Kävimme eilen Amos Andersonin taidemuseossa katsomassa Alphonse Muchan art nouveauta. Tarkoitus oli kyllä mennä jo perjantaina, ja kävimmekin töitten jälkeen pyörähtämässä museon ovella. Mutta mikä järki on laittaa museot kiinni arkisin jo kuudelta? Jos keskiverto kulttuurin kuluttaja pääsee keskustaan aikaisintaan viideksi, niin eipä jää hirveesti aikaa pällistelyyn.
Mutta sitten kun eilen pääsimme hyvissä ajoin mestoille, niin olihan se näyttely ihan kiehtova. Litografiat oli aika siistejä ja todellakin isoja. Ja onhan se ihan vaikuttavaa, että tyyppi piirtää teknisesti ihan yhtä täydellisesti kuin edeltäjänsä ja tekee silti oppi-isistään selkeästi eroavaa juttua.
Tuotemainoksista pidin aika paljon, samoin oppaiden kuvituksista. Öljymaalaukset oli miusta aika ankeita, mutta ruskealle paperille tussilla ja vesiväreillä tehdyistä kuvista sekä pastellitutkielmista pidin. Ehkä kaikkein sympaattisimmat teokset olivat kuitenkin Muchan räpsimät valokuvat. Ne oli joko ihan vaan improvisoituja sommitelmaräpsäyksiä tai sitten tarkoitettu avuksi piirroksiin ja maalauksiin, mutta joka tapauksessa valokuvat olivat jotenkin tosi lämpimiä ja lähestyttäviä. Ei ne varmaankaan ois toimineet itsekseen, mutta näyttelyn osaksi ne sopivat kuin nenä päähän.
Nähtävää oli yllättävän paljon. Meillä meni tunti ja vartti vaikka emme hirveästi jääneet toljottelemaan. Ja sellanen juttu, mikä ärsytti kovasti, oli valaistus. Valot oli kohdistettu niin, että ekakskin valot heijastuivat taulujen laseista inhottavasti ja toiseks katsojan ja taulun väliin jäi useimmissa tapauksissa katsojan varjo. Vaikka isoissa teoksissa se ei niin haittaakaan, niin pienemmissä ja lähempää syynättävissä tapauksissa se inhotti. Ei hyvä.
Mutta muuten oli ihan hyvä. Luulen, että tuo oli melko perussetti Prahan Mucha-museon keskeisistä jutuista, vaikka siellä on varmasti enemmän valokuvien kaltaisia pieniä helmiä. Ja iso mualima on aina iso mualima (siellä on museotkin auki pidempään illalla).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti