliinistä, jossa vierailin juurikin muotiviikon päättäjäisviikonloppuna. Ajoitin lomareissuni luonnollisestikin muotiviikolle, olenhan niin kovin fäshön-henkinen ihminen. Todellisuudessa ihmettelin, miten hotellit ovat niin buukattuja, kunnes minua valistettiin tapahtumasta. Ja heti seuraava ajatus oli, että en jaksa mitään takakireitä fashionistoja pyörimässä kaupungilla, kun minulla itselläni ei ole edes kunnon kesähousuja.

Lentokoneessa kävi ilmeiseksi, että kaikki Berliiniin menijät eivät ehkä olleet matkalla muotiviikolle. Ei ainakaan se sukkasandaalimies, joka kertoi kovaan ääneen mukahauskoja kaksimielisiä vitsejä. "Nyt ottaa eteen", tyyppi hihkui, kun kenttäbussin kuljettaja ohjasi matkustajia bussin takaosasta etuosaan. Sukkasandaalit ja ankeat vitsit nyt ei vaan kuulu muotiviikoille - sisäinen fäshön-henkilöni sai lievää hengenahdistusta.



Sukkasandaaliahdistustani lievensi se, että Miika Nousiainen, Suomen herttaisin kirjailija, oli samalla lennolla. En kuitenkaan mennyt pyytämään omistuskirjoitusta, vaikka mulla olikin Paperijätti matkalukemisena. Se ei vain olisi ollut kovin fäshönablea. Vähän teki kyllä mieli kysyä, että miten päähenkilön vaimo opiskeli Kauppakorkeakoulussa, vaikka olikin ruotsinkielinen. Miksei Hankenilla?

Sitten vihdoin päästiin Berliiniin. Muutama fäshön-mainos näkyi katukuvassa, mutta muuten aika perussettiä. Ihmiset pukeutuivat melko tavallisesti. Tisseistä kiinnostuneille vinkattakoon, että aika vähän naiset käyttivät siellä rintaliivejä. Veikkaan, että muotiviikolla ei ollut osuutta asiaan.

Kuvan tissit eivät liity katukuvan rintaliivittömyyteen, vaan kuuluvat Wannabe Ballerinasille, 

jotka esiintyivät Helsinki Freshin bileissä.

No mutta osallistuimmehan me nyt sentään yhteen muotiviikon tapahtumaan: Helsinki Freshin muotiviikon päätösbileisiin. Ehkä mieltäylentävin (lue: ainoa) fäshön-kokemukseni ikinä, nimittäin eräs fäshön-henkilökunnan edustaja kehui kaulakoruani. Hän myös kysyi, teenkö kaulakoruja työkseni. Vastasin rehellisesti, että "en, olen insinööri". Täytyy ehkä miettiä vähän katu-uskottavampi vastaus, mikäli alan notkua enempikin fäshön-piireissä.

Lisää Berliini-postauksia muista näkökulmista luvassa piakkoin, jahka palaan tästä fäshön-kuplastani maan pinnalle.

Kesäkoru 2012

Tämmösen kesäkorun duunasin jämähelmistä.

Ja siihen kaveriksi puuhasin vielä toisenkin. Näitä voi pitää sitten yksin tai erikseen.

Kolme väriä: punainen

Sain tehtävänannon: punainen pehmustettu pussukka Macin laturille ja hiirelle. Haasteena oli se, että en tuntenut pussukan tulevaa omistajaa lainkaan, joten en tiennyt yhtään millaisesta hän voisi pitää. Niinpä tein kolme vaihtoehtoa.

Ensimmäiseen surautin Love Boat -painatusten harjoitustilkun pussukan kylkeen. Toinen puoli oli ihan vaan yksivärisen punainen, joten en vaivautunut ottamaan siitä kuvaa.

Toinen sai kylkeensä katolla hilluvan King Kongin. King Kong on nahkaa ja pussin takapuoli pilkullista mari-kangasta.

Kolmas vaihtoehto oli sitten niin overin punainen kuin kangasvarastoni vain suinkin antoi myöten. Etupuolella sarja punaisen sävyjä, takapuolella punahilkka-koristenauha.

Kaikkien pussien pehmusteena on fleeceä ja vuorina punaista puuvillaa.

Saas nähdä, mikä tulee valituksi vai tuleeko mikään.