Valkoista valkoisella

Ystäville on tavallaan ihanaa ja tavallaan kamalan riipaisevaa tehdä lahjoja. Minulle on hirveän tärkeää tehdä itse, sillä tavoin saan ihan eri tavalla tunnetta mukaan lahjaan. Ristiriita syntyy siitä, kun haluan kuitenkin kunnioittaa myös lahjan saajaa, hänen/heidän tyyliään ja tarpeitaan, enkä haluaisi antaa ihan mitä tahansa räpellyksiä tai huonolla tavalla itse tehdyn oloista. Sydänveren vuodatus täytyy vain koittaa kanavoida johonkin käyttökelpoiseen muotoon lahjan saaja ja juhlan luonne huomioiden. Mutta kyllä ystävät ovat mitä parhaimpia inspiraation lähteitä, ja varmaankin puolet tuotoksistani olisivat jääneet syntymättä, ellei olisi ollut valmistujaisia, häitä, syntymäpäiviä, ristiäisiä, joulua tai muuta juhlaa tiedossa.

Eilen tanssittiin taas ystäviemme häitä. Tyylikkäälle hääparille halusin tehdä tyylikkään lahjan, ja koska he ovat hyvä ruuan ystäviä ja nautiskelijoita kaikilla aisteillaan, päätin tehdä tusinan verran kankaisia ruokaliinoja. Olin alunperin ajatellut paksua puuvillaa jollain hopeisella painatuksella, mutta kun bongasin kangaspakkojen joukosta kauniskudoksista kirkkaan valkoista pellavaa, oli valinta selvä. Tosin kudos vaati painatuksen yksinkertaistamista, joten kuva-aiheessa päädyin koukeroiden sijaan pariskunnan kahteen kissaan ja painoväri muuttui hopeasta valkoiseksi.

Jemma

Pari postausta sitten joku toivoi kommenttilootassa juttua askartelutarvikkeiden säilytysratkaisuista. Meillä työhuoneen pelastus on Ikean Bestå-hylly, joka kattaa käytännössä yhden seinän kokonaan. Ihanat pomppusalvoilla varustetut ovet ovat suoraviivaisen yksinkertaisen näköiset, luovat valoisuutta ja mikä parasta: peittävät kaiken taakseen. Aiempaan avo-Lundiaan verrattuna aika paljon rauhallisempi ratkaisu. Ja vaikka Ikea-laatu on vaihtelevaa, niin tämä hylly on onneksi laatuhaitarin yläpäästä.

Siinä vaiheessa kun Lundian hylly vaihtui Ikeaksi, myös säilytyslaatikot menivät vaihtoon. Aiemmant muovilootat vaihtuivat Ikean Kassetteiksi. No miks? No siks, kun muovilaatikot jättivät niin paljon hukkatilaa Beståhon. Ikea mahtuu Ikeaan just niin kuin hansikas. Valtaosa kamoista on siis nyt valkoisissa pahvilaatikoissa, muovisia vanhoja lootiakin on vielä muutama jäljellä.

Toinen loistolöytö säilytyslaatikkorintamalla oli Akateemisen Kirjakaupan mustat arkistointilaatikot. Niitä saa sekä A4- että A3-kokoisina, joten paperit säilyvät niissä nätisti. Osa hyllyistä on jo super tehokäytössä, osa vielä vajaatäytöllä, mikä on hyvä juttu. Kankaat haluaisin vielä pois sängynaluslaatikoista, mutta vielä en ole saanut aikaiseksi ryhtyä siirtopuuhiin.

Säilytettävää kamaa todellakin riittää, ja kaikki pitäisi olla helposti löydettävissä ja ulos otettavissa just silloin kun inspiraatio iskee. Niinpä olenkin koittanut säilyttää kaikkia vähääkään pienempiä juttuja isommissa, loogisesti jaotelluissa laatikoissa (nopeasti ulos kaapista ja takaisin kaappiin), jotka on jollain lailla nimetty (löydettävyys).

Mutta rehellisyyden nimissä täytyy kertoa, että ei meillä nyt sentään kaikkien 20 kaapin oven takana ole askartelutarvikkeita. Iso osa hyllyistä on pyhitetty kirjoille. Minulla ei varsinaisesti ole mitään hirveetä tarvetta peittää kirjoja kaapinovien taakse, mutta kun niitä alkaa olla niin paljon, että yleisen järjestyksen ja pölyn minimoimisen vuoksi ovellinen ratkaisu on kyllä tosi järkevä.

Niin. Sellainen on meidän työhuoneen pelastus.

Oi kuusikuu, oi kuusikuu ja lehväs uskolliset

Uusi Musta heitti ilmoille haasteen, jossa olisi tarkoitus pärjätä koko syyskuu kuudella vaatekappaleella (poislukien alus-, urheilu-, ulko- ja juhlavaatteet sekä kengät, sukat ja asusteet). Voin ihan häpeilemättä myöntää, että minulle 6 vaatetta tekisi todella tiukkaa. Ja silti minusta tuntuu, että pidän aina vain samoja rääsyjä. Googlailin ja Facebookkailin haasteen herättämiä keskusteluja ja postauksia - niin, aihe on ainakin herättänyt keskustelua. Aika moni argumentoi jotakuinkin seuraavasti:

Ei tuo ole haaste eikä mikään, olen pärjännyt koko kesän kuudella tai ainakin alle kymmenellä vaatteella. Ja sitä paitsi synnytin just, niin ei minulla ole kuin muutama vaate, joka mahtuu päälle.

Niin, kesäloma ja äitiysloma ovatkin vähän eri juttuja. Juuri työpukeutuminen ja ihmisten ilmoilla liikkuminen ovat minusta niitä asioita, jotka tekevät kuudesta vaatteesta haasteellisen. Sitä paitsi yhdeksän vaatetta on 50% enemmän kuin kuusi. 2 alaosaa ja 4 yläosaa tekee suoraviivaisesti laskettuna 8 asukokonaisuutta, kun taas 3 alaosaa ja 6 yläosaa tekee samalla logiikalla 18 asukokonaisuutta. Kuusi on siis merkittävästi vähemmän kuin "alle kymmenen".

Mikä tässä haasteessa on pointtina? Sehän just on epäekologista, että pesee vajaita pyykkikoneellisia.

No, minut tämä sai ainakin ajattelemaan vaatteiden laatua vs. määrää, ja sitä millaiset vaatteet minulle oikeasti sopii. Jos lähtisin haasteeseen mukaan, en usko, että puolityhjä pesukone olisi se kynnyskysymys. Aina sinne koneeseen löytyy kuitenkin alusvaatetta, sukkaa, yöpaitaa ja toisen taloudessa asuvan henkilön vaatteita. Ja olisipahan motivaatiota hiestää urheiluvaatteita useammin kuin kerran viikossa, jotta saisi koneen täyteen. Vai onko jengillä jotenkin hervottoman kokoisia pesukoneita, kun ne ei täyty ikinä?

Minulle vaatteet eivät ole ilmaisukeino eivätkä välttämätön paha, vaan jotain siltä väliltä. En hirveästi pidä shoppailusta, vaan ostan kiukulla useamman vaatteen kerralla (toisinaan jopa useamman samanlaisen) ehkä kolmisen kertaa vuodessa. Haluan näyttää ihmiseltä enkä mönkijäiseltä. Teen itse lähinnä juhlavaatteita. Meillä töissä pukukoodi ei ole kovin tiukka - toki asiakas- ja rekrytointilanteisiin haluan pukeutua siistimmin ja ehkä myös hieman neutraalimmin. Mietin ja luonnostelin oikein urakalla, mitkä olisivat kuukauden kuusi vaatetta, jos lähtisin leikkiin mukaan.


Yläosat

Olen trikoopaitojen suurkuluttaja. Venepääntie sopii minulle hyvin, v-aukko ei niinkään. Hihojen tulee olla joko hieman ylipitkät, 3/4-mittaiset tai todella lyhyet. Normaali t-paitahiha olkavarren puoleen väliin tekee käsistä jotenkin pökkelöt. Hartialinjan on oltava just eikä melkein, muuten näyttää tädiltä. Miehusta saisi mieluiten ulottua noin 20 senttiä lonkkaluun alapuolelle, sillä inhoan liian lyhyitä, ylös rullautuvia paitoja.

Kokomusta pitkähihainen trikoopaita olisi ehdoton valinta top 6:een. Samoin jokin raidallinen, hihallinen trikoopaita. Kumpiakin minulta löytyy kaapista, mutta kovan käyttöasteen vuoksi ne alkavat olla jo aika huonossa kunnossa, enkä tiedä, kestävätkö ne enää kuukauden rääkkiä. En kuitenkaan halua olla nyppyinen, reikäinen ja pinttyneeltä kainalolta haiseva.

Kolmas yläosa olisi jokin lyhythihainen tunika. Tunikat ovat usein kovin laatikkomallisia, eikä valtaosaa malleista ole tarkoitettu tällaisille perseville päärynävartaloille, mutta toisinaan löytää helmiä. Minulla on pari hyvää tunikaa, joista olen ajatellut jossain vaiheessa muokata kaavat tulevia liehukkeita varten. Tällä hetkellä lähimpänä kuuden kärkeä olisi mallinsa puolesta ehkä apinatunika. Tykkään printeistä, mutta jos saa valita vain kuusi vaatetta kuukaudeksi, apina on kyllä liian silmiinpistävä. Yksivärinen olisi monikäyttöisempi.

Neljäs yläosa olisi ehdottomasti neuletakki. Löysin alkukesästä Berliinistä täydellisen yksilön, joka todellakin kiilaa kärkikuusikkoon.

Alaosat

Alaosat ovat ikuinen murheenkryynini. Olen 180-senttinen, pitkäjalkainen, leveälanteinen, rotevareisinen ja melko paksupohkeinen. Kiitos pitkänhuiskeiden mittasuhteideni, en pidä itseäni kuitenkaan lihavana tai kovinkaan tankkina, vaikka housukokoni onkin 44. Pidän housuista paljon, paljon enemmän kuin hameista, mutta niitä on vaan niin turkasen vaikea löytää kaupoista sopivina. Housuissa sorrun useimmin virheostoksiin, sillä jos löydän sopivan mittaisen lahkeen, saatan sokeutua täysin muilta ominaisuuksilta.

Haluaisin valita kuuden vaatteen joukkoon kahdet housut: keskisiniset farkut ja jotkin mustat pöksyt, jotka ajaisivat suorien housujen asemaa, mutta joissa olisi kuitenkin vähän rokkihenkeä: vetskareita, ompeleita, tai jotain muuta koukkua. Housut saisivat olla vaikka samaa perusmallia keskenään, ero tulisi väristä ja yksityiskohdista. Materiaali saisi olla kummassakin paksua, napakkaa ja hieman joustavaa, vyötärö olisi about lantiomallia (ei kuitenkaan mikään pissismatala), lahje suora ja hieman ylipitkä, jotta nilkkaan jäisi vähän ruttua. Tällä hetkellä en omista kummankaanlaisia housuja, en edes lähellekään tuollaisia.

...

Harkitsen vielä haasteeseen mukaan lähtemistä. Mutta ainakin tämä muutaman päivän pähkäily on muistuttanut minua yhdestä jutusta: ompele hyvä ihminen enemmän vaatteita itse! Silloin ainakin tiedät, missä oloissa ompelija on työskennellyt. Ja vaikka mittasuhteita joutusi vähän justeeraamaankin, niin ei se siltikään revi hermoja niin kuin kaupoissa juokseminen. Yläosista on helpompi aloittaa. Hyvät housut kuulostaa jo tosi haastavalta, mutta ei mahdottomalta.

Kuinka kesäkurpitsa kesytetään

Sain Johannalta rakkaudella kasvatetun, huikean muhkea kesäkurpitsan.

Osa kurpitsasta upposi pastaan:

1 sipuli
1 fenkoli
1 pieni kesäkurpitsa (tai kolmasosa jättiläiskurpitsasta)
puolikkaan sitruunan kuori
1-2 dl hapanta valkoviiniä
1 prk Pirkan savustettuja simpukoita öljyssä
vähän simpukoiden öljylientä
suolaa
mustaa ja valkoista pippuria
200-300 g pastaa

Kuullota sipuli ja fenkoli. Poista kesäkurpitsasta pehmeä ydin ja paloittele pieneksi. Heitä pannulle. Raasta sitruunan kuori mukaan. Mausta ja lisää nesteet. Anna porista jonkin aikaa. Lisää lopuksi simpukat. Sotke keitetyn pastan kanssa.



Minusta ei kyllä saisi karppaajaa tekemälläkään. Pasta on vaan niin hyvää. Lopusta kurpitsasta ajattelin loihtia jotain tämän päivän Hesarin ohjeiden mukaan.

Kaikki alkaa silloin alusta

Viikonloppuaamut voi sitten olla ihania. Jos sattuu heräämään riittävän aikaisin, muttei liian, ja kuitenkin niin, että ehtii lukea Hesarin rauhassa.



Tänä aamuna kinkku oli loppu, joten korvasin puutteen uppomunalla:

2 litraa kevyesti kiehuvaa vettä (+ 1 tl suolaa ja reilu 1 rkl etikkaa)
Kananmuna

Riko kananmunaa kauhaan. Pyöräytä veteen pyörre puuhaarukalla ja laske kananmuna pyörteeseen. Anna kiehua 4 minuuttia. Nosta muna vedestä, valuta hiukan ja lötkäytä leivän päälle. Jauha hieman pippuria ja suolaa päälle.

Tässä vielä vähän aamumusaa. Itse video ei ehkä ole kovin aamuisen reipas, mutta kuunnelkaa silmät kiinni.

Anopille Niket

Anopilla oli synttärit. En hommannut anopille lenkkareita, kuten Siivottomassa jutussa, vaan tein kortin. Noi rihmat, sakset ja toi valkoinen juttu ei oikeesti kuulunut korttiin, mutta ne nyt sattui olemaan sopivasti hollilla rekvisiitaksi.

Royalist? Ja visst!

Nyt äitiäni ja siskoani ehkä hävettää ja herra taloudessamme tuhisee: meitsi skräppää prinsessoja. Mutta miulla on hyvä selitys. Kun ilmat kerran viilenivät, niin tuli pakottava tarve nypertää jotain. Eikä miulla oikein ollut valokuvia muuta kuin sähköisessä muodossa, ja nehän ei paljoa lämmittäneet. Joten oli pakko käydä käsiksi postikortteihin ja leikellä lehtiä. Ja onhan tää hauskempi tsoukki kuin Pekkarisen ydinvoimavitsit.



Vickanista ja Danielista tuli aika hillityt, mutta sellasiahan ne on. Kullanhohtoinen paperi ja yläkulman metallinapit hohtivat niin, että kuvaaminen oli vähän hankalaa. Ja tiedoksi vaan Vickan ja Daniel, että tossa olis nyt teille sopiva sinettikin ihan meikäläisen suunnittelemana tarjolla, että jos kiinnostaa.



Tanskan Frederik ja Mary puolestaan saivat vähän rehevämmän kehystyksen: renesassitaidetta, pitsiä ja silkkiruusuja.



Maddessa ja Jonaksessa sai vähän revitellä. Minusta Jonas vaikutti jotenkin luihulta limanuljaskalta jo ennen kuin ne norjalaisvosun paljastukset tuli julki. Meillä töissä miehetkin mouhos oikein paatoksella, että "hitto, mikä pöljä, jätkä on kihloissa Madden kanssa, ja silti käy sutimassa muualla." Näin jokin aika sitten ihan Jonas Bergströmin näköisen jätkän lenkkeilevän Tapiolassa. Loin häneen paheksuvia katseita. Ihan varmuuden vuoksi.

Joo. Nyt on kyllä pakko teettää kummilasten kuvista paperiversioita, jotta on mitä askarrella, sit kun puuska taas iskee.

Kesäkissa

On ollut niin kuuma, ettei kässäjutut oo oikein maistuneet. Ideoita kyllä olis, mut toteutus jääköön viileempiin aikoihin.

Sen sijaan aloitin toisenkin blogin - aiheina kerrostaloasuminen ja taloyhtiön asioiden hoito. Tervemenoa :)

Aarne Alligaattori

Veljenpoika täytti hiljattain vuoden, joten hän on alligaattorinsa ansainnut. Toivottavasi Aarne ei oo liian pelottava.

Vihreä salonki

Vihdoinkin työhuoneemme alkaa olla edes jonkinmoisessa kuosissa. Viimeisin saavutukseni työhuoneessa on verhot, jotka sain lopultakin ommeltua viime syksyn Design Marketista ostetusta Vallilan Katariina Suuri -kankaasta. Verhojen ompelu ei ehkä ole teknisesti kovinkaan huikea saavutus, mutta voin kertoa, että en juurikaan nauti siitä hommasta. Jotenkin verhoissa reunat nousevat aina korkeammalle ja keskikohta laahaa alempana. Ärsytys.

Pari muuta kaukaisemman lähihistorian etappia liittyvät lähinnä Ikean huonekalujen kokoamiseen: seinän mittainen valkoinen kaapisto ja kaksi mustaa, lasista työpöytää. Nyt meillä on siis kaappi, joka kätkee oviensa taakse muun muassa lähes kaiken askartelusälän, ja pöytä sekä tietokonehommeleille että askarteluhommeleille. Unelma!

Noch einen Koffer in Berlin

Ihana, ihana kesäloma alkoi Berliinin reissulla. Tämä oli toinen kertamme kaupungissa ja senpä vuoksi suurin tavoite olikin keskittyä kaupungilla maleksemiseen tiukkatahtisen nähtävyysbongailun sijaan. Ja kyllä kannatti. On se vaan niin rento ja mukava kaupunki, ei lainkaan takakireä niin kuin voisi luulla.

Kaupungista riittäisi kerrottavaa varmasti vaikka kuinka ja paljon, mutta ajattelinpa kuitenkin keskittyä ruokapuoleen. Itse haluaisin ulkomailla aina välttää pahimmat tursitimenu-linssiin-viilaus-paikat, ja otan aina mieluusti vastaan vinkkejä hyvän hinta-laatu-suhteen ravintoloista. Nyt kun kerran törmäsimme muutamaan kehuttavaan ruokapaikkaan, niin annetaan hyvän kiertää. Siis Huippuhomman Berliinin mättöopas, bitte.

Fischer-jotain Kneipe

Fischerinseln, sillan kupeessa, Märkisches Uferia vastapäätä

View Hyvää saksalaista kapakkaruokaa in a larger map

Tämä korttelikapakka tuli tutuksi jo viime reissulla, tosin valitettavasti en vieläkään muista paikan nimeä. Mutta joka tapauksessa ruoka oli taas hyvää. Listalta löytyy perinteisen saksalaisia "huonommista osista" tehtyjä ruokia, kuten härän poskea, munuaisia ja maksaa. Ja on siellä leikkeitäkin vähemmän kokeilunhaluisille. Todella reilun pääruoka-annoksen hinta oli 10-15 euroa.

Leibniz-Klause

Mommsenstrasse 57

View Larger Map

Edellistä paljon hienompi ravintola, joka tarjoilee myös hyvin perinteisiä saksalaisia ruokia, silti suomalaisittain ihan kohtuulliseen hintaan. Pääruokien hinta keikkui 15 euron tuntumassa. Menimme tänne, koska Fischerinselnin korttelikapakan listalla ei ollutkaan Eisbeinia, ja sitähän piti reissun aikana saada. Ravintolaa piti sympaattinen keski-ikäinen pariskunta. Tätä paikkaa voisin suositella esim. äidilleni, vinkvink ;)

Kamala

Oranienburger Strasse 69

View Larger Map

Nimi ei ole enne, tästä mestasta sai todella herkullista Thai-ruokaa. Ei liikaa tulisuutta, ei liikaa kalakastiketta, ei liikaa kookosta, vaan ihan mielettömästi makua. Pääruokien hinnat kympin molemmin puolin. Jos mahdollista, curryt olivat jopa hiukan ylivertaisempia kuin paistetut ruuat, mutta yhtä kaikki, huippuhyvää. Bonuksena todella ystävällinen ja iloinen palvelu.

Monsieur Vuong

Alte Schönhauser Strasse 46

View Larger Map

Aivan loistava Vietnamilais-itämaalais-tyyppinen paikka, jossa oli mielettömän hyvä tunnelma ja herkullinen ruoka. Söimme täällä kana-nuudeli-keittoa ja joimme useampaan kertaan shakeja. Pääruuan hinta noin 8 euroa, shaket 3,50 euron tuntumilla. Varoitus: jos haluat pitää oman henkilökohtaisen reviirisi isona ja koskemattomana, niin täällä se ei välttämättä onnistu. Pöydät ja istumapaikat ovat vieri-vieressä ja puheensorina on melkoinen.

Onnea Victoria & Daniel

Paras mielikuvitusystäväni, Victoria, meni eilen naimisiin. En valitettavasti päässyt juhlistamaan hänen suurta päiväänsä paikan päälle, sillä kutsuni oli ilmeisesti kadonnut postissa. Luulen, että Suomen posti hukkasi niitä hääkutsuja ihan urakalla, sillä eihän siellä juuri muitakaan suomalaisia näkynyt. Tarja ja Pena nyt olivat tietty siellä, kun Kalle-Kustaa on varmaan möläyttänyt Tarjan kuullen, että häät ovat tänä viikonloppuna, ja sitten Silvia oli varmaan sanonut, että eihän niitä nyt ilkeä olla kutsumattakaan, kun asia kerran tuli jo puheeksi. Ville Niinistökin oli kuulemma paikalla, mutta hänen kutsupa ei ollutkaan Itellan käsissä vaan Ruotsin kuninkaallisen postin, sillä hänhän juhli itse asiassa ruotsalaisen vaimonsa kutsulla.

Suomen postilaitoksen nimi voi vuosien mittaan vaihdella, mutta yksi asia pysyy: minun ja Victorian potentiaalisen ystävyyden sabotointi. Lapsuuteni onnellisimmassa unessa Victoria rupesi minun kanssani kirjeen vaihtoon. Unen kirjeissä ymmärsimme toisiamme täydellisesti: Meillä oli kummallakin pikkuveli ja -sisko, lähes samanlaisilla ikäeroilla. Olimme kummatkin vastuullisia ja tunnollisia. Oikeastaan ainoa eroavaisuutemme tuntui olevan taustamme - Victoria polveutui Euroopan kuninkaallisista, minä karjalaisista pienviljelijöistä. Muistan, että unessa kirjeystävyytemme kuihtui yksien vaihdettujen kirjeiden jälkeen. Epäilemättä syynä oli Suomen postin epäluotettavuus.

Suomen postista huolimatta juhlistin sukulaissieluni hääjuhlaa jo perjantaina oivallisella kala-aterialla, kuohuviinillä, bebe-leivoksilla sekä virallisilla hääkonvehdeilla kera oikeiden ystävien. Lauantaina tein itselleni juhlan kunniaksi rintakukan hääkisastudioon Parolan Aseman ohjeella. Diadeemin askartelu ei sitten onnistunutkaan yhtä hyvin. Ehkä minut on todella tuomittu tasavaltalaiseksi. Mutta onneksi tasavaltalaisetkin saavat fanittaa Roxettea. Ja Vickania. Ja Danielia - varsinkin hänen ihanan puheensa vuoksi.

On taas se aika kuukaudesta

Eilen luukusta kolahti taas Hesarin Kuukasiliite. Mielestäni Kuukausiliite on ihan kiva lehti, vaikka onhan se vähän keski-ikäinen. En ole vielä ehtinyt lukea tuoreinta numeroa kokonaan, mutta minusta on huvittavaa, miten sama kaava toistuu numerosta toiseen.

Kuukausiliitteen toistuvista juttukaavoista ärsyttävimpiä on luettelojutut, joita julkaistaan ainakin kymmenessä numerossa per vuosi. Luettelojutuilla tarkoitan sitä, että kerätään lista jostain aiheesta tai tarvittaessa useammastakin. Sitten vaan pudotellaan niitä listattuja asioita juttuun vähintään joka toisen virkkeen frekvenssillä, ja koitetaan sitoa virkkeet jotenkin toisiinsa. Tuloksena on yleensä puuduttava artikkeli, joka lukukokemuksena muistuttaa palstanmittaista otetta puhelinluettelosta. Seija Sartti on luettelojuttujen kruunaamaton kuningatar, mutta kyllä muutkin Kuukausiliitteen toimittajat tämän lajin taitavat. Ihan puhtaimman tyylin luettelojuttua ei 6/2010 liitteessä ollut, mutta edellisen numeron Isoäitini äiti -muistelo käy oivallisesta esimerkistä.

Toinen usein toistuva kategoria on jälkijunan vitsikkäät ilmiöt. Tuoreimmassa numerossa tätä lajityyppiä edusti sivun 17 Digihissi. Kamoon Ilkka Malmberg, digiboxien käytettävyydessä olisi kyllä kehitettävää, mutta tuon aihepiirin vitsit vanhenivat viisi vuotta sitten. Seuraavaksi voimme kai odottaa toimittajan itsensä mielestä hauskaa pikkujuttua siitä, millaista olisi, jos talot alkaisivat tahmata käytössä yhtä nopeasti kuin Windows-asennus tai huolestunutta arviota siitä, milloin kännyköistä poistetaan soittotoiminnallisuus.

Kolmas juttutyyppi, joka on Kuukausiliitteessä yliedustettuna, on kierretään Suomea (mieluiten ilmasta käsin, jos mahdollista). Tämän tyypin jutuissa voi olla potentiaalia jopa mielenkiintoiseenkin artikkeliin, mutta tämän kuukauden Suursaari-juttu vaikutti enemmän parin vuoden takaisen Suomi ilmasta -jutun uudelleen lämmittelyltä.

On Kuukausiliitteessä ollut ihan hyviäkin juttuja. Esimerkiksi eilisessä numerossa Vanhasen takinkäännöistä kertova juttu oli minusta ihan hyvin kasattu ja taustoitettu. Muistan myös positiivisena yllärinä jokunen vuosi takaperin julkaistun Mervi Tapolan henkilökuvan, joka oli virkistävä vastakohta peruslööppien kännipuukkosekoiluille.

Kaipa se on niin, että Hesarin silmissä edustan juuri sitä porukkaa, jolle ei kannata kirjoittaa juttuja - liian vanha NYT-liitteelle mutta liian nuori Kuukausiliitteelle. Emo-Hesaria luen edelleen uskollisesti päivittäin, vaikka siinäkin minua häiritsee eräs maneeri: viikottain jonkin jutun yhteydessä mainitaan, että Facebookiin on perustettu ryhmä siitä ja tästä aiheesta. Facebookiin kuka vain voi perustaa minkä tahansa ryhmän! Facebookiin perustetaan varmaan kymmeniä ellei satoja suomalaisiakin ryhmiä joka viikko harrastusten, bisneksen, kaverien, ärsytyksen, häröilyn ja vitsien tiimoille. Miten Facebook-ryhmän perustaminen voi viikosta toiseen ryydittää milloin mitäkin uutista? Ehkä viiden vuoden kuluttua Kuukausiliite keksii tehdä hassunhauskan ja tuoreen luettelojutun suomalaisista Facebook-ryhmistä. Ilmasta käsin.

Edit: Saaret menivät sekaisin. Kyseessä ei siis ollut Kaunissaari vaan Suursaari. Korjattu.

Äidin kasvimaalla

Saan usein sunnuntaiaamuisin leivontapuuskan, yleensä liikoja etukäteen suunnittelematta. Se taas tarkoittaa ankaraa soveltamista, jotta resepti saadaan mätsäämään ruokakaapin sisältöön. Niin tänäänkin.

Viime viikonloppuna Mamán harvensi yrttitarhaansa muutamalla raparperin varrella, jotka minä sain mukaani. Raparperipiirakka oli siis leipomista vaille valmis. Ajattelin tehdä piirakkapohjan jotakuinkin seuraavalla reseptillä:

2 kahvikuppia piimää

2 kahvikuppia sokeria

2 munaa

150 g voita

4 tl leivinjauhetta

1 tl soodaa

noin 4 dl vehnäjauhoja

Ensin oli vaikeuksia löytää kahvikuppia. Minä kun oon tällainen 80-luvulla syntynyt en-edes-tiedä-mitä-pullamössö-on-sukupolven edustaja, niin minähän juon kahvini mukista, enkä todellakaan omista mitään Myrna-sarjaa. No, ruukkuyrttikuppini pelastivat tilanteen.

Sitten tajusin, että eihän miulla ole piimää. Hapanta maitoa (sur mjölk, bäst före 25.5.2010) olis kyllä ollut, mutta ehkä piirakan henget eivät arvosta tällasta käännöshuumoria. Korvasin siis piimän maustamattomalla jogurtilla.

Sokeri loppui ekan kupillisen jälkeen. Onneksi kaapin perukoilla oli ruokosokeria jostain aiemmista mojito-kokeiluista. Paketti oli teipattu siihen malliin, että se oli selviytynyt muutosta viime syksynä. Paketin kyljessä luki "sokeri säilyy lähes ikuisesti", mikä oli musiikkia korvilleni.

Loppuohje menikin sitten ihan mukavasti, paitsi että jauhoja en vaivautunut mittaamaan. Luotin siihen, että ranne tunnistaa, milloin taikina on riittävän paksua. Ja hienosti muistin laittaa raparperitkin taikinan päälle. Tein vielä piirakan päälle murunökkerön voista, ruokosokrusta ja vehnäjauhoista. Ihan hyvä torttu siitä tuli, vaikka vähän tuli taas sählättyä.

Olen tiedostanut, että tämä blogi on viime aikoina lipsahdellut ruokablogin puolelle. Vaan minkäs teet - kässäilyinspiraatio voi silloin tällöin olla jonkin aikaa kadoksissa, mutta syödähän ihmisen täytyy.

Lohturuokaa

Vuohenjuustosalaatti ylevöittää päivän kuin päivän. Oleellista on jonkin sortin salaattisotku höystettynä hedelmällä (meloni, viinirypäleet, appelsiini tai greippi), pinjansiemenet, oliiviöljy, balsamico ja iso kimpale vuohenjuustoa.

Paahdan pinjansiemenet kuivalla pannulla, jonka jälkeen lorautan tulikuumalle paistimelle öljyä ja heitän karkeilla ruisjauhoilla leivitetyn juustokimpaleen tirisemään. Noin puoli minuuttia puoleltaan ja se on siinä. Tätä vois syödä aina.