19.11.06

Enkelin uudet vaatteet

Syöpöttelimme eilen noin tusinan kokoisella porukalla mielettömän hyviä herkkuruokia ja oikein useampaa sorttia. Illan otsikko oli "miehet kokkaa, naiset syö". Olut ja lammas olivat ruokalajien kantava teema ja oijjoi kun oli hyvää. Jopa lammasmakkaroiden kylkiäisenä ollut hapankaali maistui herkulle, kun sitä oli muhitettu oluen kanssa pannulla.

Ilta meni niin intensiivisesti syöpötellessä, että siskoni soittoyritykset menivät täysin ohi. No, kuulumisten lisäksi hän kertoi, että voisin julkaista edellisen postauksen kuvamysteerin kokonaisuudessaan jo nyt ilman, että se häiritsisi hänen joululahjasuunnitelmiaan. Kiitoksia siitä. Joten parlevuu, tässä, enkelin uudet vaatteet.


Malli: siskoni päästä
Materiaalit: askarteluhuopa, höyhenet, rautalanka, liima
Kommentti: kaunista helposti ja nopeasti


En muista ihan tarkkaan, miten alkuperäinen versio oli tehty, mutta itse leikkasin mekon huovasta niin, että olkaimet olivat toisissaan kiinni ja pitkät sivut liimattiin yhteen. Voishan ne ommellakin. Korkeudeltaan mekko on noin 10 cm. Mekon malli on suunniteltu niin, että sain kolme mekkoaihiota yhdestä A4-kokoisesta huopatilkusta. Sorruin siis ostamaan Tiimarin ylihintaisia huopalevyjä koska Eurokankaassa ei ollut valkoista huopaa. Alkuperäisessä versiossa mekon alareuna oli "pitsisempi", koska se oli leikattu kuviosaksilla, mutta koska en moisia omista, on minun versioni helma suora. Höyhenet on ihan vaan liimattu selkään. Henkari on taiteltu näppituntumalla rautalangasta. Messinginvärinen lanka toisi tietysti hienostuneisuutta henkariin.

Näitä vois varmaan ripustella joulukuuseenkin. Tai mihin vaan.

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onpas ihana!

Anonyymi kirjoitti...

On kyllä tosi kaunis.

Anonyymi kirjoitti...

Ihana, aivan uskomaton!

Anonyymi kirjoitti...

Miten sait nuo tuollain auki, pullolleen nuo enkelit? Liimasitko sivut niin että taitoit ne vai miten?

Katri kirjoitti...

Johanna, kivannäkönen runsas "enkelin vaatekaappi" siun blogissa :) Leikkasin ekana ikään ku pienet kädentiet mekkoon, se toi pitkiin sivuihin "saumanvaraa". Liimasin pitkät sivut niin, että mekon selkäpuolen oikea puoli ja mahapuolen nurja puoli tulivat liimauksessa vastakkain. Tein mekosta myös hiukan A-linjaisen, jolloin liimaus asettui paremmin, toisisn sanoen kainaloiden kohdalta saumaa ei tarvinnut laittaa enempää päällekkäin kuin helmasta. Toivottavasti sait sepostuksesta selvää...

Anonyymi kirjoitti...

Mahtava! Oi kuinka ihanaa että eksyin sun sivuille :)

Anonyymi kirjoitti...

Näitä on pakko tehdä! Äitini kerää enkeleitä ja joka joulu on ollut perinteenä antaa jotain enkeliaiheista. Tänä jouluna se voisi olla itsetehtyä! Kiitos ideasta :)

Anonyymi kirjoitti...

Vau! omaperäisiä ja söpöjä <3 joulukuusessa näyttäisivät todellakin kivoilta!