Ensilukemalla minulle nousi otsikosta ainoastaan ajatus: "no, toivottavasti ne seinät ovat edes hauskat, jotta niitä kestää tuijotella".
En oikein keksinyt, kuinka kolumnin sanomaan tulisi suhtautua.
Tavallaan olen sitä mieltä, että ihmisten ei pitäisi joutua juoksemaan pää kolmantena jalkana. Että ihmisellä ja organisaatiolla pitäisi olla aikaa pysähtyä miettimään juttuja. Pitäisi antaa aikaa haudutella ja sisäistää asioita. Ei saisi luoda turhaa stressiä joka asiassa.
Mutta toisaalta olen action-nainen henkeen ja vereen: huomaan usein, että fiksutkin ajatukset jäävät ajatuksen, filosofoinnin ja märehdinnän tasolle, koska ihmiset vain ajattelevat ja vatuloivat liikaa. Suunnittelevat asioita kuoliaaksi. Eivät uskalla tehdä, koska kaikkia mahdollisia skenaarioita ei ole ehkä ajateltu kaikilta mahdollisilta kanteilta loppuun saakka. Aika monessa asiassa kaunis ajatus ei vain riitä - vaan täytyy olla kykyä, tahtoa ja usein myös pientä painetta saattaa ajatuksia teoiksi.
Kyllä sitä tekemisen kurssia voi sitten justeerata matkan varrella.
No, oli miten oli, tärkeää on riittävän kivat seinät, joita kestää tuijotella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti