Huuh, vappu takana, olipas rankkaa. Tuollanen viikonloppu + rällästyspyhä -yhdistelmä alkaa kyllä olla melkein vähän liikaa. Varsinkin, kun oon viettänyt lähes kaikki aiemmat opiskelijavaput jotenkin "töissä", siis tekemässä teekkarivappua, niin ennen vappua oli vähän sellainen hämääntynyt olo, että mitä normaalit ihmiset yleensä tekee vappuna.
Perjantaina menin vanhojen TKY:n toimistossa pyörineiden tyyppien munkkisitseille, jossa alku-, pää- ja jälkiruokana oli munkkeja. No ei ne tyypit siellä siis oikeesti ollu kovin vanhoja, ylioppilaskuntatoiminnassa vaan parin vuoden takaiset tyypitkin on vanhoja. Ja kolmatta kertaa järjestettävä juttu on ikiaikainen perinne (kuten nää munkkisitsit). Ja aina senhetkiset toimijat on kamppailee aidosti tärkeimpien asioiden parissa. Ja ne edellisen vuoden toimijat miettii nykymenosta, että mitä noi nykyiset oikein ajattelee, kun ne noin päätti. Mutta kaipa se vaan kuuluu asiaan. Ja munkkisitsiasiaan kuuluu se, että meikä söi 9 munkkia - yyyyh!
Lauantaina olimme pikkuporukka syömässä Leppävaaran Curry Palacessa, joka on suvereenisti pääkaupunkiseudun paras intialainen ravintola. Niin, no tää mättösetti oli siis vaan etkot illan varsinaiselle jutulle, April Jazzin hullulle hanuristille (suomeksi: Kimmo Pohjosen ja Eric Echampard'n keikka). Ja oli nimittäin ihan mieletön keikka! Pohjonen soitti sähköhanuria (tai siis haitaria, johon oli liitetty syntikka, luulisin) ja tää ranskalainen kaveri rumpuja. Iso osa siitä oli kai improvisointia, ja ihan loistavaa. Välillä se kuulosti ihan sotaleffalta, välillä ranskalaiselta katusoittajalta, shamaanilta, barokkiurkurilta, klonkulta, hevibändiltä... Ja huikeeta oli myös se, että vaikka Pohjonen näytti tosi pelottavalta ja kovikselta soittaessaan, niin sitten kun ne tuli kumartelemaan, niin se oli ihan kuin pikkupoika.
Lisää vapputunnelmia tuonnempana, nyt ei auta enää lykätä paluuta arkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti