Angry Birds -överit

Huh huh. Tampereen Angry Birds -puisto ei kuulkaa ole mitään. Olen viettänyt todella lintujentäyteisen päivän kummityttöni kanssa tee-se-itse-angry-birds-puistossa.

Oli ilmapalloja...

... ilmapallon päälle tapettiliisterillä tehtyjä lentäviä lintuja... 

... nimikoidut istumapaikat...

... asianmukaisesti esille katettuja muffinseja... 

... mölkkyjohdannainen ulkopeli...

... itse maalattuja rintanappeja...

... muotokuvia...

... ja tatskoja.

Vapise Tampere - voi olla, että kummityttöni perustaa kilpailevan puiston. Bisnesvainu hänellä ainakin on kohdallaan.

Minulle personoitu Berliini

Vielä kerran pojat...

Itselle räätälöidyt ja persoonalliset asiat ovat selkeästi kova juttu Berliinissä. Kaupungissa on huikea määrä mitä erilaisimpia kirppareita, second hand -kauppoja ja vintage-puoteja, joiden artikkelit eivät taatusti kävele kotikaupungissa vastaan. Myös ketjuihin kuulumattomia kauppoja ja käsityöläisten työhuoneita on kivijalat pullollaan. Mutta näiden valmistarjonnan mestojen lisäksi törmäsin Berliinissä kolmeen konseptiin, joiden kaltaisia toivoisin Suomeenkin.

Suunnittele itse laukkusi

Packattack tekee laukkuja kierrätysmatskuista, esimerkiksi vanhoista purjeista. Voit valita useasta vaihtoehdosta haluamasi koon, mallin, läpän, sivukankaat, takaosan, sisätaskun - ja he surauttavat sinulle haluamasi laukun 100% käsityönä. Toimitusaika tosin on useamman päivän.

T-se-itse-t-paita

Parin korttelin päässä Packattackista on paitapaino nimeltä Yack Fou. Ja minä kun luulin, että suomen kieli on ainoa sanamuunnoskieli. Yack Foussa voit valita painatuksen, paidan mallin, värin ja koon, ja kuvio prässätään haluamallasi tavalla ihan odotellessa.

Hullu helmikauppa

Tukadun helmikaupan valikoimiin kuuluu kaikkea mahdollista ja mahdotonta, mitä ihminen vain voi keksiä ripustavansa koruun. Olin bongannut Mitten Tukadun jo aiemmalla reissullani, mutta en silloin jäänyt ostostelemaan täyteen ammuttuun liikkeeseen. Mutta en tiennyt, että Tukadussa voi myös tehdä koruja paikan päällä, ennen kuin ystäväni vinkkasi Kemikaalicocktailin blogikirjoitukseen. Ystäväni teetätti itselleen käsilaukkuvieheen ja minä noukin laareista tarvikkeet muhkeaan Marokko-henkiseen kaulakoruun. Siitähän tuli vieläpä ihan toimistokelpoinen.

Loppuun vielä erityiskiitokset semilokaaleille ystävillemme, jotka tutustuttivat meidät näihin ja muihin huippuihin paikkoihin!

Berliini & fiilistely

Tässä kolme vinkkiä fiilistelyyn Berliinissä.

Tempelhofin lentokenttä

Vanha lentokenttä, joka ei ole enää lentokenttäkäytössä. Kenttä on nykyisin puisto, jonne ihmiset tulevat piknikille, grillaamaan, fillaroimaan, rullaluistelemaan, rullalautailemaan ja pelaamaan minigolfia. On jotenkin huikeeta, että natsien lentokentällä harrastetaan tänä päivänä kaupunkiviljelyä. Lentokenttärakennukseen olisi ollut kiva päästä sisälle (yleensä sinne kai pääseekin), mutta jo julkisivu nostatti ihon kananlihalle. Kiitoradalla oli kyllä vaan aika makeeta tallustella.




Venäläis-saksalainen sunnuntaibrunssi



Venäläis-saksalainen ravintola Pasternak Prenzlauer Bergissä tarjoili runsaimman brunssin, mitä olen kuunaan syönyt. Tarjolla oli noin 30 suolaista herkkua marinoiduista munakoisoista munakasrulliin, pikkublineistä sipulipiirakkaan ja lisäksi lohta, röstiperunaa, salaattia, mäti-kananmuna-hörsöjä ja vaikka sun mitä. Eikä siinä vielä kaikki, tarjolla oli myös tusinan verran jälkiruokia: rahkalettuja, romanovin mansikoita, tiramisua, voitaikinatikkuja, struudelia, hedelmiä ja nam nam. Brunssipöytä kustansi 12,50 henkilöltä plus juomat. Eipä tarvinnut syödä seuraavan kerran kuin vasta iltakahdeksalta.




Tietokonepelimuseo

Tietokonepelimuseo Friedrichschainissa on siitä hauska museo, että esineisiin saa koskea ja valokuvia saa ottaa. Vaikken mikään pelifriikki ole koskaan ollutkaan, niin pakko oli vähän takoa Pacmania jättikokoisella joystickillä. Ehkä suurin ylläri oli se, miten kammottavalta, kömpelöltä ja vanhanaikaiselta 2000-luvun alun pelilaite-design näyttikään! X-box ja Game cube olivat vain ihan hirveän rumia - vaikka siitä on vain ihan vähän aikaa.

Berliini & fäshön

Nyt tämä blogi muuttuu hetkeksi muotiblogiksi. Kotiuduin nimittäin eilen Berliinistä, jossa vierailin juurikin muotiviikon päättäjäisviikonloppuna. Ajoitin lomareissuni luonnollisestikin muotiviikolle, olenhan niin kovin fäshön-henkinen ihminen. Todellisuudessa ihmettelin, miten hotellit ovat niin buukattuja, kunnes minua valistettiin tapahtumasta. Ja heti seuraava ajatus oli, että en jaksa mitään takakireitä fashionistoja pyörimässä kaupungilla, kun minulla itselläni ei ole edes kunnon kesähousuja.

Lentokoneessa kävi ilmeiseksi, että kaikki Berliiniin menijät eivät ehkä olleet matkalla muotiviikolle. Ei ainakaan se sukkasandaalimies, joka kertoi kovaan ääneen mukahauskoja kaksimielisiä vitsejä. "Nyt ottaa eteen", tyyppi hihkui, kun kenttäbussin kuljettaja ohjasi matkustajia bussin takaosasta etuosaan. Sukkasandaalit ja ankeat vitsit nyt ei vaan kuulu muotiviikoille - sisäinen fäshön-henkilöni sai lievää hengenahdistusta.



Sukkasandaaliahdistustani lievensi se, että Miika Nousiainen, Suomen herttaisin kirjailija, oli samalla lennolla. En kuitenkaan mennyt pyytämään omistuskirjoitusta, vaikka mulla olikin Paperijätti matkalukemisena. Se ei vain olisi ollut kovin fäshönablea. Vähän teki kyllä mieli kysyä, että miten päähenkilön vaimo opiskeli Kauppakorkeakoulussa, vaikka olikin ruotsinkielinen. Miksei Hankenilla?

Sitten vihdoin päästiin Berliiniin. Muutama fäshön-mainos näkyi katukuvassa, mutta muuten aika perussettiä. Ihmiset pukeutuivat melko tavallisesti. Tisseistä kiinnostuneille vinkattakoon, että aika vähän naiset käyttivät siellä rintaliivejä. Veikkaan, että muotiviikolla ei ollut osuutta asiaan.

Kuvan tissit eivät liity katukuvan rintaliivittömyyteen, vaan kuuluvat Wannabe Ballerinasille, 

jotka esiintyivät Helsinki Freshin bileissä.

No mutta osallistuimmehan me nyt sentään yhteen muotiviikon tapahtumaan: Helsinki Freshin muotiviikon päätösbileisiin. Ehkä mieltäylentävin (lue: ainoa) fäshön-kokemukseni ikinä, nimittäin eräs fäshön-henkilökunnan edustaja kehui kaulakoruani. Hän myös kysyi, teenkö kaulakoruja työkseni. Vastasin rehellisesti, että "en, olen insinööri". Täytyy ehkä miettiä vähän katu-uskottavampi vastaus, mikäli alan notkua enempikin fäshön-piireissä.

Lisää Berliini-postauksia muista näkökulmista luvassa piakkoin, jahka palaan tästä fäshön-kuplastani maan pinnalle.

Kesäkoru 2012

Tämmösen kesäkorun duunasin jämähelmistä.

Ja siihen kaveriksi puuhasin vielä toisenkin. Näitä voi pitää sitten yksin tai erikseen.

Kolme väriä: punainen

Sain tehtävänannon: punainen pehmustettu pussukka Macin laturille ja hiirelle. Haasteena oli se, että en tuntenut pussukan tulevaa omistajaa lainkaan, joten en tiennyt yhtään millaisesta hän voisi pitää. Niinpä tein kolme vaihtoehtoa.

Ensimmäiseen surautin Love Boat -painatusten harjoitustilkun pussukan kylkeen. Toinen puoli oli ihan vaan yksivärisen punainen, joten en vaivautunut ottamaan siitä kuvaa.

Toinen sai kylkeensä katolla hilluvan King Kongin. King Kong on nahkaa ja pussin takapuoli pilkullista mari-kangasta.

Kolmas vaihtoehto oli sitten niin overin punainen kuin kangasvarastoni vain suinkin antoi myöten. Etupuolella sarja punaisen sävyjä, takapuolella punahilkka-koristenauha.

Kaikkien pussien pehmusteena on fleeceä ja vuorina punaista puuvillaa.

Saas nähdä, mikä tulee valituksi vai tuleeko mikään.

Istutussäkit

Surautin toivottomille tomaatintaimilleni istutussäkit vanhasta, ikitahraantuneesta vahakankaasta. Tarkemmat ohjeet löytyvät betonilähiöstä.

The Love Boat Rockers

Tuli pitkästä aikaa tehtyä kangastöhryjä, kun meidän bändin tartti saada esiintymisasut. Kyllä, meillä on duunissa bändi, jonka ensiesiintyminen oli tänään toimistolla, kesäjuhlien etkoilla.




No eihän meidän bändillä varsinaisesti ollut nimeä, ennen kuin pari päivää ennen esiintymistä joku tajusi ottaa puheeksi, että mikäs meidän esiintymisasustus olis. No, kesäjuhlat olivat meriteemaiset ja minulla sattui olemaan muutama t-paita jemmassa sekä Isaac-sabluuna, joten ongelma ratkesi. Ja nimeksi tuli The Love Boat Rockers. Vaikka Suomi-poppia me oikeastaan soitettiin.

Täytyy kyllä sanoa, että ihmiselle tekee välillä ihan hyvää voittaa jännityksensä ja tehdä jotain vähän kornia. Kuten laulaa julkisesti mikkiin, vaikka aina ei osuisikaan muun bändin kanssa ihan samaan nuottiin. Kaikkea ei tarvitse ottaa niin vakavasti - varsinkaan itseään.

Töölön tähti

Kaikkihan Afrikan tähden tietää, mutta harva on pelannut Töölön tähteä.

Peli ja säännöt muistuttavat Afrikan tähteä, mutta pelilautana on Töölön kartta ja käännettävät kiekot täynnä jännitystä - tyhjiä kiekkoja ei tässä pelissä ole laisinkaan. Tässä pelissä keltainen topaasi ei ollut kova kivi vaan ihanan pehmeä voipulla, ja rubiinin löytyminen johti rubiininpunaisiin kynsiin. Rosvo vei kyllä kaikki rahat, mutta lauloi serenadin vastalahjaksi.

Oikeassa Afrikan tähdessähän on paikka nimeltä Kultarannikko. Töölön tähdessä Kultarannikon virkaa toimitti Paja 31, jossa saimme kokeilla kiven istutusta hopeasormukseen.

Ennen illan huipennusta lätkästä paljastui hevosenkenkä - ja samanmuotoiset canapet. Ja kun Töölön tähti vihdoin löytyi, sitä ei ollut kiire kiikuttaa takaisin lähtöruutuun, vaan siitä nautiskeltiin pitkän kaavan mukaan.

Sukkanauharitarikunta

En tykkää suomia ihmisten ulkonäköä. Yleensä jos avaan suuni jonkun pukeutumistyylistä, teen sen positiivisessa mielessä ja ihaillen, mutta nyt on pakko avata sanainen arkku.

En ymmärrä, miksi lehdet hehkuttavat Jenni Haukion tyyliä. Ei pitäisi lukea roskalehtiä, tiedän, mutta viimemmäksi näin häntä verrattavan Jackie Kennedyyn. Olin osannut odottaakin vertausta, onhan Haukiokin kolmekymppinen kotelomekkoja suosiva presidentinpuoliso. Mutta ero vain on siinä, että Jackie oli tyyli-ikoni ja Jenni pelkästään neutraalin ok pukeutuja.

Tänään prinsessa Estellen ristiäisissä Jenni oli pukeutunut ihan ok:sti. Asuun olisi sopinut mainiosti jokin pääviehe tai hattu, mutta toisaalta, onhan se myös hienon tasavaltalaista olla paljain päin kuninkaallisissa kemuissa. No, pääkoristeen puute ei nyt ollut se juttu. Juttu oli Jennin rintarossi: Pystyykö joku tarkkasilmäisempi sanomaan, millainen koru oli kyseessä (esim. HS.fi-sivustolla, kuva 4/7)? Kun minusta tuo rintarossi näytti ihan Katariina Guthwertin tekemältä Yleisurhoollisuusmitalilta. Minullakin on sellainen, Scarlett O'Hara.

Jenni, Jenni, mikäli kyseessä oli Yleisurhoollisuusmitali, niin olisit ehkä voinut miettiä sitä vielä kerran. Onhan se tosi särmä koru, mutta ei ehkä kuitenkaan kaikkein sopivin tilaisuuteen, jossa Ruotsin kuningasperheen naiset kantavat ihan oikeasti Kalle-Kustaan kuvalla varustettua, silkkiruusukkeella koristeltua rossia. Tavallaanhan Yleisurhoollisuusmitali on tosi hauskaa kettuilua monarkiaa ja kaiken maailman seremoniallisia ritarikuntia kohtaan, mutta et ehkä tarkoittanut sitä sellaiseksi.

Tai kertoisit edes, kenen kuva Yleisurhoollisuusmitalissasi oli.

Hyvää äitienpäivää!

Se huono puoli aikuisuudessa on, että ei ole mitään instituutiota, joka pitäisi huolen äitienpäiväkorttiaskarteluista. Ala-aste piti siitä huolen. Ei sillä ettenkö muistaisi äitienpäivää, mutta postitus yllättää aina.

Sori äiti, jos kortti ei kerinnyt tulla ennen viikonloppua.

iSock

Lupasin aikapäiviä sitten tehdä työkaverilleni mp3-soittimen suojuksen. Venähtäneessä toimitusajassa on se hyvä puoli, että idea ehtii jalostua. Ja tsägällä niitä ideoita ehtii tulla monta lisää. Niin kävi nyt: yhden iSockin sijaan teinkin kolmen pussukan sarjan: Jussi, Tia-Maria ja Leena.

 

En kuvitellut ikinä neulovani mitään Jussi-kuvioista, mutta niin ne periaatteet murenevat.

Olin tosi järkyttynyt, kun kuulin, että työkaverini pitää Yön biiseistä - siitä Tia-Maria nimi. Mustaa nahkaa ja paatosta.

Ja lopulta Leena. Hefner. Omaa sukuaan Herppeenluoma. Niin on nättinä ja fiksuna ja ja ja.

Ja hirveen nätti hiuskiehkurakin läpän sisäpinnassa.

As. Oy Betonilähiö

Nyt kaikki lähiöiden mimmit ja kollit Uuteen Mustaan tsekkaamaan meitsin As. Oy Betonilähiö! Luvassa asiaa muun muassa betonin kauneudesta ja laadukkaasta lähiöasumisesta. Vauhdista ja jännityksestä pitää huolen muun muassa parvekepuutarhan kasvun seuraaminen.

Seiniin tuijottelun jalo taito

Muutama viikko sitten tosi moni Facebook-kavereistani ja Twitter-seurattavistani jakoi Hesarin kolumnin, joka oli varustettu otsikolla "seiniin tuijottelun jalo taito".

Ensilukemalla minulle nousi otsikosta ainoastaan ajatus: "no, toivottavasti ne seinät ovat edes hauskat, jotta niitä kestää tuijotella".



En oikein keksinyt, kuinka kolumnin sanomaan tulisi suhtautua.




Tavallaan olen sitä mieltä, että ihmisten ei pitäisi joutua juoksemaan pää kolmantena jalkana. Että ihmisellä ja organisaatiolla pitäisi olla aikaa pysähtyä miettimään juttuja. Pitäisi antaa aikaa haudutella ja sisäistää asioita. Ei saisi luoda turhaa stressiä joka asiassa.




Mutta toisaalta olen action-nainen henkeen ja vereen: huomaan usein, että fiksutkin ajatukset jäävät ajatuksen, filosofoinnin ja märehdinnän tasolle, koska ihmiset vain ajattelevat ja vatuloivat liikaa. Suunnittelevat asioita kuoliaaksi. Eivät uskalla tehdä, koska kaikkia mahdollisia skenaarioita ei ole ehkä ajateltu kaikilta mahdollisilta kanteilta loppuun saakka. Aika monessa asiassa kaunis ajatus ei vain riitä - vaan täytyy olla kykyä, tahtoa ja usein myös pientä painetta saattaa ajatuksia teoiksi.



Kyllä sitä tekemisen kurssia voi sitten justeerata matkan varrella.



 No, oli miten oli, tärkeää on riittävän kivat seinät, joita kestää tuijotella.

Päästäisen munia

Viime torstaina Hesarin ruokasivut kirjoittivat tikku-kakuista. Olin kokeillut vastaavia palleroita aiemminkin, silloin Domino-kekseistä tehtyinä, mutta nyt piti saada jotain pientä pääsiäismäistä herkkua, joten ei tarvinnut kahta kertaa miettiä.

Murskasin noin 250 - 300 grammaa kaurakeksejä ja sotkin murut paketilliseen (200 g) appelsiinituorejuustoa ja pikkutujaukseen sahramia. Pyöritin mössön palloiksi ja dippasin valkosuklaaseen. Koristelin strösseleillä. En jaksanut askarrella tikkujen kanssa ja suklaakuorrutuskin on vain yksinkertainen, toisin kuin Hesarin artikkelissa.

Meinasi lipsahtaa taas säätämisen puolelle. Nimittäin valkosuklaa alkoi käydä uhkaavalla tavalla vähiin. Hetken mielijohteesta heitin sekaan tilkan kermaa. Ja jumps, valkosuklaa jämähti kovaksi ja rakeiseksi kontäksi. Vähän aikaa piti ventiloida, kunnes betonikemisti minussa sanoi: kaadat vaan lisää kermaa, kyllä se siitä. Ja niinhän se siitä. Mutta jatkossa en kyllä rupea jatkamaan valkosuklaata.

Ja toinen muikkari itselleni: suklaiset pallerot olis hirveen hyvä latoa leivinpaperin päälle. Olis meinaan helpompi irrottaa pallerot paperista kuin lautaselta.